Kukkii, kukkii

Claire Austin

Sateiden jälkeen alkoi pitkään vartoneiden nuppujen avautuminen ryminällä. Päivittäin löydän uusia kukkijoita ja surullista kyllä, helteet verottavat kukinnan kestoa. Täytyy siis olla kerkeä kuvaamaan, kun huomaa uuden nupun auenneen.

Crown Princess Margareta

Eniten tänä kesänä olen odottanut Austin-ruusuja kukkivaksi. Kaksi kukkii ja kolmas avautui eilen. Crown Princess Margareta aloitti ensimmäisenä ja avasi kukkansa aivan ruusupensaan tyveen. Pensaalla on näköjään tapa kukkia ensin alhaalta, sitten keskivaiheilta ja viimeisenä on avautumattomia nuppuja korkeiden, sateen venyttämien versojen latvoissa. Nuppuja kehittyy paljon versoa kohti ja täytyy muistaa poistaa jo terälehtensä varistaneet kukat, niin saan nuppuja vielä lisää tuoksuteltavaksi. Onkohan normaali tapa kasvaa vai johtuuko sateista, että osa Austin-ruusujeni versoista on hujahtanut todella korkeiksi? Kannattaisiko syksyllä yrittää taivuttaa versoja, jotta jäisivät lumen suojaan? Tuskin pakkasta kestävät II-vyöhykkeellä.

Wisley 2008

Toinen kukkaan puhjennut Austin-ruusu oli Wisley 2008. Melko klassisen näköinen, lämpöisen vaaleanpunakukkainen ruusu, jolla on tiiviisti asettuneena runsas määrä terälehtiä. Kukka on avautuneena iso kooltaan. Ja viimein kolmantena Claire Austin aukesi hohtavan puhtaanvalkoisin terälehdin, vaikka nupuissa on hillittyä keltaista vivahdetta. Ihanaa tuoksua näillä ruusuilla riittää ja keskenään kunkin tuoksuu eri tavalla.

Paul's Scarlet Climber

Yllättäjä tänä kesänä on lauhasta talvesta selvinnyt Paul’s Scarlet -köynnösruusu, joka ensinnäkin ei palelluttanut viime kesän versojaan ja jossa nyt on useita nuppuja kunkin verson latvassa. Muutaman päivän tämä on kukkinut täysillä puolivarjon kasvupaikallaan. Väri on melko vahvan punainen ja mukava piristys muuten taustan tasaiseen tuijien vihreyteen.

Rosa gallica 'Auli'

Odotettu ruusukukinta on myös viime vuoden kesällä hankkimani ranskanruusu ’Auli’. Ruusu kasvaa ja kukoistaa vielä taimiruukussaan, koska en edelleenkään ole varma sen istutuspaikasta. Loistavaa kumminkin on, että se nyt kukkii, niin näen kunnolla sen kasvutapaa ja olemusta, sekä kukintojen väriä ennen istuttamista. Purkkiruusuksi 6-7 kukkaa on mielestäni oikein hyvä ponnistus. Kukkien väri on mukavan lämpöinen ruusunpuna, ja tuoksu on puhtaasti ranskanruusumainen. Nupuissa näkyi jännittävää viininpunaista ja valkoista, ei yhtään vaaleanpunaista. Kasvutavaltaan ’Auli’ on aika topakan oloinen ruusu.

Se ruusuista. Yhtä odotettu oli ’Mont Rose’ -tarhanietospensaan kukinta. Ostin pensaan pari kesää sitten ja nyt se tuntuu kunnolla lähteneen kasvuun. Tämä kukki aivan pensaan juurelta, joten puolivarjon jyrkässä valon vaihtelussa kuva on nyt mitä on. Kauniita kukkaterttuja kumminkin tekee. Kesän pidemmät versot huitelevat korkeuksissa, ja pikkuisen sinne tänne sojottaen. Jo ostettaessa hieman epäsuhtainen pensas ei ole kummoinen muodoltaan, joten tutustun sen leikkaamiseen ja jossain vaiheessa yritän sitä vähän kohentaa.  Saattaapi tehdä nuput jo edellisen kesän versoihin.

Kiinanpioni 'Yang fei chu yu'

Pionien kukinta tuli ja meni. Suloisia ja hurmaavia olivat. Kaikkia kuvasin, mutta nyt tuntuu jo muinaiselta julkaista kuvia, vaikka oikeasti pionit olivat kukassa reilu viikko sitten ja ’Festiva Maxima’ juhlii edelleen. Tapahtui niin paljon puutarhassa, ja muutenkin elämässä. Kukkapenkin totaalisti valloittaneet nokkoset sentään ennätin nykkiä pois ennen kuin lempipionini ’Ewelina’ alkoi kukkia.

