Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Villa Linna eteinen merkityt tekstit.

Kesäkuu 2020

Eteisen pieni muutos Pienellä muutoksella sain eteiseen romanttisen ilmeen. Tähän kuului huonekalun tuunausta, uudet matot, uusi seinälamppu ja kukka kuva seinällä. Keväällä maalasin kenkäkaapin kalkkimaalilla vaaleammaksi, alunperin oli väriltään tumman ruskea. Seinälampun oli ostanut jo muutama sitten, mutta odotti paikoilleen laittamista seinälle. Ja uudet matot toi raikkaamman ilmeen. Olen niin happy tästä ilmeestä, ovelta huokuu minun näköinen sisustus, elämässä pitää olla romantiikkaa.  Ihanaa päivää sinulle!

Toukokuu 2019

Laitoin eteisen seinälle perhosia ja uusi matto. Löysin lisää perhosen aiheisia sisustustarroja Hong Kongista. Otin 2 pakettia, ja maksoi vaan 2 euroa, halpa muutos eteisen seinälle. En voi vastustaa perhos aiheisia juttuja. Olen niin hurahtanut. :) Täällä meidän kodin puutarhassa leijailee tosi paljon perhosia, etenkin ihanan keltaisia sitruunan perhosia. Perhoset näyttää viihtyvän minun puutarhan kukissa.  Aiemmin keväällä ostin Hong Kongista pyöreän kukka maton. Laitoin maton eteisen senkin eteen, minusta matto sopii tyyliiltään täydellisesti. Pienillä muutoksilla saa kotiin uutta ja raikasta ilmettä.  Ihanaa viikkoa!

Tammikuu 2017

Rustiikkinen lyhty kirpputorilta ja askartelin sisustusoveen viirinauhan. Kävin viikolla pyörähtämässä tutussa Ajattoman kirpparilla. Löysin muutamalla eurolla Finnmarin rustiikkisen lyhdyn. Aiemmin en tykännyt ruosteisen näköisistä sisustus koristeista, nyt olen pikku hiljaa ruvennyt tykkäämään. :) Sisustus maku voi vuosien saatossa muuttua. ;) Kaupassa oli ihanan värisiä tulilatvoja myytävänä. Meille ostin herkän vaaleanpunaisen tulilatvan. Tästä kukasta on pitkä ilo silmälle. :) Askartelin sisustusoveen viirinauhan. Tarvikkeina käytin koriste paperia ja juuttinauhaa. Tämä askartelu nopea pieni työ, toi tekijälle hyvän mielen.  Ihanaa päivää ja viikonloppua!

Lokakuu 2017

Tunnelmallista torstai päivää! Tunnelmallista torstai päivää! Tänään on hyvä päivä. Aamulla kävin kaupassa ihan rauhassa, löysin pojalleni uuden talvitakin. Herkuttelin päiväkahvilla kermamunkilla. Sain siivottua kodin tulevaa viikonloppua varten. Käytin koirat kaksi kertaa lenkillä. Nauttinut pienen hetken kotipäivästä. Kohta illaksi töihin, näillä fiiliksillä jaksaa mennä. <3

Toukokuu 2017

Peura sisustustarra ja puisto alueen sorapolku.  Olen tehnyt paljon puutarha hommia. Kitkennyt urakalla kukkapenkkejä, kantanut kiviä, tehnyt kiveistä kukkapenkkeihin puroja. Puisto alueen kivetykset tehdään uusin, leveämmät kivireunat. Jouduin sen takia parantamaan ulkonäköä, että kivireuna pysyy paremmin pystyssä, eikä talven tai kenekään takia romahda. Kivireunan alta kunnolla lapiolla ruohot ja rikkaruohot pois. Eli kerrankin teen vielä täydellisempää ja siistimpää jälkeä. Minulla on välillä tapana saada äkkiä ilmettä kukkien ja puutarha hommissa! ;) Joka tapauksessa kivaa tekemistä, ja täällä ulkona viihtyy.  Tilasin tutusta sisustustarrakaupasta peura tarran. Laitoin eteisen seinälle toivottomaan meille ja vieraille tervetuloa kotiimme! <3 Perjnataina kävin tuhlaamassa  rahaa k-raudassa kesäkukkiin. Eilen sian laitettua orvokit etukuistin kukkapenkkeihin. Otan myöhemmin kuvan, niin näette etupihan kukkapenkkien ilmettä, kivipuroineen. ...

