torstai 5. kesäkuuta 2008

Touhukas torstai

Torstai.
Ihana, lämmin, suorastaan helteinen päivä.
+++++
Aamusta piti suunnistaa kohti kaupunkia.
Mun oli määrä käydä labrassa,
kun ensi viikolla on se kauan odotettu polven tähystysleikkaus...
Ruokakauppa oli kivasti matkan varrella,
joten siellä poikkesin samalla..
Mukana pienet apulaiset.


"Harakoita" alenevassa polvessa.
Eli:
mummi ja koruja rakastavat tytöt, Iida ja Kiira.

Me vietimmekin tänään "tyttöjen päivää", sillä

Lassi, Juho, sekä Lassin vanhemmat lähtivät Tervakoskelle, Puuhamaahan.

Kun pieni Kiira nukkui, me Iidan kanssa teimme hiekkakakkuja,

"melkein valmiilla" hiekkalaatikolla.

+++++

Mukava päivä takana.

Uusia juttuja edessä.

KAIVURI nimittäin ON pihalla jo...

Joten, kohta varmaan rakennusrintamalla kuuluu...

Niitä odotellessa.

kurki tutkalle

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Tiistai, osa 2, hiekkalaatikkoa yms. pientä kohentelua takapihalla...

Täällä Mummilassa vallinnut,
Yksi iso puute: hiekkalaatikon puute,
on nyt korjattu!
Vaari keksi, miten ja mistä hän kehikon tekee...
Huomenna haetaan rautakaupasta vielä höylättyä lautaa,
jotta lasten on mukava istua tekemässä hiekkakakkuja...


Hiekka löytyi omalta pihalta, tuolta tontin nurkalta...
Tontti on hyvin hiekkaisen harjun reunamaa,
niinpä ei syvältä tarvinnut etsiä.

Muutama kottarillinen... ja siinä se on!

Tämä kuva vielä eiliseltä.

Hiukan fiksattiin takapihan kukkapenkkiä.

Siitä tulikin sievä.

Iltamyöhällä vaari kävi kuvaamassa "lamppua", jonka laitoin

suihkukaivon kukkapenkkiin.
Siinä on valokenno, joka auringosta kerää virtaa, hämärän tullen valo syttyy...

Yksi päivä illassa.

+++++

Juttu jatkuu...

pysy tutkalla

tiistai Kiira ½vuotta, eikä suotta!

KIIRA ½vuotta!
Onnea!
+++++
Sen kunniaksi ja Suomenlipun päivän,
vedettiin lippu salkoon!


Iida 2v, Kiira 6kk
Siitä ne yhteiset leikit alkaa!

Ulkona pojilla, serkuksilla,

Lassilla ja Juholla on ihan omat leikit!

Kuten edellä olevista voi päätellä,

mummilan lomakausi on korkattu!

+++++

Kurki tutkalle,

päivitetään, kun ehditään!


maanantai 2. kesäkuuta 2008

Maanantai, osa 2, Mansikka on makea marja! :)

Päätimme istuttaa muutaman mansikan lapsille,
tulevan hiekkalaatikon lähimaastoon.
Tässä ihan meidän lähellä on todella hyvä puutarha,
joten sieltä kävimme ostamassa taimet.
Iida halusi ehdottomasti olla avuksi.
"Iida auttaa"
Vaari laittaa vähän wanhoja kattotiiliä mansikkakankaan painoksi.


Taimia on 5.
Iida kärsimättömä odottaa,
milloin päästään kastelemaan.

Ja näin hieno tästä tuli!

Nyt vain toivotaan pikaisia mansikoita!

Tuolla, varsinaisella mansikkamaalla kukkia on paljon.

Sieltä tulee varmasti ihan hyvä sato.

Sitä odotellessa

Kurki tutkalle

Maanantai, ..."käyn muistoissain eiliseen..."

Nyt on maanantai,
mutta eilinen oli nii-in ihku päivä,
että sitä pitää vielä hiukan makustella.
+++++
Ekat päiväkahvit juotiin, kun Jukan perhe poikkesi...
Hyvältä kahvi maistui ja juttu luisti...


tuksu-mummin nuorin sisko,
Päivikki, poikkesi ohikulkumatkallaan...
Mukanaan hänellä oli vanhin tyttärensä,
sekä nuorin poikansa.
Kuva piti ottaa, tietysti!
Oli mukavaa, kun kävitte!

Vaari otti vielä kuvan,

kun hiukan tuunailin "lisää" kynttiläkruunua...

Ja suihkulähteestäkin vaarin ottama, kaunis kuva!

Takapihalle kesä saa siis tulla...

tai oikeammin on jo tullutkin!

+++++

Uusia juttuja tulossa, kurki siis tutkalle!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Sunnuntai...ja eiku puuhat jatkuvat... :) :)

Sunnuntai jo illassa.
Koko päivä on puuhailtu pihalla.
Tuunailtu takapihaa kesää varten.
+++++
Vesiaiheen suihku ei ole ollut toiminnassa, kun sähkö sieltä puuttui.
Vaan tänään vaari ennätti sen kimppuun.
Piuhat paikoillaan ja vesi ihanasti solisee!
+++++
Voiko sitä ihminen enää muuta pyytää...



En muista olenko avautunut, aiheesta, mutta
Se viimekesäinen kaunis Enkeli on poissa.
Yhtenä päivänä kukkapenkkiä hoitaessani,
Jostain syystä keikahdin nurin ja kaadoin patsaan mennessäni.
+++++
Uutta etsin.
Niin kauan tuo wanha ystäväni "Viisas", saa hoitaa "enkelin virkaa"

On ollut ihana päivä.

Palaamisiin...

Kaivurimies on edelleen odotuksen varassa...

työmaa siis seisoo!

Mutta paremman toivossa...

kurki tutkalle!

Sunnuntai, kesää tehdään takapihalle!

Ostin eilen semmosen halvan katoksen takapihalle.
Tuomas ja vaari sen kokosivat ja tänään sitten laitettiin se paikoilleen.
Hiukan "sisustin" sitä.
Aloitin Kristalleista, kuinkas muuten!


Tässä näkyy katoksen paikka pihalla.
...ja tältä se näyttää läheltä.
Kynttilät puuttuu, mutta niitä tarvitaan vasta iltahämärissä...

Että tämmösiä puuhia...

ja puuhat jatkuu...

kurki tutkalle!

Se on KESÄ nyt! IHANAA!

Eilen loppui lapsilta koulut.
+++++
Ja jottei kovin aika pitkäksi kävisi,
laitoin pystyyn "työleirin"
+++++
Reetta keräsi ympääriinsä "levinneitä" orvokkeja,
omaan "penkkiinsä, kiven viereen.
Ja Tuomas alkoi kasata katosta, jonka ostin takapihaa varten.
+++++
Oli kaunis aurinkoinen päivä!
ihana KESÄpäivä!


Isomummi, Hilkka pistääntyi vierailulla...
Siinä touhun keskellä pidimme pienen rupattelutuokion.
Kun Reetta "väsyi" kukkatouhuun,
hän pesasi pari tuolia, sekä pöydän kesäkuntoon.
Ahkera tyttö!

Tarkkaa hommaa ja tehokasta toimintaa!

Elina ja Samukin kiireiltään ehättivät kuvaan.

Isomummin lähdettyä jatkoimme puuhia...

Ja juttu ei tähän lopu!

pysy tutkalla...