Kukkii, kukkii

Claire Austin

Sateiden jälkeen alkoi pitkään vartoneiden nuppujen avautuminen ryminällä. Päivittäin löydän uusia kukkijoita ja surullista kyllä, helteet verottavat kukinnan kestoa. Täytyy siis olla kerkeä kuvaamaan, kun huomaa uuden nupun auenneen.

Crown Princess Margareta

Eniten tänä kesänä olen odottanut Austin-ruusuja kukkivaksi. Kaksi kukkii ja kolmas avautui eilen. Crown Princess Margareta aloitti ensimmäisenä ja avasi kukkansa aivan ruusupensaan tyveen. Pensaalla on näköjään tapa kukkia ensin alhaalta, sitten keskivaiheilta ja viimeisenä on avautumattomia nuppuja korkeiden, sateen venyttämien versojen latvoissa. Nuppuja kehittyy paljon versoa kohti ja täytyy muistaa poistaa jo terälehtensä varistaneet kukat, niin saan nuppuja vielä lisää tuoksuteltavaksi. Onkohan normaali tapa kasvaa vai johtuuko sateista, että osa Austin-ruusujeni versoista on hujahtanut todella korkeiksi? Kannattaisiko syksyllä yrittää taivuttaa versoja, jotta jäisivät lumen suojaan? Tuskin pakkasta kestävät II-vyöhykkeellä.

Wisley 2008

Toinen kukkaan puhjennut Austin-ruusu oli Wisley 2008. Melko klassisen näköinen, lämpöisen vaaleanpunakukkainen ruusu, jolla on tiiviisti asettuneena runsas määrä terälehtiä. Kukka on avautuneena iso kooltaan. Ja viimein kolmantena Claire Austin aukesi hohtavan puhtaanvalkoisin terälehdin, vaikka nupuissa on hillittyä keltaista vivahdetta. Ihanaa tuoksua näillä ruusuilla riittää ja keskenään kunkin tuoksuu eri tavalla.

Paul's Scarlet Climber

Yllättäjä tänä kesänä on lauhasta talvesta selvinnyt Paul’s Scarlet -köynnösruusu, joka ensinnäkin ei palelluttanut viime kesän versojaan ja jossa nyt on useita nuppuja kunkin verson latvassa. Muutaman päivän tämä on kukkinut täysillä puolivarjon kasvupaikallaan. Väri on melko vahvan punainen ja mukava piristys muuten taustan tasaiseen tuijien vihreyteen.

Rosa gallica 'Auli'

Odotettu ruusukukinta on myös viime vuoden kesällä hankkimani ranskanruusu ’Auli’. Ruusu kasvaa ja kukoistaa vielä taimiruukussaan, koska en edelleenkään ole varma sen istutuspaikasta. Loistavaa kumminkin on, että se nyt kukkii, niin näen kunnolla sen kasvutapaa ja olemusta, sekä kukintojen väriä ennen istuttamista. Purkkiruusuksi 6-7 kukkaa on mielestäni oikein hyvä ponnistus. Kukkien väri on mukavan lämpöinen ruusunpuna, ja tuoksu on puhtaasti ranskanruusumainen. Nupuissa näkyi jännittävää viininpunaista ja valkoista, ei yhtään vaaleanpunaista. Kasvutavaltaan ’Auli’ on aika topakan oloinen ruusu.

Se ruusuista. Yhtä odotettu oli ’Mont Rose’ -tarhanietospensaan kukinta. Ostin pensaan pari kesää sitten ja nyt se tuntuu kunnolla lähteneen kasvuun. Tämä kukki aivan pensaan juurelta, joten puolivarjon jyrkässä valon vaihtelussa kuva on nyt mitä on. Kauniita kukkaterttuja kumminkin tekee. Kesän pidemmät versot huitelevat korkeuksissa, ja pikkuisen sinne tänne sojottaen. Jo ostettaessa hieman epäsuhtainen pensas ei ole kummoinen muodoltaan, joten tutustun sen leikkaamiseen ja jossain vaiheessa yritän sitä vähän kohentaa.  Saattaapi tehdä nuput jo edellisen kesän versoihin.

