Rautapenkki-barometri, juurakot ja sipulit

Huhtikuun alun lumitilanne vuonna 2018

Rautapenkki-barometri osoittaa kevään etenevän. Vaikka lumi edelleen sinnittelee puutarhapenkkimme istuinosan yläpuolella, oli sitä kuukausi sitten penkin selkänojan puoliväliin. Hiekka pölisee auratuilta kaduilta ja pikkulinnut laulelevat keväisiä laulujaan, mutta orapihlaja-aitamme sisäpuolella on vielä melko talviset maisemat, pääasiassa näkyy valkoisia kinoksia.

2015: Jouluruusu nuppuineen pilkistää lumen alta

Odotan vesisateen pehmittävän kovaa kantavaa hankea. Pehmittäisi niin, ettei kotijänikselläni olisi kenttää kisata kavereidensa kanssa. Eilenkin kolme loikki ympäri pihaa ja asettui sitten verkon läpi nuoren omenapuun oksia järsimään. Tuli lähtö, tuli lähtö uudelleen, ja vielä kolmannenkin kerran se pirulainen yritti taustan kautta hyökätä. Metsäkauriit menivät näillä näkymin muualle. Kuuden kauriin porukka pihassa ei mieltä ylennä, vaikka se kyllä silmiä hivelee.

Kaihoisa kevään odotus taimipurkkien lomasta, 2019.

Lämpöiset ilmat ovat saaneet puolimetrisen kinoksen saunankatolla hilautumaan vähitellen kohti räystästä. Graniitinharmaa pelti harjalla näkyy joka päivä kymmenen senttiä enemmän. Samaa tahtia piteni räystään yli kurottuva jääpohjainen liippa, joka puoli metriä paksuna ja viimein liki metrisenä murtui. Päivän homma onkin uhmata henkeään ja käydä lapioimassa pudonneet jäämassat pois saunan edustalta. Katolla nimittäin on edelleen lunta.

Aikainen kevät kaksi vuotta sitten.

Talon lännenpuoleinen kukkapenkki on alkanut paljastua lumikinosten alta. Aurinko lämmittää kivijalkaa ja sen edessä olevia kivenmurikoita. Kun maata pikkuisen paljastuu, alkaa lumikin sulaa vauhdilla. Näkyy jo talven yli vihreinä säilyneitä ruusukkeita, osasta penkkiä talventörröttäjät sojottavat uhmakkaasti pystyssä. Anna niiden olla, jospa vähän pitävät ristiturpia poissa alkavaa kasvua kurittamasta.

2017 maa oli melkein paljas maalis-huhtikuun vaihteessa.

Sisällä on kevät alkanut. Tomaatintaimet kurkistelevat mullasta ja chiliä odottelen tulevaksi. Pilkahdustakaan ei chileistä näy, vaikka ajan puolesta pitäisi olla tomaatintaimien veroiset alut. Pistokaskokeilut jatkuvat: muutama pätkä lehtikaktusta on tökättynä multaan, samoin latvotun asterin oksia yritän saada juurtumaan. Pari viikkoa sitten tarttui kukkamullan hankintareissulta pari mukulaa ja sipulia matkaan. Niin siinä kävi, että mukulat ja sipulit meni multaan, mutta sisäkukat on edelleen huoltamatta.

Minulta on puuttunut joka pihan Sarah Bernhardt, samoin Karl Rosenfield. Aika pieniä juurakoita olivat, mutta vielä hyvässä kunnossa, eli ei pahasti nahistuneina. Taidan kasvattaa niitä ensin ruukussa ja istuttaa vasta elokuussa maahan. Nyt Sarah puskee jo versoa ja Karl on pullistellut paria mullan päällä olevaa silmuaan muhkeammaksi. Itse asiassa on melko jännittävää kasvattaa pioneja juurakosta, uutta minulle.

2021 räystäskouru tuli alas lumen myötä.
Tänä vuonna enemmän lunta, mutta kourut ovat yhä paikoillaan!