Kiinanpioni 'Ewelina'

Varsinaisen pionipenkin pionit kukkivat tänä vuonna vaimeammin. Viikolla vähän jo karsin niitä varjostavaa omenapuuta. Nyt on alueella kulkeminen helpompaa ja näkymätkin avartuivat ja valoa tuli lisää. Jokin vaivasi kellertävän valkoista pionia ’Shirley Temple’. Keväällä ei näkynyt yhtään versoa, mutta ne alkoivat kasvaa kesäkuun lopulla, joten ihan kuollut se ei ole. Sitä lukuun ottamatta muut kukkivat, mutta vähemmillä ja pienemmillä kukilla kuin normaalisti. Uudet pionit ’Karl Rosenfeld’, ’Sarah Bernhardt’, ’Cherry Hill’ ja ’Marie Lemoine’ kasvattavat vielä juurakkoaan. Ehkä ne loistavat ensi vuonna.

Sormustinkukka ei ole koskaan oikein kunnolla viihtynyt puutarhassani. No, nyt on 2-metrinen jättiläisedustaja parkkeerannut itsensä tammenaluspenkin päähän. Pikkuhiljaa kukkivat kellot ovat työntyneet korkeuksiin ja niska kenossa saan tähytä kukinnon latvaa tammen oksien seasta. Sivuversoissakin on jo nuppuja. Vaikka on jättiläinen, olen päättänyt antaa sen siementää. Jospa viimein saisin niitä vähän enemmän puutarhaani kaunistamaan.

Korkeita ovat myös uuden ruusupenkin ja saniaispenkin vuosi sitten kylvämäni villasormustinkukat. Hetken epäilin saaneeni vääriä siemeniä, kun kukat lehtihangoissa pysyivät pitkään olemattoman pieninä. Vähitellen ne kasvoivat ja nyt kukkien nielussa näkyy hienot verkkokuviot. Ryhmänä nämä sormustinkukat näyttävät hienoilta ja sopivat uusien ruusujeni väreihin oikein hyvin. Saniaispenkissä ne taas muodostavat taustaa varsinaisille istutuksille.

Isoäidin sahramililjatkin ehtivät kukkia hetkessä. Jokusen kuvan nappasin viime hetkillä. Ne kukkivat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla sitten siirron tammenaluspenkkiin turvaan vuohenputken valtaamasta isonportin penkistä. Vähitellen vahvistuvat ja voimistuvat. Tarkkasilmäinen huomaa kuvassa liljojen lomassa amerikanjalkalehden, joka on uusi hankintani viime kesältä. Sen kasvua on ollut mukava seurata, uusi kasvi kun on.

Ketoneilikka on päättänyt tyytyä kasvamaan puoli metriä alempana kuin mihin sen alun perin istutin. No, siinä saa kasvaa. Välillä trimmeri sitä hieman kutittelee, kun nurmipolkua siistin heinästä ja valkoapilasta. Kosteutta taitaa riittää tässä kohtaa paremmin, tai sitten sadevesi on vierittänyt siemenet muurinkoloista alas. Siinä kumminkin tuntuu viihtyvän. Mukavan tymäkkä väri. Muurin päällä majailee peittokurjenpolvi 'Cambridge' ja kivien välissä on valkomaksaruohoa.

Polun toisella puolella on talonvierustan aurinkopenkki, jonka kunnostin parissa pätkässä. Tämä osa istutettiin noin kaksi-kolme kesää sitten, alkupää vuotta aiemmin. Palaan penkkiin tarkemmin toisella kertaa, mutta nyt näytän kumminkin etelänruusuruohon ihanan tummanpunaiset kukat. Niitä on taipuneena penkin reunoille ja myös korkealla yllä varsien päässä keinumassa. Voi, miten näistä pidän. Taimi on yksi ainoa keskellä penkkiä, ja se on kukkinut todella pitkään. Hieman on väri ristiriidassa verikurjenpolven kanssa, mutta itsehän halusin tähän villiä luontopenkkiä. Sitä sitten sain.

Puutarhani ensimmäinen valkoinen siperiankurjenpolvi.

Lisäksi kukkii tähkätädyke, neilikka- ja mustialanruusu, ukonkellot, palavarakkaus, ekat syysleimut, rusopäivänlilja, mäkimeirami,… Lopetan tähän, sillä eihän tämä pääty hyvin, jos kaiken samaan viestiin listaan. Postausta olen nakertanut pätkissä jo useana päivänä. Orapihlaja-aita odottaa leikkausta. Olen sen kanssa kuukauden myöhässä, mutta nyt on aikaa ja tänään on himpun viileämpi päivä. 

Nautitaan kesästä, kun se on!

 

 

Kolmas sininen aalto

Sininen ei ole ehdoton lempivärini, sitä vain on vähitellen kertynyt kasvivalikoimiini. Ehkä siksi, että se on helposti yhdistettävissä muihin väreihin ja antaa raikkaan oloisen tunnelman. Erityisesti alkukesällä puutarhani kukkii sinisenä. Kerroin jo sinililjojen matoista ja lemmikkien utupilvistä. Ensimmäisen aallon sinimatot ovat kirkkaita taivaansinisiä, toisen aallon utusini taas hempeää ja hentoa vaaleansinistä. Kolmas kukka-aalto on sadekuurojen ja ukkosen sini, vahva ja voimakas, hieman punertava, jopa lila tai violetti.

