Linssilude

Siilit ovat hassuja, tosin enpä ole aiemmin heihin tutustunut, kunnes nyt parin vuoden aikana kun ovat iloksemme tänne kylällemme ilmestyneet. Elämäni ensimmäistä kertaa näin siilin "livenä" pari vuotta sitten. Siilin käyttäytyminen ja ihmeellinen "piiloutumislogiikka" (tai sen puute) jaksaa aina yllättää.

Pari vuotta sitten tyyppi juoksi näkyvästi ohitseni, tunki itsensä kyljelleen kahden maassa olevan laudan väliin, ei edes vetänyt itseään kerälle vaan tapitti siinä pienessä umpikujassaan jähmettyneenä (ilmeisesti leikkien kuollutta) sen aikaa kun napsin kuvia. Tänä iltana olin napostelemassa punaherukoita pensaasta kun tuli se outo kalvava tunne tuli että en taida olla yksin. Outoa rapinaa... ja siilihän siinä juoksee vieressä rinkiä huvimajan ympärillä. Minä lähden kameran kanssa perään. Siili pysähtyy, vetäisee itsensä kerälle ja alkaa puksuttaa vähän vihaisena. Sitten kun vien kameran aivan viereen että saisin edes yhden kuvan, puksutus loppuu ja siili alkaa tapittamaan kameraan. Otan pari kuvaa poseeraavasta siilistä ja jätän hänet rauhaan jotta en sitä pientä reppanaa lopullisesti traumatisoisi.

Katselen hieman etäämmältä kun siili juoksee sisälle huvikatoksen alle. Käyn varovasti kurkkaamassa mitä hän siellä tekee, siellä hän sitten on "piilossa", pää nurkkaan ahdettuna, vai oliko hän kenties vain ovela ja meni kyttäämään liikkeitäni salaa tuolta lautojen alta?

Niin tai näin, lähdin pois salaisen varjopuutarhani puolelle tutkailemaan kasvitilannetta. Ei menee kauankaan kun siili juoksee suoraan kohti eikä enää välitä yhtään siitä että otan taas vähän kuvia. Tämä on ehkä uuden ystävyyden alku! ♥ ;-D

"Moro! Olen siili - puutarhakyttääjä."

Operaatio kuunlilja

Kuunlilja oli ensimmäinen kasvi jonka hankin pihalleni vuonna 2004. 6 juurakkoa vihreälehtistä ja kirpputorilta ostin muistaakseni 2 tainta valkoreunaista versiota. Nyt kahden päivän aikana olen vanhan sahan kanssa jakanut taas paakkuja ja siirtänyt taimia tänne salaisen varjopuutarhan kätköihin, tarkoituksena muodostaa jonkinlainen käytävä. Ja taimiahan riitti. Laskin että nyt on pituudeltaan 20 metriä kuunliljapenkkiä. Kuunliljojen jälkeen takana jatkuvat tuijat ja alppiruusut. Onneksi ei tarvinut käsin kaivaa tuota matkaa vaan käännettiin maa puutarhajyrsimellä niin että kivet vaan lentelivät. Maasta nousi tuttuun tapaan pieniä ja vähän suurempia murikoita kahden kottikärryllisen verran. Lisäksi löytyi lasinen samarin-pullo (en edes tiennyt että samarinia on myyty pulloissa) sen pesen ja säilytän nostalgia-aarteena ;) Pari palaa ruostunutta peltiä piti kaivaa ylös, yksi musta naisten korkokenkäsaapas ja yksi lapsen lenkkari. Kun talo oli tyhjillään, oli paikka ilmeisesti jonkinlainen naapurien kaatopaikka, aina löytyy jos jonkinlaista tavaraa.

Meinasin lähteä vielä kastelemaan taimia, mutta onneksi luonto auttaa ja juuri alkoi sataa :)

Piti vielä pysähtyä hetkeksi saniaisten luo ja silitellä niiden ihania lehtiä. Rakastan näitä ihanuuksia yli kaiken, jo lapsena metsässä ihailin sainaisia. Lapsen logiikalla luulin niiden olevan vain huonekasveja, sitten kun niitä löytyikin myös suomalaisesta metsästä, riemastuin. Mikäli kasvit aistivat meistä ihmisistä tunteet ja rakkauden, nämä saniaiset ovat varmasti imeneet kaiken itseensä. Tänä vuonna ne ovat erityisen upeita ja kasvaneet aivan valtaviksi pehkoiksi. Nuo kauimmaiset ylettyvät jo melkein kaulaan asti ja olo on kuin viidakossa. Täytyy ottaa juurelta taas pikkutaimia ja viedä muutama myös kuunliljojen kavereiksi. Näitä saniaisia katsellessani ymmärsin että taidan olla loppujen lopuksi aika vihreä kotipuutarhuri. Erilaisten vihreiden sävyjen ja lehtimuotojen yhdistely on ihanaa ja luo rauhallisen, yhtenäisen kokonaisuuden joka miellyttää silmää. Pihan varjoisimmat kohdat voivat olla aivan yhtä mielenkiintoisia kuin aurinkoisetkin.

Puuhastelun lomassa yläilmoista kuului outoa raakkuvaa piipitystä. Kuusen latvassa on komeankokoinen harakanpesä. Tänään yksi pullea pieni harakka juoksenteli alppiruusujen välissä autuaan tietämättömänä maailman vaaroista. Kauempana äiti huusi kovalla äänellä "varo niitä ihmisiä!" :) Eräs toinen varovainen otus oli taas iltalenkillään toissailtana samaan aikaan.

Kuulin jostain että siilit syövät myös kissanruokaa. Täytyy kysyä Hänen Majesteetiltaan josko häneltä liikenisi lahjoittaa kourallinen raksuja piikikkäälle pikkukaverille.

Siilikaveri

Jipii! Nyt minunkin pihalla on siili! Tämä olikin huomattavasti rauhallisempi veikkonen kuin vanhempieni pihalla näkemäni siilit. Tämä vaan lyllersi coolisti ja tunki itsensä kahden laudan väliin ja leikki olevansa piilossa vaikka otin makrokuvia sen söpöstä nassusta. Sen jälkeen matka jatkui talon taakse parin puisen kuormalavan alle. Olisikohan siellä siilin uusi koti?

"Olen huomaamaton."