Tekstit

Näytetään tunnisteella muistelmakokoelma merkityt tekstit.
Kuva
13. elokuuta 2017 Pojasta mieheksi New Yorkissa  Steven Schraderin omaelämäkerralliset kertomukset tuovat mieleen Woody Allenin elokuvat Steven Schrader: Se minkä ansaitsimme - kertomuksia New Yorkista. Suom. Aleksi Milonoff. LURRA Edotions 2016. 255 s. Kolmannen yliopistovuoteni jälkeen vietin kesän vanhempieni vuokraamassa talossa Atlantic Beachessa, jossa luin ja yritin kirjoittaa novelleja. Minusta tuntui, etten pystynyt kilpailemaan isäni kanssa menestyksestä vaatebisneksessä. Ainoa mahdollisuuteni oli tulla kuuluisaksi kirjailijaksi. Yhdeksäntoistavuotias amerikanjuutalainen Steven Schrader (s. 1935) on ollut kirjoittajakurssilla ja saanut jo yhden novelleistaan julkaistuksi, kun hän uskaltautuu näyttämään kertomuksiaan äidilleen. Äiti mainitsee niistä isälle, ja kun kodissa samana iltana kokoontuu isän ystäväpiiri jokaviikkoiseen pokeri-iltaansa, isä vaatii "uutta Tolstoita" lukemaan julkaistun novellinsa viskiä siemailevalle seurueelle. Vastaanot...
Kuva
29. tammikuuta 2017 Kuulopuheita itsenäisestä Suomesta  Petri Tamminen taitaa ruohonjuuritason historiankirjoituksen Petri Tamminen: Suomen historia. Otava 2017. 157 s. Rikosromaani, Meriromaani, Suomen historia... Petri Tamminen  ei temppuile teoksiaan nimetessään vaan sanoo suoraan, mitä on tarjolla. Nyt on tarjolla puolentoistasadan sivun oppimäärä itsenäisen Suomen historiaa. Sodat ja suurmiehet nousevat esiin Tammisenkin historiankirjoituksessa mutta vain ihmisten puheissa ja muistoissa.  Suomen historia on nimittäin kooste satojen haastateltavien ja erilaisten luku- ja harrastuspiirien kokemuksista, näkemyksistä ja perimätiedosta. Useimmat teksteistä mahtuvat hyvin yhdelle sivulle, mutta nykyaikaa lähestyttäessä muistelut pitenevät. Lyhyimmillään teksti on vain parin kolmen rivin mittainen: Uimakoulu pidettiin meillä yksipäiväisenä. Ensin pyöritettiin pari kertaa käsiä ilmassa, sitten opettaja tuli ja tarttui uimahousuista ja heitti järv...