Sofi Oksanen; Norma

Like 2015, 303s.

Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä. Se joka pitää naiset tyytyväisinä, tyydyttää miehetkin ja se joka tohtoroi hius- ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkaansa.


Kuunneltuani erään rakkaan kirjasiskon kanssa (kahvimukeista viiniä nauttien, hups, lipsahti) Kirjamessuilla Sofi Oksasen haastattelua hänen uutukaisestaan, Normasta, häipyivät kaikki Kyyhkysten (jäi kesken, toinen paljastus) aiheuttamat epäluulot. Olin varma siitä, että Normaa ei saa missata. Missataan ennemmin joku muu, mutta tämä, maagisen realismin värittämä dekkarimainen ja naisellisia aiheita käsittelevä romaani minun ON luettava.

Onneksi samainen ystäväni sai kirjan kolmannelta rakkaalta ystävältä, luki sen, suositteli, ja postitti minulle.

Normaa on markkinoitu etukäteen ihastuttavan anonyymisti. Ilman Sofin haastattelua, ja oi miten upea nainen hän onkaan, en olisi tiennyt kirjan juonesta tuon taivaallista. Mielsin tarinaa lukiessani Norman alitajuisesti Sofin alter egoksi. Molemmat ovat salaperäisellä tavalla mystisiä naisia, molemmilla on huikeat hiukset. Joskin epäilen Sofin hiusten kasvuvauhdin olevan aivan Norman tasoa; hänellä tukka venähtää vuorokaudessa yli metrin.

Kaikki alkaa Norman äidin, Norman elämän tukipylvään hautajaisista, jonne nainen on saapunut Diapamien ja Postfanejen voimin. Laukussa vauvaöljyä kiharoihin, hiuslakkaa kutrien kuritonta käytöstä taltuttamaan. Norman äiti on tehnyt itsemurhan syöksymällä päin metroa. Mutta onko lopulta kyse itsemurhasta, vai piileekö takana jotain salamyhkäisempää, pelottavampaa.

Norman tie vie potkujen jälkeen töihin samaan kampaamoon, jossa hänen äitinsä vielä eläessään työskenteli. Jossa aitohiuslisäkekauppa kukoistaa. Pian käy ilmi äidin sotkeutuminen johonkin vaaralliseen, joka vetää pimeän imun tavoin puoleensa myös Normaa.

Miten kohtukauppa liittyy koko soppaan? Mikä osuus kauan sitten hulluksi tulleen Helenan aikuisilla lapsilla on petokseen?


Enemmän kuin hiustesi hallitsematonta käytöstä pelkään jotain muuta, jotain mitä yksikään nainen ei ole pystynyt hallitsemaan: sydämen viettelyksiä. Ennen pitkää kohtaat jonkun, josta haluat muutakin kuin hetkellistä seuraa. Ennen pitkää oma sydämesi pettää sinut kuten se on pettänyt edeltäjäsikin. Siksi tämä kaikki on välttämätöntä. Luotan järkeesi, mutta sydämeesi en.


Norma on mielestäni viehättävän naisellinen rikostarina siitä, kuinka hyväosaiset rikkaat tulevat aina sortamaan puutteenalaisia. Normasta on vaikea olla pitämättä, mutta häneen on samalla vaikea rakastua. Sama pätee koko romaaniin. Tuo hiuslakantuoksuinen, kauniskantinen kirja pitää sisällään ruman kertomuksen, ja onkin saanut melko ristiriitaisen vastaanoton. Minulle lukukokemus jää silti ehdottomasti plussan puolelle.

Pakko vielä todeta, ettei ole Puhdistuksen voittanutta. Ei ikinä!

***

Toisaalla Normasta ovat bloganneet ainakin SUOMI LUKEE Krista, MarikaOksa, Kirjakaapin kummitus, Elegia , yms yms (sori, laiska linkittäjä)

Anna Jansson; Amorin kiehkurat

Ödesgudinnan på Salong d' Amour 2014, suom. Vappu Vähälummukka ja Gummerus 2014, 317s.

"Minua jännittää ihan kamalasti, mutta siitä tulee hurjan hauskaa. Minulle soitti joku Jonna Bogren -niminen toimittaja. Hän halusi kirjoittaa jutun minun ja Henryn rakkaustarinasta, siitä miten yli kahdeksankymppisenäkin voi vielä löytää rakkauden. Mutta sanonpahan vaan, että rakastuminen tuntuu kahdeksankymppisenäkin ihan yhtä hermostuttavalta ja kutkuttavan ihanalta kuin teini-ikäisenäkin."

Osallistuin facebookin lukuhaasteeseen, jossa tarkoitus lukea lokakuun ajan vähintään 30 sivua päivässä. Minulle tyypilliseen tapaan homma lähti lapasesta. Antauduin täysin lukumanian kouriin, mikä sinällään on varsin mukavaa, mutta myös postauspinoja kasvattavaa. Pitäisi osata kirjoittaa yhtä nopeasti kuin lukee!

Ruotsalainen kirjailija Anna Jansson on monille entuudestaan tuttu Maria Wern -dekkareista, jotka sisältävät kutkuttavan paljon huumoria. Tällaisena pimeänä ajanjaksona lääkitsen syysmasennusta kevyellä, pinkillä, pirskahtelevalla kirjallisuudella. Eli suoraan sanottuna, luen hömppää. En tosin jaksa sitäkään kovin kauaa, mutta välipalana chick-lit toimii mainiosti. Kuten myös Amorin kiehkurat.

Jansson sijoittaa elämällä iloittelevan tarinansa kampaamoon, mikä on miljöönä nappivalinta. Lukija pääsee kurkistelemaan erilaisten asiakkaiden elämiin, varsinkin rakkaushuoliin, joita päätähti kampaamon omistaja, Angelika toimeliaasti ratkoo. Siinä missä kampaukset laitetaan uuteen uskoon, usein myös ihmissuhteetkin. Omaa menetystään Angelika lääkitsee auttamalla muita. Mikä on toki jaloa ja palkitsevaa. Seuranaan hänellä hyörii hiusalalla loistava, muutoin suloisen uusavuton Ricky. Joka ei, yllättävää kyllä ole stereotypinen homo, ei homo ollenkaan.

Romaani on jaoteltu napakalla otteella nimettyihin lukuihin, tässä omat suosikkini

Voi jumankauta, sanoo Ricky

Syön, olen siis olemassa

Kaikkiin hetkiin ei tee mieli tarttua

Hautausurakoitsijat kuoriutuvat kosteikoista

Absintti ei ole nynnyjen juomaa

Aika kuluu ja me vielä pahemmin

Ja mihinkäs dekkarikuningatar karvoistaan pääsisi! Mahtuu tarinaan mukaan myös murha...

En voi sanoa tuntevani genreä siinä määrin, että voisin tässä henkseleitä paukutellen tekstiä ruotia. Minusta tarina kuitenkin toimii. Kantaa. Hauskuttaa. Viihdyttää. Janssonin ote on ihanan itseironinen ja leikittelevä, ryppyotsafiiliksellä tähän ei kannata tarttua. Tai ehkä kannattaakin, romaani kun voi kevään tuoksuilla ja omintakeisilla persoonilla herätellä jopa hymyilemään.

***

Teoksen on lukenut ainakin Kesän lapsi