Kiinanpioni 'Yang fei chu yu'

Pionien kukinta tuli ja meni. Suloisia ja hurmaavia olivat. Kaikkia kuvasin, mutta nyt tuntuu jo muinaiselta julkaista kuvia, vaikka oikeasti pionit olivat kukassa reilu viikko sitten ja ’Festiva Maxima’ juhlii edelleen. Tapahtui niin paljon puutarhassa, ja muutenkin elämässä. Kukkapenkin totaalisti valloittaneet nokkoset sentään ennätin nykkiä pois ennen kuin lempipionini ’Ewelina’ alkoi kukkia.

Kiinanpioni 'Ewelina'

Varsinaisen pionipenkin pionit kukkivat tänä vuonna vaimeammin. Viikolla vähän jo karsin niitä varjostavaa omenapuuta. Nyt on alueella kulkeminen helpompaa ja näkymätkin avartuivat ja valoa tuli lisää. Jokin vaivasi kellertävän valkoista pionia ’Shirley Temple’. Keväällä ei näkynyt yhtään versoa, mutta ne alkoivat kasvaa kesäkuun lopulla, joten ihan kuollut se ei ole. Sitä lukuun ottamatta muut kukkivat, mutta vähemmillä ja pienemmillä kukilla kuin normaalisti. Uudet pionit ’Karl Rosenfeld’, ’Sarah Bernhardt’, ’Cherry Hill’ ja ’Marie Lemoine’ kasvattavat vielä juurakkoaan. Ehkä ne loistavat ensi vuonna.

Sormustinkukka ei ole koskaan oikein kunnolla viihtynyt puutarhassani. No, nyt on 2-metrinen jättiläisedustaja parkkeerannut itsensä tammenaluspenkin päähän. Pikkuhiljaa kukkivat kellot ovat työntyneet korkeuksiin ja niska kenossa saan tähytä kukinnon latvaa tammen oksien seasta. Sivuversoissakin on jo nuppuja. Vaikka on jättiläinen, olen päättänyt antaa sen siementää. Jospa viimein saisin niitä vähän enemmän puutarhaani kaunistamaan.

Korkeita ovat myös uuden ruusupenkin ja saniaispenkin vuosi sitten kylvämäni villasormustinkukat. Hetken epäilin saaneeni vääriä siemeniä, kun kukat lehtihangoissa pysyivät pitkään olemattoman pieninä. Vähitellen ne kasvoivat ja nyt kukkien nielussa näkyy hienot verkkokuviot. Ryhmänä nämä sormustinkukat näyttävät hienoilta ja sopivat uusien ruusujeni väreihin oikein hyvin. Saniaispenkissä ne taas muodostavat taustaa varsinaisille istutuksille.

Isoäidin sahramililjatkin ehtivät kukkia hetkessä. Jokusen kuvan nappasin viime hetkillä. Ne kukkivat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla sitten siirron tammenaluspenkkiin turvaan vuohenputken valtaamasta isonportin penkistä. Vähitellen vahvistuvat ja voimistuvat. Tarkkasilmäinen huomaa kuvassa liljojen lomassa amerikanjalkalehden, joka on uusi hankintani viime kesältä. Sen kasvua on ollut mukava seurata, uusi kasvi kun on.

Ketoneilikka on päättänyt tyytyä kasvamaan puoli metriä alempana kuin mihin sen alun perin istutin. No, siinä saa kasvaa. Välillä trimmeri sitä hieman kutittelee, kun nurmipolkua siistin heinästä ja valkoapilasta. Kosteutta taitaa riittää tässä kohtaa paremmin, tai sitten sadevesi on vierittänyt siemenet muurinkoloista alas. Siinä kumminkin tuntuu viihtyvän. Mukavan tymäkkä väri. Muurin päällä majailee peittokurjenpolvi 'Cambridge' ja kivien välissä on valkomaksaruohoa.

