Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuutamo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuutamo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. tammikuuta 2019

Kuutamo


Tämän päivän luontoelämys oli ihan vain autolla ajelun varassa.
'Koipeliinit' eivät antaneet periksi patikointia.
Illalla järven ylle nousi usvaa ja taivaalle kuu.








🌔  🌔  🌔







maanantai 30. heinäkuuta 2018

Täydellinen


Perjantai-iltana oli täydellinen kuunpimennys.
Taivaanrannan pilviverhot vain pitivät esiripun kiinni niin,
että kuu oli jo korkealla ja pimennys täydellisimmillään
ennen kuin sen saattoi nähdä.



Kuvat eivät ole täydellisiä,
mutta siellä se on, erikoinen kuu näkyy punahehkuisena.



Lauantaina puolestaan oli täydellinen metsäretki.
Helteinen sää ei haitannut lainkaan.
Metsässä oli varjoisaa ja lammen yli puhalsi lempeä tuuli.
Pörriäiset olivat poissa,
paikalla oli vain kaakkuri pariskunta


Mustikoita etsin ja löysin.

Siellä olisi ollut myös juolukoita ja variksenmarjoja.

Näillä jo pääsee piirakan ja kukon makuun talvella 
eipä tarvinnut mennä torille mustikkaan niin kuin ensin luulin.
Saaliina myös täydellisiä käpyjä.

Polun varressa istuin ja söin eväät.


Siinä istuskellessa tähyilin taivaalle

ja välillä kanervikkoon.

Joku marjastaja. 🙃

Kotimatkalla näin yksinäisen kurjen.



Pitkä kuuma kesä -
koittakaa jaksaa.




torstai 9. helmikuuta 2017

Iltataivas


Muut tekemiset haittaavat jälleen harrastuksia, kuvaaminen ja päivittäminen on jäänyt taka-alalle. 
Tänään pikaisesti kävin rannalla, kun iltavalossa taivaanranta oli niin kaunis.











Kotiuduttuani herkuttelin.





Huomenna on jälleen perjantai.
Ihanaista viikonloppua kaikille!!