| Tammi 2016, 243s. |
Minä en jaksanut stressata puhumattomuudesta vaan katselin auton ikkunasta näkyviä taloja ja katuja, vaivuin ajattelemaan miten olin aina vieroksunut sosiaalisia ihmisiä. He olivat kuin jokin mystinen laji, jonka käyttäytymistä ja reaktioita en osannut ennakoida ja tulkita. Heidän aivokemiansa täytyi olla täysin toisenlainen kuin kaltaiseni, ja oli oltava onnellinen siitä ettei välillämme vallinnut suoranaista sotatilaa.
Hahaa, taisinpa yllättää tämän kertaisella kirjavalinnallani ainakin osan teistä, osoittaa olevani avarakatseinen poistuessani mukavuusalueeltani. Toisaalta, kyllä yksi hömppäkirja kesään mahtuu. Ja Kevyesti kipsissä on sitä paitsi jokaisen paljon lukevan fetissi.
Tässä kirjassa luonnollisesti luetaan, paljon. Päähenkilö Lotta toimii kirjastossa vahtimestarina, kaiken hereilläoloaikansa nuori nainen lukee, lukee, lukee, jopa niin uutterasti, että käy vaaraksi liikenteelle. Nenä kirjassa kun ei muista autoja katsella. Lotta teloo jalkansa ja joutuu vesivahingon takia muuttamaan siskonsa Memmun ja hänen tyttöystävänsä Katan nurkkiin.
Naiset eivät aio katsella vierestä, kuinka Lotta "lukee ohi elämänsä", vaan järjestävät hänelle treffit.
Mun mielestä suhteet on parhaimmillaan silloin kun ne syttyvät. Silloin näkee toisen niin ihanana kuin se oikeasti on. Kaikki väittää että ensihuuma sokaisee, mutta ei se ole niin. Sitä sokeutuu vasta myöhemmin. Enää ei riitä, että toinen on läsnä ja hengittää. Sitä alkaa esimerkiksi ajatella että tyhjä vessapaperirilla kylppärin telineessä on kunnioituksen puutetta.
Veera Vaahteran lempeän oivaltava huumori ei voi olla tempaamatta mukaansa vanhaa dekkarikettua. Kirjassa on hömppäromantiikan lisäksi vakavampia sävyjä, - se kertoo hellästi millaista on elää introverttinä sosiaalisuutta palvovassa maailmassa. Millaista on, kun toisten ihmisten seura ihan oikeasti väsyttää. Kun kaipaa omaa aikaa ja tilaa, rauhaa, kirjoja.
Romaanista löytyy myös silmänisku ja vapautus meille, jotka pakkoluemme romaanit vaikka väkisin kannesta kanteen. Ei tarvitse. Huonon kirjan voi jättää kesken. Jos Lotta kykenee siihen, kykenemme mekin. :)
Parhaimmillaan lukeminen oli Köngäksen mukaan ajan haaskaamista, ja pahimmillaan se tuhosi silmistä näön, naisvartalosta linjat ja mielestä ymmärryksen siitä, mikä elämässä oli todellista ja mikä silkkaa fantasiaa.
- Pakko kai sitä on saada aikansa kulumaan, Köngäs myönsi. - Et ole ajatellut hankkia televisiota?
***
Kirjasta ovat bloganneet monet. Linkitän nyt Kristan ja Pian arviot - kiitos suosituksesta tytöt!