Tässä vaiheessa kesää kukkivat siniset kukkani ovat perusperennoja, varmoja tuttuja, joita kuvaan joka kevät. Tuntuu, että toistan itseäni tallaamalla samat reitit vuosittain, mutta silti jokainen puutarhakierros on omanlaisensa elämys. Kasvukauteen lähtö on vuosittain erilainen. Ehkä kasvi on saanut uusia kumppaneita seurakseen, ehkä kumppani on kadonnut tai yltynyt päällekäyväksi saatuaan kerrankin keväällä riittävästi sadevettä. Tänä vuonna ne ovat saaneet enemmän vettä kuin useana edellisenä.

Siperiankurjenmiekat tulivat talon oston myötä ja hyvin ne ovat puutarhassa levinneet, taantuneet, kohentuneet ja levinneet jälleen. Välillä olen niitä jakanut, vaihtanut toiseen paikkaan, pääsääntöisesti kasvattanut auringon penkeissä, mutta selviävät ne puolivarjossakin. Erittäin vahva ja terve perenna, josta pidän todella paljon. Viime kesänä ostin pari valkokukkaisen siperiankurjenmiekan taimea. Niissäkin jo tuntuu kukkavana lehtien lomassa, vaikka vielä ei mitään lehtien välistä pilkota.

Lehtosinilatva on ollut oman tiensä kulkija puutarhassani. Tarjoamani kukkapenkit eivät ole sille kelvanneet, vaan se on hakeutunut mieluummin puolivarjoisiin painanteisiin, joissa on hieman enemmän kosteutta. Aikani siirtelin karkulaisia takaisin penkkiin, mutta vähitellen oli uskottava, että ne viihtyvät paremmin itse valitsemissaan paikoissa. Kasvavat nyt aitaorapihlajan seassa kadunvarressa. Minkäs teet. Vuosi sitten kasvatin valkokukkaisia lehtosinilatvoja ja tänä keväänä olen istuttanut niiden taimia kosteampiin paikkoihin.

Siemenkasvatti mirrinminttu on vuosien takaa. Sinnikkäästi se on pitänyt paikkansa talon länsiseinustan kukkapenkissä, vaikka hellekesinä viettävä ja aurinkoon antava paikka on hyvin paahteinen. Se aloittaa kukinnan aikaisin ja erityisesti tänä kesänä siitä on kasvanut vehmas ilmestys. Pörriäisten suosikkina mirrinminttu on paljon kuvattu kohde puutarhassa. Länsiseinustalla kasvaa myös jokunen itse kylvetty sininadan taimi, isoja nekin tänä vuonna. Pidän niiden heilimöivistä rennoista tähkistä. Tähkän väri ei ole yhtään sininen, mutta korret antavat mukavan sinivihreän utuisen vivahteen muiden kasvien lomaan.

Kurjenpolvia minulla on useita erilaisia. Tällä hetkellä runsaimmassa kukassa on nyppykurjenpolvi, jonka istutin kiviympyrän vieressä olevaan kapeaan luiskaan. Ennen alue oli kapea soiro nurmikkoa pionien ja käytävän välissä. Poistin nurmen ja istutin erilaisia kurjenpolvia, pari kärhöä, tarha- ja ketoneilikkaa ja nyttemmin hävinnyttä sammalleimua. Nyppykurjenpolvi tekee melko hanakasti siementaimia, mutta moneen paikkaan sopeutuvana niitä on ollut helppo istuttaa aukkokohtiin. Siirto kannattaa tehdä nuorena taimena, sillä juurakko kaivautuu todella syvälle. Erityisesti kiviluiskan kivikkoisessa maassa sitä on isompana hankala saada ylös. Nyppykurjenpolven kukassa näen ukkosen ja sähkönsinistä.

Vähintään yhtä leviävä, ja lopullisesti katoamaan kieltäytyvä perenna on vuorikaunokki. Pariinkin otteeseen olen kuvitellut sen hävittäneeni, mutta niin vain nousee aikaisin keväällä sinivihreä lehdistö ja melko pian aukeavat ruiskukansiniset isot kukat. Kukissa on melonin makea hedelmätuoksu. Se houkuttelee runsaasti kimalaisia vierailulle. Pidän valtavasti tästäkin valloittajasta, sillä se on varma ja näyttävä kukkija ja sopii monen muun perennan pariksi. Jos perennan leikkaa alas kukinnon kuihduttua, kasvattaa se melko pian siistin vehmaan lehdistön.