Polun toisella puolella on talonvierustan aurinkopenkki, jonka kunnostin parissa pätkässä. Tämä osa istutettiin noin kaksi-kolme kesää sitten, alkupää vuotta aiemmin. Palaan penkkiin tarkemmin toisella kertaa, mutta nyt näytän kumminkin etelänruusuruohon ihanan tummanpunaiset kukat. Niitä on taipuneena penkin reunoille ja myös korkealla yllä varsien päässä keinumassa. Voi, miten näistä pidän. Taimi on yksi ainoa keskellä penkkiä, ja se on kukkinut todella pitkään. Hieman on väri ristiriidassa verikurjenpolven kanssa, mutta itsehän halusin tähän villiä luontopenkkiä. Sitä sitten sain.

Puutarhani ensimmäinen valkoinen siperiankurjenpolvi.

Lisäksi kukkii tähkätädyke, neilikka- ja mustialanruusu, ukonkellot, palavarakkaus, ekat syysleimut, rusopäivänlilja, mäkimeirami,… Lopetan tähän, sillä eihän tämä pääty hyvin, jos kaiken samaan viestiin listaan. Postausta olen nakertanut pätkissä jo useana päivänä. Orapihlaja-aita odottaa leikkausta. Olen sen kanssa kuukauden myöhässä, mutta nyt on aikaa ja tänään on himpun viileämpi päivä. 

Nautitaan kesästä, kun se on!

 

 

Likusterisyreenin alla ja takana

Minulla on ilo omistaa pieni hämyinen soppi, suorastaan salainen puutarha. Sentään kukaan ei ole kuollut omenapuun oksan murruttua (kuten F. H. Burnetin kirjassa Salainen puutarha) ja pudotettua samalla alas isot köynnöshortensian lonkerot. Vaikeapääsyinen kolkka pieni salainen soppi on aina ollut, nyt sinne suorastaan täytyy raivata tiensä.

Itäpuolella paikkaa vartioi kivimuuri istutuksineen. Isoiksi varttuneet teresanruusu ja purppuraheisiangervo ’Diabolo’ ojentelevat oksiaan kivimuurin ylle jo melko pitkälle, joten alla kulkevaa polkua joutuisi konttaamaan päästäkseen niiden ohi. On siellä kiviaskelmatkin, mutta kurjenpolvet ja saniaiset jättävät ne peittoonsa ja siten vaikeuttavat askelmien löytymistä. Lisäksi muurin päällä kasvaa mehikasveja, joita en mielelläni tallo, siperianmaksaruohoa ja mehitähteä ’Rubin’. Molemmat nyt kauttaaltaan kukintaansa lopettelevan likusterisyreenin pienten kukkasten peittäminä, kuin tähtisadetta taivaalta.

Eteläreunalle on muodostunut suoranainen ryteikkö. Köynnöshortensian yli en kiviympyrältä pääse tällä hetkellä normaalia reittiä polkua pitkin. Ajatus on nostaa lonkerot uudelleen ylös, kunhan ennätän. Ajatusta täytyy vielä hieman kehitelläkin ennen kuin alan huseerata. Kauniisti ja pitkään ovat lonkerot kukkineet. Mietin jopa, jos antaisin köynnöksen toisen haaran jäädä maahan, mutta se on niin iso, että kerjäisin vain hoito-ongelmia.

Pohjoisreunalta salainen puutarhani rajautuu orapihlaja-aitaan. Hassuinta on, että salaiseen puutarhaani näkee kadulta suoraan, kun kurkkaa aidan yli. Eikä kovin tarvitse kurkotella, sillä aita on alle metrin korkuinen. Myöhäinen ilta-aurinko antaa valonsa sinipallo-ohdakkeelle, pioneille, nuokkuluppiolle, sitruuna-ajuruoholle, kivikkokilkalle, iisopeille, hopearikolle ja kellukoille. Kaikki ne ovat aurinkopuolen kasveja! Jos vielä ripustan köynnöshortensiakatteen niiden ylle, lienee syytä vaihtaa myös alla kasvavia perennoja.

