Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste grillaaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. toukokuuta 2015

Oi toukokuu


Näin kevään ja kesän tullen minäkin pääsen useammin ulos syömään, oikein terassille. ;) Eilen illalla, vapun aattona, oli kaunista ja melko lämmintäkin, joten grillasin ja söin ulkona.





Pihanäkymiä ilta-auringossa.








***


Tänään pääsin munkin ja siman makuun minäkin, kun äiti pyysi käymään. Tuoreet munkit ovat herkkusia. 
(tuli samalla pulloselfie :D )




Kohta jo kukkii tuomi

ja viheriöi koivu, oi ihana toukokuu.



Hyvää viikonloppua / Have a nice weekend!!



lauantai 28. helmikuuta 2015

Kevättä vol 2

Olin ajatellut, että voisi hiihtolomaviikolla tehdä eväshiihtoretken laavulle saareen. Mukaan olisin pyytänyt siskon nuorisoa (todennäköisesti huonolla menestyksellä ;P  ). Jäätilanne ei ole kovin hyvä hiihdellä. Tein sitten retken yksikseni, takapiharetken. Perjantaina aurinko vähän näyttäytyi ja siitä innoissani päätin, että tänään paistan makkarat. Pilvet kyllä peittivät auringon ennenkuin pihalle selvisin. Nyt on kuitenkin grillikausi avattu, aikaisemmin kuin ikinä.  :)





Jälkkäriksi paahdettua vaahtokarkkia. On muuten herkkua.

Palanpainikkeeksi vielä kuumaa vaahtokarkkikaakaota, herkullista sekin.






***


Ensi viikolla on vielä hiihtolomia, toivotaan kauniita retkisäitä lomalaisille!!