Door to hell eli Darvazan palava kaasukraateri

Turkmenistanin ehkäpä tunnetuin nähtävyys on Darvazan palava kaasukraateri Karakumin aavikolla. Se sai alkunsa vuonna 1971 Neuvostoliiton aikana. Oppaamme mukaan alueella oli ollut mystisiä eläinkuolemia ja sieltä etsittiin myös öljyä. Ajatuksena oli, että mahdollisen maakaasuesiintymän läheisyydestä löytyisi myös öljyä. Neuvostoliiton geologeja saapui paikalle välineineen ja he päättivät tehdä pienen koeporauksen. Geologit osuivat kaasukammion kohdalle, joka oli sisältä ontto ja täynnä maakaasua ja se romahti. Näin syntyi 80m leveä maakaasukraateri. Geologit päättivät polttaa vapautuneen kaasun turvallisuussyistä ja siellä se palaa edelleen 54 vuotta myöhemmin.

Darvazan kaasukraateri yön pimeydessä

On myös väitetty, että tämä syntytieto ei pidä paikkaansa, mutta Wikipedian mukaan Neuvostoliiton asiakirjat alueella tehdyistä operaatioista on salattu, joten varmistusta kraaterin synnylle ei ehkä saada pitkään aikaan. Turkmenistanin hallinto on jo useamman kerran ilmoittanut, että he tavoittelevat kaasukraaterin sammuttamista. Pari kuukautta ennen matkaamme asiasta oli suomalaisessa lehdistössäkin kirjoituksia, että nyt Darvaza sammuu ja ehdimme jo miettiä, että pääsemmekö katsomaan sammunutta ikuista tulta. Suhtauduimme varauksella operaation nopeaan toteutukseen, koska siitä, kuinka se tultaisiin tekemään, ei ole kerrottu teknisiä tietoja laikaan. 

Kaasukraateri palaa siis edelleen. Liekkien määrä vaihtelee kuulemma satunnaisesti sekä myös paikallisten toimista johtuen. Välillä yksityisyrittäjyys nostaa päätään ja paikalle nousee epävirallisia pajoja, jotka johtavat kaasua pois kraaterista ja pullottavat sitä. Kyseinen toiminta on toki kiellettyä.

Darvazan ympärille on noussut useampia jurttakyliä palvelemaan kaasukraaterituristeja. Aasialaiset turistit tulivat Darvazaan katselivat kraateria, söivät illallisen ja heidät ajettiin yön pimeydessä takaisin kaupunkiin. Meidän jurttakylässämme oli yöpyjiä vain muutama.

Tie Darvazaan on kehno. Turisteja sinne kuljetettiin ainoastaan nelivetoautoilla. Presidentti oli käynyt juuri edellisenä päivänä vierailulla Darvazassa ja hänet oli käyty noutamassa helikopterilla pois. Tiedä vaikka presidentti innostuisi tienkohennukseen. Tosin myöhemmin matkalla tutustuimme tiehen, joka vie Uzbekistaniin ja se oli aivan eri tasolla huono kuin tie Darvazaan.   

Hyvin nopeasti, kun Asgabat jäi taaksemme pääsimme näkemään, miltä Turkmenistan näyttää ilman keinokastelua. Siellä täällä kasvaa pieniä kuivia puskia ja maaperä on kuivaa hiekkaa. Oppaamme kanssa juttelimme vedestä. Hän on kotoisin vuoristosta ja siellä peräkkäiset huonot talvet ovat johtaneet kuivuuteen ja vesipulaan. Naapurimaassa Iranissa kärsitään myös kuivuudesta. Iran on padonnut yläjuoksulta jokea, joka aiheuttaa lisää vesipulaa Turkmenistaniin. Oppaamme sanoi surullisen näköisenä, että hän pitä yhä todennäköisempänä sitä, että maapallolla tullaan tulevaisuudessa sotimaan vedestä.

Sitten kuviin retkestä

Tässä kuvassa olemme kaupungin ja keinokastelun ulkopuolella ja maisema on muuttunut hiekaksi

Tämä on sivilisaation viimeinen etappi ennen jurttakylää. Harmillisesti vaatimattomasta kahvila-myymälästä leviää roskia ympäristöön.

Minä olin jo etukäteen tiedottanut, että haluan kuvata kameleita, joita näkyi tienvarressa moneen otteeseen. 