Uutta on myös kokeilla vanhan ajan joriineja marketin juurakoista. Tai daaliaa, kuten sitä nyttemmin useimmat kutsuvat. Mullassa ovat, toivottavasti ei liian aikaisin. Odotuksessa on pari tummanpunaista koristedaaliaa ja vaalean punainen kaktusdaalia. En voinut vastustaa myöskään tummanpunaisia aasialaisia värililjoja tai puuliljaa. Se tosin on keltainen, mutta menköön tällä kertaa. Eihän noista tiedä, vaikka olisivat lopulta kaikki keltaisia!

Mitä odotan hankien alta?

Hankien alla odottaa monta kukkasipulia syvässä talviunessa. On vierähtänyt jokunen vuosi sipuli-istutuksista, ja tulppaanit alkoivat olla taantumaan päin. Talon vierustalle parina kesänä rakentunut pörriäispenkki tarjosi sopivan paikan sipuli-istutuksille.

Koskaan en ole istuttanut massoittain kukkasipuleita. Useimmiten tulen lähimarketista kahden, korkeintaan kolmen tulppaanipussin kanssa. Nekin olen hajauttanut usein eri puolille puutarhaa. Tulppaaneista minulla on kokemus, että ne taantuvat kumminkin ja ovat vain parin kevään riemu. Meikäläinen, joka ei ymmärrä yksivuotisia kesäkukkia, ei oikein ota ymmärtääkseen myöskään sipulikasvien lyhytikäisyyttä. Kumminkin, vastoin kokemusta, päätin istuttaa hieman isomman määrän tulppaaneja samaan penkkiin.

Elokuussa pelasin sydämeni kyllyydestä tulppaanipeliä, jossa valitsin tarjolla olevista tulppaaneista kolmen settejä. Pidin ihan tosissani hauskaa, kuten huomaat vanhasta postauksesta. Vaikka löysin kirjavia ja värikkäitä yhdistelmiä, talonvieruspenkkiin valikoitui toisiinsa sointuvia tulppaaneja, joissa väriä kyllä riittää. Toivon sävyjen samankaltaisuuden muodostavan yhtenäisen lämpäreen.

Takuuvarma kerrottukukkainen lajike 'Angelique' pääsi pääosaan, vaikka se kukkii melko myöhään. Lajikkeesta oli sopivasti 50 kpl:n pussi tarjouksessa. Lisäksi istutin Darwin-tulppaania 'Orange van Eikj' parikymmentä sipulia, samoin Triumph-tulppaania 'Veronique Sanson' toiset parikymmentä. 'Orange van Eijk' on vaaleanpunainen muodoltaan klassinen tulppaani, jonka terälehtiä korostaa oranssi reunus. 'Veronique Sanson' kukkii samoissa, hieman vahvemmissa väreissä, mutta sen terälehdet kääntyvät ylhäältä liljamaisesti ulospäin. Penkissämme siis hehkuvat oranssi ja vaaleanpunainen sekä niiden asteittain sekoittuvat sävyt.

Taustalla oleva seinä on hennon vaaleanpunertava, kivijalka harmaa. Kukkapenkin perennoista toivottavasti ehtii ainakin mirrinminttu kukkaan yhdessä Angeliquen kanssa alkukesällä. Muuten lehdistössä on palavanrakkauden ja syysleimujen helakkaa kevätvihreää, siankärsämön harmahtavia karvalehtiä ja maksaruohojen siniharmaita mehilehtien alkuja. Mikäli edellisen vuoden syksyllä istutetut laukat vielä nousevat, on joukossa alkukesästä myös sinisen ja lilan sävyjä. Jos tulppaanit oikein myöhään osuvat kukkimaan, voisi taustalle ehtiä loistosalvian vaaleanpunaiset kukat, siis jos ne puolestaan selviävät talvesta.

