torstai 31. joulukuuta 2015

Joulunajan viettoa Wanhassa Mummulassa, osa 3

27.12. oli poikien isin määrä saapua Mummilaan. Tuomas oli halukas hakemaan hänet junalta Toijalasta. 

Valtti seuraa ikkunasta, milloin Tuomaksen auto tulee pihalle. Pojat pääsivät mukaan hakureissulle.

Tuomaksella oli tullessaan pojille yllätys: hän toi oman pleikkarinsa lainaan Mummilaan.

Pääsihän se Mattikin lopulta mukaan kuvaan!

Kuulumisia vaihdetaan. Mummi ja taustajoukot olivat hommanneet Vilpulle uuden puhelimen.

Matti-isin lahja Vilpulle, Electrolab, 12in1.

Pleikkarin testailua.

Ettei aika kävisi liian yksitoikkoiseksi, Matti esitti kuva-arvoituksen.
(Kosken korvaa)

Vielä viimeiset treenit ennen nukkumaanmenoa.

Maanantaina 28.12. serkkuni Maire Kangasalta teki yllätyspiipahduksen luonamme.

Vilppu on pleikkarin lumoissa ja Matti rakentelee legoja Valtin kanssa.

Pojat kaksintaistelussa.

Välipala "musiikkiravintolassa".

Matti videoi viimeiset hetket poikien ottelusta. Vihreähihainen poika taisi voittaa!

Pallonheittokilpailu muoviastiaan.

Valtin iltajumppaa!
Tällaiset kaksi päivää pähkinänkuoressa.
Lisää on luvassa. Huomenna tuksu-Mummilla on 68-v-synttärit!
Pysykää tutkalla!
Tapaamisiin!

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulunajan viettoa Wanhassa Mummulassa, osa 2

Joulupäivän aamu Wanhassa Mummulassa alkoi surullisissa merkeissä. Jussi soitteli, että Joona-koira on huonossa kunnossa. Lupauduin käyttämään Jussia ja Marjua eläinlääkärillä Tuuloksessa. Joona pääsikin sitten koirien taivaaseen. Hautasimme hänet Wanhan Mummulan takapihalle pellon reunaan, jossa jo Joonan kaveri, Vesku, on haudattuna. Siellä on myös Matin perheen kaksi kissaa nukkumassa viimeisissä leposijoissaan.
Mutta iltapäiväksi meillä oli tiedossa mukavampaa tapahtumaa. Lapsenlapsemme Samu ja morsiamensa Eevis olivat lupautuneet tulemaan meille ruokailemaan. Myös Jukan ja Virpin esikoinen, Elina, tuli mukaan porukkaan. Elinan pikkuveli, Tuomas, joka sai ajokortin kesällä, kävi hakemassa Elinan Tampereelta tyttökaverinsa Anniinan kanssa.

Tatuointivillitystä on liikkeellä. Samu oli hankkinut erityisen kauniin tatuoinnin. 

Eikä Eevis ole jäänyt "Pekkaa" pahemmaksi!

Seurustelua ruuan valmistumista odotellessa.

Pöytä oli valmiiksi katettuna.

Mummi viimeistelee viimeisiä tarjottavia tarjoilukuntoon.

Herkkua on siinä moonenlaista...

... moonenlaista!

Elina oli loihtinut tuliaisiksi herkkua jälkiruuaksi.

Eikä siinä kaikki! Lisää herkkua!

Kun Samu oli osansa lohkaissut, naapurien lautaset olivat jonossa odottamassa osaansa!

Olipa hauska rupattattelu- ja herkutteluhetki!

"Oksan puukalusteen" Tuomas oli tuonut meille puisen tuikkukynttiläalustan. Kaunis on ja paloturvallinen. Moneen kertaan on testattu, eikä Wanha Mummula ole palanut vielä kertaakaan!

Juttu lentää.

Ilmeet puhukoot puolestaan!

Yhtään ei ollut tylsää.

Samu ja Eevis olivat tuoneet Joulupukin terveiset. Vaari sai "janojuomaa"!

Tuomas ja Anniina saivat jotain muuta herkkua.

Elina sai jotain kosmetiikkaan tai sen tapaiseen liittyviä tuotteita.

Mutta pienimmäm paketin, muttei vähäisimmän, sai Mummi.

Sieltä paljastui hopeinen koru.

Tässä lopuksi vielä muutamia tilannekuvia, ennen vieraitten lähdettyä. 
Tuomas ja Anniina.

Elinan "käsikieltä"!

Ennen kotiinlähtöään halusin Elinasta ottaa "vauvamasukuvan"! Elinalle on tulossa tyttövauva huhtikuussa.

Kaunis Elina ovensuussa toivottamassa heipat!

Mutta jotain oli vielä kuitenkin kerrottavaa ennen lähtöään.