Omanissa vuonna 2020 tajusin, että kamelit voivat olla aika lupsakoita söpöläisiä. Olimme yötä Wahiba Sands hiekkadyyneillä ja aamulla jonkun kamelit olivat telttamökkimme ulkopuolella ja olivat kovin tuttavallisia ja onneksi kilttejä. Kamelit olivat aika varmoja siitä, että taskussani olisi jotain syötävää heille ja punkiva ihan iholle ja melkein pussailivat minua poskelle. Tätä ennen olin ollut kosketusetäisyydellä kamelin kanssa 80-luvulla. Vantaalle avattiin Veikon Kone liike ja pihalle tuotiin kameli. Minäkin lähdin katsomaan kamelia. Se oli ikävämpi tyyppi, syljeskeli ihmisiä kohti, vaikutti agressiiviseltä eikä kukaan lapsi uskaltanut syöttää kamelille omenaa, kun joku aikuinen sanoi, että pelotti että kameli syö sormetkin. 

Kokonainen lauma kameleita tiellä, vasemmalla emo ja poikanen (huomaa hyvät ajourat tiessä)

Tämä oli suloinen hetki, emo imetti poikastaan tiellä

Noin 270km ajomatkaan Asgabatista Darvazaan kuluu neljä ja puoli tuntia. Liikenne on lähinnä yksisuuntaista: turisteja viedään Darvazaan ja sitten sieltä takaisin. Mitä pidemmälle matka etenee, sitä huonommaksi tie käy.

Tie oli usein tälläistä tai pahempaakin

Ensimmäiseksi ajoimme katsomaan veden täyttämää kraateria ja sitten kaasukraaterille iltapäivän auringossa. Auringossa aavikolla oli vielä mukavat kesäkelit ja kraateri lämmitti lisää. Koko paikan päällä tuntui todella isolta.

Seuraavaksi manimme majoittumaan jurttakylään ja odottelimme illallista. Yöksi oli luvattu +5 astetta, päivä- ja yölämpötilojen ero oli siis joku 15-17 astetta. Jurttiin ei olut vielä tuotu lämmityslaitteita ja siksi matkaoppaamme kävi tinkimässä meille yhdet makuupussit. Lämpimänä pysymiseen en sitä tarvinnut, mutta laitoin sen kivikovaan sänkyyn pehmikkeeksi. Lämmikkeeksi minulle jäi peitto ja sen päälle vielä makuupussi. Niin ja tietenkin torilta ostetut turkmenistanilaiset villasukkatossukat.

Jurtat olivat kahden hengen jurttia, sähköä oli sen verran, että se riitti kattovalolle

Kaverini sonnustatuneen yöpuulle, päällä on kunnon pyjama, kaulahuivi, peitto ja makuupussi avattuna peitoksi

Tässä valmistuu osa illallisestamme, kaikki ruuat olivat grillattuja

Jauhelihagrillivarrasta, kaksi palaa grillattua kanaa, kaksi foliossa kypsennettyä perunaa, grillattu tomaatti ja grillattua kesäkurpitsaa. Ihan maistuva ateria. Pöytäseuraamme tullut amerikkalainen oli hieman pettynyt siihen, että cocikseen ei aavikolla ollut saatavilla jäitä.

Illallisen jälkeen lähdimme vielä katsomaan kaasukraateria pimeässä. Siinä se on minusta paremmin edukseen. Kauempaa katsottu se oli oranssina hohtava aukko. Minusta näky oli aivan epätodellinen.

Oranssina pimeydessä hohtava kaasukraateri

Tässä vielä yhdistelmä kraateri ja täysikuu

Auringon laskettua sää viileni hetkessä ja iltaretkellä olimmekin jo takit päällä. Kraaterin lämpö tuntui mukavalta. Kraaterin luokse oli noussut kaksi telttaa pystyyn yöksi ja iso venäläisten seurue oli aika alkoholipitoisella piknikillä kraaterin reunalla. Minua pelottaisi varmaan jo heti ensimmäisen juoman jälkeen, että kompastun ja putoan kraateriin. 

Yö jurtassa meni yllättävän mukavasti. Otin kivikovaa sänkyä ennakoiden yhden vähän vahvemman särkylääkkeen sekä lihasrelaksantin. Minulla kun särkee lonkkia aika usein. Aamulla oli aikainen herätys ja näin kuinka aurinko nousi aavikolla.

Aurinko nousee

Auringon nousun aikaan taivas lännessä hehkui väriä ja näytti kuin olisi maalattu raitoja pensselillä

Kävimme vielä paluumatkalla katsomassa kaasukraateria ja sitten olikin taas se 4,5t ajomatkaa takaisin Asgabatiin.