Penkki on lähes talon vierustan mittainen, joten jaoin sipulit alueittain pienempiin ryhmiin ripotellen. Koska täytyi väistellä penkin muita istutuksia, ihan en "heittämällä luonnolliseksi" -taktiikkaan pystynyt. Yritin hakea silti pientä sattuman oikkua kaivamiini reikiin. Oli aikamoinen urakka kaivaa sipulit istutuslapion kanssa yksitellen ja samalla varoa katkomasta muiden istutusten juuria. Varsinkin penkin loppupäässä, johon olin kuukautta paria aiemmin istuttanut uusia kasveja, tuntui väisteleminen jo haittaavan istutusintoa.

Tulppaanien lisäksi uuteen päähän penkkiä ripottelin pienen määrän kirjokevättähteä 'Pink Giant'. Toivottavasti ne tuovat aikaista mettä pörriäisille, sillä tulppaanit tarjoavat sitä kovin vähän, jos ollenkaan. Että sellainen pörriäispenkki tuli tehtyä sipulikukkien osalta. Saa sinne lisättyä aikaisin kukkivia vielä myöhemmin, jos pörriäisten näkökulmasta katsoen tarjonta on kovin köyhää. Luotin viereisellä nurmikolla levittäytyvään sinililjamereen.

Kun nyt etsin kuvituskuvia touko-kesäkuulta, huomaan istuttaneeni jo toissasyksynä pussillisen tulppaaneja pörriäispenkin alkupäähän. Lyö ihan tyhjää, muistinko huomioida niitä ollenkaan viime syksynä. Kaivoinko valkoisen 'Purissima'-tulppaanin sekaan oransseja ja vaaleanpunaisia? Ainakaan yhtään sipulia ei osunut istutuslapioon. Ehkä aloitin kaivuuhommat penkissä niiden jatkoksi ja ajattelin valkoisten taantuvan vähitellen häiritsemästä yhtenäistä värimassaa. Saan odottaa tämän arvoituksen ratkeamista kevääseen.

Mitä teillä uinuu talviunta?

 

PS. Sinebrychoffin taidemuseossa avautui torstaina näyttely "Linné ja pieni pala paratiisia". Tarjolla on kukka-aiheisia maalauksia, kukka-asetelmien kehitystä sekä puutarhojen historiaa Suomessa.

 

 

 

 

Lupauksia

Kevätkesän vauhdissa on hyvin lohduttavaa huomata uusia nuppuja muodostuvan puutarhan kasveihin. Nuput ovat lupauksia tulevasta kukinnasta. Paljon on siis edessäpäin, eikä kaikki ollutkaan vielä tässä. Samaa tulevaisuutta lupaavat kasvavat versot.

Iirikset ovat jo kukassa. Yksitellen terälehdet avautuvat nupuistaan, ja mikä parasta, nuppuja riittää tulevillekin päiville. Siperiankurjenpolvea olen levittänyt kolmeen penkkiin, etupihan Isonportin penkkiin, keskipihalle ja vielä ihan perälle syreenien varjoon. Se on viihtynyt hyvin meidän hieman savisessa maassa ja näyttääpä tyytyvän sekä aurinkoon että varjoon.

Tuoksukurjenpolvet, ja muutkin kurjenpolvet, ovat täynnä nuppuja. On tulossa komea ja runsas kukinta. Kiviluiskan lämpöisessä penkissä yksittäisiä nuppuja on jo auenneena, osasta raottuu pieni sininen kurkistus ja osa nupuista on tiukassa supussa. Kuten nämä tuoksukurjenpolvet, jotka vasta kasvattavat kukkavarsiaan ja nuppujaan kivimuurilla talon päädyssä jääden sen varjoon pitkälle iltapäivään asti.

