Tour de Pöytävuori

Tour de Pöytävuori!
Ja iloksemme milläs muulla kuin 🚵‍♀️🚵‍♂️

Aiemmassa postauksessa jo tuuletin ilosta, 
kun saimme pitää maastofillarit vielä omatoimiset lisälomapäivämme.
Olin kyllä googgeloinut jo paikalliset pyörävuokraamot 

- lähinnä cityfillareita, joilla ei vuorille ja maastoon asiaa.
Omakohtaista kokemusta jo sellaisen hajottamisesta Ranskassa,
https://repolainenreissaa.blogspot.com/2022/07/tour-de-france-repolaisittain-osa-5.html
joten kiitos EI!!

Olin googgeloinut myös valmisretkiä pöytävuorelle - kalliita ja aikataulutettuja.
Uberilla tietty pääsi vuoren juurelle helposti ja edullisesti
mutta mahdoton valita - mikä talsittaisiin: 
Platteklip Gorge, Devils Peak vai Woodstockin luolille. 
Kävellen et kertakaikkiaan ennätä ja jaksa.

Ja kuten karttapiirturista näkee - niin onnistuimme käymään NE KAIKKI
ja vielä ihan kiireettömästi vajaassa kuudessa tunnissa!
Fillarit on niin-niin PARASTA ainakin tässä vaihetta eloamme!!

Helppoa asfalttia....

...mieluisaa soraa, vaikka välillä pakko taluttaa,
mutta tuleepa treeniä ylävartalollekin. 

Välillä vauhdikkaasti vesiputousten uomista
 ja välillä vaan maisemien ihastelua.

Unohtamatta uskomattomia serpentiini mutkia -
pystyi ajamaan välillä oikein kunnolla ja lujaa ihan mielettömissä näkymissä:

Trekkeinä näitä mainostetaan,
mutta sopivat erinomaisesti myös fillareilla polkaistavaksi.
Ja kun ei sitä lomaa, edes lisäpäivin ole loputtomasti
- niin fillarilla kertakaikkiaan vaan ennätätä näkemään/kokemaan enemmän.

Reitti tarjosi mielettömän upeita näkymiä alas cityyn

Pöytävuori kätki uumeniinsa myös uskomattomia paikkoja.
Tarkkasilmäisin voi kohdentaa katseen yläpuolen kuvan vasempaan alareunaan.

Siellä on meneillään elokuvan kuvaukset...
Tuosta kohtaa ei millään päästy fillareilla alas,
että olisi voinut mennä kysymään mikä leffa kyseessä....
olisihan se ollut hauskaa joskus katsoa.
Tosin varmaan olisimme häirinneet, että hyvä
ettei edes Ukkokulta nähnyt siinä mahdollista reittiä!

 

Niin upeita paikkoja kuin saimmekaan nähdä kokea
ja omaan tahtiin kiireettömästi tutkia - niin parasta kaikessa oli kyllä polkeminen.

Juuri tällaisilla reiteillä ja poluilla tuntee elävänsä ihan kaikilla aisteilla.
Vaikea näitä on kuviin/videoihin tallentaa,
mutta onneksi tuo takaraivokin on ollut vielä aika pitävä
ja sydämen murusia riittänyt jakaa... näillekin vuorille niitä jäi - PALJON!
Joten varo kompastumasta jos osut samoille poluille!!
 
Ja onhan sitten vielä tämä blogi...
kun emme jaksa enää polkea ja takaraivo alkaa vuotaa
- niin palatan tänne!!

Robben Island

Tänään 18.7. 2024

Nelson Mandela täyttäisi
106-vuotta, jos eläisi. 

95-vuotiaaksi elänyt Mandela vietti lähes kolmanneksen elostaan vankiloissa. Pahamaineisella
Kapkaupungin edustalla sijaitsevalla Robben Islandilla 

18-vuotta.

Katamaraanilla pääsi puolessa tunnissa Waterfrontilta saareen. 

Vaikuttavuutta vierailuun ja kerrottuihin kokemuksiin lisäsi, kun oppailla on kaikilla omakohtaista kokemusta vankilasta. Heitä on ikänsä puolesta enää kovin vähän.

Meidän oppaan Andrés'in kokemukset ovat vankilan  viimeisiltä vuosilta 1982-1991. 
Hän vastaili auliisti kysymyksiimme,

jopa siihen:"Miten on voinut palata saarelle niiden vuosien jälkeen?"

Vastaus:"Pakosta!" Muuhun työhön hän ei koskaan kelvannut, vaikka saattoi opintonsa yliopistossa päätökseen vapauduttuaan 1991 vankilasta.