Länsipuolelta pääsen salaiseen puutarhaani kurottautumalla metriä leveän ja alle metrin korkuisen köynnöshortensian yli. Vain vähän tulee sitä tallottua kulkiessani. Korjaantuu aikanaan. Yllättäen melkoiseen varjoon joutuneista kasveistani hieman olen huolissani. Pioneista ’Jadwiga’ kukkii parhaiten, sillä se saa eniten valoa. Sen takana kasvava sinipallo-ohdake ei tunnu olevan moksiskaan. Vaaleita palloja jo näkyy versojen lomasta. ’Hei hao bu tao’ -pioni teki vain yhden kukan ja valkoista ’Immaculee’-pionia en löytänyt. Kellukat eivät kukkineet ja nuokkuluppio ei ole tällä paikkaa koskaan kukkinut, joten sen kohdalla siirto on välttämätön.

Mikä sai minut raivaamaan tieni niin salaiseen puutarhaan, että hädin tuskin itsekään olen sitä muistanut? Se oli tämä pilkahdus vaaleanpunaista.

Ja salaisesta kolkastani löytyi vielä enemmän vaaleanpunaista. ’Martin Frobisher’ -ruusuni on tehnyt uusia versoja ja nyt ne kukkivat. Pelkäsin ruusuni kituvan hengiltä menneiden kuivien kesien myötä, vaan eipä siltä näytä. Nyt oli vuorostaan osa kukkanupuista jo homehtunut.

Pysykäähän varjossa! 

 

Hei Hao Bo Tao eli Mustan meren aallot

Navettapiian Puuhamaa -blogissa peräänkuulutettiin tummia pioneja. Tässäpä yksi ehdokas. Mustan meren aallot on todella tumma viininpunainen pioni, vaikka kameran kennolle sen terälehdet onnistuvat taittamaan värin niin, että ani harvoin saa oikeaa sävyä esiin. Valitsin kuvista tummimmat, mutta todellisuus on paljon dramaattisempi.

Kuvailemalla ja vertaamalla ehkä onnistuu paremmin. Terälehdet ovat paksuhkot, silkinhohtoiset. Luonnossa väri on hyvin lähellä tummanpunaisia harjaneilikoita, kuten esim. Sooty-lajikkeella. Onyx taas on tummempi. Sametin tuntu kukista puuttuu ja tilalla on silkkimäisyys, ehkä hentoinen tuntu mikrokuitukankaalle ominaista nukkaa, joka shiftaa väriä ja saa terälehdet himmeästi hohtamaan.

Terälehdet ovat kukassa kuin aaltoina, jotka vyöryvät rantaan leveinä laineina. Siitä ehkä pionin nimi on peräisin. Näin olen sen mielessäni ajatellut.

Tuoksu on omanlainen, mausteinen ja täyteläinen. Samaa tuoksua en ole muista pioneistani löytänyt. Terälehdet ovat herkät kovalle paahteelle, ehkä juuri tummuudesta johtuen. Terälehdet oikeastaan vanhetessaan tummuvat vaalenemisen sijaan. Kukinta on ohi ihan yhtä nopeasti kuin muillakin pioneilla.

Meillä II-vyöhykkeellä Hei Hao Bo Taon kukinta osuu keskivaiheille pioniemme kukintaa. Usein kesäkuun viimeisellä viikolla, myöhäisimmät kukkakuvat löytyivät heinäkuun toiselta viikolta. Se muodostaa noin iiristen korkuisen lehdistön ja kukkavarret eivät kovin paljoa korkeammalle lehdistöä nouse. Pioni tekee sivunuppuja, jotka kukkivat hieman pienempinä kuin pääkukka.

Tumma kaunotar on ollut meillä vuodesta 2013, ja toinen nyt muutaman vuoden. Tänä vuonna ja yhtenä sadekesänä kukintaa ei ole ollut, tai se on jäänyt yhteen kukkaan. Epäilen, että alkukesän valtava vedentulo on osasyy tämän vuoden heikkoon kukintaan. Nuorempi sentään kukki yhden kukan. Muuten Hei Hao Bo Tao on kukkinut todella kauniisti vuosittain, suorastaan palkitsevasti.

