Leivoskahvit kaupungissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupunki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaupunki. Näytä kaikki tekstit
torstai 24. tammikuuta 2019
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Kaupungilla
Siskon luona käydessä kuuluu käydä kaupungilla. Tällä kertaa käveltiin joen rantaa suuntaan ja toiseen.
Siellä oli markkinameininki, vaikka se ei kuvissa näy.
Pikku ihminen oli mukana, joten tärkein kohde oli jäätelökioski, muita ostoksia ei tullut tehtyä.
Niin paitsi pysähdyimme kahvilaan herkuttelemaan.
Baristan loihtima cappuccino sekä leivos.
(leivoksen loihtijasta ei ole tietoa)
***
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
Lomalla/2
2. osa
Toisena kaupunkilomapäivänä kävimme sitten kaupungilla vain haahuilemassa, katsomassa onko joki paikallaan ja etc. Pikkuinen ihana iitu ipanakin pääsi serkkutyttöjen kanssa kaupungille. Se oli hyvin tärkeää. :))
Täällä jouduimme keskelle keskiaikaa.
Olihan siellä muutakin markkinameininkiä ja kaunista ostettavaa.
Ja sirkushuveja.
Sekä se joki.
Kaupungilla kun ollaan niin kyllä kahvilla kuuluu käydä, ainakin jos on lomalla. Tällä kertaa valitsimme paikaksi Cafe Qwenselin, eli Apteekkimuseon kahvilan Qwenselin talon sisäpihalla.
Kiitos vieraanvaraisuudesta siskolle ja kiitos mukavasta matkaseurasta tätsän tytöille!! <3
***
Ihania lomapäiviä, työpäiviä, eläkepäiviä, mitä tahansa päiviä sinulle! ;)
Lomalla
1. osa
Miniloma on sitten loppunut. Olen todella ollut lomalla. Vähän reissussa ja vähän jotain muuta.
Ostarikuvat seuraneitien puhelimella otettu.
***
Illansuussa Kuralan kylämäessä, kun pikkuneitiä ei vielä otettu ostoksille mukaan.
Siellä on aika pysähtynyt 40-50-luvulle.
Lampaat oli tärkein asia tällä vierailulla. ;)
***
sunnuntai 15. toukokuuta 2016
Viikonloppu
Viikonloppu meni kyläillessä. Aika kului nopeaan ja silti on kuin olisi ollut pitemmälläkin matkalla.
Kauniissa kodissa sain olla.
Lauantaina aamupäivällä oli vielä kaunista.
Olin "hovikuvaajana" juoksutapahtumassa.
Siinä sivussa jotain otoksia ympäristöstä.
Illalla herkuteltiin ja
synttäreitä juhlittiin.
Illan päätteeksi Facebook päivitykset vielä kurkattava. ;)
***
Sunnuntaina retkeilimme Nyrölässä. Sade sotki alkuperäistä suunnitelmaa tehdä eväsretki makkaran paistoineen. Sateen raikas metsä tuoksui huumaavalle, kuulin käen kukkuvan.
Ketunleipä käenkaali terälehdet supussa.
"Kielomätäs."
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!!
Tilaa:
Kommentit (Atom)