 

 

 

Kukassa tänään

Kuvasin aamulla kahden päivän tauon jälkeen puutarhaa, ja yllätyin miten moni nuppu olikin kehittynyt jo täyteen kukkaan. Niin vauhdilla, vaan onhan jo kohta juhannus ja kesä hehkeimmillään. Juhannus onkin eräänlainen vedenjakaja alku- ja loppukesälle, sillä kasvuvauhti tasaantuu (onneksi) ja kasvit ikään kuin ottavat rauhallisemmin ja kypsemmin elonsa juhannuksesta eteenpäin.

Käsillä on ruusujen aika, on akileijojen aika ja kurjenmiekkojen aika, ja on unikoiden aika, ja vuorikaunokkien, ja mirrinminttujen, ja syreenien ja lumipalloheisien, ja … On lämmintä ja on kesä! Miten paljon voi tästä vuodenajasta nauttia.

Marsipaaniruusu sitten avasi ensimmäisen kukkansa tällä tontilla. Pieni taimi vielä, mutta versoissa paljon nuppuja aukeamaan. Teresanruusu myös availi kesän ensimmäistä nuppuaan, samoin juhannusruusu. Yleensä juhannusruusu ehtii ennen teresaa, mutta tänä vuonna se oli kaadetun omenapuun oksakasojen välissä hädin tuskin välttäen linttaantumisen. Ei rakoon päivä paistanut, joten tänä vuonna kukitaan sitten yhdessä.

Erona muutamaan edelliseen kesään, tänä vuonna on saatu vettä sopivin annoksin ja väliajoin. Huomennakin on vuorostaan luvassa sadetta. Kosteus näkyy kasvien hyvinvoinnissa, mutta myös korkeudessa. Eipä ole ennen raparperin kukinto ollut niin korkea, etten sen latvaan yletä, tai vaaleanpunaiset akileijat rintaan asti, tai telliman kukinnot kainaloon. Vehmaudesta kumminkin pidän kunhan pysyvät lakoamatta pystyssä.

Sinistä väriä puutarhaani tuo tällä hetkellä runsaana kukkivat mirrinmintut ja tänään myös kukinnan aloittanut vuorikaunokki. Mirrinminttu on selvästi nauttinut saamastaan vesisateesta ja on nyt vehmaampi kuin koskaan ennen. Tämän kesän superyllätys oli tontin länsireunalla syreenirivistössä kasvava 'Charles Joly' -syreeni. On ehkä vaikea uskoa, mutta todellakin kadotin kokonaisen syreenipensaan pihasyreenin juurivesojen ja vähän isompienkin syreenien joukkoon useamman vuoden ajaksi. Ennen kukintaa ne näyttävät mielestäni kaikki samalta. Mutta viimein löytyi ja voi miten ihanat kukinnot siinä on. Kannatti odottaa.

Kosteudesta on nauttinut erityisen paljon tänä kesänä lumipalloheisi. Siinä on somia valkoisia palloja enemmän kuin ennen. Lumipalloheidellä on myös lehdistö pääsääntöisesti vielä tallella, vaikka huomasin sillä jo alkavaa lehtien reikiintymistä. Eikä ihme, sillä lehtien alla luurasi toukkien armeija. Taitaa olla seuraava tehtäväni puutarhassa päästä niistä eroon.

Mainittakoon vielä erikseen akileijat. Ne saavat kasvaa meillä itse valitsemillaan paikoilla. Niitä löytyykin milloin mistäkin. Tämä yksilö sinnittelee omenapuun ja köynnöshortensian luomassa varjossa ilmeisen tyytyväisenä. On asustanut siinä vuositolkulla, vaikka paikka on pimeän puoleinen, mutta ehkä juuri siksi sille riittää kosteutta. Ilman varjostusta aurinko pääsisikin porottamaan kaunottaren niskaan lähes koko päivän.

Tätä on odotettu. Viime kesänä istutetut tarhakurjenmiekat alkoivat kukkia eilen. Olen ihastellut ’Red Zinger’ -iiriksen terälehtien värejä aamulla ja illalla, aurinkoa vasten ja varjossa sekä ottanut kuvia edestä ja takaa. Täytyykin kuvata, sillä kukinta hellepäivänä menee nopeasti ohi. Onneksi näkyy olevan varsissa uusia kukkia luvassa.

Ettei värivoimaa puuttuisi, niin onhan idänunikot jälleen vallanneet pari penkkiä ihan kuin vahingossa ja huomaamattani. Rakastan niitä ja vihaan niitä. Yksi siellä ja täällä on ihan ok, mutta kun ne lisääntyvät, siementävät ja jakaantuvat niin, että ei perässä pysy, on tuota voimaa ja väriä välillä ihan pelottavan paljon. Mutta kuuluvat vakiona kesääni.

Mitä sinulla kukkii tänään?

 

 

 

Häkkiruusut

Pimpinellaruusu 'Marzipan' nuppuilee mukavasti.

