Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. elokuuta 2025

Välivaihe

 

 

 

Vaikka vielä on kesäisen kaunista ja lämmintäkin

niin syksyn merkkejä on jo havaittavissa.

Elokuu on kesästä syksyyn siirtymisen kuukausi,

haikeaa aikaa itselle. 











Keräsin liemikulhon täyteen kanervia.

Viime vuonna pakastin kirsikoita sokeriliemessä,

leivoin niistä sunnuntaina piirakan,

tuli hyvää. 

Tämän vuoden sato oli huono ja linnut söivät ne kaikki. 

 

 🍃      🍃      🍃



lauantai 17. elokuuta 2024

Elokuisia tunnelmia

 

 

 Aamut ovat kosteita.

 

Kesäkukat voivat vielä hyvin.



 

Ukkonen nousee.

 

Pihlajanmarjoja on runsaasti,

 

ja omenoita.



 

Kynttiläkausi on aloitettu.

 

Illalla.



 13.8. leimusivat revontulet


 ✾      ✾      ✾

 

 

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Elokuun vain kolme kuvaa kuukaudessa

 

 

Heti tähän kuukauden alkuun tämä haastevastaus,

kun kuvasin sitä varten viime viikonloppuna.

 

Tämä tuntui aluksi vaikealta,

löytää e-kirjaimella alkavia asioita.

Sain nyt tähän kuitenkin koottua 'vaaditut' kolme.


Enkeli,

paperinaruenkeleitä tein joskus vuosia sitten

itselle, lahjaksi ja joulumyyjäisiin.


 

Emali,

lautaset ovat lapsuuskodista ja niistä ennen syötiin keitot ja kiisselit.

Tulppaanilautanen oli minun ja liljankukkakranssilautanen siskon.

Kulho on edesmenneen tätini jäämistöä.


 

Esiliina,

emäntäkoulunaikainen esiliinani vuodelta 1982.

Peiliselfien ottaminen oli hankalaa.

Kuvista tuli epätarkkoja tai olivat vinossa ja milloin mitäkin vikaa.

Aika monta kuvaa piti ottaa, että olin tyytyväinen.

Bonus E:nä, että olen esikoinen.


 

 

Alkuperäinen haaste löytyy 

Kristiina K-blogista. Klik
 

 Ihanaa elokuuta sinulle!



 

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Syksy lähestyy

 

 

Kesä kulkee kohti syksyä.

Päivällä saattaa olla kesäisen lämmintä vielä,

mutta yöt ja aamut alkavat viiletä.

 

Jonain viikonloppuna kuljin tontilla ja kuvasin tätä

rappioromantiikkaa.

 

Navetan kulma,

ja saunan.

Sisääntulotien kukkapyörä.


'Isolla rapulla' kukkii ahkeraliisa.

Se on ollut ahkerin kesäkukka kukkimaan.


Syysleimupenkissä kukkii joku karkulainen.


Mustasilmäsusanna.

Lauantaina laitoin jo portaan pieleen valot tunnelmaa tuomaan.


Sisälläkin jo jotain pientä syksyisempää sisustelua.





Tänä aamuna (20.8.2023) heräsin varta vasten usvaa kuvaamaan.







 

Kiva, jos jaksoit tänne asti.

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

 

🍁    🍁   🍁