Karin Slaughter; Hyvä tytär

The Good Daughter 2017, suom. Virpi Kuusela ja HarperCrime 2017, 556s.

Hän oksensi. Sappi roiskui maahan ja siitä takaisin, hänen kasvoilleen. Hän olisi halunnut käydä pitkäkseen, sulkea silmänsä, nukahtaa ja herätä viikon kuluttua, kun kaikki olisi ohi.
Sam.
Haudassa.
Luoti päässä.
Gamma.
Keittiössä.
Kirkkaanvalkoista luuta.


Minun on pitänyt jo pitkään blogata eräs kirja, erittäin herkullinen välipala, jonka nappasin tässä muinoin. Mutta aina vain tulen lukeneeksi jotain parempaa. Jotain, joka jää polttelemaan sisimpääni siinä määrin, ettei muuta keinoa ole, kuin purkaa ajatuskaaos tänne. En voi Charlotten, Charlien, tavoin lukita asioita, hänen tapauksessaan vaaralllisia sellaisia, laatikkoon ja unohtaa hyllylle. Totuus on joskus järkyttävämpi kuin räikeinkään valhe.


Toivo on höyhenpukuinen.



Oikeastaan kirjailija Karin Slaugterin, jolle olen jo kyllästymiseen saakka vannonut ikuista rakkautta, uusin romaani kertoo tuosta laatikosta. Se on tarina erään perheen raadollisesta hajoamisesta ja sirpaleiden, joita elämäksikin kutsutaan, kokoamisesta jonkinlaiseen kuosiin. Sillä yritettävä on, pärjätä. Olla hyvä tytär.

Kaikki alkaa katastrofista, joka johtaa vielä suurempaan. Quinnien punatiilitalo on poltettu maan tasalle, kiitos isukki Rustyn, joka puolustaa työkseen kaikkein vähäosaisimpia. Perhe on muuttanut, sisarusten Samanthan ja Charlotten kauhuksi maalle, rähjäiseen omakotitaloon. Jäljellä on kuitenkin juoksuharrastus, perhe, hetken. Siihen saakka, kunnes oveen koputtaa naamioitunut mieskaksikko.

Gamma, tuo kaunis ja kohtuuttoman älykäs nainen ammutaan keittiössä. Murrosikäiset tytöt pakotetaan aseella uhaten ulos pimeyteen. Kuuluu laukas, hiekan rahina avoimella haudalla. Juokse, juokse, juokse...


Sen pitkän, kyyneleisen yön jälkeen hän oli pakottanut itsensä lakkaamaan nukkumasta myöhään ja harjaamaan hampaansa ainakin kaksi kertaa päivässä ja käymään suihkussa säännöllisesti ja tekemään kaikkea sellaista, mikä todisti maailmalle hänen olevan toimiva ihminen. Hän oli tiennyt kokemuksesta, että heti jos unohtaisi olla varuillaan, maailma romahtaisi kaukaiseen, mutta tuttuun kuiluun.


Kun tapahtumista on tullut kuluneeksi jo kaksikymmentäkahdeksan vuotta, niin ikään asianajajana työskentelevä Charlie joutuu kuin sattuman oikusta keskelle kouluampumistapausta. Hetkessä mennyt ja nykyisyys lyövät kättä niin että veri ja luunsirpaleet, jälleen, lentävät.


Hyvä tytär on tietysti slaughterimainen jännitysromaani, mutta samalla äärettömän puhutteleva perhedraama. Takakansi vannottaa vahvoja tunteita. Mitään muuta en kirjailijalta odottaisikaan, ja silti, silti, hän onnistuu aina yllättämään. Minun oli varastettava päivä täysin omaa aikaa, jotta sain paneuduttua tekstiin kunnolla. "Kumpi on tärkeämpää, olla aina oikeassa vai olla onnellinen?" 

Hyvä tytär kuuluu ehdottomasti kirjailijan kärkikaartiin!

 


"... Kuvittele minut etsimässä iloa hammasta purren - ja täysissä aseissa, sillä se on erittäin vaarallinen tehtävä."

Flannery O'Connor

Karin Slaughter; Kahlittu

The Kept Woman 2016, suom. Päivi Paju ja HarperCrime, 495s.

Kymmenenvuotiaana: Dale Harling tarjoutui antamaan aterian vastineeksi hänen suustaan. Viisitoistavuotiaana: sijaisisä, joka piti viiltelemisestä. Kaksikymmentäkolmevuotiaana: sotilas, joka kävi sotaa hänen ruumiillaan. Kolmekymmentäneljävuotiaana: poliisi, joka vakuutti hänelle, ettei kyse ollut raiskauksesta. Kolmekymmentäseitsemänvuotiaana: toinen poliisi, joka sai hänet uskomaan, että tämä rakastaisi häntä ikuisesti.


Ja niin on aika jälleen Karin Slaughterin, hänen luomiensa ikirakkaiden hahmojen: Will Trentin ja Sara Lintonin. Jälleen näiden kahden rakkautta koetellaan, tällä kertaa ehkä raaimmalla mahdollisella tavalla. Arvanettekin, kenestä on kysymys. Angie, tuo inhokkimme paljastaa itsestään niin rumia puolia, ettei edes Will jaksa häntä enää puolustella. Ei edes Angie itse, sillä nyt hän joutuu miettimään kerta toisensa jälkeen: olenko minä vaarallinen. Ja toteamaan viimein: minä olen vaarallinen. Kuitenkin Kahlittu on (valitettavasti) juuri Angien tarina. Kieltämättä järkyttävää menneisyyttä kantava jäinen kaunotar osoittaa verkkoja kutoessaan, ihmeiden ihme, myös pieniä inhimillisyyden merkkejä.


