Haruki Murakami; 1Q84 osa 3

Japaninkielinen alkuteos 1Q84, 2009-2010. Suomennos Philip Gabrielin englanninkielisestä käännöksestä. Suom. Aleksi Milonoff ja Tammi 2013, 446s. (arvostelukappale)



Jos nyt kuitenkin eläisin vielä vähän aikaa ja katsoisin omin silmin, mitä tuleman pitää. Sen jälkeen voin kuolla, jos haluan - ehtiihän sitä. Ehkä.

Olemassa on kirjoja. Hyviä kirjoja, loistavia kirjoja, elämää suurempia kirjoja. 1Q84 menee heittämällä viimeksi mainittuun ryhmään. Viuh. Siellä on ja pysyy.

Luettuani tämän järkälemäisen rakkauspakkauksen osat 1 ja 2, tuli itku silmään jouduttuani hyvästelemään pääparin, Tengon ja Aomamen. Rakastavaiset, jotka eivät osan ensimmäisessä suomennospainoksessa toisiaan edes tavanneet, ellei mukaan lasketa hamaassa lapsuudessa tapahtunutta kohtaamista. Silloin nuo kaksi tarttuivat toisiaan kädestä, ja se ote jäi haamukosketukseksi, näkymättömäksi siteeksi, jonka kautta ja vuoksi luotiin kokonainen maailma. Toinen todellisuus. Salaperäinen vuosi 1Q84 tai kissojen kaupunki, jonne harva tiensä löytää. Vielä harvempi polkunsa takaisin.

Tengo oli nyt osa tarinan maailmaa, halusi hän tai ei. Hänelle se ei ollut enää fiktiivinen maailma. Se oli todellinen maailma, jossa ihmisestä pulppusi punaista verta, kun ihoa viilsi veitsellä. Ja sen maailman taivaalla oli kaksi kuuta vierekkäin.

Osa 3 jatkaa luonnollisesta siitä mihin osa 2 jäi. Aomame piileksii Sakigake-lahkon työntekijöitä, joilla on toki syynsä naista vainota. Murhasihan hän heidän johtajansa ja nyt lahkon ääni, kammottava pikkuväki tuntuu vaienneen. Aomame viettää päivänsä kerrostaloasunnosta, illat hän istuu parvekkeella odottaen Tengoa. Sillä kerran mies jo läheisessä leikkipuistossa näyttäytyi. Mies tulee takaisin. Hänen on tultava, uskoo Aomame, sillä muuten kaikki toivo on ollut turhaa.

"... Siellä missä on toivoa, on myös vastoinkäymisiä. Se on totta. Ehdottomasti. Toivo on kuitenkin rajallista ja periaatteessa abstraktia, kun taas lukemattomat vastoinkäymiset ovat yleensä aika konkreettisia. Sekin on tullut opittua, kantapään kautta."

Tengo taas kaihoaa Aomamea omalla tahollaan, mutta on hoitamassa toisaalla koomaan vajonnutta, pian kuolevaa isäänsä. Sakigaken palkkaama salapoliisi Ushikawa taas väijyy rakastavaisia, kunnes kauhukseen hänkin huomaa taivaalla kaksi kuuta. Millaisessa maailmassa nämä kolme oikein elävät?

1Q84 rakentuu kolmen päähenkilön kertomusten varaan. Kirjassa tapahtuu lopulta hyvin vähän. Se on jopa yllättävän arkinen maagisen realismin edustajaksi. Aomame hengailee kämpässään ja odottaa Tengoa. Tengo hoitaa isäänsä ja kaipaa Aomamea. Ushikawa vakoilee eräässä huoneistossa Tengoa.

Ja silti, silti Murakamin teksti on kuin taikuutta. Kertomus imaisee lumoavaan, salaperäiseen maailmaansa, jossa kaksi kuuta tarkkailevat taivaalta kuin väijyvät silmät. Lahkon työntekijät hipsivät kintereillä, pikkuväki voi rakentaa Ilmakoteloita minne tahansa... Kukaan ei ole turvassa, kaikkein vähiten Aomame ja Tengo.

Mutta ennen kaikkea 1Q84 on kokonaisuutenaan ehkä maailman kaunein rakkaustarina. Se kertoo siitä, kuinka yksi ainoa kohtaaminen voi sitoa kaksi ihmistä lopullisesti kiinni toisiinsa. Kuinka vuodet, edes vuosikymmenet eivät merkitse rakkauden edessä mitään.

Kaunista, luomavaa, ja niin murakamimaista! Nöyrimmät suositukseni.

****

Entä jos en näe häntä enää ikinä, hän ajatteli sydän väristen, mitä silloin tapahtuu?

Tämä bloggaus on omistettu eräälle ihmiselle. Tiedät kyllä kuka olet.