Minun oli tarkoitus tehdä tästä postauksesta pitempi ja paketoida tähän koko loppu Turkmenistanin reissu, mutta toisin kävi. Töissä on ollut erittäin kiireistä ja vapaallakin on ollut kaikenlaista hoidettavaa. Tänään kun olisin ehtinyt ja jaksanut töiden jälkeen tehdä tätä postausta, Blogger päätti olla lisäämättä kuvia. Joten vielä on tulossa yksi postaus Turkmenistanista ja sitten lisää Uzbekistanista.

Keski-Aasian kiertomatkan postaukset julkaisujärjestyksessä vanhimmasta alkaen:

Pikku Kepponen: Samarkand on kuin tuhannen ja yhden yön saduista
Pikku Kepponen: Turkmenistanin kulissipääkaupunki Asgabat

Kuningasrapusafari ja ihana Pykeija

Kesäinen matkapostaussarjani pohjoisen reissusta on jäänyt kesken ja Norjan upea Pykeija esittelemättä.  Pykeija on pieni kalastajakylä Varanginvuonon etelärannalla. Reilun parinsadan asukkaan kylällä on suomalaiset juuret ja siksi sitä kutsutaan myös Pikku-Suomeksi. Suomalaisia siirtolaisia muutti Pykeijaan 1700-luvulla nälänhätää pakoon kalastamaan Jäämeren rannalle. Suurin muuttoaalto oli 1800-luvun puolivälissä. Iso osa Pykeijan eläkeikäisistä asukkaista osaa suomea tai meänkieltä, nuoremmat puhuvat vain norjaa. 

Pykeija on ollut pitkään aika eristynyt paikka, tie sinne rakennettiin vasta 1960-luvulla. Sitä ennen Pykeijaan pääsi veneellä Varanginvuonon toiselta puolelta Vesisaaresta. Tänä päivänä hyväkuntoista, joskin aika mutkaista tietä pitkin tulee matkaa lähimpään isompaan norjalaiseen paikkaan eli Kirkkoniemelle noin 100km. Suomen Nuorgam on vajaan 10km lähempänä.

Kauniit vuonomaisemat alkavat hyvin nopeasti matkalla Nuorgamista Pykeijaan. Ajopäivänämme liikenne oli hyvin rauhallista ja meidän oli helppo pysäyttää komeiden maisemien ääreen aina halutessamme. Säähän reissullamme oli upea - helteinen ja aurinkoinen. Tämä oli ensimmäinen reissu Hra Kepposelle pohjoiseen kesällä, joten tuli pysähdeltyä useasti.

Maisemakuva matkalla Pykeijaan

Matkalla Pykeijaan

Suloinen Pykeijan kylä

Pykeija on suomalaisten keskuudessa suosittu kohde ympäröivän upean luonnon ja maisemien vuoksi. Kohtuullisen ajomatkan päässä Pykeijasta löytyy lisää mielenkiintoisia retkeilykohteita. Suosituimpien kärjessä ovat iso rullakivien peittämä ranta Luovttat ja lintujen suojelusaari Hornoya. Meillä jäi molemmat kokematta. Lintusaarella voi bongata lunneja ja lunnien vuoksi olisin kiinnostunut vielä palaamaan Pykeijaan.

Meidän Pykeijan rento ohjelma sisälsi saunomista Jäämeren saunassa, jota pyörittää edelleenkin kahdeksankymppinen Elsa, sekä kuningasrapusafarin, jonka päätteeksi herkuteltiin ravuilla.

Hra Kepposta oli etukäteen hieman jännittänyt kuningasrapusafari. Hän oli kuvitellut itsensä tuijottamassa horisonttiin merisairaana isojen, jääkylmien aaltojen pyyhkiessä troolarin kannen yli. Todellisuus oli todellakin tarua ihmeellisempi. Jäämeri oli aivan tyyni, aurinko paistoi todella kirkkaasti ja taivas oli huikean sininen. Paksuissa kelluntapuvuissa oli myös mukavan lämmin istuskella kumiveneessä penkillä. Kippari ajeli niin hissukseen, että ei tarvinnut jännittää lainkaan, että pysyykö kyydissä. Kreikassa pari vuotta sitten istuimme kumiveneen pyöreän reunan päällä ja naiskippari päästeli sellaista kyytiä merellä, että alkoi jo vähän jännittämään, että pysynkö kyydissä. Hra Kepponen ei ole unohtanut sitä kyytiä.

