lauantai 9. huhtikuuta 2016

Mopotyttö vierailulla

Lapsenlapsemme Reetta kävi meitä vanhuksia ilahduttamassa.
Hän tuli ekaa kertaa meille ihan ikiomalla mopollaan, jonka hän eilen sai.

Poislähtiessään hän arveli, mitenkähän pääsee pihasta lähtemään.

Mopo ei ollut suuren suuri, mutta aloittelevalle mopoilijalle on aina haastetta lähteä pieneen ylämäkeen.

Pienen, lähinnä henkisen tuen voimin, lähtö onnistui hyvin.
Kiitos käynnistä ja käyhän vastakin!
Näin toivovat Mummi ja Vaari

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Huhtikuinen lapsiviikonloppu 1. - 3.4.2016

Matti oli järjestänyt lastensa tapaamisen Mummilaan. Koska Tiinan polvi ei ollut siinä kunnossa, että olisi voinut hoitaa koiria, Matin oli otettava koirat mukaan reissulle. Koska Mummilaan ei voi koiria tuoda Mummin pahan allergian takia, Marju ja Jussi olivat halukkaita ottamaan koirulit yökylään pariksi yöksi.
Iltapäivällä olin Iidan kanssa hakenut Vilpun ja Valtin Tampereelta. He jäivät Mummilaan odottamaan, kun haen Matin Iittalasta.

Tässä olemme vastassa Mattia ja koiria.

Kerttu-neiti pääsi junasta erikoiskyydillä.

Koirien luovutus Marjulle ja Jussille. Heillähän oli juuri neljän viikon kokemus koirulien hoidosta. Hyvin näyttivät muistavan vara-mamman ja vara-papan.

Kun Matin kanssa saavuimme pihalle, Vilppu ja Valtti olivat jalkapalloilemassa. Iida seurasi vierestä.

Matti kertoo kuulumisiaan Mummille ja lapset ovat omissa oloissaan.

Lauantaiaamuna Iidaa nukutti pitkään. Hän oli vaisun oloinen ja kun mittasimme kuumeen, niin sitä oli 38.7! Annoimme juotavaa sekä Para-tabsia ja Buranaa. Iidalle tuli "rokulipäivä".

Pojat lähtivät pelaamaan jalkapalloa aurinkoiselle pihalle.

Näin käy aina silloin tällöin. Isompi ei aina muista, ettei pienempi ole ihan samantasoinen sen isomman kanssa. Siksipä jätimme Vilpun yksin kikkailemaan pallon kanssa siihen asti, kun Mummi kutsuu syömään. Hyvässä yhteisymmärryksessä Vilppu halusi jäädä yksin siksi aikaa, kun palaamme.

Me muut miehet lähdimme täydentämään vielä ruokavarastoamme Valkeakosken S-Markettiin. Valtti sai kameran kaulaansa dokumentoimaan kauppakierrosta.

Tässäpä kierroksen saalis.

Sitten vaan autolle ja kohti Mummilaa.

Sillä aikaa olikin Mummin lihapullat valmistuneet ja pääsimme suoraan ruokapöytään.

Matti osti kaupasta "Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri" -elokuvan. Iidakin oli jo senverran piristynyt, että jaksoi katsoa koko 1½-tunnin elokuvan.

Monia tuttuja näyttelijöitä oli rooleissa.

Matti kävi ladon kätköistä etsimässä vanhoja aarteita, jotka ovat olleet säilytyksessä muuton jälkeen. Mattihan on harrastanut valokuvausta pienen ikänsä. Itse lopetettuani valokuvien valmistuksen, jätin laitteeni Matille. 

Jostain Matille oli tullut mieleen hauska tapaus vuosien takaa. Meillä oli silloin Jukan porukkaa kylässä jonain kesänä. Juho oli innokas saunamies. Sanoin tuvassa kerran, että mentäiskö saunaan. Samantien Juho riisui vaateensa, en muista keitä muita oli, ja menimme saunaan. Siis KYLMÄÄN saunaan! Minä heitin löylyä ja sanoin "shhhhhh"! Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!
Tässä siis demontstraatio tuosta vanhasta jutusta.

Vilpulla ja Valtilla on "virtaa", mutta Iidalla on "tynsää".

Iida lähti köllöttelemään Mummin sängyn päälle ja juttelemaan.

Matti oli tuonut tablettinsa mukanaan, niin pojille ei tullut kiistaa, kuka pelaa mitäkin.

Valtin jalkapojat olivat kuivat. Iida hieroi ja laittoi niihin perusrasvaa.

Matti poikineen kävi saunassa ja Vilppu viuhahti talon ympäri pari kertaa!

Saunassa olo teki olen raukeaksi.

Ennen iltaunia pelattin vielä "Maijaa".

Sunnuntaiaamuna Vilppu ja Matti jatkoivat siitä, mihin edellisiltana hommat jäivät.

Päiväruokailun jälkeen olikin jo aika suunnistaa Iittalaan. Pojakin saivat käydä moikkaamassa karvakavereita.

Juttua riitti puolin ja toisin.

Kerttu haluaa antaa Matille pusun!

Kas tässä! Ei ihan suulle, mutta aika lähelle!

Hellintää.

Valtilla tuli aika pitkäksi. "Mulla ei oo mitään tekemistä." Sanoin puoli huolimattomasti, että pyyhi pölyjä. Sehän meni kuin kuumille kiville!

Matti koirineen ja Marjuine ja Jussineen kävelivät n. 15 min matkan Iittalan asemalle. Minä tulin poikien kanssa paikalle autolla.

Kerttu on pakattu reppuun.

Sitten vaan junaa ootteleen.

Hetken päästähän se tulikin. Matti koirineen lähti Esposeen ja minä poikien kanssa Tampereelle.
Kiva viikonloppu, vaikka Iidan kuumeilu hiukan hillitsi tunnelmaa.
Hyvää huhtikuuta kaikille!
Terveisin tuksu-Mummi ja Ahti-Vaari