Siitä väristä vielä: muita lähelle liippaavia ovat esim. punainen bellis ja etelänruusuruohon terälehdet. Punaviinissä on myös sama sävy. Näissä kuvissa on mukana aniliini vivahde, jota luonnossa nähtynä ei tämän pionin kukissa ole ollenkaan. Ekan kuvan varjokohdista löytyvät sävyt ovat hyvin lähellä totuutta.

 

Pionipenkin naiset

Kasvien jalostajat ovat kautta aikojen omistaneet lajikkeitaan heille rakkaille ja tärkeille ihmisille. Nimiä on annettu mm. äidin, vaimon, pojan, tyttären, hallitsijoiden tai kuuluisuuksien nimien mukaan.  Näin on tapahtunut myös pioneilla. Uudessa pionipenkissäni komeilee nyt kolme naista: Madame de Verneville, Shirley Temple ja Yang Gui Fei.

Istutin pionit vuosi sitten ja kevään olenkin jännittäen seurannut niiden kehitystä. Penkki sijaitsee syreeniaidan edessä, tammen, perheomenapuun ja kasvihuoneen kolmiossa. Paikka on puolivarjoinen, väliin suoran auringon lämmittämä, väliin syreenien varjostama kohopenkki.

 

Hyvin ovat kasvuun lähteneet. Ne peittosivat kasvussa Festiva Maximan kaksi jakotaimea, tosin myöhäisenä lajikkeena se ehkä muutenkin ilmaantuu näkyviin jälkijunassa. Pionipenkki on jatkumoa varjopuutarhalle, vaikka se sitä ennen valmistuikin. Syreenipuolella on penkissä samanlainen puunrunkopenger kuin syreenien alla olevissa. Penkin etupuoli on vielä vapaana. Näissä kuvissa varjopuutarha on vasta muotoutumassa.

 

Mutta asiaan. Shirley Templen tunnistavat varmasti kaikki. Onko lapsitähti-Shirleyllä ja Shirley-pionilla todellista yhtäläisyyttä, jää vain mielikuvituksen varaan. Vaaleankeltaiset kutrit molemmilla, ehkä. Myöhemmällä iällä Shirley Temple oli tummahiuksinen poliitikko ja suurlähettiläs.

 

Pioni kukki ekana vuonna yksinkertaisemmilla kukilla, kuin oletin. Ehkä siksi, että on vielä nuori taimi. Kaunis se oli, muistutti hieman viereisen penkin Ewelinaa väritykseltään. Reunoilla aavistus vaaleaa punaa ja keskellä kellertävää kermaa. Shirleyn alkukevään punavihreissä versoissa ja myöhemmin avoimessa kukassa on jotain samaa maljamaista, sivuilta korkeuksiin kurottavaa. Hieno ja tukevan oloinen pioni.

Madame de Verneville on jäänyt minulle arvoitukseksi. Ehkä hän on herra Vernevillen puoliso tai joku rouva Vernevillen kylästä Koillis-Ranskasta. Minusta Madame de Verneville voisi olla hienostunut ja hyvin lämminsydäminen rouvashenkilö 1700-luvulla. Nimissä parasta onkin pieni salaperäisyys, sillä silloin voi itse mielikuvituksessaan sepittää tarinan.

Pioni aloittaa kukinnan hyvin tiiviinä terälehtien rykelmänä, jotka ovat järjestäytyneet vähitellen keskeltä kohoavaksi kukkulaksi. Jossain vaiheessa kukinto on sivusta katsoen kuin kolmio, jonka keskiosa aina vain kohoaa. Lopulta kolmio muotoutuu palloksi, jolla on edestä katsottuna kerrotun ruusunkukan piirteitä. Olemukseltaan kasvi on aluksi kukintoineen topakan tuntuinen, mutta kukkien laajetessa suhteettomaan suuriksi, alkavat kukkavarret tuntua kovin heikoilta niitä kannattelemaan. Väritys kulkee päinvastoin Shirleyllä: reunat ovat valkoiset, sitten kuultavat keltaista ja keskustaa kohti vaaleanpunaista. Keskellä terälehtien kärjissä on vielä ohuen ohut rajaus karmiininpunaista, samaa kuin Festiva Maximan kukissa.

