Camilla Grebe; Lemmikki

Husdjuret 2017, suomSari Kumpulainen ja Gummerus 2018, 507s. 

Ombergissa kummittelivat kuolleet, jotka eivät suostu jättämään minua rauhaan.
Ja nyt joukkoon on liittynyt kasvoton nainen.



Ruotsalaisen Camilla Greben esikoisteos Kun jää pettää alta kutitteli lukuhermoja psykologisen trillerin muodossa. Nyt tämä taidokkaasti tunnelmia ja ihmiskohtaloita muovaa kirjailija painaa kengänjälkensä dekkarimaailmaan. Ja sehän toimii, hurjaa kuinka hyvin se toimiikaan!

Periaatteessa tarina on tuttu. Pieni tuppukylä, jossa asustaa enää työttömiä ja vanhuksia, jossa ei ikinä tapahdu mitään - mitä nyt Ormberg on saanut paikallisen väestön "riemuksi" maahanmuuttokeskuksen - joutuu yllättäen myllerrykseen. Tai joutui, jo vuosia sitten, kun teinityttö löysi kiviröykkiöiltä pienen lapsen pääkallon. Paikalta, jossa legendan mukaan asuu kummitusvauva. 

Nyt tyttö on kasvanut naiseksi, hän on poliisina työskentelevä Malin. Nuori nainen palaa hampaat irvessä kotiseuduilleen, tännehän hänen ei pitänyt enää ikinä päätyä, mutta murhatutkinta on murhatutkinta. Tukholma ja siellä odottava Max saavat odottaa, sillä viimein Malinille avautuu mahdollisuus selvittää, mitä kamalaa pienelle tytölle muinoin tapahtui.


Tietenkin haluan päästä pois näiltä kulmilta, koska kukaan järkevä ihminen ei jää tänne asumaan. Ormbergissä viihtyvät vain hullut sekä syntyperäiset kyläläiset - jotkut ovat kumpaakin.



Lemmikki kertoo myös omasta miestään pelottavan salaisuuden kantajan, teini-poika Jaken elämästä. Kuinka yksi pieni paljetti, erään päiväkirjan löytyminen voivatkaan muuttaa koko elämän. Pelkoon voi jäädä asumaan tai siitä voi murtautua ulos.


Ensinnäkin: tahtovatko naiset joskus miehiltä jotain, vai täytyykö vain miesten saada?
Toiseksi: onko minustakin kasvamassa ihminen, joka on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen? Kundi, jota tyttöjen pitää varoa. Menetänkö vanhempana itsehillintäni? Sitäkö miehuus on?
Siinä tapauksessa en halua tulla mieheksi.



Grebe kuljettaa lukijansa varmoin ottein kohti pimeää, pitäen kuitenkin koko ajan kädestä kiinni. Kuin muistinsa menettänyt profiloija Hanne, joka yrittää mielessään sitoa sekavia langanpäitä järjelliseksi kuvaksi, sitä kohden minäkin hapuilin, loistavasti harhautettuna.


Lemmikin loppuratkaisu takaa sen, ettei teosta ihan heti unohdeta. Antakaa mennä ja rakastukaa!



Olen kertoja, olen kertomus.
Olen kamera, olen talot.
Olen yhtä aikaa objekti ja subjekti, sillä seuraan tapahtumia mahtamatta niille mitään.



***


Teoksen on lukenut ainakin Leena Lumi.

Camilla Grebe; Kun jää pettää alta

Älskaren från huvudkontoret 2015, suom. Sari Kumpulainen ja Gummerus 2017, 506s, (ennakkokappale)

On kuin ajaisin kolkoissa kulisseissa kohti jonkinlaista ratkaisua. Mutta en tiedä, millainen elokuva tämä on. Draama, trilleri? Tragedia?