Näinä pomppivien ruohonleikkureiden aikoina olen päättänyt pitää viime kesänä hankkimani ruusut ja uudet perennat rouskuttajien varalta telkien takana. Syksyllä nimittäin kävi niin, että tämänkesäisen puutarha-apurin emo kävi siistimässä kaikki loppukesällä istuttamani Austin-ruusut viiden sentin tapeiksi. Muutenkin nämä ruusut ovat herkänpuoleisia ja sitten ne syödään heti istuttamisen jälkeen! Oli kerrasta jänön työsopimus irti, ja verkkoaita ilmestyi kiertämään istutuksia.

Syvän purppuraisen lilaa kukintaa odotan ranskanruusulta 'Merveille'.

Ruusupenkki sijaitsee mahdollisimman aurinkoisessa ja suojaisessa paikkaa (keskellä pihaa). Koko kevään jännäsin ja vahdin ruusupenkin maanpintaa etsien ensimmäisiä vihertäviä versoja. Voi riemua, kun niitä alkoi näkyä. Ensin tokeni Crown Princess Margareta, sitten Wisley 2008 ja heti perään Claire Austin. Samassa penkissä kasvavat austineiden lisäksi kaksi edesmenneen Pirjo Raution ruusua, pimpinellaruusu ’Marzipan’ ja ranskanruusu ’Merveille’.

'Marzipan' tarhakurjenmiekkojen ja rentoakankaalin seurassa.

Viime kesänä tuli retkeiltyä tavallista enemmän taimitarhoilla, ja joka reissulta löytyi mielenkiintoista myös puutarhaan tuotavaksi. Puutarhaseuran reissulla Jyväskylän seudulle oli mielessäni violetti-luonnonvalkoinen-vaaleanpunainen sävymaailma, joten ruusujen seuraksi penkkiin lopulta päätyivät tummanlila rentoakankaali, tarhakurjenmiekka ’Red Zinger’, loistokurjenmiekka ’Lady Vanessa’ ja lehtosalvia 'Schwellenburg'. Olin ajatellut violetteja vastaväriksi Margaretalle, joka on melko vahvan oranssinkeltainen. Claire Austinin ja Wisley 2008:n pareiksi sopivat vaaleanpunainen harsojaloangervo 'Straussenfeder' ja enkeliperhoangervo. Aiemmin mainitut lilasävyt sointuvat myös hyvin kermanvalkoiseen Claire Austiniin ja vaaleanpunaiseen Wisley 2008:aan. Taaempana tammen aurinkopuolen kukkapenkissä on lisää liloja, valkoisia ja punaruskeita sävyjä, ja pisara keltaistakin.

Crown Princess Margaretalla on mukavan
punertavat versot ja lehtien reunat.

Muut perennat ruusupenkissä muodostavat sekalaisen joukon ja ovat erään sortin keräilyerä, kun piti syksyllä mahduttaa pari pionia, Cherry Hill ja Marie Lemoine ns. johonkin. Pari sorttia itse kylvettyjä kukantaimia oli myös vailla sijoituspaikkaa, joten villasormustinkukkia ja valkoista sinipiikkiputkea kasvaa nyt penkin itäreunalla muodostaen vähän korkeamman läpinäkyvän reunuksen penkkiin. Täytyy palata penkin kuulumisiin uudelleen sitten, kun kasvit ovat saavuttaneet todellisen kokonsa. Ehkäpä jokusen kukankin voisin kuvata, jos ruusut innostuvat kukkimaan.

Claire Austinin seurassa valkoista sinipiikkiputkea.

Huomasin, että marsipaaniruusu on nimetty Suomen Ruususeurassa vuoden 2025 ruusuksi. Ihan ansiosta. Raution ruusut löysin Blomqvistilta Pohjanmaan kesäreissun yhteydessä. Molemmat ovat lähteneet terhakkaasti kasvuun. Marsipaaniruusu jää pieneksi, alle metrin korkuiseksi, ’Merveille’ sen sijaan saattaa kasvaa 1,5 metriin. Kaikkiaan siis viisi ruusua samassa istutuksessa, mikä pienellä alalla on ehkä liikaa. Voi olla, että aikanaan joudun siirtohommiin. Pieni epäilys talvenkestosta meikäläisessä tuiverruksessa kaihertaa takaraivossa, enkä täysin vankasti luota austineihin ilmastossamme. Istutetuista ruusuista Crown Princess Margareta, ’Marzipan’ ja ’Merveille’ ovat pensasruusuja, Claire Austin ja Wisley 2008 taas köynnöstävät. Pensaat ovat mahdollisimman kaukana toisistaan ja köynnöstävät niiden keskellä, jos se nyt jotain tilanpuutteeseen auttaa...

Wisley 2008:n versot kasvavat vauhdilla.
Alanurkassa harsojaloangervoa.

Ehkä on syytä ottaa Austinit vakavasti, ainakin ne nyt keväällä ovat lähteneet hyvin kasvuun. Prinsessassa oli eilen yksi, tänään jo neljä nuppua näkyvissä. Claire ja Wisley tuntuvat lähteneen kilpasille kasvusta. Varovainen saa olla ja varmuuden vuoksi syksyllä peitin ruusuni paksuun kuivaan tammenlehtipeittoon, joka suojasi ne hyvin talven tuiverrukselta sekä kevään kylmiltä öiltä.

