Kulunut vuosi, kuten vuosilla nykyään tapana on, on kulunut tiiviisti arvostelukappaleiden parissa. Hyvin vähän nykyään lainaan kirjoja itselleni kirjastosta. Lasten takia siellä onneksi tulee tiheäänkin vierailtua. Mutta näin loppuvuodesta, kun pahin suma on viimein selätetty, riittää aikaa myös mielenkiintoa kutkuttaneille romaaneille, jotka eivät aivan kuumimmalle listalleni päässeet. Tässä tulevat kaksi timanttista naiskirjailijaa hyvinkin erilaisine aiheineen, mutta silti samankaltaista tunnelmaa huokuen.
| Blå villan 2017, suom.Ulla Lempinen 2017, 247s. |
Eva Frantz; Sininen huvila
"Becca, iloitsetko siitä, että on näin kaunis yö? Niinhän tarina tulee myöhemmin kuulumaan. Yö oli kaunis, kun Becca kuoli. Ystävällisin terveisin, Forneus."
Vaikka kirjablogit ja lifestyleblogit ovat tyylillisesti kaukana toisistaan kuin... itä lännestä, kommenttikenttiin satelevat tappouhkaukset kuulostavat aika hurjilta. Becca Stenlundin pitämä suursuosioon bongahtanut blogi Sininen huvila kertoo niin täydellisestä elämästä, että se on saanut sekä lukijat, että markkinoijat polvilleen. Menestyksellä on tietysti kääntöpuolensa.
Tarina alkaa nuoresta pariskunnasta, joka palaa bileistä kotiin miten kuten ajokuntoisina. Äkkiä valokiila osuu pieneen pyjamapukuiseen poikaan. Käy ilmi, että pojan äiti makaa kotona täydellisellä lautalattialla, jota tahrii nyt veri. Beccan uhkaaja on käynyt sanoista tekoihin.
Sillä välin kun kuuluisa bloggaaja makaa koomassa sairaalassa, tarttuu poliisi Anna Glad toimeen. Ajan henkeen sopien rikosta ratkotaan verkossa, mutta myös itse kartano kantaa synkkää salaisuutta.
Espoossa asuva kirjailija Eva Frantz taitaa ennen kaikkea rennon, mutta silti uhkaavan tunnelman, samoin ihailin hänen viljelemiä herkullisia yksityiskohtia. Pieni suuri, ehdottoman uniikki tarina. Näin Sinisen kartanon silmissäni ja täytyy myöntää, että pidin näkemästäni.
Se ei saa olla totta! Kiltti Becca kirjoita! :(
Mitä on tapahtunut? Tietääkö kukaan mitään?
RIP Becca Stenlund. You where 2 good 4 this shitty world.
| The Crossing Places 2009, suom.Anna Lönnroth ja Tammi 2017, 305s. |
Elly Griffiths; Risteyskohdat
Hänen elämänsä tuntuu muuttuneen pimeäksi ja synkäksi, juuri sellaiseksi elokuvaksi, joiden katselemista hän välttää iltamyöhään. Milloin se tapahtui?
Englantilainen kirjailija Elly Griffiths on houkutellut minua seireenimäisesti koko vuoden. Mutta voih. Älkää käsittäkö väärin. Risteyskohdat on maagisen persoonallinen jännitysromaani, johon oikeassa saumassa olisin saattanut päätä pahkaa rakastua. Kävi kuitenkin niin epäreilusti Ellyä kohtaan, että luin hänen kirjansa vielä Henkien labyrintin jälkimainingeissa, ja silloin mikä tahansa teksti olisi tuntunut valjulta.
Marskimaille sijoittuva tarina arkeologi Ruth Gallowaysta, tuosta kilojensa kanssa kamppailevasta ihanan inhmillisestä persoonasta, on oikeastaan karmaiseva. Muinaisia paalukehiä, luita, kadonneita tyttöjä, lapsiuhreja sekä tasangoilla aavemaisena puurona hiipivä usva... Sekä tietysti maskuliininen rikoskomisario Harry Nelson, joka järisyttää Ruthin arjen sijoiltaan sinä kohtalokkaana päivänä, kun ilmestyy hänen työhuoneeseensa.
Ruth Galloway -sarjan ensimmäinen osa tuntuu voittaneen monen suomalaisen lukijan sydämet puolelleen. En ihmettele. Vaikka Griffiths käsittelee rumia aiheita, tekee hän sen helposti lähestyttävällä, kepeähköllä tyylillä. Jälleen hehkutan tunnelmaa! Sitä näissä molemmissa romaaneissa riittää.
"Ajattele tämän rannan uponnutta metsää, hautautuneita puita jalkojemme alla. Meissä on syvällä sisimmässämme jotain, joka pelkää kaikkea haudattua, kaikkea sellaista, jota emme voi nähdä."
Naisenergialla jatketaan!