Purppuraheisiangervossa on nuppuja todella paljon, ja ne ovat pitkien versojen kärjissä. Muutenkin angervo on tänä kesänä kasvanut pituutta ja leveyttä niin, että joudun vielä pelastustoimiin pitääkseni hengissä sen puristukseen jääneen ripsialpin. Samassa pinteessä oleva hopeamaruna osaa itsekin levitä vähän syrjemmälle, joten siitä en ole huolissani. Alempi kuva on viime kesältä ja tiedän, että tuo kasvurako orapihlaja-aidan ja purppuraheisiangervon välissä on huvennut olemattomiin.

Akileijatkin aloittivat kukintansa jo aikaa sitten. Ensin kiviympyrän alppiakileijat, sitten omenapuun alla Green Apples, ja nyt muutaman päivän sisään tavalliset lehtoakileijat availevat nuppujaan. Uusia nuppuja on paljon, joten paras kukinta on vielä edessä. Lisäksi maa, täynnään uusien akileijojen taimia, on pakattu toivoa täyteen. Ei kukintaa tänä kesänä, mutta lupauksia vuosiksi eteenpäin.

Köynnöshortensian nuput alkavat raottua. Osassa terttuja laitakukat ovat jo auki. Hortensia on vuosikymmenten myötä kipaissut korkean Antonovkan latvaan, ja onpa se kietoutunut sivuille kurkottaviin oksiinkin. Hortensia muodostaa toisen kukinnan puuhun, kuukausi varsinaisten omenankukkien jälkeen. Kun köynnöshortensia kukkii, on kesän tuntu parhaimmillaan. Silloin surinasta päätellen samaa mieltä ovat myös sadat mehiläiset ja kimalaiset sen kukilla.

Sitten on uuden odotusta. Syksyllä istutin ensimmäiset tähtilaukat kukkapenkkiin ja nyt olen päivittäin seurannut kukintojen avautumista. Kaikki kolme nousivat maasta hyvin, vaikka yhtä jouduin odottamaan pidempään sen löytääkseni. Tämä on jännittävää. Mitenkä hauskasti sojottavasta huiskilosta muodostuu suorastaan säkenöivä tähtien pallo!

Luvassa on myös vaaleanpunaista kukintaa. Istutin viime kesänä Rosakönigin-loistosalviaa pari taimea kokeeksi. Hyvin ovat kesän myötä lähteneet hyvään alkuun ja nyt on toisessa jo pari kukkavanaa odottamassa. Viehätystä lisää, että viime syksynä keräsin niissä olleista kukista kypsyneet siemenet, ja nyt minulla on liuta uusia taimia varttumassa. Ehkä joskus saan loppupäänkin talonvieruspenkistä uudistettua.

Lemmikit ovat lupauksensa tältä kesältä täyttäneet runsain mitoin, ja seuraavien päivien homma onkin nyhtää niiden kukinnot pois paraatipaikkoja rumentamasta. Lemmikkiä on niin paljon puutarhassa, että reilu siistiminen ei sitä hävitä. 

Mitä ajattelit puuhata tulevina hellepäivinä?

 

Kasvimökin ovi aukeaa!

Varma kevään merkki meillä on, että talven jälkeen pääsee kasvimökkiin. Käytännössä se tarkoittaa, että jää ja tiivistynyt lumi on sulanut mökin oven edessä olevan, talvisin roudan takia hieman kohoavan maan päältä. Paljosta ei useinkaan ole kiinni, vaan jo puolen sentin umpijäinen este pitää minut pois mökistä, vaikka sinne kuinka haluaisin. Talvella se estää esim. lapion saamisen. Ja jos talvella lapiota kaipaa, sille todella on tarve. Niin kävi tänäkin talvena, vaikka syksyllä vielä muistuttelin itselleni, että työkalut pitää siirtää puuhuoneen puolelle.

2.4.2017 kasvimökin ja saunan väli oli liukkaalla jäätiköllä.

