lauantai 1. marraskuuta 2008

Pyhäinpäivän viettoa...

Pyhäinpäivä kului täällä kyllä töiden merkeissä.
+++++
Vaikkakin kynttilät syttyivät meidänkin rakkaiden omaisten haudoille.
Kävin päivällä ne viemässä.
En vain hoksannut kameraa ottaa mukaani...
++++++
Mutta silti,
viikonloput ovat töissäkäyville se ainut mahdollisuus
tehdä "oikeita töitä",
eli tässä tapauksessa olla puusavotassa...
Tuomas ja Jukka sahasivat metsän reunassa isoja puita pätkiksi...
ja ajoivat ne sitten tänne pihaan,
jossa Janne sai hommaa jatkaa pilkkomalla niitä...
Kahvipöydässä Vilppu oli, "kuin wanhat tekijät"
Huumoria tästä nuoresta miehestä kyllä löytyy...
Joku kiva juttu Jukka-sedän kanssa oli menossa...
Vilppu tarjosi myös Jukalle omaa "näkkäriään",
joka kahvileivän virkaa Vilpulle toimitti.

Ja huomatkaa, kuinka hän osasi "ryystää"...



Janne on tehnyt "miehen työn" tuolla liiterissä.
Valtaisa kasa on puita pilkottu...
kuivuvat siellä aikansa...
ja on se lysti saunaa noilla lämmittää aikanaan...

ISOkasa on puita vielä odottamassakin...




Tuomas ehti hiukan leikkiä Vilpun kanssa.

Vilppu virittelikin ihan todella hauskan leikin...

wanhalla punaisella muovilautasella voi näet tehdä vaikka mitä...


Se lentää....





...kato vaikka, mummi....






....sen voi panna päähän....







...ja Tuomas-serkun päähän...






...voi tuota pientä poikaa!
(tai tässä tapauksessa kahta)
++++++
Päivä illassa...
Huomenna uudet jutut.
Sytttelin pihalle myöskin kynttilälyhdyt palamaan...
kurki...







TYÖLEIRI on alkanut! :) :)

Wanhin poikamme,
Janne,
käy täällä aika-ajoin auttelemassa raskaissa ulkotöissä.
Puuhommat ovat hänen "spesiaalialansa"!
Jukka ja Tuomas olivatkin tehneet hiukan esityötä...
ja sopivan mittaisia puupölkkyjä oli halottavaksi asti...
Tuskin Janne perille pääsi, kun jo aloitti hommat...
Kun satoi, Janne teki hommaa wanhassa liiterissä...



...vaari taas puolestaan teki kuistilla hommia...
ruuvasi "vesi"vaneeria lattian alustaksi.
...loppui akku (koneesta), homma tuli kahta ruuvia vaille valmiiksi.
Siitä on hyvä jatkaa...
Seuraavana vuorossa seinät, ne pitää tehdä "tiettyyn pisteeseen",
jotta sähkömies pääsee oman osuutensa tekemään...



Minä, mummeli, hoidin Vilppua.
Tässä ollaan menossa päiväunille...

Ei kovin montaa laulua tarvinnut laulaa....
"kukko ja kana meni saunaan...
mistäs te ootte te nuoret poijjaat....
tuu, tuu tupakkirulla..."



Vilppu on pärjännyt loistavasti täällä!
Yöt hän nukkuu heräämättä, päivällä on touhukas, iloinen ja suloinen!
On mukavaa olla mummi!

++++++
Puuhat jatkuvat tänäänkin, pyhäinpäivänä...
kurki



perjantai 31. lokakuuta 2008

31.10. ONNEA, ANTTI!

31.10.2008
Tänään on vävymme, ANTIN syntymäpäivä!
ONNEA!


Onnittelukukiksi valitsin nuo kauniit ruusut,
jotka kukkivat kynttilämaljassani tänään...
Juttu jatkuu...
kurki tutkalle!

torstai 30. lokakuuta 2008

Torstai illassa :)

Aamupäivästä lähdimme kohti Tamperetta.
Kävimme ensin hakemassa aivan ihanan kaunista seinäpaneelia,
sellaista "wanhanaikaista" ja siihen sopivaa listaa...
Tulevat siis kuistille...
Radio/tv "lupasivat", että tulossa on nyt sitten "se talvi"!
Joten vaari vaihtoi talvirenkaat autoon Tampereen reissun jälkeen.
Ja kun hän tuli sitten sisälle, Vilppu riemastui kertakaikkiaan...
Kyllä vaari on korkeassa kurssissa,
vaikka mummikin kelpaa,
kun muita tarjokkaita ei näytillä ole.
Ruoka kelpasi hyvin,
maidon Vilppu juokin (nokka)mukista,
pullo on jo "joutanut" odottamaan parempaa käyttöä!!!
Pakko oli ottaa noista kahdesta kuva!
Ovat he niin ihania, molemmat!