Yang Gui Fei oli Tang-dynastian aikainen kaunotar, jota yhä pidetään yhtenä Kiinan historian neljästä kauneimmasta naisesta. Yang Gui Fein tarinasta on useita versioita Kiinassa ja Japanissa, enkä ole ihan varma, oliko hän juonittelun uhri vai juonittelija itsekin. Hänestä enemmän esim. naishallitsijoita esittelevältä sivustolta.

Pioni on joka tapauksessa lumoavan kaunis. Pionin nimi Yang Fei Chu Yu on suomennettu "Jalkavaimo nousee kylvystä", ja kieltämättä kukinto tuo mieleen vaahtokylvyn pärskeet ja tuolloin ihannoidun hyvin vaalean ihon. Jalkavaimo on pionipenkkini kaunottarista valkoisin. Sillä on vain keskimmäisten terälehtien juuressa keltainen hehku. Kukinto muodostuu täyteydessään keskeltä kohenevaksi palloksi. Jo maasta nousevissa versoissa on jotain hyvin eleganttia ja naisellista.

Tänä vuonna sain tyytyä 1-2 kukkaan per perenna, ja helteet viimein päättänyt rankka sade ja puuskainen tuuli eivät ehkä olisi hakanneet suojaisessa kolmiossa olevia uusia pioneitani aivan poikki, mutta aidasta päälle katkennut syreeninrunko teki niistä osittain tanelia. Muualtakin puutarhasta keräsin vedenraskaita, maahan taipuneita ja katkenneita pioninkukkia. Varovaisesta ravistelusta huolimatta ne eivät enää jaksaneet kannatella kukkiaan.

Ensi kevät onkin taas uuden odotusta, sillä jatkoin pionipenkin teemaa varjopuutarhassa ja istutin polun toiselle puolen uuden naisen nimeä kantavan valkoisen pionin. Duchesse de Nemours, alkuperäiseltä nimeltään Marie d'Orleans-Longueville, jäi nuorena äidittömäksi, nai ikälopun Nemours'n herttuan ja sai 1699 Neuchâtelin prinsessan arvonimen.

Odotuksissani on voimakkaasti tuoksuva, kerrottu, keskeltä keltatyvisin terälehdin varustettu kukinto. Pionin taustalle jää tumma kartiomarjakuusi ja jokunen uusi varjopuutarhan perenna. Barokin jykevyyttä ja alkavan rokokoon keveyttä siis tiedossa tämän pionin osalta.

 

Kevätmieli

Sinililjat kukkivat nurmikolla laajoina mattoina. Kuljen puutarhassa varoen tallomasta niitä jalkoihini. Näin käy joka kevät, mutta silti haluan antaa niiden levitä vapaasti. En ole upottanut nurmikkoon astinkiviä, koska kapeahko nurmikaistale on kuin polku itsessään. Siispä hyppelehdin, koikkelehdin, loikin ja haen tasapainoa nurmella kulkiessani. Toistaiseksi jalansijaa on vielä löytynyt. Ilokseni  muurahaiset ovat kuljettaneet sinililjan siemeniä myös aidan toiselle puolen, ja niinpä myös ojassa alkaa vähitellen sinertää ohikulkijoiden iloksi.

Useana vuonna olen jättänyt nurmikon keväällä leikkaamatta alueella, jossa sinililjat kasvavat. Saavat rauhassa kehittää siemenensä ja siten levitä. Nurmikko on epäsiistin näköinen tämän ajan, mutta kevään sininen kukinta korvaa moninkertaisesti haitan.