No, eipä mökistä vielä mitään ihmeellistä löytynyt, lähinnä pääsin sateen ja viiman suojaan, ja lämpöön. Pikkuisen on kylmä keli, ja ensimmäinen kevätkierros jäi lyhyeksi. Kaikki pälvipaikat tuli kumminkin kierrettyä piippojen ja muun uuden kasvun toivossa. Varjoissa on vielä paksusti lunta, maa jäässä ja nurmikon pinta märkä. Varpaatkin kastuivat, kun kiskoin varovasti kinoksen alle taipuneita kartiomarjakuusen oksia vapauteen. Mitäs menin lenkkareissa sulavaan lumihankeen.

28.3.2021 Lumi vei uudet rännit ja jämähti maahan koko seinän pituudelta.

Lumet on saaneet kyytiä. Toissa viikonloppuna räpsäisin kuvan saunanvierustalta, kun katolta romahti kerralla lumet alas tukkien kulkureitit saunaan ja puuhuoneeseen. Sadekourukin vääntyi menossa. Enää on tuskin kolmannes läjän korkeudesta jäljellä. Ei yhtään harmita lumien lähtö ja siitäpä tämän postauksen kuva-aiheet: näin meillä eri vuosina.

22.3.2020 oli varjopuutarhan aikeet jo pitkällä, saha teroitettuna ja taimet listattuna.

Piippoja pilkistää ja pari krookustakin on auringonpaistetta vaille aukeamassa. Varovasti kurkistelin kukkapenkeissä lehtikerroksen alle, mutta siellä oli vielä täysi lepo. Vain vuohenjuuri työnsi helakanvihreillä versoillaan tammenlehtiä tieltään ja kiviympyrän vieressä sipulikukkien piippoja pilkisti jo paljon. Länsiseinustan uudessa kukkapenkissä näyttää istutukset hyvin päässeen alkuun. Se onkin ensimmäisiä pälvipaikkoja tontilla. Tulppaanien lehdet siellä olivat jo korkeita.

3.4.2016 Oli lunta saman verran kuin tänään.

Ristiturpia telmi pihalla kokonaista viisi kappaletta tässä yksi aamu, kun hanki vielä kantoi. Niin oli kantanut, että jokaista pihan nuorehkoa omenapuuta oli käyty maistelemassa, olin sitten laittanut eteen aitaa tai verkkoa tai ollut laittamatta. Näköjään on niin, että kun ympäröi verkolla, syövät sitten verkkoon nojaten vähän korkeammalta. Ja kai se metriä korkea hankikin jotain avitti. Eniten surettaa melko uusi Tallinnan päärynäomena, jota ne olivat onnistuneet nipsimään verkosta huolimatta. Olin puuta jahdannut toistakymmentä vuotta sen saadakseni, tämä vielä oli säleikköpuuksi kasvamassa. Tästä opin, että pienellä jäniksellä on pieni pää, joka sujahtaa isosilmäisen verkon läpi. Tai sitten ne on nojanneet verkkoon ja onnistuneet napsimaan aina verkon silmän kohdalta oksan paljaaksi. En enää juttele niille ystävälliseen sävyyn, kun pihassa kohdataan. Niitä oli tosiaan viisi, kohta niitä on legioona.

12.4.2018. Kohta tuossa vihertää!

Kasvimökkiä varten on yläkerran viileällä ikkunalla kasvamassa tomaatintaimia ja keittiön ikkunalaudalla muutama chili. Kelloköynnös ei ole vielä(kään) suostunut itämään, ja kohta sen ei enää tarvitse, jos kukkia aikoo. Viikolla kylvin toiveikkaana kaunopunahattua ja kosmoskukan siemenet odottavat kylvämistä.

Pihasuunnitelmiakin olen tehnyt, tosin vähän viiveellä ja melko epämääräisin haavein. Lunta on ollut niin paljon, että en oikein ymmärrä jo olevan huhtikuu. Yllätyin aamulla siitäkin, että pihalla kuuluu ääniä, ja nehän on jo peippoja, jotka pitävät meteliä! Eli ehkä elämä tästä taas kääntyy puutarhan suuntaan ja jää talvi tauolle.

Piippotilanne 6.4.2015, nyt melko sama.

