Muriel Barbery; Siilin eleganssi

L´Elegance du hérisson 2006, Gummerus 2010 suom. Anna-Maija Viitanen, 374s.

Mutta tätä meidän maailmaamme ei ole tarkoitettu prinsessoille.

Tästä on kysymys Siilin eleganssissa. Prinsessoista, jotka eivät ylväinä kanna kruunujaan, vaan jotka menevät piiloon. Maailmalta ja omalta itseltään. Ulospäin he näyttävät varsin erilaisilta, suorastaan huomaamattomilta. Toinen on piilossa vaaleanpunasankaisten silmälasiensa takana, hiljainen, kaksitoistavuotias Paloma. Hän tekee muistiinpanoja läheisistään ja haaveilee itsemurhasta. Toinen taas piileskelee tylsämielisen ovenvartijan roolin takana, mutta älkäämme antako Renéen nyrpeän, paksun ulkomuodon hämätä. Hänen silmänsä voivat näyttää lasittuneilta, mutta kun katsoo tarkkaan, niiden takaa avautuu kokonainen maailma. Älkäämme väsykö Palomankaan kanssa, vaan tarjotkaamme hänelle palanen ymmärrystä.

Siilin eleganssi ei ole tarinavetoinen kirja. Siinä ei ole montaa juonenkäännettä eikä edes suuremmin dramatiikkaa. Mutta se on kuin suurennuslasi, joka on käännetty kirjan sivuilta kohti lukijaa itseään. Se tutkii, esittää kysymyksiä ja myös antaa vastauksia. On lukijan oma asia mitä mieltä näistä vastauksista on, tahtooko niihin tarttua vai jääkö vain ennemmin hämmästelijän paikalle. Katselemaan elämän pieniä iloja, arjen kukkasia joista voi löytyä ihmeellinen elämänvoima. Itse Ikuisuus.

En voi väittää rakastuneeni Siilin eleganssiin varauksetta. Itse asiassa koin kirjan alkupuolen hiukan raskassoutuisena. Siinä mielessä ymmärrän lukijoita, jotka eivät ole Barberyn eleganttiin kerrontaan ihastuneet. Kirjailijan ääni on perin ranskalainen, mutta se kehrää kuin kissa niille, jotka jaksavat tarpeeksi silittää. Vasta siinä vaiheessa, kun kirjan hyvyys, pelastaja astui mukaan kuvioihin japanilaisen Kakuro Ozun muodossa, aloin ymmärtää mistä kirjassa on kyse. Ja kun pääsin loppuun ja näin kuvion kokonaisena, tajusin Siilin eleganssin varsinaisen ytimen. Joku kirjoitti vasta jossain blogissa, että alkoi pitää kirjasta vasta sen luettuaan (tai jotain siihen suuntaan). Minulle kävi täsmälleen samoin Barberyn teoksen kanssa.

Ja nyt, kun romaanin kannet on painettu kiinni ja kirja soljahtanut paikkaansa sotkuisessa kirjahyllyssäni, tiedän, että se on kotinsa löytänyt.


Parhaita paloja ja ajatelmia kirjasta:



Olen lukenut suunnattomat määrät kirjoja...
Silti minä, kuten muutkaan itseoppineet, en voi olla varma, miten paljon olen ymmärtänyt lukemastani.

***

Ahdistuksen iskiessä minä hakeudun turvaan. Kauas ei tarvitse mennä: riittää kun siirryn kirjallisten muistojeni maailmaan. Sillä mikä soisikaan ylevämpää viihdytystä, virkistävämpää seuraa tai suloisemman hurmion kuin kirjallisuus?

***

Niinpä kesäsade joskus tekee sijansa meihin, niin kuin uusi sydän, joka lyö samassa tahdissa entisen kanssa.

***

Taide on elämää, mutta elämää eri rytmissä.

Ja lopulta...

Minä katson häntä.
Ja minä heittäydyn tummiin, syviin, kylmiin, ihaniin vesiin, joissa aikaa ei ole.


