| Tammi 2016, 354s. |
Miksi emme itse saaneet päättää hetkeä. jolloin maailma sortui ympärillämme?
Niin, miksi? Mihin asti ihmisen valta ulottuu, kuinka kauas, kuinka lähelle aikana, jolloin ihmisyys murskataan aatteen alle? Kuinka pienen pienet valinnat voivat luoda niin valtaisia seurauksia. Vain yksi lusikallinen kiellettyä keittoa. Vain katse, ja jo sitten hikinen hullaantuminen, rakkaus jolla ei ole minkään valtakunnan mahdollisuuksia onnistua.
Se pakotti. Sydämen lyömään. Samaan tahtiin. Se salpasi hengityksen. Se oli raudanraskas aavistus, sulaa ja kuumaa. Suloista ja verenkarvaista. Vastustamatonta. Se tunkeutui luvatta kaikkialle ja kaiken läpi kuin hyökyaalto, pakkaspäivän utu tai puunuija.
Ja silti. Poika, kohtaa pojan aivan Varsovan antautumisen kynnyksellä. Kun natsit sitten tulevat, kun ihmishenki muuttuu kauppatavaraksi ja nälkä on tunteista suurin, punnitaan ystävyyden hinta. Tuleeko ihmisistä petoja olosuhteiden ristitulessa vai olemmeko me petoja, aina ja kaikkina aikoina?
Askel, pienikin vei ainakin eteenpäin, joskus jopa ylöspäin, mutta harha-askel saattoi pudottaa syvälle alas. Viisaus oli kykyä erottaa erilaiset askeleet toisistaan ja valita niistä oikeat.
Sami Hilvon Pyhä peto ujuttautui puolihuolimatta lukulistalleni. Pelkäsin sitä ennakkoon vähäsen, tiesin sen sisältävän syvällisiä, mutta rankkoja, aina ajankohtaisia aiheita. Kirjassa toinen maailmansota on todellisuutta, silti sitä tarkastellaan yksilön kannalta. Oikeastaan vain päähenkilön silmin. Miehen, joka ottaa rakastettunsa nimen. Toteuttaa myöhemmässä elämässään haaveet New Yorkista, saa mainetta ja kunniaa. Kuitenkin häntä painaa hirvittävä syyllisyys, musertava taakka, joka on luettavissa lähinnä rivien väleistä.
Pyhä peto ei päästä lukijaa helpolla. Siinä tapahtuu lopulta hyvin vähän, mutta sen tunnepitoisuus suorastaan lamaannuttaa lukijan. Hieno teos raskaamman sarjan kirjallisuuden ystäville!
Jos Mojsze olisi löytänyt minut, olisin huokaissut helpotuksesta ja jättänyt kaiken siltä seisomalta. Se todistakoon, että millään muulla, mitä olin saavuttanut ei ollut arvoa.
***
Kirjan ovat lukeneet ainakin Leena Lumi, Lukuneuvoja ja Kulttuuri kukoistaa.