Haruki Murakami; 1Q84 osat 1 ja 2

1Q84 2009, suom. englanninkielisestä käännöksestä Aleksi Milonoff ja Tammi 2013, 782s. (kirjastosta)

Aomame pani kädet suun eteen ja tuijotti yhä kahta kuuta. Jotain on tekeillä, ihan varmasti, hän ajatteli. Hänen sydämensykkeensä kiihtyi. Joko maailmassa on jotain pielessä tai sitten minussa on jotain pielessä. Korkki ei sovi pulloon, mutta onko vika pullossa vai korkissa?

Vau. Kertakaikkiaan vau.

Ennenkin toki jokin lukuelämys on vetänyt hiljaiseksi, mutta nyt postauksen tekeminen tuntuu todella haastavalta. Miten kertoa teille tästä Haruki Murakamin uutuudesta, joka varmasti piakkoin komeilee ainakin jokatoisessa blogissa? No, te jotka kirjaan olette tutustuneet tai olette tutustumassa, tiedätte. En haluaisi upottaa juttua ylisanojen marinadiin, mutta miten hehkutusta välttääkään. Olen lukenut The Kirjan. Eeppisen, kansainvälistä suosiota nauttineen romaanin, Murakamin pääteoksen. Olen lähtenyt mukaan seikkailun, ja yhtäkkiä, viimeisen sivun jälkeen, tullut heitetyksi tarinasta ulos. Okei, jatkoa on luvassa syksyllä, mutta millä elän sinne asti?

Idea on suurin piirtein tämä. On päähenkilöt, Aomame ja Tengo. Lapsuudessa nämä kaksi kohtasivat, mutta sen jälkeen Aomame vaihtoi koulua ja hävisi Tengon elämästä. Jälki kuitenkin jäi. Jälki, rakkaus, jota kumpikin kantavat tahoillaan. Ammentavat siitä voimaa. Rakkaus, jolla on oma painava merkityksensä tässä tarinassa. Aomame toimii nykyään liikunnanohjaajana, mutta hänen sivubisneksensä on murhata perheväkivaltaa harjoittavia miehiä. Nainen vaikuttaa alkuun melko kylmältä ja persoonattomalta tapaukselta mutta ei hätää, se on pelkkä kuori. Ja tätä kuorta Murakami raottaa hitaasti mutta perusteellisesti.

Tengoon lukija (ainakin minä) taas tykästyy nopeammin. Isokokoisessa matematiikanopettajassa on jotain sympaattista ja lämmintä, vaikka sisällään hän kantaa pitkälti samankaltaisia haavoja kuin Aomame. Tarina alkaa siitä, kun kirjallisesti lahjakasta Tengoa lähestyy tuttu kustannustoimittaja. Hän pyytää Tengolta melkoista palvelusta; miehen olisi haamukirjoitettava erään Fuka-Eriksi kutsutun teinitytön käsikirjoitus. Tarina on huiman mielikuvituksellinen ja saavuttaa hetkessä suursuosion. Fuka-Eri ammentaa kertomusta omista kokemuksistaan mystisen lahkon jäsenenä, josta hän kuitenkin pakeni. Mikä lopulta on todellisuutta, mikä fiktiota? Millaisen voiman Tengo ja Fuka-Eri kirjallaan vapauttavat?

Todellisuus ei ole enää sama. Ihmiset, suurin osa heistä kuvittelee elävänsä vuotta 1984, mutta muutama harva tietää, että maailma on nyrjähtänyt radaltaan. Kutsutaan tätä toista todellisuutta vaikkapa 1Q84:ksi, kuten Aomame sen nimeää. Hän nimittäin soljahtaa samalle raiteelle hätäpoistumistikkaita kiivetessään. Uusi maailma vaikuttaa arkiselta ja tavanomaiselta, mutta sen taivaalla loistaa kaksi kuuta...

"Aivan oikein. 1984 ja 1Q84 toimivat pohjimmiltaan samalla tavalla. Jos et usko maailmaan eikä maailmassa ole rakkautta, kaikki on täysin epäaitoa. Oltiinpa missä tai millaisessa maailmassa tahansa, tosiasian ja olettamuksen välistä rajaa ei näe paljain silmin. Sen näkee vain sielun silmin."

Huimaa, eikö totta? Murakami hallitsee maagisen realismin, tarina on kummallisen uskottava. Se nojaa  George Orwellin Vuonna 1984 -romaaniin (jonka haen kirjastosta tänään). Valitettavasti en voi nyt näitä kahta verrata, koska olen jahkannut liian pitkään Orwellin romaaniin tarttumisen kanssa. Kuitenkin, nyt on aivan pakko saada tutustua tarinaan, joka on toiminut jonkin näin mahtavan innoittajana.