Toisaalla kirjan ovat lukeneet ainakin

Katri
Linnea
Leena Lumi
Amma
Sonja
Katja
Elma Ilona


***Ja jälleen edittiä pukkaa*** Meinasin unohtaa mainita! Kirjassa on niin keskeisessä asemassa rakennus, tämä eliittien asuttama hienostokerrostalo, että luettakoon Siilin eleganssi mukaan Kiinteistöhaasteeseen. Yhtä vaille mökki :)

Heli Laaksonen; Pursu

Suosikkirunoilijan riemastuttavat tarinat näyttävät, miten paljon elämyksiä jokapäiväinen arki tarjoaa

”Olektee ikä esimerkiks nähny klasikaton pääl seisova pulu alhaalt päi: kui kauni ruusunpunase jalanpohja hänel o!”

Lounaissuomen murteella kirjoittava sanamaija tarjoaa tuoreita näkökulmia arkeen ja osaa yllättää kerran toisensa jälkeen: ”Ole hyvä, sanos kaupan kassaki mul, ko anno rahast takasi. Ajatelkka, et kiäles on tommone ilmasu. Käsketä mont kertta päiväs olema hyvä.”

Heli Laaksonen tunnetaan lounaismurteen osaajana. Kirjan hauskat ja viisaat jutut ovat ilmestyneet aiemmin pääasiassa Turun Sanomissa ja Kotiliedessä. Mukana on myös Kiakaus-seinäkalentereissa julkaistuja runoja.

***

Ihana kirja, aivan loistavaa kesälukemista puistoihin tai rannoille (Minä tosin luin tämän tylsästi kotisohvalla)! Tuo takateksti olikin aika kattava esitys tästä suloisesta teoksesta. Minulle kirja antoi mukavaa vastapainoa dekkarimaailmaan, se herätti ajatuksia, toi esiin pieniä iloja ja monia hymyjä. Suosittelen lämmöllä!

Tässä pieni maistiainen;

"Virtualimailman virtualikoneitte ajatusmailma o ääri ja laitoi vail mut kolkko. Hajin erilaisist suame murtteist tiatto hakukone avul. Hakusanaks laitoin Iitin murreryhmä. Kone muutaman sivun aihest löysiki, mut epäili, et mu hakusanassan o joku virhe ja ehrot oma-alotteisest: Tarkoititko Iitin murharyhmä?

John & Stasi Eldredge; Valloittava salaisuus

Jokainen nainen on kerran ollut pieni tyttö. Ja pienillä tytöillä on sydämessään unelmia: he haluavat tempautua romanssin pyörteisiin, näytellä suuren seikkailun tärkeässä roolissa, olla tarinan kaunottaria. Nämä unelmat ovat paljon enemmän kuin lapsen hössötyksiä, väittävät John ja Stasi Eldredge. Ne ovat naisen sydämen salaisuus.

Kirjan ydinsanoma on: sydämesi on tärkempi kuin mikään muu koko luomakunnassa. Pienen tytön haaveet ja aikuisen naisen kaipaus kertovat siitä, millaiseksi ihmiseksi Jumala on hänet luonut. Jumala haluaa olla jokaisen naisen sankari, hän haluaa pelastaa jokaisen naisen sydämen ja vapauttaa naiset elämään täyttä elämää naisina.

Avioparin yhteinen kirja paljastaa valloittavan salaisuuden, joka voi yllättää niin naiset kuin miehetkin...

***

Kaunis ja niin tunteita kuin ajatuksiakin herättävä teos, jota olen pienissä pätkissä pidemmällä aikavälillä lueskellut. Kirjasta löytyi lähes joka sivulta ahaa-elämyksiä ja se avasi uusia näköaloja koko naiseus-käsitteeseen. Ihanan lempeä teos!

Seppo Jokinen; Puhu rakkaudesta

167s.



”Useilta suomalaisilta on ihmisarvo hukassa: vähättelemme itseämme, ”toteaa Seppo Jokinen kirjansa ”Puhu rakkaudesta” esipuheessa. Ellemme me osaa rakastaa ja arvostaa itseämme, ei meistä ole muitakaan rakastamaan ja rohkaisemaan.

