maanantai 24. marraskuuta 2014

Lapsiviikonloppu 21. - 23.11.2014

Perjantaiaamuna yhdeksän aikaan Iida soitti, että voiko hän tulla koulusta päästyään meille. Hän oli meidän seinäkalenterista pistänyt puhelimeensa muistiin, että Vilppu ja Valtti tulevat silloin meille.
Sovittiin, että voi tulla, mutta me olemme Mummin kanssa juuri silloin hakemassa lapsia Tampereelta. Iida kun tiesi, miten taloon pääsee, hän sanoi tulevansa meitä odottamaan. Kun tulimme kotiin, Iida oli hetkeä aikaisemmin tullut myös. Koululta on meille noin kilometrin matka, ja Iida tuli kävellen. 
Iida on jo niin iso tyttö - tokaluokkalainen!


 Olimme aamulla ennen lähtöämme kuorineet perunat valmiiksi, jotta saisimme ruuan mahdollisimman pian. Nakit ja muussi on varma valinta tälle lapsiporukalle!

Karkkeja tieteskin olimme varanneet viikonlopuksi

Valtti on kovin kiinnostunut Pikku-Kakkosen peleistä. Iida-serkku hieman auttaa alkuun pääsemisessä.

Aluksi olimme ajatelleet saunanlämmityksen lauantaiksi, kun Matti-isikin tulee keikkareissultaan. Mutta kun oli hieman pulaa ajankulusta, päätimme lämmittää saunan myös perjantai-iltana. Tässä Valtti sytyttää padan alle tulet.

 Iida sai sytyttää kiukaan puut palamaan.

Puitakin piti hakea liiteristä. Ei haittaa, vaikka kengät tulivatkin vääriin jalkoihin! Onneksi ei Iidan kengät Valtille ja Valtin kengät Iidalle!

Välipalan aika.

Mummilla oli "omaa kivaa". Hän virkkaa "omasta päästään" tunikaa.

Kun kävin laittamassa saunaan pesuvedet valmiiksi, lapset leikkivät samalla piilosta. Valtti löysi Vilpun ja Iidan.

Lapset sanoivat jostain kumman syystä, etteivät he tykkää puurosta. Mutta kun nukkuma-aika läheni, puuro teki hyvin kauppansa! Niin on tehnyt aina ennenkin.

Luin iltasadun Miina ja Manu -kirjasta. Valtti sammui kuin saunan lyhty, mutta isommat vielä lukivat tai kuuntelivat omia iltasatujaan.

Yön aikana oli satanut hieman lunta. Lauantaiaamuna etsimme pulkat kesäteloiltaan ja lähdimme mäkeen ladon edustalle.

Parin kolmensadan metrin päässä on Kahkana, jonka vieressä on mainio pulkkamäki lapsille. Ei ole liikenteestä pelkoa.

Kun Valtti oli päiväunilla, Iida halusi askarrella Hama-helmillä. Vilppu varmaan katselee jääkiekkoa tai jalkapalloa.

Iida toi mukanaan "Risto Räppääjä ja Liukas Lennart" -DVD:n. Sitä tässä alettiin katsella.

Hetken päästä Isi-Matti saapui keikkareissultaan. 

Lapsilla oli odotuksen täyttymys!

Enkelitkin iloisivat Matin saapumisesta!

Ihanaa kaksin, ja ...

... ihanaa kolmistaan!

Matti on ruvennut viime aikoina harastamaan ruumiin kulttuuria. Tässä Mummilan kuntopyörällä on menossa tunnin lenkki. Valtti halusi tulla kyytiin.

Nyt ollaan jo sunnutaiaamussa. Matti kylvetti eilen illalla lapset. Iida ja Valtti katsovat herättyään Pikku-Kakkosen ohjelmaa.

Vilppu halusi mennä isin viereen katsomaan puhelimestaan omaa ohjelmaa.

Niinpä saatiin isikin vihdoin hereille!

Mummikin tuli toivottamaan hyvät huomenet ja sytytti kynttilät palamaan.

Tässä Valtti ja Matti ovat lähdössä ulkoilemaan.

He lähtivät tervehtimään Matin isoveljen, Jukan, perhettä Voipaalantielle, noin kahden kilometrin päähän.

Me muut keksimme ihan omia juttuja. Lumiukkoa tässä yritetään saada aikaiseksi, mutta lunta on ehkä vähän liian vähän. Seuraavalla kerralla jatketaan, jos säät sallivat.

Lähdimme kulkemaan Innalanraittia. Pietiälän riihen kohdalla huomasimme, että Alma-hevosen aitaus oli poistettu. Emme nähneet Almaa!

Sitten Huittulantien kautta palasimme takaisin Mummilaan.

Tein pienen lenkin pellolla, jossa oli naakkaparvi pysähtynyt tauolle.

Pellolta on tällainen näkymä Wanhaan Mummulaan.
Hyvää alkutalven jatkoa!
Terveisin Ahti-Vaari ja tuksu-Mummi