Ettei menisi ihan ilotulittamiseksi tämä postaus, on kerrottava, etten heti ollut kirjan vietävissä. Päinvastoin, minua pelotti (jo ennestään kipeiden hartioiden puolesta) romaanin järkälemäinen koko. Teoksen alku vaikutti arkisuudessaan jopa pitkästyttävältä. Kirja pitää sisällään melko paljon seksikohtauksia, jotka tuppaavat kirjallisuudessa minua haukoituttamaan. Niin, ja Aomame tuntui alkuun vaikeasti lähestyttävältä. Mutta reilun sadan sivun jälkeen juoni imaisi minut mukaansa aina vain kiihtyvällä vauhdilla. Vaikka kerronta on rauhallista ja realistista alusta loppuun saakka, taustalla häämöttää jotain uhkaavaa. Samalla kirja on ilahduttava, hauska, ajatuksiaherättävä. Siinä on niin runsaasti vertauskuvallisia merkityksiä, etteivät ne kaikki mitenkään ensimmäisellä lukukerralla aukea. Niin ja pahinta tässä tietysti on se, että väistämättä tulee aika kääntää viimeinen sivu, ja jäädä odottelemaan syksyllä ilmestyvää kolmatta osaa.

1Q84 on ihana, ihana kirja, ja sillä on paikkansa minun kaikkien aikojen Top 10-listalla!


Tämä voisi olla kuvaus omasta elämästäni;

Tengo luki ja kuunteli musiikkia. Se oli päivän parasta aikaa: sai lukea mielin määrin ennen nukkumaanmenoa. Väsyttyään lukemiseen hän yleensä nukahti.

Kirjan ovat lukeneet ainakin Maria, Minna Vuo-Cho Norkku Helmi-Maaria Pisara 

Tommi Laurinsalo, Markus Hotakainen; Kuu taivaalta

Docendo Oy 2012, 161s.

Seison meren jäällä. On vuoden toisen päivän ilta. Pakkanen nipistelee varpaitani. Tuuleekin.
Katson kelloa kännykästä. Kymmenen minuuttia. Pystytän jalustan ja suuntaan kamerani idän ja koillisen väliin. Apunani on naarmuuntunut kompassi. 
Siinä me seisomme viisi minuuttia. 17 asteen pakkanen ja minä.
Kilometrin päässä olevan saaren kuusten latvoissa tapahtuu jotain. Punakeltainen hehku kasvaa nopeasti ja jo kohta pystyn erottamaan täysikuun. (97,9%)

Minua on aina kiehtonut Kuu. Ei niinkään romanttisessa mielessä, vaan enemmänkin sen ominaisuuksien takia. Kuuhan on kylmä, karu, kuollut taivaankappale, jonka näyttäytyminen  taivaalla eri muodoissaan on yhtä aikaa kiehtovaa kuin vähän pelottavaakin. Esikoiseni sai hysteerisen kohtauksen aina ulkoillessamme kuutamolla. Pikkuisen ensimmäisiä lauseentynkiä olikin "kuu hui". En myönnä "kuupelkoa" lapseeni istuttaneeni, vaan jakaneeni hänen tunteensa. Kuussa on jotain majesteetillista, kunnioitustaherättävää.

Siksi intoni oli suuri, kun bongasin tämän teoksen kotoisasti Kirjavinkeistä. Innolla odotimme teoksen saapumista, minä ja esikoiseni, joka nykyään jo äitinsä lailla on kuusta ihastuksissaan.

Samoin on kirjan kuvaaja, Tommi Laurinsalo, joka tahtoo teoksellaan; jakaa tietoa Kuusta, Kuun bongaamisesta ja Kuun kuvaamisesta. Tieteellisemmästä osuudesta saamme kiittää Markus Hotakaista, koko ikänsä avaruutta tutkinutta tietokirjailijaa.

Teos onkin varsin kattava paketti asiasta kiinnostuneille. Kirja on jaettu selkeisiin lukuihin, jotka kuuluvat mm. Superkuun metsästys, Kuun vaikutukset maahan, Kuukuvaajan painajainen - bemarin peppu, Myyttinen Kuu, Kuu ja malli, Lennot Kuuhun. Muutaman mainitakseni. Vaikka kirjan teksti on mielekästä luettavaa, eniten teoksessa kiinnosti - tietysti - itse valokuvat. Postaukseni ei tee oikeutta kuville vaan antaa vain viitettä niiden mahtavuudesta. Miten erilaisista kulmista, Kuun eri vaiheista, Kuusta ja mallista voikaan kuvita ottaa! Teos paljastaa myös, ettei jättikuun kuvan ottamista varten tarvitse matkustaa Afrikkaan asti, eikä se vaadi muutenkaan sen kummenpaa salatiedettä...

Suosittelen tutustumaan!