Illalla, kun vaari meni omaan työnurkkaukseensa hiukan kurkistamaan koneelle,
marssi Vilppu sinne, "varmoin askelin".
Vaari tietty oletti, että Vilppu on tulossa sylkkyyn,
vaan ei.
Vilpulla oli "ihan muuta" mielessä...
....KYNÄ!
Vaarin työpöydän viereltä "löytyi" KYNÄ!!!
Ei haittaa, vaikka terä oli ylöspäin...
Kynä, mikä kynä!
Kirjailijakohan tuosta pojasta tulee, vai piirtäjä...
(miettii mummi),
joka haki kiireesti kameran ja sainkin kuvan...

Huomenna on sitten taas uudet jutut!
NIIN ja ESKO kävi kurkistamassa kuistille...
LUVASSA siis sähköäkin sinne!
+++++
Juttu jatkuu...
kurki siis tutkalle!


Toiveikas torstai....

Tänään on torstai.
Aamusta heti lähdemme hakemaan Vilppua tänne yökylä/hoitoon.
Siitä myöhemmin...
++++++++
Samalla saamme käväistä BAUHAUSsissa hakemassa seinäpaneelia ja joitakin listoja..
Eilen haimme lisää villaa ja kipsilevyä täkäläisestä rautakaupasta.
++++++
Kuvia eilisillalta:
Eli eteenpäin mennään...


Sähkömies-Eskolla on todentotta tekemistä täällä...
Semmosia virityksiä täällä vielä on...
Tämä kuva on siis wanhasta tuwasta...
ja tämä ovi siis "katoaa" kokonaan.
Sen paikalle tulee ikiwanha ikkuna, joka on tässä talossa ollut varmaan alusta asti..
(ns. laskettavan ikkuna)


"laskettavan ikkuna" kuistilta päin katsottuna.
Se siis vain siirtyy eri paikkaan "samalla seinällä"

Ikkunoiden lasi on ihanaa, wanhaa, vetolasia,
( paikoin ohutta)..ja kaunista, haurasta lasia.
YRITÄMME pitää ikkunat ehjinä...

Tämän ikkunan kautta tulee siis olemaan kuistilta näkymä wanhaan tupaan...




Koulunkäynti on rankkaa puuhaa...
Samu "telkkaria katsomassa",
eli tosiasiassa siis unten mailla...


ja juttu jatkuu...
Saamme viikonlopun ajaksi lisätyövoimaakin,
kun Janne tulee...ja VILPPU!
Mitähän kivaa hänelle keksinkään.

juttu jatkuu
kurki siis tutkalle!



tiistai 28. lokakuuta 2008

IHANA päivä, tiistai... :)

Lokakuu lopuillaan, tiistai jo...
Mulla aivan IHANA päivä!
+++++
*yhtenä hymynä*
+++++
Aamusta lähdin kaupunkiin.
Kävin "pakollisilla" ostoksilla mm. apteekissa,
kun en muistanut,
että Valkeakoskella,
EI TIISTAINA kannata apteekkiin mennä...
SILLÄ
on TIISTAI ja TORIpäivä...
No, kun en muistanut istuin n. 40 minuuttia,
(arvokasta sellaista),
ja odotin, kunnes vuoroni tuli...
++++++
Kävin äitini luona,
vietin sellä monta arvokasta tuntia.
((SIIS Itseni kannalta arvokasta))
++++++
Äiti kertoili juttuja ajasta, ennen minun dynastiaani...
Kuulin sukulaisista, joista ennen tätä päivää ei minulla ollut hajuakaan...
IHANA aamupäivä!
+++++++
Tietysti kävin "pakollisesti" ruokakaupassa... ja sitten kotiin.
+++++++
Vaarilla oli ollut se inhottava,
mutta henelle ominainen,
"päänsärkypäivä".
Hän oli sitten lepäillyt poissaollessani ja hyvä niin.
+++++++
Tuo tauti on niin inhottava, että jos jotenkin voin asiaa helpottaa...
olen sitten vaikka pois kotoa,
jotta hän voi ja saa RAUHASSA levätä!
+++++
Minulla on ollut huoli ja paine, jotta:
IKKUNAT pitää pestä KUISTILTA, ennekuin tulee pakkaset...
Ikkunat olivat LIKAISET, ihan tehtaan/säilytyksen/työmaan jäljiltä.
++++++
Että eikun hommiin:

...on meinaan katto korkeella ja Toiveet!
+++++++
Noinkohan saadaan tämä kuistiprojekti kunnialla loppuun asti...
Mene ja tiedä, mutta ihanaa oli saada ikkunat puhtaiksi.
SATOI...ja välillä paistoi...ja ilta pimeni...
Tässä vielä päivänvalossa se Jukan ja Tuomaksen sahaama rojo...
Niitä on tulossa lisääkin, jahkas kerkiivät sahaamaan...
Mutta pääsee Janne alkuun, kun tänne on työlomalle tulossa...

Illalla näytti tältä:
IKKUNAT on siis pesty ja seinien villotus aluillaan...
JESSSS!!!!!


SOKERIT POHJALLA:
KUn kaupungissa kävin, toteutin yhden unelmistani:
Ostin Samuli Edelmannin
uusimman levyn Virret 2....
Kuuntelinkin siinä ruuanlaiton/lastenlasten läksyjen lomassa...
mutta kuuntelen iltamusiikkinani,
kun tallensin tuon ikiomalle MP-3_soittimelleni...
Sille, jonka sain Jannelta ja vaarilta synttärilahjaksi muutamia vuosia sitten...
"VANHENTUNUT", sanoo nuorisomme tänään...
Vaan mulle on todella tärkeä juttu!
IKIOMAA mielimusiikkiani,
jota voin kuunnella aina kun itse ehdin ja tahdon...
Monina unettomina öinä,
ollut kyllä enemmän kuin ihana asia!

JESS!
Mukava päivä illassa.
Katsotaan mitä huominen tullessaan tuo...
eipä tietoa...
Kurki siis tutkalle!




maanantai 27. lokakuuta 2008

Että se on nyt talvi sitten....JEAH!

Hauskaa talvea pitää!
Jukka toi puukuormaa metsästä ja oli jäädä kiinni pihalle...
Juuri samoille sijoille, kun tässä yhtenä uunna vuonna pari vuotta sitten...
Jannelle on nyt kiva kasa pilkottavia puita odottamassa,
kun hän viikonloppuna työleirille tulee.


Ahkerat työmiehet...
Ilta pimenee ja pojat ovat olleet tosi ahkeria!
KIITOS!
Vaari olikin oikein aikaansaapa tänään...
Pitkän päivän hän ahersi ja illalla oli jo aika kivasti eteenpäin menty!

n. Puolet lattiasta on levytetty...

JESSSS!
Unelmani lasikuistista on nyt lähempänä kuin ikinä!!!
Jokohan huomenna pääsen ikkunoita peseen...
Ovat meinaan ihan vielä tehtaan jäljiltä...
Lievästi sanoen likaiset!

Tänään pesin tuolla wanhassa ruwassa päätyikkunan...
Oli kivempi laittaa kukkalaatikkoon havut, kun oli ikkuna putipuhdas!
Vaikka siellä siis sisällä vielä pölistellään moneen kertaan,
on kuitenkin "ensipesu" suoritettu...




Että näin!
Huomenna uudet kujeet, kurki siis tutkalle!



Mummilaa "talvelle"....eli mummi siivoili kukkiaan...

"Paistaa se aurinko risukasaankin"
tuli mieleeni tuota kesän viimeistä pelargonian kukkaa katsoessa...
Siellä se yritti kukkia, kuihtuneiden "lumihiutaleiden" seassa..
Oli siis aika siivota kukkalaatikot ja laittaa niihin talvisempaa ilmettä...