Kiitos kaikille tasaista tahtia julkaiseville bloggareille. Olette, jos ei nyt ihan elämän, niin ainakin talven suola! No, vähän ehkä elämänkin! Harmittaa, etten ole tullut kommentoineeksi, vaikka melko tasaiseen tahtiin käyn kumminkin tekstejänne lukemassa. Kevätriemua on jo aistittavissa yhdellä jos toisella pihalla.

 

Kevätmieli

Sinililjat kukkivat nurmikolla laajoina mattoina. Kuljen puutarhassa varoen tallomasta niitä jalkoihini. Näin käy joka kevät, mutta silti haluan antaa niiden levitä vapaasti. En ole upottanut nurmikkoon astinkiviä, koska kapeahko nurmikaistale on kuin polku itsessään. Siispä hyppelehdin, koikkelehdin, loikin ja haen tasapainoa nurmella kulkiessani. Toistaiseksi jalansijaa on vielä löytynyt. Ilokseni  muurahaiset ovat kuljettaneet sinililjan siemeniä myös aidan toiselle puolen, ja niinpä myös ojassa alkaa vähitellen sinertää ohikulkijoiden iloksi.

Useana vuonna olen jättänyt nurmikon keväällä leikkaamatta alueella, jossa sinililjat kasvavat. Saavat rauhassa kehittää siemenensä ja siten levitä. Nurmikko on epäsiistin näköinen tämän ajan, mutta kevään sininen kukinta korvaa moninkertaisesti haitan.

Syksyllä viritin kadunpuolen orapihlaja-aitaa vasten kaikki löytämäni verkot. Jänisten järsinnät eivät haitanneet tänä keväänä kasvejani. Mietin, josko verkot voisi jo poistaa, koska näky ei mieltä ylennä. Onhan pelloilla, metsissä ja pientareilla jo vihreää syötävää jäniksille. Tosin on eri asia napsaista tulppaaneista meheviä nuppuja kuin tyytyä iänikuiseen vuohenputkeen, tuumaa ristiturpa. Pääseehän se tänne nytkin: toinen puoli puutarhaa on aitaamatta. Tultu on, jänis on harva se päivä pihassa, yhtenä aamuna kettukin. Joten enpä tiedä verkon avuista ja hyödystä; ehkä jonkun muun puutarhassa on ollut todelliset herkkupalat tänä vuonna, kun tulppaanini ovat säästyneet.

Pitkin viikkoa olen kerännyt talvisuojia pois kasvien yltä. Ruusuista ja köynnöskuusamasta kerrokset havuja ja pikkupilarikatajan ja alppiruusun päältä varjostukset. Alppiruusun kastelin kunnolla. Maa oli kyllä sula, mutta pensas oli kuivahkon oloinen ja tomuinen, suorastaan suihkun tarpeessa.

Tuoksuköynnöskuusaman istutin viime syksynä. Se lähti kasvuun jo maaliskuussa, mikä minusta oli yllättävää. Annoin kumminkin talvisuojien olla tähän asti, kun oli yöpakkasiakin aika pitkään. Hienosti se pukkaa jo uutta lehteä ja on virkeän oloinen.

Verkkovankilassa viettää aikaansa niin ikään uusi köynnös. Syksyn alesta tarttui mukaan Paul's Scarlet Climber, joka sai portinvartijan paikan tulevaan ruusutarhaani. Tarhaan, joka vielä on vain pääkoppani sisällä, milloin luonnontilaisena kukkaniittynä, milloin englantilaisena puutarhana. Vaikka istutin ruusun aika myöhään (lokakuussa!), on se onnekseni selvinnyt talvesta. Ehkä siksi, että talvea ei koskaan tullut.

Kesälomalla perustin valkoisen pionipenkin syreeniaidan tuntumaan. Ensimmäiset versot työntyvät jo maasta. Tämä on Madame de Verneville, jos tekemääni karttaa on uskominen. Syreenien alta vilkutetaan iloisesti. Särkynytsydän on myös kurottanut kasvuaan läpi lehtimaton. Se on kevään ensimmäisiä vilkuttelijoita ja tuo alkavan kesän tuulahduksen ilmestyessään.