Kelluntapuku ja sen päällä paukkuliivit. Liivien kiinnitys oppaan tekemänä.

Norjalainen kippari ja suomalainen avustaja 

Sään lisäksi meillä kävi hyvä tuuri myös retkiryhmän kanssa. Meidän lisäksemme kuningasrapusafarille osallistui kolme suomalaista naista. He kuuluivat Pykeijan Ystävät ry:hyn ja olivat vuosittaisella Pykeijan matkallaan. Kivaa seuraa ja meitä oli mukavan pieni porukka.

Hra Kepponen näyttää varsin tyytyväiseltä veneilyolosuhteisiin

Sähkövinssi nostaa rapumerran reilun parinkymmenen metrin syvyydestä

Saalista riittää

Jokainen retkeläinen kävi vuorollaan ottamassa yhden ravun merrasta. Ravut yrittivät harata vastaan.

Minun käteeni osui varsin kookas rapu

Saavillinen saalista. Yksi rapu tosin yrittää häipyä paikalta

Vasemmalla uros, oikealla naaras. Helppo tunnistaa, naaraalla on isompi "pylly" eli tuo keskiosa, josta jalat alkavat

Naarasravulla on isosti mätiä. Maistelimme mätiä suoraan ravusta. Ei ollut mikään kulinaristinen nautinto. Naarasravut palautetaan mereen, vain urokset päätyvät saaliiksi. 

Mätiä suuhun suoraan ravusta. Seuraavaksi rapu heivattiin takaisin mereen.

Tässä kohtaa rapu on jo otettu hengiltä

 Tottakai Hra Kepponen halusi poseerata Alienin facehugger tyyliin :D

Suurin tuolta paikalta saatu rapu onn ollut hieman päälle 20kg. Rapu, jonka minä nostin merrasta oli vajaa 6kg.

Hylkeitäkin bongattiin veneestä

Kuningasrapu on vieraslaji Norjan rannikolla. Venäläinen tutkija halusi kokeilla, että menestyisikö kuningasrapu Barentsinmerellä ja siirsi rapuja Murmanskin alueelle. Nykyinen runsas ja levinnyt kanta on saanut alkunsa vain muutamasta yksilöstä. Katsoin kerran dokumentin, jossa kuvattiin merenpohjan peittävää rapulauttaa ja sitä verrattiin pieneen ekologiseen katastrofiin. Kalakanta rapujen alueella on heikentynyt huomattavasti. Toisaalta ravuista on tullut tärkeä tulonlähde Pohjois-Norjan pikkukylille.

Lopuksi oli vielä rapujen syömistä. Ravusta syödään vain jalat ja niissä onkin kivasti syötävää. Norjalaisen keittiön tykötarpeet ravuille oli hieman liian vaatimattomat. Tarjolla oli kaupan purkista aiolia tai sweet chiliä. Minä olisin halunnut maistaa kunigasrapua ainakin skagen röränä ja sitruunaisen majoneesin kanssa. Tarjolla oli rapua niin paljon, ettemme jaksaneet syödä kaikkea.

Pykeijan toinen aktiviteettimme oli melkein yhtä upea kokemus kuin kuningasrapusafari. Olin varannut meille saunavuoron legendaarisesta Jäämeren saunasta. Sitä varatessani olin sen verran myöhään liikkeellä, että vuoroa ei päässyt juurikaan valitsemaan. Siinäkin oli onni myöden, koska saunavuoromme aikana alkuillasta aurinko paistoi vielä ihanan lämpöisesti. Minä tietenkin uin ja ihana auringonpaiste kannusti Hra Kepposenkin Jäämereen uimaan useamman kerran. Minä ajattelin, että vesi olisi ollut jopa viisitoista, mutta myöhemmin selvisi, että se oli vain 12 astetta. Erinomainen suoritus Hra Kepposelta. Kahden tunnin saunavuoro hurahti nopeasti.

Jäämeren Sauna on tuo vaalea räystäinen mökki veneen yläpuolella

Oli hyvät löylyt!

