Hyvää itsenäisyyspäivää!
Euroopan heikentyneessä turvallisuustilanteessa itsenäisyydestä tulee ensimmäikseksi mieleen, se kuinka sen eteen aiemmat sukupolvet ovat joutuneet taistelemaan. Kolme sotaa on raskas isku pienelle kansalle. Itsenäisyyden hinta on ollut korkea. Neuvostoliiton sodanjälkeistä hirmuhallintoa ajatellen, voi olla, että antautumisen hinta olisi ollut vieläkin korkeampi. Iso osa väestöstä olisi päätynyt pakkoasumaan muualle tai työleireille Siperiaan ja yhteiskunnan kehityksessä olisi otettu 50 vuoden tauko.
Ihailen sitä tahtoa ja sitkeyttä, jolla oma maa saatiin aikaiseksi. Itsenäistyessään Suomi oli Euroopan takapajula, maatalousmaa huonossa ilmastossa ja luokkayhteiskunta alhaisella koulutusasteella. Ensin iski kansalaissota, sitten 20-luvun globaaliksi yltänyt talouskriisi ja pienen hengähdyksen jälkeen toinen maailmansota. Sisulla on noustu aikamoiseksi hyvinvointivaltioksi. Kiitos menneitten sukupolvien! Omalta osaltani haluan vaalia tätä maata tuleville sukupolville. Omat valintani on suosia suomalaista, maksaa kiltisti veroja, noudattaa lakeja ja yrittää skarpata ilmastotalkoissa.
Tänäänkin mielessäni on Ukraina. Toivon sodan loppumista ja Ukrainan pysymistä itsenäisenä valtiona. Ukrainalaisilla sukulaisilla on vielä toistaiseksi asiat siedettävällä mallilla. Elenan asepalvelusikäinen veli työskentelee edelleen sairaalalääkärinä ja hänen äitinsä on töissä myöskin. Hänen isänsä on eläkkeellä. Pelonsekaisin ajatuksin mietin talvipakkasia ja energiapulaa. Välillä toivon Putinin pikaista vallasta siirtymistä, mutta onhan siinä aina sellainen pelko, että millainen mahdollinen seuraaja olisi. Länsimaalaiselta arvopohjalta on vaikea ymmärtää venäläisten hallitsijoita. Eikö kannattaisi laittaa rahat ja energia maan kehittämiseen ja kaikkien olosuhteitten parantamiseen sodan sijasta? Ehkä pohjoismainen hyvinvointia kaikille ajatus on venäläisten mielestä aivan eriskummallinen.
Tänä itsenäisyyspäivänä ajatukseni ovat sodassa, sekä käynnissä olevassa että toisessa maailmansodassa ja myös tulevissa sodissa. Ensimmäinen lapsistani on saanut palvelukseen astumismääräyksen. Hyvänen aika, miten nopeasti aika on kulunutkaan. Minun ensimmäinen vauvani halutaan armeijaan.
Voi, kuinka toivonkaan Eurooppaan ja kaikkialle maailmaan vakaita rauhan vuosia!
Viime keväänä minua kosketti suuresti puolalaisen matkaoppaan sanat Auschwitzin kierroksen jälkeen. Hän sanoi, että kun sota on taas käynnissä Puolan rajan takana on suorastaan vaikea puhua siitä, mitä toisen maailman sodan aikana miehitetyssä Puolassa tapahtui. Hyvin nopeasti Puola pyyhkäistiin pois maailmankartalta ja pahuudet alkoivat. Kukaan ei auttanut Puolaa eikä puolalaisia. Puolalaiset eivät ole unohtaneet eivätkä ikinä unohda tuota. Koska puolalaiset muistavat sen avuttomuuden ja toivottomuuden, he ovat avanneet sylinsä ja antavat apunsa ukrainalaisille, jotta kukaan ei kokisi Puolan kohtaloa.
Puolahan toimi toisen maailmansodan siivilien tuhoamispaikkana. Auschwitzissä tuhottiin 1,1-1,5 miljoonaa ihmistä, joita noin 960000 oli juutalaisia. Auscwitzin toiminnan alussa puolalaiset saivat siitä osansa. Auscwitziin päätyivät puolalaiset toisinajattelijat, vastarintaa tekevät tai muuten vaan epäsopiviksi tai rotuhygienian perusteella ei-toivotuiksi tulkitut henkilöt.
Keskimäisemme sai rippilahjaksi matkan kanssani Krakovaan, mukana reissussa oli pojan hyvä ystävä äitinsä kanssa. Kävimme koko porukalla tutustumassa Auschwitziin. Minun on vaikea sanoittaa kokemustani. Sanattomuuteni kiteytyy sen ympärille, että saksalaisten mielestä juutalaisten telottaminen ampumalla oli liian hidasta, epäkäytännöllistä ja kallista ja siihen tuli löytää halvemmat ja tehokkaammat keinot. Että ongelmana oli se, että ei saada tapettua ihmisiä riittävän nopeasti ja halvalla. Tämä vetää sanattomaksi yhä edelleen.
Olin ajatellut tekeväni postauksen Auschwitzistä, mutta en ole puolen vuoden sisään pystynyt siihen. En tiedä, mitä voisin kertoa siitä, kun häiriintyneet ihmiset pääsevät valtaan ja ohjaavat kansaa pelolla. Moni on kertonut itkeneensä Asuchwitzissä. Minulla päällimmäinen tunne oli epäusko ja tyrmistys, miten tälläinen voi olla mahdollista. Sitten seuraava ajatus on, että miten ihmisten pitäisi muuttua, että tälläistä ei enää ikinä tapahtuisi. Mikä voisi estää tälläisen tulevaisuudessa.
Auschwitzin tunnuslauseesta "We must not forget" olen aivan samaa mieltä. En saa teille kattavaa postausta aikaiseksi, alla muutama kuva. Kuvausinnokkuuteni joka on yleensä aina ihan tapissa, oli kaikkien aikojen pohjalukemissa Auschwitzissä. Pojat sanoivat, että heitä järkytti nähdä tuhoamisleirin infrastruktuuria. Uhrien määrä oli niin iso, että se tuntui vain numerolta. Pojat olivat koko retken ajan hyvin hiljaisia ja vakavia. Koko perheen haluaisin viedä käymään Raatteentiellä. Minun vierailustani siellä voit lukea https://pikkukepponen.blogspot.com/2021/12/raatteentiella.html.
Suppeaksi jääneen Auschwitz postaukseni voi täydentää Wikipedian avulla:
Auschwitz - Wikipedia
Koska Auschwitziin on hankalat kulkuyhteydet ostimme valmiin retkipaketin.
Meillä juhlitaan tänään itsenäisyyspäivää perinneruualla. Alkupaloina on graavilohivoileivät sitruunamajoneesilla, pääruokana poronkäristystä ja jälkiruokana mustikkapiirakkaa.