Näytetään tekstit, joissa on tunniste marjastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marjastus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Marja-aika ja yllätys

 

 

Aika on mennyt töissä ja marjassa,

muita harrastuksia vain siinä 'sivussa' jos on ehtinyt/jaksanut. 

Mustikoita ja vadelmia on runsaasti.

 

 

 

 

  

 

 

 

Yhtenä päivänä kävi iso kissa ihan pihassa,

muutaman metrin päässä terassilta köllötteli pensaan alla.

Olin siinä terassilla, siitä sitten nopeasti ja varovasti hakemaan kameraa.

Ei karannut sillä aikaa, joten sain muutaman kuvan ilveksestä, ihan huippua.


 

 

Lauantaina oli kesäkekkerit kuistilla.

 

 






  

 

Mukavia heinäkuun  loppuhetkiä.

Vielä on kesä!




tiistai 1. elokuuta 2023

Elokuu

 

Ajan kulu on ihan mahdotonta,

hehkeimmät kesän kuukaudet ovat takana ja elokuu on alkanut.

Kuvia ei oikein ole tullut otettua,

ja sanaista arkkua minulla ei ole ollenkaan.








 

Sunnuntaina ja maanantaina kävin marjassa,

kun oli vielä kaunista poutaa.



 

Tänään on ollut sitten sadepäivä.


 

Ihanaa elokuuta!

 

🌿    🌻   🌿 



maanantai 10. syyskuuta 2018

Metsäkahvit


Jätin pari viikkoa sitten puolukat vielä kypsymään
ja lauantaina menin innolla metsään.
Meni koko retkestä ilo, kun mättäät olivat tyhjät.
Työlästä oli löytää ämpärillinen marjoja.



Taidan kirjoittaa joulupukille ja toivoa kuksaa, vaikka nimikoituna,
kun termarin kansimuki ei ole kovin kuvauksellinen. 😄


Mukavaa viikkoa!




keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Puolukoita


Onhan niitä.

Sunnuntaina kävin puolukassa. Mättäät hehkuivat punaisina. Oli lämmin päivä, suorastaan liian lämmin, kun ei marjametsään ihan sortseissa mennä. Mietin siellä kyykkiessä, että ennen sekin oli toisin, puolukkareisulla oli kuulasta, kirkasta ja viileää, nyt lähes helle. Kuulas ilma sopi paremmin puolukan poimintaan. ;) 
Yhtään hirvikärpästä ei ollut, onneksi.





Kotiintuomisina marjojen lisäksi linnunlaulukarahka ja muuta rekvisiittaa, 
niistä ehkä myöhemmin lisää.


***



perjantai 11. syyskuuta 2015

Marjassa


Torstaina kävin puolukassa. Puolukoita on, mutta osittain ovat vielä raakoja, riippuu vähän paikasta. Ei ole vielä hoppu niiden poimimisen kanssa.




 Ei sieltä silti tyhjin astioin pois tulla.


Eniten minulla kuluu puolukkaa puuron kanssa, sitten piirakassa ja puolukkarahka on myös herkkua.




***




Kaunista viikonloppua!





perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kypsyvät


Loppukesällä on näitä "kiireitä." Vadelmat alkavat kypsyä.





***




Aika kulkee niin nopeaan, elokuu jo alkaa.


Oikein hyvää elokuun ensimmäistä viikonloppua kaikille!!!