 Miten sinun Austinisi voivat?

 

Perennojen kylväminen

Kylvin perennojen siemeniä, pitkästä aikaa vähän enemmän. Viime kesän kesäkukkakylvöt olivat kyllä ihania sen mitä onnistuivat, mutta syksyllä jäin kaipaamaan kestävämpiä, pitkäikäisempiä taimia. Kaikille kevään kylvöilleni en ole vielä istutuspaikkaa kaavaillut, joten nyt jo aavistelen pienen purkkimeren putkahtavan syksyä kohti mentäessä, varsinkin kun kylvökseni tuntuvat kohtalaisesti onnistuvan. Olen kylvänyt pitkin kevättä ja päästellyt pieniä ilon huudahduksia aamuna jos toisena. Hei, se ja se on itänyt!

Pikkusormustinkukka kylväytyy itsestään muiden
sormustinkukkien tapaan. Kylvin sitä n. 20 vuotta sitten.

Vaan ei idä kaikki siemenet samaa vauhtia. Melkein voi sanoa, että jos siemenpussissa lukee kehotus siirtää kylvöt neljän viikon odottelun jälkeen jääkaappiin ellei itämistä ole tapahtunut, voi olla varma ettei siinä ajassa tapahdu mitään. Paitsi ettei meidän jääkaappiin multapurkkeja siirretä, ei mahdu enkä oikeastaan haluakaan. Siinäpä pulma.

On se, kun siementen idättäjää alkaa huolettaa kevään liian nopea lämpeneminen. Ulos ei enää voi hankeen upottaa vaikka lunta sataa nytkin, ulkona varjossa on jo ylihuomenna liian lämmintä ja kasvimökissä lämpötila seilaa laidasta laitaan. Sitten juontui mieleen, että onhan minulla saunan eteinen ja siinä ikkuna. Talven kylmillään olleen saunan betonilattia pitää varmasti tilan sopivan viileänä vielä pitkään. Aurinkokaan ei pääse paistamaan ikkunaan kuin varhain aamulla.

Loistava pörriäiskavi sinipallo-ohdake on luotettava kukkija. 

Vartomaan siirrettävissä kylvöissä on se vaara, että unohtuvat sen siliän tien. Kellariin on turha viedä, sieltä löytyisivät kuivuneina paakkuina ehkä ensi keväänä. Saunan eteisessä käyn joka tapauksessa laittamassa sähköt vesipumppuun, kun tarvitsen vettä kasvimökkiin tai täytän vesitynnyrit lämpenemään. Muutenkin tulee liikuttua sillä akselilla paljon enemmän. Haravat sun muut kun on seinän takana puuhuoneessa.

Kylvä kerran päivänkakkaraa ja sitä on sen jälkeen joka kesä.

Viileään saunan eteiseen lähtevät siis mustakonnanmarja, kevätesikko ja etelänkiurunkannus. Niitä olen vartonut nyt kolme viikkoa. Vielä viikon odotan ja sitten kiikutan astiat saunaan. Itse kerätyistä siemenistä valkoinen iiris, ’Kermesina’-iiris ja tienvarresta löydetty ruusunätkelmä voisivat mennä saunan eteiseen samoin tein sisältä tilaa viemästä. Nätkelmien kanssa samaan aikaan ja samoin muovipussitettuihin purkkeihin kylvetyt tuoreet ’Bijou Mix’-tuoksuherneen siemenet lähtivät kasvuun muutamassa päivässä. Taitaa ruusunätkelmä olla jo toissavuotista siemensatoa, mutta kokeillaan nyt vielä kylmän kautta, josko lähtisi. Kunhan päästään yöpakkasista, lähtevät itäneet tuoksuherneet säistä riippuen joko kasvimökkiin tai ulos.

Viime kesän mansikkablondi, samettiruusu 'Strawberry Blonde'

Tähän mennessä itäneet ja koulintaa odottavat:

leijonankita ’Black Prince’, kesäkukkien tummaakin tummempi sametti!
sikuri, kannattaako paalujuurista koulia?
lapinvuokko, voi Luoja mikä lilliputti! Voiko ollenkaan koulia?
täpläpunalatvio, ohutta ja korkeaa jo pienenä
täpläpipo, viimein minullakin ’Mystica’!
mukulapaloyrtti, yrittänyttä ei laiteta
kangasvuokko, hip-huraa!
tarhakylmänkukka, hip-hip-huraa!
punaluppio, viimeinkin
kiiltoluppio, että tämäkin!
jättiverbena, viimein tätäkin pitkään ihastelemaani
isorikko, oma siemen, ziljoona vihreää minipistettä keikkuu ohuiden lankojen päässä
amerikanvuokko, muinaisen siemenkirjeen jäännös, neljä iti!
palavarakkaus, oma siemen, vaaleanpunainen
kesäpäivänhattu ’Gloriosa Daisy’, viime kesän kelta-oranssi ihastus, vähempikin olisi riittänyt