Koska vesi tuntui niin ihanalta ja hiekkapohja täydelliseltä, niin otin parit uimaselfiet

Hra Kepponen kahlaa uimaan

Pykeijan palvelut ovat muutama ravintola ja yksi pieni kauppa. Majoitusta on saatavilla rajoitetusti, joten se kannattaa varata ajoissa. Booking.com teki minulle sellaisen yllätyksen, että se tarjosi majoitusta Vadsössä eli Vesisaaressa ja näytti etäisyydeksi Pykeijaan n. 15km. Etäisyys on sen 15km meriteitse, mutta maata pitkin n. 90min ajomatka. Tämän huomasin vasta viime tingassa. Sain vaihdettua majoituksen Pykeijaan, mutta se tuli aika kalliiksi. Pykeijasta tulee matkaa lähimmälle bensa-asemalle useampi kymmenen kilometriä, joten paikalle kannattaa saapua täydellä tankilla. 

Poroja Pykeijassa

Pykeijasta matkamme jatkui Kirkenesiin eli Kirkkoniemeen. Välipysäyksen teimme ihastelemaan Neidenin kirkkoa ja vesiputousta ennen Kirkkoniemeä. Lueskellessani Kirkkoniemestä, sen valteiksi sanottiin hyvät ulkoilumahdollisuudet heti kaupungin ulkopuolella sekä runsaahko retkitarjonta. Retkitarjontaa ylläpitää se, että Kirkkoniemi on Norja rannikkoristeilyjen päätepiste ja se tuo turisteja kaupunkiin. Kirkkoniemessä on ympärivuotinen mahdollisuus nähdä ja kokea lunta lumihotellissa.

Neidenin eli Norjan Näätämön kaunis puukirkko

Ulkokuoressa oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia

Kirkkoniemessä ajelimme kaupunkia ympäri ja kävimme kävelyllä. Lisäksi osallistuimme maksulliseen opastukseen Anders grottaan, joka on toisen maailmansodan aikana rakennettu väestösuoja. Saimme siellä keski-eurooppalaiselta (olisiko ollut hollantilainen) oppaalta mielenkiintoisen katsauksen Kirkkoniemen historiaan. Opas tuli sieltä lumihotellilta pitämään kierroksen.

Reissun ainoat viileät hetket olivat Anders grottassa :)

1900-luvun alussa Norjan valtio tarjosi erilaisia kannustimia Kirkkoniemeen muuttamiseen. Niistä huolimatta kaupunki kasvoi aika hitaasti. Ennen toista maailmansotaa Kirkkoniemi oli vilkastunut ja kasvanut. Siellä ei paljoa sotaa ajateltu. Ällistys oli aikamoinen, kun Natsi-Saksa saapui tuhansien sotilaiden joukolla valtaamaan Kirkkoniemen. Sodan aikana Kirkkoniemessä oli vähintään 10000 saksalaista sotilaista jatkuvasti. Kirkkoniemen kautta saksalaiset lähtivät Murmanskin valtaukseen, jolloin joukkojen määrä oli moninkertainen.

Kirkkoniemen pääkatu ennen sotaa

Anders grotta tuli Kirkkoniemen asukkaille tutuksi. Kaupunkia pommitettiin erittäin runsaasti. Kirkkoniemi oli yksi pommitetuimmista kaupungeista sodan aikana. Siviilejä ei kuoli erittäin vähän pommituksissa. Taloista jäi muistaakseni 3kpl pystyyn. Neuvostoliiton sotilaat valtasivat sodan loppuvaiheessa Kirkkoniemen. Monessakin vallatussa kohteessa neuvostojoukot syyllistyivät sotarikoksiin ja  julmuuksiin siviilejä kohtaan, mutta Kirkkoniemessä siviilejä kohdeltiin hyvin. Syynä on pidetty kirkkoniemeläisten läheisiä suhteita raja-alueiden asukkaisiin. Rajan ylitse on tehty kauppaa ja avioiduttu pitkään. 

Kirkkoniemen keskusta sodan jälkeen

Muistopatsas kaatuneille neuvostoliittolaisille sotilaille on vielä paikallaan

Toiseksi Kirkkoniemen kohteeksi olin suunnitellut rajaseudusta kertovaa museota. Minuun iskikin laiskuus ja päätin, että jätetään museo väliin. Kirkkoniemi jäi vähän vaisuksi kokemukseksi, koska se kehuttu ympäröivä luonto jäi kokematta. Pykeijan kokemusten jälkeen oli myös vaikea tehdä vaikutusta.

Kesälappi 2025 postaukset:
Pikku Kepponen: Ihana päivä Inarissa

Pikku Kepponen: Maisemarakkauteni on upea Utsjoki
Pikku Kepponen: Jäämeren vuonosta tuli Pulmankijärvi