"Se ei koskaan mene hänen tajuntaansa, eihän?" Will sanoi. "Se, kuinka hän satuttaa ihmisiä. Millaisia vahinkoja hän aiheuttaa."
"Usko minuun, Will. Elämä pakottaa aina maksamaan luonteenheikkouksista." Amanda hymyili Willille apeasti. "Hän tajuaa sen joka ikinen sekunti."


Rakennustyömaalla Georgian etsivätoimistoa odottaa kaaottinen näky; murhattu poliisi, verta kaikkialla. Narkkarien suosimasta tilasta on tarkoitus rakentaa rikkaiden biletysparatiisi, mutta homma joudutaan pistämään murhatutkimuksen ajaksi jäihin. Tämä ei eräitä tahoja lainkaan miellytä. Kietoutuupa Willin vastikään tutkima raiskaustapaus kierosti juuri näihin tahoihin.

Tutkimuksissa havaitaan pian suurimman osan verestä kuuluneen tuntemattomalle naiselle. Uhri on kuitenkin kadonnut, mikäli lienee enää edes elossa. Naisen henkilöllisyyden selviäminen on Willille kuin paluu takaisin menneisyyden helvettiin.

Vieläkö Sara jaksaa seistä hänen rinnallaan? Kuinka pitkälle venyy Willin lojaalisuus Angieta kohtaan?


Olen hehkuttanut Karin Slaughterin jokaista teosta imelyyden rajojen tuolle puolen. Taas mennään sinne niin että rytisee ja paukkuu. Kirjailija yksinkertaisesti hallitsee trillerit pystypäin kuin kuningatar. Kahlittu on tarina perheväkivallasta, riippuvuuksista, periksiantamattomuudesta. Mutta siinä samalla se on tarina rakkauden voittavasta voimasta. Aivan mahtavaa!


"Olin koukussa Kennyn epävarmuuteen, siihen sisintäni kalvavaan pieneen epäilykseen, joka sai minut miettimään, selviäisinkö ilman häntä. Minä luulin, että voisin korjata hänen sisällään olevan tuskan. Minulta kesti kauan tajuta, että se tuska oli minun sisälläni."

Karin Slaughter; Kaunokaiset

Pretty Girls 2015, suom. Pirjo Ruti ja HarperCrime 2016, 463s.

On asioita, joita ei saa koskaan pois mielestä.

Claire on kaunis nainen, joka omistaa niin luksusluokan talon, etten jaksanut uskoa moisia olevan olemassakaan. Upporikkaan aviomiehen, hiukan nörtähtävän Paulin, joka palvoo vaimoaan sivustaseuraajien mielestä ehkä liiankin omistautuneesti. Mutta vuodet ovat vierineet, liitto on kestänyt rakkauden täyteisenä.

Nyt Clairen satumainen elämä on kuitenkin saanut totaalisen käänteen. Paul kuolee eräällä sivukujalla, erään satunnaisen ryöstelijän puukotuksen uhrina vaimonsa käsivarsille. Surunmurtama Claire! Jo toisen kerran hän menettää karmealla tavalla omaisensa, ensin sisko, joka katosi vuosia sitten ja nyt Paul... Jonka tietokoneen nainen tietysti avaa. Eräät kansiot. Ja siinä samalla avautuvat helvetin portit.


"Minulla ei ole lapsia. Minulla ei ole oikeastaan ole ystäviä. Kissakin on kuollut. Minä omistan talon, johon en halua palata. Ginny-mummoa varten on hoivarahasto. Äiti selviää, koska hän selviää aina. Paul oli minun mieheni. Minä en voi vain jättää asiaa sikseen. Minun on saatava tietää. Elämässäni ei ole jäljellä mitään muuta kuin totuuden löytäminen."


Samoihin aikoihin media rummuttaa jälleen kerran yhden nuoren kaunokaisen katoamistapausta - kuusitoistavuotias. Valkoinen. Keskiluokkaa. Hyvin kaunis. Kukaan ei tuntunut olevan yhtä kauhuissaan silloin, kun kadoksissa oli ruma nainen.

Clairen jo parantunut, jäljellä oleva narkkarisisko Lydia, Lydia joka mussuttaa surutta sipsejä ja hoitaa työkseen koirien turkkeja, päättää tehdä tarpeensa Paulin haudalle. Naiset tapaavat vuosien eron jälkeen toisen ollessa housut kintuissa. Mutta nyt he lyöttäytyvät yhteen kaivaakseen esiin Paulin äärimmäiset salaisuudet.


Karin Slaughter. Olet palannut Kaunokaisten myötä jälleen asian ytimeen, sille alueelle, joka on juuri sinulle ominta. Naisten puolustamiseen. Uhrien esiin noustamiseen massan seasta. Brutaaliin tarinaan, jossa lukijakin saa väistellä veitsen iskuja. Tulla tahrituksi, pyyhkiä veriroiskeita vaatteiltaan. Tulla vapautetuksi. Kukaan ei kirjoita kuten sinä, rakas Slaughter, ja Gillian Flynnin sanoihin yhtyen, seuraisin sinua minne tahansa.


... Jos nainen torjuu miehen, nainen menee kotiin itkemään pariksi päivää, mutta jos nainen torjuu miehen, mies voi raiskata ja tappaa hänet.

***

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Kirjavaras Rene, Ulla, Mai, Luetut.net, Kirjat kertovat, Kirjakirppu.