Taidetehdas

Hesarissa uutisoitiin taannoin tutkimuksesta, jossa maallikot yrittivät erottaa ammattitaiteilijoiden töitä simpanssien ja lasten töherryksistä. Suurin osa koehenkilöistä tunnisti "oikean" taiteen, mutta prosentit jäivät mielestäni yllättävän pieniksi (65-67 %). Artikkelista inspiroituneena päätin valjastaa käytettävissäni olevan luovan kapasiteetin (= kohta kolmevuotiaan esikoisen) tuottamaan täytettä talvella remontissa valmistuneille, yhä melko tyhjille seinille.

Maalauspohjat olen hankkinut joskus vuosikausia sitten odottamaan omaa inspiraatiota, jota ei sitten koskaan kuulunut. Niitä saa parilla eurolla mm. Biltemasta. Maalit ovat ihan laidasta laitaan; askartelumaaleja, sormivärejä, akvarelli- ja akryylituubeja - innostuimme kokeilemaan jopa kimaltavaa ja vaaleanpunaista Niiskuneidin hammastahnaa. Hopea-, kulta- ja neonvärit ovat niitä pieniä ja somia pienoismallimaaleja lähimarketin leluosastolta. Hiekan siivilöimme yhdessä omasta hiekkalaatikosta, sitä on sekoiteltu gessoon ja erikeepperiin.

 Taiteilijan kädenjäljellä koristettu sininen taulu on leikkauksesta toipuvalle kummitädille parane pian-tervehdykseksi.

3-vuotiaan luomistyötä on kertakaikkisen terapeuttista ja aivan lumoavaa seurata. Luomisen tuskasta ei ole tietoakaan (edellyttäen että inspiraation lopahtaessa voi painua muihin hommiin) vaan maalaaminen on helppoa, vapautunutta ja leikinomaista. Havahduin jälleen huomaamaan lasten ihmeellisen läsnäolon ja heittäytymisen taidon. Myöhemmistä, elämän varrella väkisinkin karttuvista ennakkokäsityksistä ja suorituspaineista vapaaksi pyristelyyn tarvitaan vuosikausien taideopinnot, ja vastaavanlaiseen intuitiiviseen ja analysoinnista vapaaseen luovaan tilaan päästäkseen on kerta kerran jälkeen revittävä sielunsa auki. Kalliin hinnan joudumme maksamaan aikuiseksi kasvamisesta..