Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Tiskipöytä



Juuri kun on saanut tiskattua niin
heti alkaa kertyä uutta tiskiä ja 
tiskipöytä näyttää sotkuiselta.




Viikon MakroTex; Sotkuinen


Pieni Lintu - MakroTex challenge






sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Hylly



Poikkesin perjantaina naapurissa.
Siellä oli keittiön päätyseinällä jonkunlainen kaappi/hylly.
Tulin kotiin ja aloin haluamaan keittiöön hyllykköä.
Olin jo aikeissa alkaa tutkimaan netistä vaihtoehtoja,
kun käväisin makuuhuoneessa ja sain idean.
Eihän siinä auttanut muu kun kokeilla,
niin kannoin yöpöydät keittiöön ja laitoin ne päällekkäin,
ja sain oivan (melkein) hyllykkön.
Hyllyvälit saisivat olla korkeammat tai säädettävissä,
ja tietenkin ilman väärään suuntaan aukeavia laatikoita,
syvyydeltään kapeampi sopisi tilaan paremmmin.
Annan viritelmän kuitenkin olla ja haaveilen samalla oikeasta hyllystä.












 ❀  ❀  ❀






perjantai 26. lokakuuta 2018

Viikonlopun jälkkäri



Karpalokiisseli.
Karpaloita ei ihan paljaaltaan saata syödä, 
mutta niistä voi tehdä kiisseliä.





Herkullista.



Hyvää viikonloppua!




maanantai 30. tammikuuta 2017

Maljakot


Voiko olla todellista, että yksi keittiön yläkaappi on täynnä maljakoita, voi. Muutama on saatu lahjaksi, aika monta olen itse ostanut. Kaikissa on joskus ollut kukkia, toisia tulee käytettyä useammin kuin toisia. 
Kuvien sävy vaihtelee, osa otettu lampun valossa ja osa päivänvalon aikaan.













***



sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Joulusydän


Vaihdoin talvisemman ilmeen myös keittiöön. Keittiön talviverhot ovat olleet vanhat ja vielä vanhemmat, joita olen tähän asti vaihdellut vuorovuosin. Nyt tilasin uuden kappakankaan Jotexilta. Tykkään kuosista vaikka sen nimi on joulusydän ja vaikka joulu ei ihan vielä olekaan.

Keittiön pöydän asetelma piti myös vaihtaa sävyyn sopivaksi.  ;)  Hopealanka toimii sisäkukkanakin vaikka kai se ulos on tarkoitettu. Suojaruukun sain siskolta ja tuunasin sitä liimaamalla siihen pitsin.









***