Syksyllä viritin kadunpuolen orapihlaja-aitaa vasten kaikki löytämäni verkot. Jänisten järsinnät eivät haitanneet tänä keväänä kasvejani. Mietin, josko verkot voisi jo poistaa, koska näky ei mieltä ylennä. Onhan pelloilla, metsissä ja pientareilla jo vihreää syötävää jäniksille. Tosin on eri asia napsaista tulppaaneista meheviä nuppuja kuin tyytyä iänikuiseen vuohenputkeen, tuumaa ristiturpa. Pääseehän se tänne nytkin: toinen puoli puutarhaa on aitaamatta. Tultu on, jänis on harva se päivä pihassa, yhtenä aamuna kettukin. Joten enpä tiedä verkon avuista ja hyödystä; ehkä jonkun muun puutarhassa on ollut todelliset herkkupalat tänä vuonna, kun tulppaanini ovat säästyneet.

Pitkin viikkoa olen kerännyt talvisuojia pois kasvien yltä. Ruusuista ja köynnöskuusamasta kerrokset havuja ja pikkupilarikatajan ja alppiruusun päältä varjostukset. Alppiruusun kastelin kunnolla. Maa oli kyllä sula, mutta pensas oli kuivahkon oloinen ja tomuinen, suorastaan suihkun tarpeessa.

Tuoksuköynnöskuusaman istutin viime syksynä. Se lähti kasvuun jo maaliskuussa, mikä minusta oli yllättävää. Annoin kumminkin talvisuojien olla tähän asti, kun oli yöpakkasiakin aika pitkään. Hienosti se pukkaa jo uutta lehteä ja on virkeän oloinen.

Verkkovankilassa viettää aikaansa niin ikään uusi köynnös. Syksyn alesta tarttui mukaan Paul's Scarlet Climber, joka sai portinvartijan paikan tulevaan ruusutarhaani. Tarhaan, joka vielä on vain pääkoppani sisällä, milloin luonnontilaisena kukkaniittynä, milloin englantilaisena puutarhana. Vaikka istutin ruusun aika myöhään (lokakuussa!), on se onnekseni selvinnyt talvesta. Ehkä siksi, että talvea ei koskaan tullut.

Kesälomalla perustin valkoisen pionipenkin syreeniaidan tuntumaan. Ensimmäiset versot työntyvät jo maasta. Tämä on Madame de Verneville, jos tekemääni karttaa on uskominen. Syreenien alta vilkutetaan iloisesti. Särkynytsydän on myös kurottanut kasvuaan läpi lehtimaton. Se on kevään ensimmäisiä vilkuttelijoita ja tuo alkavan kesän tuulahduksen ilmestyessään.

Sinililjojen lisäksi maasta pukkaa yksittäisiä ilon tuikahduksia: isokevättähti on muuttanut meille salamatkustajana jonkin muun kasvin myötä. Todella ilo on huomata sen viihtyneen ja lisääntyneen parissa vuodessa. Näitä voisi hankkia syksyllä lisää, kun vain muistaisi siinä vaiheessa.

Krookuksia minulla on kolmessa paikkaa. Etupihan auringonpaisteessa valkoiset Jeanne d'Arcit ovat jo kukkineet. Ne ovat vanhimmat, istutettu parikymmentä vuotta sitten. Kaipaisivat jo kovasti uudelleen istutusta ja hoivaa. Toissa vuonna istutetut d'Arcit ovat varjossa ja kukkivat nyt ekaa kertaa. Ne erottuvat kauniisti vasten tummia havuja. Kiviympyrän laitamilla on krookuksia siellä täällä. Istutin niitä pariin otteeseen, kun eivät ensin tuntuneet lähtevän alkuun, ja nyt niitä onkin tuplasti. Toisen istutuksen reppanoita kaivoin esiin paksun lehtikerroksen alta, joten nyt minulla on krookuksia keltaisilla lehdenkärjillä. Ehkä sitkeät sissit vihertyvät, kun pääsivät valoon.

Lehtosinilatva on vihertynyt vauhdilla aidanvieren kukkapenkissä tapansa mukaan aikaisin. Sen takaa kurkkivat jo kevätkaihon kukan siniset nuput. Kevätkaihoa rinnassa minullakin. Mukavaa, että sää vähitellen lämpenee ja pääsen kunnolla puutarhapuuhiin.