Olen ennen "aina" laittanut havujen sekaan kanervia,
vaan kun ne menevät pian kuitenkin "niin rumiksi",
en laitellutkaan nyt kuin havuja.
Kauniita ja vihreitä...
sitten vilkaisu wanhan tuwan ikkunalle:

Wanhan tuvan ikkunalle laitoin ihan vain itselleni iloksi muutaman lyhtykoison oksan...
Ovat aikansa, tippuvat, kun tippuvat.
Kiitos Koisoista lähtee IKILLE!
Hyvin ovat kasvaneet ja levittäytyneet sinnekin, minne en ollenkaan noita tarkoittanut...MUTTA aina on helppo siirrellä uusiin paikkoihin.

Vaari lähti hakemaan lattiaan kuistille materiaalia...
siis laatan alle...olikohan se vesivaneeria, tai jotain...
JOTEN remonttirintamallakin tapahtuu...
kurki..




sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Vaalit ohi! ONNEA ME!

Tänään oli vaalipäivä!
LIPPU liehui salossa sen kunniaksi!
NYT vaalit ovat ohi.
ONNEA! Me,
sillä vaalit ovat merkittävä juttu siihen,
miten asioita hoidetaan jatkossa
KATSOTAAN!


Meillä kuului remontin äänet...
joten juttu jatkuu...
kurki siis tutkalle!

Kuvakertomus Vilpun synttäripäivästä MUMMILASSA...ja meillä kaikilla oli nii-in mukavaa...

Lauantai oli pikku-Vilpulle aika jännä päivä.
1-vuotta tuli mittariin...
Täällä lähellä asuvat Serkut lupasivat tulla tervehtimään...
Tulivatkin ja siitäkös Vilppu riemastukin.
Elämässä iso rikkaus on, serkut!


Juho oli tuonut POSTILAATIKKOON meille kirjekortin:
Vaari kävi sen sieltä noutamassa ja Juho auliisti esitteli teoksensa...
Huomatkaa, kuinka hienosti hän on kirjoittanut nimiä korttiin...
Erika-tätikin taustalla ihailee...


Sitten oli kakkukahvien vuoro.
Vilppu käväisi mummin "kanssa kauppareissulla",
hän itse valitsi ruusut kakkuunsa, sekä kynttilänvärin...
Oikeasti:
kun näytin kahta vaihtoehtoa, hän nappasi niistä mieluisan...
Kakku olikin hieno ruusuinen suklaakakku...
Iv-päivän kunniaksi kakussa oli kynttiläkin...




Serkuille oli tarjolla kakun lisäksi mehua/limsaa...
jokaiselle jotakin...




Sitten oli aika puhaltaa kynttilä sammuksiin ja toivoa...
No Vilppu ehkä toivoi voivansa hiukan kauhaista tuota ihmeellistä,
jota kakuksi sanotaan...





Kakku ja unelmatorttu maistuivat kaikille...
Iidalla oli "omat" herkut...





Vilppu osasi ottaa "kaiken irti"
Isin perintölautaselle annosteltu kakku,
, ei niinkään suuhun, vaan pitkin pöytää/pöydän alustaa/kehoa

Pääasia kuitenkin, että päivänsankari sai nauttia kakustaan!




Kakun syönnin jälkeen Erika-äiti kylvetti Vilpun...






Juhlien jälkeen Jukka, Tuomas ja Juho lähtivät metsän reunaan,
"Turrikkaaseen", savottaan...
Siellä on ollut kaadettuja puita odottamassa käsittelyä.
Nyt Jukka poikineen, pätki tukit kuljetusta varten.
Tarkoitus on, että Janne sitten tekee nuo klapeiksi polttamista varten...





+++++++

Pojista oli varmasti aika tärkeää päästä isin mukana metsään "oikeisiin" töihin...




Sitten oltiin siinävaiheessa päivää,
että Vilpun+äidin+isin, oli aika lähteä omaan kotiin...
Heillä juhlat jatkuvat siellä kummien ja Vilpun kaverien kanssa...


"Kato vaari, mä osaan"





Vilppu on senpäiväinen hauskuuttaja/pelle...
Syötävän suloinen poika!



Kotimatkalla vielä Vilppu poikkesi vanhempineen kauppaan, tärkeälle asialle.
Vilpun parhaan kaverin, Pietarin synttäri on ovella...
Piti hankkia hänelle lahja...






ONNEA VIELÄ!!!
Ja Kiitos Vilpun koko perheelle käynnistä!
Teidät on aina yhtä ihanaa saada tänne "kyläilemään"!
++++++
Nyt on sunnutai, talviaikaan on siirrytty,
juttu jatkuu...
kurki tutkalle