Asutusta saarella on tiettävästi ollut kivikaudelta saakka, silloinhan laskuveden aikaan saarelle pääsi kävellen.

Ensimmäiset vangit eristettiin saarelle 1600-luvulla. Saari toimi lebra- ja mielisairaalana 1900-luvun alusta 1931 saakka, posti- ja sotilastukikohtana 1960 saakka. Apartheidin (rotuerottelupolitiikan) pahamaineisena vankilana 1948-1991. Unescon maailman-perintöluetteloon saari lisättiin 1999 ja sen jälkeen saari on toiminut museona.  

Saaren kuuluisuus ja arvo historian kirjoissa juontaa vankiin numero 46664
Nelson Mandela oli 466. vanki, joka vuonna 1964 sijoitettiin Robbenille.
Selli on säilytetty huopaa myöten samassa sisustuksessa.

Mandela sai 1993 Nobelin rauhanpalkinnon ja vuotta myöhemmin hänet valittiin Etelä-Afrikan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi (1994-1999).

Yksinäisille saarille on ympäri maailmaa eristetty erilaisista syistä ihmisiä eri aikakausina.

Robbenilla ajatukset lensi pakosti kotoisalle Seilin saarelle, joka on kiehtonut niin vierailukohteena, kirjoina ja teatteriesityksinä.
Hetkinen - onkohan siitä ollut tv-sarjakin? Ei tule heti mieleen...

Surullista, millaiset olot ja ihmisarvottomuus Robbenilla on ollut
itseasiassa hyvin vähän aikaa sitten. 1980-1990 lukua kun ei miellä historiaksi. 
Sitä kun on itsekin elänyt ihan aikuista eloa tuollon Andrés'in ja Nelsonin ollessa vankilassa.

Museosaaret sopivat tällaiselle museoiden (kaukaa) kiertäjällekin erinomaisesti.

Ei tarvinnut olla sisällä kauaa, eikä ihmetellä jonkun toisen sinne asettelemia 
vanhoja tavaroita - minusta ei vain ole siihen.
Olen enemmän itse "aarteiden ja ihmetysten etsiä"
- aina tutkimassa jotain - tuntematon/ennalta-arvaamaton kiehtoo,
ei sellainen jossa on jo lappu ja vuosiluku valmiina. 

Andrés'in perässä tallustelu ja juttujen kuuntelu oli kyllä mielenkiintoista. 

Erityssaaret ovat kiehtovia pieniä kyliä - niistä itseasiassa on aina löytynyt kaikki oleellinen.

Kirkko, postitoimisto, talli ja majakka.

Puutarha, kasvihuoneita, pelikenttä, hiekkamonttuja ja maanraivaustyömaa.


Edustustiloja arvovieraille puutarhoineen ja kauppa.

Sisätiloista tutustuimme vain vankilaan,
rantakalliot veti aaltoineen puoleensa 

Oli tuulta, oli upeat näkymät Kapkaupunkiin ja pöytävuorelle

ja olo yhtä vapaa kuin taustalla lentävillä linnuilla.

Tykkään ylläolevasta kuvasta, vaikka hiukseni lentävät kohti taivaantuulia.
Tukka ei ns. ole todellakaan "hyvin!"
Jotenkin se kuvastaa minua ja elämääni tällä hetkellä täydellisesti
- en osaa tarkemmin sanoa, miksi!!

Onko sulla joku kuva itsestäsi, jossa olet eniten SINÄ?

Pilvetkin väistyivät. 

Mereltä käsin kaupunki avautui houkuttelevana -
peppu oli saanut levätä päivän - joten arvatenkin - seuraavaksi satulaan. 

Jos haluat tutustua muihin tämän seikkailun postauksiin, niin klikkaa

Viisi maata Fillarilla

Kuuhun ei kuroteltu...

Kuuhun ei kuroteltu,
mutta ihan konkreettisesti pilvissä päästiin polkemaan.

Fiilis oli kyllä, kuin olisi saanut kuun taivaalta.
Selvisi, että saamme pitää vuokrafillarit loppuun saakka.
Luulimme, että ne on palautettava kun ns. järjestetty loma loppuu, 
eikä kaupungista varmaan olisi löytynyt kuin cityfillareita.

Paikkausvermeet sisägummeineen saimme niin ikään lainaan, 
kun matkanjärjestäjä ja huoltoauto sanoi meille heipat!

Fillarit vermeineen onnistui palauttaa hotellin respaan,
jossa niitä muuten säilytettiinkin cityloman ajan...
siellä missä matkatavaroita huoneen luovuttaneet... hih... kätevää!!

