Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Villa Linna laituri merkityt tekstit.

Kesäkuu 2018

Oma laituri. Hankittiin tänä keväänä omaan rantaan laituri. Laituri asennettiin pari päivää sitten omalle paikalleen.  Otin vaan tämän yhden kuvan laiturista. Otan sitten lisää kuvia, kun saadaan portaat paikalleen ja minä istuttanut ruukkuun kesäkukat. Pitäähän laiturillakin olla kauniit kukat. ;) Laiturille vielä kaunis lyhty, sitten on laiturikin saanut pienen sisutuksen.  Eilen kävin Mikkelin puistossa, tämä alempi kuva on sieltä. Oli ihana päivä.  Eilen ilta työnä maalattiin etukuistin lattia. Hyvältä näyttää.  Tänään pieniä askareita ja siivous päivä.  Huomenna poikani saa ensimmäisen todistuksen, 1-luokka ohi ja siirrytään loman viettoon. Olen tosi ylpeä ahkerasta ja tunnollisesta pojastani. Toivottavasti uuteen kouluun säilyy sama innostus koulun suhteen. <3 <3   Ihanaa viikonloppua!