Tyhjätaskuinen vaatemyyjä tapaa menestyneen, vanhemman liikemiehen. Esimiehensä, tuon hartaasti vihatun ja palvotun toimitusjohtajan. Jesperiä on kiittäminen työolosuhteiden epäinhomillisistä muutoksista. Jesperiä on kiittäminen myös Emman sormessa kiiltelevästä timanttisormuksesta. He ovat kihloissa! Koko kuvio tuntuu niin Emmasta itsestään, kuin lukijastakin vähän liian sadunomaiselta ollakseen totta. Mutta olkaamme hiljaa, hys, suhde on pidettävä tiiviisti salassa.


"You never been in love, until you've seen the sunlight thrown, over smashed human bone."


Kun median riepottelema toimitusjohtaja katoaa, kiskaistaan jo muutenkin elämässä turpiinsa saaneen Emman jalkojen alta matto. Kuinka rakkaus voi yhtäkkiä muuttua täydelliseksi välinpitämättömyydeksi? Mikä ihme Jesperiin on mennyt? Missä hän edes on?


Jesperistä emme tiedä, mutta hänen kotoaan löydetään tunnistamattoman naisen (tietysti) raa'asti murhattu ruumis. Talonomistajasta tulee nyt myös poliisin ykkösetsinnänkohde, varsinkin kun tapaus muistuttaa selittämättömäksi jäänyttä, vuosia sitten tapahtunutta murhaa.

Peter Lindgren, tuo erilaisista vastuista käärmeen lailla irti kiemurteleva poliisi on yksi päähenkilöistä. Peter herättää lukijassa ensin pelkkää myötähäpeää, myöhemmin myös empatiaa. Pisteet kirjailija Camilla Grebelle hänen luomistaan henkilöhahmoista! Genre kaipaa juuri tällaisia antisankareita, jotka eivät loista charmillaan, vaan ennemminkin puutteillaan.

Myös Peterin tutkijapari, profiloija Hanne rikkoo persoonallaan perinteet. Hänellä on jo ikää, hänellä on oksettavan holhoava aviomies, jonka liekassa nainen riippuu vastoin tahtoaan. Hannella on salakavalasti hiipivä muistisairaus. Sekä tietysti menneisyys Peterin kanssa...


Koiran rakkaus on ehdotonta. Mitä olen oikein tehnyt ansaitakseni sen? Ja miksi ihmisten väliseen rakkauteen liittyy aina alistumisen ja mukautumisen vaatimus? Miksemme voi vain rakastaa omistamatta välttämättä toisiamme?



Kun jää pettää alta täyttää kaikki ne ominaisuudet, joita odotan tiiviisti koukuttavalta psykologiselta trilleriltä. Luin teoksen heti saatuani siitä (kiitos kustantajalle) ennakkokappaleen. Fiksua olisi ollut blogata saman tien muistiin kirjan herättämät tunteet, mutta onneksi jälkikaiku kummittelee yhä. Ruusujen tuoksu, johon on sekoittunut määrittelemätön kuoleman haju... En ihmettele teoksen saamaa kansainvälistä huomiota. Hymyilytti myöskin juuri lukemani Ahnhemin hehkutus, joka löytyy ainakin ennakkokappaleen takakannesta. Koukussa olimme, molemmat!


Tänä vuonna on ilmestynyt ihailtava määrä suosikkigenreni edustajia, psykologisia trillereitä, joista Camilla Grebe erottuu edukseen. Hän perehdyttää lukijan henkilöiden menneisyyteen, osoittaa syyt ja seuraukset kuitenkin sen verran hienovaraisesti, ettei loppuratkaisua tajua vaikka se häilyykin lukijan silmien edessä.

Hemmotelkaa itseänne kirjalla!



- Sillä ei ole valinnanvaraa, muru. Sen täytyy joko muuttua tai kuolla. Sellainen on luonnonlaki.

Pohdiskelin kuulemaani kauan ja yritin kuvitella miltä tuntuisi, jos pitäisi valita joko muuttuminen tai kuolema. En kuitenkaan millään osannut asettua toukan asemaan.


***

Blogi-iskuumme osallistuivat