 

Itse kylvetty sininata 'St. Ola'-kurjenpolven kanssa

Sitten on vielä vuosikausia vanhoja siemeniä, joiden itävyyttä pitää testata. Siemenhyllystä tarttuu ties mitä auringonkukkaa ja muuta ex tempore, jotka ei koskaan päädy multaan asti. Akileijatestin jo tein todella muinaisista keräilysiemenistä, pari iti, ja muut testissä olleet vielä odottavat kasvimökissä ”kaiken varalta”. Parempi vaan heittää kaikki pois ja onnistua loistavasti uusilla siemenillä? No, tuntuu jokainen idun pilkahdus olevan suuri ilo. Lumen sulamista odotellessa onkin hyvä kartuttaa koulimisella kesän purkkiarmeijaa. 

 

 

Harlow Carr - Heinien huojuntaa

Vieläkö jaksatte tirkistellä Harlow Carrin puutarhan korkeiden kasvustojen läpi? On kesäreissun kolmas postaus luvassa. Aiemmat puutarhavierailun tuotokset löydät jutun lopusta.

Perennapenkeissä oli käytetty paljon heiniä ja korkeita perennoja. Niistä tuli hieman preerian tai jopa savannin tuntua. Heinät antoivat mukavasti ryhtiä ja vaihtelua kukkaisiin istutuksiin. Tuulen huojuttaessa korsia kuului hentoa kahinaa ja rapinaa.

Nyt mennään alueelle, josta tiedän tuskin mitään, joten turha odottaa minulta heinille nimiä. Vasta nyt huomaan, että istutusalueilla ei kasveille ollut laitettu nimilappuja. Opetustarhassa niitä näkyi joka lajin juurella, mutta nämä laajat istutukset olivat vailla kylttejä. Ehkä ne olisivat häirinneet silmää... No, joka tapauksessa heinäkasvustoissa on jotain hyvin rauhoittavaa.

Korkeiden kasvien lomitse on viehättävää kurkkia. Mitä hennompi kasvi, sitä hienovaraisemmin se peittävät näkyvyyttä. Kevyet ja ilmavat korret ja herkät "jotkin" (loppuu sanavarasto) ovat kuin pieniä kelloja tuulen mukaan kilkattamassa. Tällä heinällä ne näkyvät erityisen kauniisti taustan peruukkipensaan värejä vasten. Etualan tädykkeiden tähkät raskaampina muodostavat oman keinuntarytminsä.

Tätäkään heinää en tunnista, mutta se oli huomiota herättävän suora kasvutavaltaan ja sen ruskeat tähkät olivat pitkiä. Olen nähnyt myös Suomessa. Hauskasti verbenan kukkavarret työntävät viistoja sivuversoja heinän selkeän pystysuoria korsia vasten. Etualan kellanruskeita ruskosormustinkukkia näin ison ryhmän samaisen ruohon kanssa yhdessä. Oli niin soma näky, että olen unohtanut kuvata.

Kukkiessaan tämä on varmasti ollut kaunis. Kukinnan tässä vaiheessa en oikein tiedä pidänkö vai en. Minua tässä viehätti pallomaiset laukat ja jo kukkineiden kukkien (mitä lie?) kauniit lilat siemenkodat. Epäilen, että kasvusto heittää ylleen punaisen viitan syksyn edetessä.

Paitsi heinien, myös perennojen läpi voi kuikuilla. Tässä taitaa olla herkkä kesäkynttilä, hento ja hempeä. Taustalla salviaa ja olisko kauempana rantakukkaa. Värit on taas niin täydelliset, että pistää huokaamaan.

Eikä tarvitse olla kukassa, voi olla jo ruskettuneita pörröisiä tähkiä (taaskaan en tiedä mitä nämä ovat!). Hauskan näköisiä patukoita joka tapauksessa, eikä minulle tulisi mieleenikään, että leikkoisin noita kukinnan kuihduttua. Kivasti sointuvat taustan erilaisiin heiniin ja salvioihin.

Pienikin on sievää. Kasvuston läpi kurkkiakseen täytyy vain vähän kumartua. Tumman lila salvia muodostaa kivan verkoston vaaleiden maksaruohojen ylle. Terälehtien jälkeen jää vielä vaaleamman lilat kehälehdet kasvustoa koristamaan koko syksyksi.

Tässä ryhmässä oli mielestäni hallittu kauniisti kasvien eri korkeuksia. Meiltä ei ehkä noin korkeaa purppuraversoista ängelmää löydykään, kolmanneksen korkeampaa kuin virginiantädyke. Jopa ranskantulikukat näyttävät ylväine soihtuineen ängelmään nähden melko matalilta. Pari etualan keihäsmäistä heinätupasta selvästi kurottelevat isompiensa lailla korkeuksiin! Olisko aivan etummaisena hanhikkia, soman vaaleanpunaista kumminkin. Voisi olla kurjenpolveakin.