Sinililjojen lisäksi maasta pukkaa yksittäisiä ilon tuikahduksia: isokevättähti on muuttanut meille salamatkustajana jonkin muun kasvin myötä. Todella ilo on huomata sen viihtyneen ja lisääntyneen parissa vuodessa. Näitä voisi hankkia syksyllä lisää, kun vain muistaisi siinä vaiheessa.

Krookuksia minulla on kolmessa paikkaa. Etupihan auringonpaisteessa valkoiset Jeanne d'Arcit ovat jo kukkineet. Ne ovat vanhimmat, istutettu parikymmentä vuotta sitten. Kaipaisivat jo kovasti uudelleen istutusta ja hoivaa. Toissa vuonna istutetut d'Arcit ovat varjossa ja kukkivat nyt ekaa kertaa. Ne erottuvat kauniisti vasten tummia havuja. Kiviympyrän laitamilla on krookuksia siellä täällä. Istutin niitä pariin otteeseen, kun eivät ensin tuntuneet lähtevän alkuun, ja nyt niitä onkin tuplasti. Toisen istutuksen reppanoita kaivoin esiin paksun lehtikerroksen alta, joten nyt minulla on krookuksia keltaisilla lehdenkärjillä. Ehkä sitkeät sissit vihertyvät, kun pääsivät valoon.

Lehtosinilatva on vihertynyt vauhdilla aidanvieren kukkapenkissä tapansa mukaan aikaisin. Sen takaa kurkkivat jo kevätkaihon kukan siniset nuput. Kevätkaihoa rinnassa minullakin. Mukavaa, että sää vähitellen lämpenee ja pääsen kunnolla puutarhapuuhiin.

Siitepölyä ja sadetta

Onneksi en ole allerginen siitepölyille. Voin vain kuvitella, miten allergikot toivoivat sateen saapuvaksi koivujen runsaan kukinnan vuoksi.

Siitepölyn huomaa kyllä ei-allerginenkin. Auton katto on keltaiseen huntuun peittyneenä jo aamusta. Kasveja kitkiessä niiden pinnalta suorastaan pöllähtää siitepölyä. Jos ikkuna on hetken auki, sama ohuen ohut hiutu peittää ikkunalaudan ja kulkeutuu sisälle ilman mukana. Koivu on kyllä antelias. Meillä ei sitä (onneksi) ole omassa pihassamme, mutta saamme silti osamme siitepölynä, viheliäisinä siemeninä ja tuulen mukana lehtinä. Silti en antaisi pois kevään ensimmäisiä hiirenkorvia ja niiden heleänvihreää väriä puutarhani taustalla.

Kasvimökin lasi on oudon "harmaa" ja saunan tummanharmaa peltikatto onkin muuttunut keltaiseksi. Kasvimökin päällä pieni varjostus ei tällä kertaa ole pahasta. Tomaatit saavat rauhassa tottua uuteen sijaansa ja juurtua paistumatta auringonsäteissä.

Sademittari odottelee pisaroita, mutta se saakin kerroksen tomua. Vaan kun taivaat ukkosen myötä keskiviikkona aukesivat, oli parissa tunnissa 25 mm vesipisaroita tipahdellut sen kumajavaan kitaan.

Puutarha on suorastaan pesty rankassa sateen vihmonnassa, sadevesitynnyrin pinnalla kulkee keltaisia vanoja ja ilma on huomattavan raikas. Kyllä tuli sade tarpeeseen, ja parissa päivässä koko puutarha on humahtanut taas uuteen kasvupyrähdykseen. 

Kuvailin hieman sateen jälkeen puutarhassa. Sade jatkuu jälleen tänään, mikä tuntuu ihan mukavalta.

Mukavan rentoa ja kaunista viikonloppua!