Seppo Jokisen kirja on tuttua ja taattua Jokista. Miehellä on mittava ura sielunhoitajana, kouluttajana ja luennoitsijana. Tässä työssä hän on saanut valtavan määrän palautetta, kuullut monenlaisista ihmiskohtaloista ja joutunut etsimään vastauksia kaikkein kiperimpiinkin kysymyksiin. Kun tähän vielä lisätään se kantapään kautta tullut kokemus, jota Seppo Jokinen on saanut oman elämänsä kriiseissä, niin paketti on valmis: miehellä on kanttia sanoa ja myös sanottavaa.

Rakkaudesta puhutaan ja lauletaan nykyään paljon, enimmäkseen hyvin kevyesti ja pintaa hipaisten. Kirja ”Puhu rakkaudesta” houkuttelee syvemmälle, aivan niihin perimmäisiin tuntoihin saakka.

Samalla, kun Seppo Jokinen kirjoittaa rakkauden kaipuustamme, ihmissuhteistamme ja vammoista parantumisesta, hän pitää koko ajan esillä sen suurimman rakkauden, Jumalan syntistä ihmistä kohtaan tunteman rakkauden. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen neljättä lukua lainaten: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.”

***

Lämminhenkistä sielunhoidollista luettavaa. Jokinen ei asetu millään muodoin lukijansa yläpuolelle, vaan kirjoittaa rehellisesti omasta rikkinäisyydestään. Siinä missä myös haastaa lukijaa kasvuun.

Teoksen henki on ehdottomasti rakkaus. Mielellään terapeutista "varaisin" ottaisi.

Tommy Hellsten; Saat sen mistä luovut

262s.

Saat sen mistä luovut on kirja, joka porautuu uudella, raikkaalla tavalla perimmäisiin kysymyksiin. Se ravistelee totunnaisia asenteita ja kyseenalaistaa monet selviöinä pidetyt arvot ja arvostukset yhteiskunnassamme.Ihminen on aina hakenut turvaa siitä, että lopettaa matkustamisen, pysähtyy paikoilleen ja pystyttää leirin, johon päättää asettua loppuiäkseen. Mutta turvan löytää vain se joka siitä luopuu, elämän se joka ottaa riskin ja lähtee liikkeelle, uskaltautuu seikkailuun. Ei tarvitse tulla uskonnolliseksi löytääkseen syvyysulottuvuuden elämässään. On kysymys ihmiseksi tulemisesta. Ihminen on enemmän kuin kaikki se mitä hän tekee ja tuottaa. Vain ihmisen muuttuminen antaa toivoa maailman muuttumisesta paremmaksi.Saat sen mistä luovut kokoaa Hellstenin ajattelun pohjavirrat - ne oivallukset jotka ovat syntyneet hänen työskennellessään ihmisen kasvuun ja muuttumiseen liittyvien kysymysten parissa. Hellstenin uusin kirja kiinnostaa varmasti hänen aikaisempien kirjojensa lukijoita, elämäntaitokirjallisuuden lukijoita ja pohdiskelevan hengellisen kirjallisuuden lukijoita.

***

Aivan täsmäkirja tämän hetkiseen elämäntilanteeseen! Luin teoksen joskus vuosia sitten ja aivan kaikki teoksen teoriat eivät silloin avautuneet. Näemmä viisi vuottakin tuo elämänkokemusta, koska tällä lukukerralla teos todellakin upposi.

En tiedä voiko tätä luokitella varsinaiseksi "itsehoito-oppaaksi", joille tuppaan olemaan hiukan allerginen... Paljon ajattelemisen aihetta kirja antoi, asetti jopa vasten seinää, hyvin positiivisella tavalla. Mm. kirjan väittämä; "usko on elämistä siinä vakuuttuneisuudessa, että minua rakastetaan ja minä en ole yksin" on helppo lukea, vaikea sisäistää. Näinhän se kuitenkin menee. Joskus olennaiset asiat kaipaavat muistutusta.

Myös tämä väittämä; "aikuisuus on sitä, että lapsuus loppuu. On ryhdyttävä oman itsensä äidiksi ja isäksi sen sijaan, että odottaisi muiden siihen ryhtyvän." pysäytti. Vaikka olenkin "jo" kolmikymppinen.

Erittäin suositeltavaa lukemista!