Se oli jotain hauskaa tai sitten jotain muuta! Mutta elekielet on hyvin hallussa!

Ahti-vaari ja tuksu-mummi kiittää vierailijoita käynnistä ja toivottelee kaikille hyvää jatkoa elämään.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulunajan viettoa Wanhassa Mummulassa, osa 1

Tänä jouluaattona Wanhassa Mummulassa oli paljon hiljaisempaa, kuin vuosiin. Jukan perheestä viisi oli viettämässä joulua Kaliforniassa. Mutta ei me ihan kaksistaan kuitenkaan jääty mummin kanssa.

Samulla sattui työvuorot siten, että hänellä oli joulun aika vapaata.

Hän oli jo kauan sitten tilannut joulupuuron Wanhassa Mummulassa. Olipa mukava hetki.

Samun lähdettyä jatkamaan "velvollisuuksiaan" morsiamensa äidin ja isän luokse, hain joulurauhan julistuksen jälkeen Jussin ja Marjun Iittalasta luoksemme. Marju oli askarrellut Tuulikille sydämiä kuusenkoristeiksi.

Minä sain mm. "pukin paratiisissa"!

Ruokailtuamme lähdimme palauttamaan Jussin ja Marjun kotiinsa. Mennessämme kävimme viemässä kynttilöitä Valkeakosken hautausmaalle.

Tässä Marju on sytyttänyt kynttilän äitinsä muistolle.

Joulupäivänä meille on tulossa myös vieraita. Niistä näette juttua seuraavassa osassa.
Kuulumisiin, tuksu-mummi ja Ahti-vaari

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulutervehdys Ystävät!



Wanha Mummula  laskeutuu Joulunviettoon.



Toivomme Jokaiselle täällä piipahtavalle Oikein Rauhallista Joulua!
tuksu ja Ahti-vaari

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Koko Huittulan kylän pikkujoulut Kelhissä

Perjantaina puolenpäivän jälkeen minulta kysyttiin, tulenko illalla pikkujouluihin. Kysymys tuli minulle ihan puskista. Päivittäin käyn facebookissa ja sähköpostilla useammankin kerran. Miten tämä tieto oli mennyt ohi? Mutta parempi myöhään jos silloinkaan. Otin kameran mukaan, kuten aina. 
Tällä kertaa aioin keskittyä Jukan ja Virpin perheeseen ja heillä yökylässä olleiden lapsien kuvaamiseen. Aava-tyttönen oli heidän kummityttönsä.
Mutta tarttui kameraan jotain muutakin katseltavaa ja myös kuunneltavaa.
Pysykää kanavalla!

Tässä illan menu.

Tässä lähipiiriä: Jukka, Iida ja Reetta, sekä heidän viikonloppuvieraansa Vilho ja Aava.

Tässä haetaan riisipuuroa massut täyteen.

Hyvin puuro maistui lapsille.

Aava sai uuden tuttavuuden.

Toinenkin tyttö oli kiinnostunut Aavan nukesta.

"Oksan puukalusteen" Tuomas, ja hänen tyttökaverinsa Anniina, olivat myös juhlissa mukana.

Tässä he tutkivat, mitä seuraavaksi ohjelmassa seuraa.

Rauhalan koulun Tiernapojat olivat vuorossa.

Tässä yksi otos heidän esityksestään.

Tässä Vilho seuraa Tiernapoiken esitystä.

Aavaa kiinnosti pöydällä oleva helminauha.

Saara ja Veera Tamminen soittivat kolme joululaulua viuluilla.
https://www.youtube.com/watch?v=14z8YoPmDkc

Rauhalan koulun Lucianeidot esiintyivät.
https://www.youtube.com/watch?v=7cobzBVeTxM

Sitten Virpi kävi näyttämässä kummityttöä naapurien tädeille ja Aava esittämässä nukkeaan.

Torttuvälipalat.

Aava sai jotain makiaa suuhunsa.

Hyvää oli!

Sitten tuli illan huipennus.

Joulupukki saapui!

Pian lapset kerääntyivät hänen ympärilleen toivossa, jospa jotain pakettia löytyisi itse kullekin.

Aava on Iidan sylissä, eikä varmaan ymmärrä yhtään, mitä on tekeillä. 

Vilho Reettan sylissä seuraa tilanteen kehitystä.

Mitähän tämä tarkoittaa, ajattelee Aava.

Mutta löytyihän sieltä Aavallekin paketti.

Kummitädin kanssa avattiin paketti. Eläinkirja.

Iidakin sai oman lahjansa.

Vilho sai legopaketin.

Tässä Vilho esittelee Tuomakselle pakettiaan.

Hyvää joulukuun jatkoa Wanhan Mummulan blogin seuraajille!