Munkkineilikan nimi oli pitkään kadoksissa, kun tätä kuvaa ihmettelin. Meillä se ei taida ihan noin korkeaksi kasvaa, mutta kuvassa on soma kuin mikä ajuruohon ja heinien seassa. Taustan kukat ovat parhaimman kukintansa antaneet ja jäljellä on pitkiä kiemuraisia varsia. Oikeanpuoleinen taustakasvi voisi olla jälleen jotain salviaa?

Tämän äärelle olisin halunnut ennättää viikkoa aikaisemmin. Yhdistelmä täytyy laittaa mielenviereen ja kokeilla uudemman kerran. Minulla nimittäin oli sinipallo-ohdake ja etelänruusuruoho samassa istutuksessa, mutta toinen jäi varjoon ja toinen auringonpaisteeseen, joten ne ei koskaan kohdanneet yhdessä kukkivina. Nyt olen siirtänyt etelänruusuruohon aurinkoisempaan paikkaan toisaalle, joten ne eivät kohtaa välimatkan takia. Mutta johonkin uuteen istutukseen tulevassa näitä voisi yhyttää.

Syvän luumunpunaisen, vihreän, luonnonvalkoisen ja heinänruskean väreissä on jotain kiehtovaa, jopa jännittävää. Minua ilahdutti, että ei se ole Yorkshiressäkään syyskimikki 'Brunette' sen edempänä heinäkuun puolivälissä kuin meillä pohjolassa. Mutta heillä onkin sitten tajuttoman pitkä ja lämmin syksy odottaa kukkavanan puhkeamista kukkaan, meillä ei.

Salviaa, tähkäverbenaa ja taustalla kullanhohtoisia heinänkorsia. Ehkä perovskiaa tuo sininen laikku. Salvioita tuntui olevan montaa väriä ja korkeutta. Ihan eri määrissä kuin meillä.

Erilaiset laukkojen siemenpallot kelluvat lehdistön yllä. Samoin loistosalvian suojuslehdet näkyvät kauniina soihtuina vielä pitkään kukinnan jo kuihduttua. Jos oikein tarkkaan tihrustaa, nousee keskeltä muutama ruskosormustinkukka.

Tämä on kiehtonut minua ehkä kaikkein eniten. Niin korkeaa ja niin matalaa, verbenaa ja paikallista kanervaa. Mukavasti vastavärit. Olen miettinyt, onnistuisiko tuon toteuttaminen keltaisen maksaruohon kanssa. Tai jos haluaisi hempeämpänä, niin alla voisi olla kissakäpälämatto. Silloin ei haittaisi, vaikka kukinta osuisi eri aikaan, kun kissankäpälien lehdet ovat kauniin harmahtavan vihreät. Hyvin yksinkertainen ja vaikuttava istutus.

Samaa verbenaa vielä puolikorkeiden kumppaneiden kanssa. Asteria ja maksaruohoa. On se ylväs ja selkeän ryhdikäs kasvi. Vaikka tuossakin on runsaasti taimia, yleisvaikutelma jää ilmavaksi ja kevyeksi. On jo pian verbenan kylvämisen aika.

Sitten oli näitä vihneisiä todella koristeellisia heiniä. Niiden liikettä ja huojuntaa tuulessa oli ilo katsella. Vihnetukko ottaa herkästi pienenkin tuulen värähdyksen vastaan, mutta hyvin se oli pysynyt lakoamatta pystyssä. Onnistuuko meillä vastaavan oloiset koristeheinät, vai pitääkö ryhtyä viljelemään ohraa? Taustalla kasvoi jokin hernemäinen keltakukkainen erittäin pysty kasvi. Jäi sekin tuntemattomaksi.

Iso penkki virginiantädykettä, joukossa jokunen luonnon (vai tarkoituksella istutettu) maitohorsma sekä etualan mykerökukkainen kasvi. Selkeä, suorastaan yksioikoinen tausta nosti mykerökukkaisen kasvin piirteet hienosti esiin. Mietin, oliko tädykemerellä tarkoitus hälventää takana olevan rakennuksen kolmiorivin hallitsevuutta. Ehkä.

Näitä mietteitä heinistä. Jos tunnistat jonkun heinän kuvista, niin kerro. Kuvat on kuvattu heinäkuun jälkipuoliskolla. Huomasin uuden videon, josta näkyy millainen Harlow Carr oli viime  syyskuussa. Melkein kuin oikeasti pääsisi paikalle.

Aiemmat Harlow Carr -postaukseni:

Puutarhasuunnittelun juhlaa

Värien sinfonia

Sitten vielä ilouutinen. RHS (Royal Horticultoral Society) on avannut uuden puutarhan nimeltään Bridgewater aivan Manchesterin tuntumaan.