Näytetään tekstit, joissa on tunniste paketti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paketti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Salaisuuksia


Olen perinteinen paketoija.
En suunnittele mitään vuosittain vaihtuvaa teemaa.
Kaikenlaisia ihania paketointi tarpeita on vaikka kuinka paljon.
Netistä en ole niitä etsinyt tai ideoitakaan ja
kaupungin ihanuus kaupat ovat kaukana.
Ihan lähimarketin tarjonnalla yritän selvitä.



Näytäähän noissa ihan vahingossa olevan tähtiteema, kun molempien papereiden kuviot ovat tähtiä.

 Yhdessä nauhassakin on tähtiä.






 ✶  ✶  ✶



Mukavaa joulunalusviikkoa!





keskiviikko 9. syyskuuta 2015

P, R, S


Pihakuiskaajan puutarha-blogissa oli arvonta. Arpaonni oli suosiollinen ja sain kivan puutarhan vinkkikirjan. Kiitos vielä Annelille! Kirjassa on kauniit kuvat  ja 200 numeroitua vinkkiä. Kuvat toimivat myös inspiraation lähteinä.





Viimeinen vinkki kirjassa on nauti. Otin ohjeen kirjaimellisesti ja tein valkosuklaa-salmiakki rocky road herkkua ja nautin. = P  Minun suuni mukainen makupari, nam.








lauantai 7. helmikuuta 2015

Positiivista

Perjantai oli kiva päivä. Posteljooni toi pakettikortin ja vein sen Ärrälle ja sain tilalle ison paketin.  ;) Voitin Saran mökissä ja puutarhasssa-blogin arvonnan, se oli iloinen yllätys, koska arpaonneni on olematon. Sain kaksi kaunista mukia, aivan minun väriset. Kaksi pakettia tuoksuvaa teetä, puurasian, auringonkukan siemeniä ja servettejä, saatteena vielä mukavan kevään toivotus-korttti. Iso kiitos vielä Saran mökkiin ja puutarhaan! <3



 Näistä tulee nyt vakituiset teemukit, juon teen eri mukista kuin kahvin.


Toisekseen eilen kivaa oli auringonpaiste. Näyttää aivan keväälle. Vaikka kyllä talven kuuluu olla talvi ja sitten kevään koittaa ajallaan.






Auringon horisonttiin katoamispiste on jo huimasti siirtynyt. Joulukuussa se oli hävinnyt näkyvistä paljon ennen vasemmalla olevaa piharakennusta. Ei mene kauaa, kun se paistaa illalla suoraan takapihalle.  :)


Leppoisaa viikonlopun jatkoa!!