Helmikuu 2017

Eteisen senkin pieni muutos tyyli ja herkkä sininen asetelma.  Ihanaa laskiaissunnuntaita! Mikä ilma ulkona, pakkasta ja aurinko paistaa. Tänään jo uskaltaa ulkoilla, ja laskea mäkeä. Iltapäivällä nautitaan laskiaispullista, nami.  Eilen illalla laitoin eteisen valkoisen senkkiin, oveihin harmaat kukka sisustustarrat. Pieni pala lisää rankalaista tyyliä.  Tein vielä herkän sinisen asetelman. Pupu pääsi senkin päälle istumaan ja horntensia kukka-asetelmat. Minulla on sininen villitys menossa. ;)

Helmikuu 2017

Eteisen ihana seinähylly!  Eteiseen saapui uusi ihanuus Jeanne d`Arc Living seinähylly. Tänään mieheni asensi sen seinälle, ja laitoin pienet koristeet esille. Koristeet vielä hyllyllä muuttuu, ja tietenkin vaatteita pidetään naulakoissa. Tämä on ihana.  Tänään on ollut kaunis pakkas sää, ja mikä aurinko. :) Pääsin nauttimaan kauniista auringon laskusta. Kotiin tullessani oli jo hämärää, ja oli ihana huomata aurinkokennovalot loisti valoa. Mikä iloinen fiilis valosta, pimeys voitettu, nyt mennään kohti valoa.  Ihanaa viikkoa jokaiselle!

Elokuu 2016

Kanervakranssi, ihanan hempeä ja uusi eteisen penkki.  Sain siskoltani idean kokeilla kanervakranssia ja olin myös nähnyt lehdissä. Kanervasta oli helppo tehdä krnssi, hempeä lopputulos. Suosittelen tekemään. Ainut huono puoli, kestää pari viikkoa ja kuivahtaa. Sen jälkeen voi kokeilla tehdä uuden tai pihlajanmarjoista. Tällä hetkellä luonnosta saa paljon kranssi tarvikkeita. :) Halpaa ja kivaa kokeilua.  Tilasin kesällä Hobby Hallista eteisenpenkin. Löysin Hobby Hallista mieleisen eteisenpenkin, valkoista ja koria. :) Kuvat ei ole kovin hyvät, valoisuus oli huono kuvan otto hetkellä.  Tänään jatkamaan piha hommia ja sunnittelemaan lyhtypolkua heinäseipäistä.  Aurinkoista viikonloppua jokaiselle!

Maaliskuu 2016

Uudet pupu hankinnat pääsiäistä varten! Kävin eilen pitkästä aikaan Sinopeerissa, sieltä lähti matkaani valkoinen posliini pupu ja pupu kranssi. Eivät olleet kallit ostokset, molemmat yhteensä noin 6 euroa. Olen ihan hulluna pupu aiheisiin juttuihin. :):) Tällä kertaa puput ovat itselleni IN! Ja tietenkin omalle tytölle.  Pääsiäinen lähestyy, ja kiva laitella kotia pääsiäistä varten. Oletteko te laitellut pääsiäistä kotiin?  Minulla puhkesi koivun okast hiirenkorville. :) Kävin pari viikkoa sitten omalta tontilta ottamassa muutaman koivun oksan maljakkoon. Nyt niistä näkyy kaunista vihreää, pienet tahmeat lehdet. Odotan innolla vihreätä kevättä, ja luonto ihanimmillaan. <3 Ihanaa viikonloppua joakiselle! :)

Helmikuu 2016

Illan pienet sisustelut eteiseen. Tietenkin romanttisen tyyliin. :) Myöhään illasta iski sisustus wimma. Aiemmin illalla kävin tekemässä RASKAAT lumityöt kolan kanssa juosten. Kivaa oli, hiki tuli. Ja itse asiassa huomasin äsken, että mulla on vatsalihakset kipeenä. Aika tehokas treeni tulee todella raskaasta lumesta, mitä oli mukavasti tippunut talon katolta.  Sen jälkeen on ollut tosi energinen ja iloinen olo. Ja se hyvä energia on parasta laittaa sisustamiseen. :) Uudet ja kauniit tulppaaniit isoon ruukkuun. Tälläinen kynttila-asetelma tällä kertaa. :) Rakas siskoni on itse virkannut minulle harmaan kranssin, kera valkoisia helmiä koristeena. Keksin laittaa tämän kranssin uuteen isoon lasi-astian ympärille. Pienet led-paristo valot kieputettu ympärille. Ja kranssiin ruusu koristeetksi. :)Nyt on eteisessä keväisen romanttinen ilme.  Suunnittelen eteiseen jo uusia huonekaluja! Vaikka tämä on näinkin ihana. :) Tämän valkoisen senkin veisin makuhuone...