Mitä ihmettä!

Joka kevät kasvuvauhti jaksaa hämmästyttää. Joko nyt? Äkkiä maa puskee kasvinvartta ja lehtinykeröä. Hädin tuskin olen ennättänyt lumen alla olleita lehtiä tai talventörröttäjiä poistaa.

'Chatto' on yllättäen levinnyt. Viime kesänä istutettu mätäs on lähtenyt rehevästi kasvuun ja sen ympärillä pilkistää pieniä alkuja. Juuriversoja vai siemenistä? Nuokkuluppioksi ne katsoin, vaan johan sillä on vauhti päällä ja saan tällä menolla pari jakotaimea syksyllä toisiin kohteisiin. Enpä arvannut.

Ensi viikolla on luvassa sininen pienoismeri nurmikolle. Sinililjat aukovat ensimmäisiä nuppujaan, nyt jo sini läikehtii lupaavasti. Vaikka niin kovasti olen odottanut, tämä kaikki tulee taas turhan joutuin.

Vaskikurjenpolvet ovat elossa. Saa etsiä hyvin tarkkaan tummaa taustaa vasten olevia samanvärisiä lehtiä. Näin myös pronssisaumayrtin kanssa: parin millin tuore "ruskea viherrys" saa kiljumaan riemusta. Lämpöisellä paikalla 'Samobor' tiheänä kasvuna ja siemenistä kylvetty 'William Guinness' -akileija ilmavampana ovat nekin kasvussaan jo pitkällä.

Eniten yllättää, että lähes kaikki viime kesänä istuttamani erikoisemmatkin taimet ovat alkaneet kasvaa. Vain 'Perovskia' odotuttaa ja harva se päivä polvistun sen ääreen tiiraamaan elonmerkkiä. Tummalehtinen pensaskärhö sekä punaruskein lehdin ja kirkkaankeltaisin kukin varustettu ripsialpi 'Firecracker' ovat jo tovin kurottaneet terhakkaasti kohti valoa. Sama tumma linja jatkuu purppuraheisiangervon ensimmäisessä auenneessa lehdessä. Liekö vahinko tai varovainen lämpötesti, koska pensaan muut lehtisilmut ovat vielä tiukasti oksaa vasten. 

Mirrinminttu tietenkin, mutta myös uudet ruusut ja pionit, pyörötähkämunkki, hapsutöyhtöangervo, kiinanmaruna, 'Johnsson's Blue' -kurjenpolvi, äidiltä saadut kevätesikot ja kellukat, kaikki ne vihertävät lämpöä lupaavassa sunnuntaiaamussa.

Kiviympyrän taakse tekemääni uutta kukkapenkkiä ehdin kuvata, mutta kameran akku latautuu välillä. Sillä aikaa voin haravoida, katkoa kuivia oksia tai leikata tontin kosteamman reunan kukkapenkkien päällä yhä retkottavat talventörröttäjät. Parempi tehdä se ennen kuin uusi kasvu ehtii  pujottautua kuolleiden varsien välistä. Puutarhassa hommaa riittää, mutta ahneeksi ei saa ruveta. Näin ihanana päivänä pitää osata nauttia myös auringosta ja lämmöstä.

Tervetuloa lukijaksi, Minna!

Perenna nimeltä kiinanmaruna

Perennat olivat viime kesän puutarhahankintojeni listalla. Yleensä kylvän siemenistä perennat puutarhaani, mutta nyt kutkutti saada pihaan uutta ja erikoista. Pitkin kevättä olin roikkunut netissä etsimässä kasveja peittämään kivimuurin taakse suunnittelemaani uutta istutusaluetta.

Taktiikka oli jälkikäteen ajatellen toimiva. Tuntemattoman kasvin nimi hakuun ja löytyneistä kuvista vertailemalla sain käsityksen kokelaan kasvuvaatimuksista, kasvinkumppaneista, korkeudesta ja muustakin olemuksesta. Valmiin listan kanssa sitten Tommolan tilalle.

Heinäkuun aamupäivänä keräilin puutarhurin avustuksella listaamani taimet. Ihan kaikkea ei löytynyt, mutta sain sopivasti pari lähes vastaavaa taimea tilalle. Ammattitaitoinen puutarhuri on aarre silloin, kun valinnanvaraa on enemmän kuin itse kykenee hahmottamaan.

Koska olin miettinyt istutuspaikat taimille valmiiksi, en sortunut heräteostoksiinkaan. Asiaa ehkä auttoivat navakka tuuli joka oli viedä tukan päästä ja seitsenasteinen kesäaamun raikkaus joka sai kroppani hytisemään. Vikkelästi siis maksamaan ja takaisin auton lämpöön. Ei ole ennen Tommolasta niin vikkelästi selvitty!

Säistä johtuen istuttaminen viivästyi, ja vasta heinäkuun lopulla sain taimeni oikeille paikoilleen. Heinäkuun aikana ne olivat ehtineet kasvaa pituutta taimiruukussa ja istutuksen jälkeen rankkasade vielä hakkasi ne maahan, joten alku ei ollut hyvä. 

Elokuussa katsoin yhä korkeammaksi venyvää kukkavanaa jo kriittisesti. Pitikö ihan pujoa ostaa puutarhaan; sukulaisuus rikkakasviin näkyi selvästi. Varret olivat kumminkin kauniin rennot ja valkoisina palloriveinä sinnitelleet nuput alkoivat loppusyksystä saada väriä.

Viimeiset kuvat olen kuvannut lokakuussa. Vielä silloinkaan kaikki kukat eivät avautuneet ja minulle jäi arvoitukseksi, oliko taimiruukussa sittenkin kaksi taimea, joista toinen olisi tehnyt valkoiset kukat. Lumi ehti ensin.