Ensimmäinen omatoiminen reittivalinta oli tyypillistä Ukkokultaa!
Kuinkahan monta kertaa olen kuullut tuon legentaarinen lauseen:

"Kyllä sieltä varmaan pääsee!"

ja pääsihän sieltä - taas!!

Joten nyt, vaikka olisitkin käynyt Kapkaupungissa
- niin voi olla, että näet jotain "Ennennäkemätöntä" 

Mikä siinä onkin, että juuri tällaiset reitit kiehtoo eniten...
niin Suomessa kuin ulkomailla

Upea reitti, kuin aavemetsää...

Oikeastaan poljettiin vain todella paksussa pilvikerroksessa.
Ei satanut - mutta oltiin yltä päältä ihan märkiä
- jännää asfaltoitua "sademetsää"

Pilvikerrros oli jotenkin jämahtänyt kaupungin ylle...
vai pitäisikö sanoa puoliväliin?!

Pilvet ei liikkuneet edes minnekään.
Samassa kohtaa olivat niin aamupäivällä, päivällä kuin vielä illan suussakin.

Luonnonmukainen pesu menopeleille

ja freesattiin me itteämmekin ennen ansaituille lasillisille istahtamista

Reilut 40 fillarikilsaa ja kaupunki tosiaan tutummaksi.

Tyytyväinen ilme ja hymy selittyy myös sillä, että 
löydettiin polkaistavia reittejä edessä oleville päiville...

Jos haluat tutustua muihin tämän seikkailun postauksiin, niin klikkaa

Viisi maata Fillarilla

Capen niemimaa satulassa

Repolaiset ihan fiiliksissä The Chapman's Peak Drivellä. 

"Chapman’s Peak Drive on the Atlantic Coast between Hout Bay and Noordhoek

in the Cape Peninsula is one of the most spectacular marine drives in the world.
Chapman’s Peak Drive is affectionately known as “Chappies” 

Matkanjärjestäjä olisi halunnut tämän osuuden 

Fish Hoek - Kommetjie - Noordhoek- Hout Bay - Kapkaupunki
kuljettavan autolla "kurjan sään vuoksi"

Kuulemma vain hullut suomalaiset haluaa nousta satulaan tällä kelillä

- heh heh...

Googleukkelin kanssa Chapmans's Peakin reittiä oli ihaillut jo odotellessaan matkaa.
Sade ei todellakaan haitannut, päinvastoin raikasti ja piti polkijat sopivassa vireessä. 

 

Eihän myrskystä ollut enää tietoakaan.

Sadetta vain... mitä sitä nyt välttelemään.
Ei muuta kuin satulaan ja polkemaan Capen niemimaata 

välillä sai ajaa "katon" allakin

Legentaarisen reitin rakentaminen alkoi vuonna 1915 ja kesti 7-vuotta.

Liikenteelle se avattiin 6.toukokuuta 1922.

Me pääsimme polkaisemaan sen 102vuotta, 1kk ja 1 päivää myöhemmin.

Tietä on laajennettu ja paranneltu vuosikymmenien ajan hyödyntäen uutta tienrakennustekniikkaa. 

Ainutlaatuiseksi sen tekee Constantia Bergin 9km osuus, joka sisältää 114 mutkaa.

Kyse on siis todellisesta serpentiinitiestä,
jonka me aloitimme nousujohteisesti etelästä, eli Kommetjiesta käsin.
Merenpinnasta nousua 593m - joten kyllä saatiin polkea loppumattomalta tuntuvaa  ylämäkeä pienimmällä vaihteella.

Taukoja tuli pidettyä ihan vain hengittääkseenkin
- tosin olihan ne maisematkin henkeä salpaavat!

Huipulla oli syytä pysäyttää hidaskin polkuvauhti
ja suunnata katseensa molempiin suuntiin!
Sateellakin todella vaikuttavaa!

 

Kun oli poljettu ylös, alkoikin lasketteleminen alas Hout Baylle

Tronehan se olisi pitänyt olla - ylhäältäpäin kuvaamassa polkemistamme.
Kun sitä ei ollut, niin otin kuvan matkaesitteestä
- ilmakuvasta saa ehkä paremman käsityksen reitistä!!

Sanon sen vielä kerran, yksi hienoimmista reiteistä, joka on tullut poljettua! 

Eikä tippaakaan haitannut, että satoi... 
hiestä siinä olisi kastunut jokatapauksessa
- nyt oli jotenkin raikkaamman tuoksuinen kastuminen. 

Jos haluat tutustua muihin tämän seikkailun postauksiin, niin klikkaa

Viisi maata Fillarilla