Serkkuni Maire Lähteenmäki Kangasalta pyysi minua kaverikseen Kaatuneitten muistopäivän viettoon Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle. Maire asuu Ruutanassa ja pyhisin sieltä ei ole linja-autoyhteyttä kaupunkiin. Siispä mielelläni lähdin mukaan.
Maire on sotaorpo ja hänellä olikin kunniatehtävä kantaa Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry:n lippua kulkueessa.
Kuskiksi sain poikani Jussin. Tässä olemme juuri saapuneet hautausmaan pääportille. Ilma oli erittäin epävakainen, siksi oli sadevarusteet mukana.
Itse tilaisuus alkoi klo 12.00, mutta lipunkantajien piti olla valmiustilassa jo hyvissä ajoin. Tässä Maire on juuri saanut lippunsa yhdistyksen edustajilta.
Kulkue lähtövalmiina kohti sankarihautoja.
Mairella oli kunnia olla eturivissä. Maire täyttää ensi vuonna 80 vuotta.
Kulkue on saapumassa määränpäähän.
Tampereen Työväenyhdistyksen Soittokunta, johtajanaan Tanja Karjalainen, esitti kunnianosoituksen Suomen lipulle, Von Kothen: Hymni.
Myös mieskuoro Laulajat esitti tilaisuuden aikana laulut "Oi kallis Suomenmaa" ja "Suomalainen rukous".
Puheen piti Emerita professori, sotaorpo Hanna Tähti, Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry:stä.
Seppeleenlasku sankarihaudalle.
Tässä kuunnelaan varmaankin Narvan marssia.
Suomen lippu poistuu.
Tilaisuus on päättynyt.
Lippukulkueet poistuvat.
Tilaisuus kesti puolien tuntia.
Aivan pääportin vieressä oli Juice Leskisen hauta ja kaunis muistomerkki.
Maire halusi tarjota meille murua rinnan alle.
Sitä saimme Lahdesjärven ABC:ltä.
Otimme ennen kotiinlähtöämme potretit Mairen kotipihalla. Jussi ei ollut nähnytkään Mairea vuosikausiin.
Mairen kauluksessa on muuten sotaorpojen oma rintaneula.
Tässä siitä lähikuva.
Mairen äitihän oli minun äitini sisar. Maire on siis lapsena asunut tässä Wanhassa Mummulassa jonkin aikaa. Silloinhan tätä taloa kutsuttiin Lukkalaksi. Vieläkin tämän talon virallinen nimi on "Talo Lukkala".
Kivoja toukokuun viimeisiä päiviä. Tiedossa on ainakin Juhon rippijuhlat ja kesäkuun alussa Tuomaksen ylioppilasjuhlat.
Terveisin Ahti ja tuksu