Oman

Olimme Dubaissa, kun huomasimme uutisista, että melkein 50 vuotta Omania hallinnut sulttaani Qaboos bin Said oli kuollut. Omaniin julistettiin kolmen vuorokauden suruaika ja me saavuimme toisena surupäivänä maahan. Olimme varanneet yhden päivän aikaa tutustua Muscatin nähtävyyksiin ja se oli suruajan viimeinen päivä.

Nähtävyyspäivästä Muscatissa tuli aivan erilainen kuin olimme suunnitelleet. Kaikki paikat olivat kiinni! Jatkuvasta maailman päämiesten vierailuvirrasta johtuen, suurin osa isoista teistäkin oli suljettu. Omanilla on maine Lähi-Idän Sveitsinä, Oman pidättäytyy osallistumasta konflikteihin ja ylläpitää hyviä naapurisuhteita. Osanottonsa Muscatissa kävivät välittämässä nokkamiehet Saudeista, Iranista, Irakista, Arabiemiraateista, Qatarista, Egyptistä ja Israelista. Paikalla kävi myös Trump ja prinssi Charles.

Saimme hotellin ulkopuolelta taksin ja kuljettaja lupasi ajaa meidän kohtuullisella kiinteällä hinnalla kaupungin toiselle puolelle.Ajomatkasta tulikin varsinainen kierros, koska jouduimme ajelemaan pikkuteitä pitkin.

Perillä meitä odotti täysin suljettu Mutra Souk. Yksikään mauste- tai rihkamakauppias ei ollut livennyt suruajasta. Kävelimme läpi aution soukin autiolle merenrantabulevardille. Toiveikkaana olimme ajatelleet syödä lounasta, mutta ainoastaan Kentucky Fried Chicken oli auki, joten tyydyimme cociksiin. Rantabulevardi oli kaunis, meri ja taivas huikean siniset.

 

Taksikuskimme odotteli meitä soukin toisella puolella ja päätimme ajaa matkalla näkemäämme auki olkevaan Starbucksiin lounaalle. Se sijaitsi kauniilla paikalla Qurumin rannalla. Lounaan jälkeen kävimme kävelemässä Qurumin rannalla, joka levittäytyy useamman kilometrin matkalle Muscatin kaupungin edustalle.

Paikallisia miehiä Starbucksissa perinneasuissaan eli valkoinen takkikaapu ja hattu

Qurumin rantaa laskuveden aikaan

Taksi lähti ajamaan meitä takaisin hotellille päin ja matkalla saimme idean pysähtyä Muscatin oopperatalolle. Edesmennyt sultaani oli suuri klassisen musiikin ystävä ja rakennutti maahan komean oopperatalon. Qaboos muuten sai koulutuksensa osin Britreissä ja on käynyt maineikasta Sandhurstin kuninkaallista sotakorkeakoulua.

Oopperatalon jälkeen ehdimme vielä hotellin kattoterassille uimaan ja ihailemaan auringonlaskua. Illallisvaihtoehdoksi muodostui viereinen Subway tai ruokakaupan eväät. Päädyimme jälkimmäiseen. Jopa hotellin ravintola oli kiinni.

 

Kaupungin hienoin nähtävyys olisi varmasti ollut Sultan Qaboos Grand Mosque. Se on avoinna turisteille aamuisin klo 8-11, paitsi ei perjantaisin. Suruaika ja tulva sotkivat meidän suunnitelmamme vierailusta moskeijaan. Näimme moskeijan vain auton ikkunasta.

Näkemättä jäänyt moskeija, Photo by patano

Qaboosin muistoksi kaupungilla oli hänestä kuvia ja hänen ajatuksiaan. Kantavat ajatukset olivat suvaitsevaisuus ja vaatimattomuus. Qaboos myös painotti koulutusta. Hyvin olivat Qaboosin teemat kansaan uponneet. Omanilaisista jäi päälimmäiseksi kuvaksi ystävällisyys yhdistettynä kohteliaaseen pidättyväisyyteen ja jonkinlainen tavanomaisuus. Paikalliset käyvät ihan normaaleissa palkkatöissä alkaen kaupan kassalta tai taksista. Tämä on iso ero esimerkiksi Arabiemiraatteihin tai Qatariin verrattuna, jossa palveluammatit rankoista töistä puhumattakaan on ulkoistettu siirtotyöläisille. Naisista n. 30% on työelämässä ja Omanissa on myös naisministereitä. Naiset saavat ajaa autoa. Paikalliset naiset pukeutuvat peittäviin hieman kaapumaisiin takkimekkoihin, jotka ovat yleensä tummia. Hiukset peitetään huivilla, kasvot ovat näkyvillä. Rantahotellissa naisilla oli myös värikkäämpiä takkimekkoja ja paikallisilla naisilla oli peittävät pitkälahkeiset ja -hihaiset uima-asut. Muscat on 1,7 miljoonasta asukkaastaan huolimatta rento ja ehkä vähän uinuvakin kaupunki.

Muscatissa vietetyn päivän ja kahden yön jälkeen ajoimme aavikolle. Aavikolta palasimme takaisin Muscatiin. Kaupunkihotellit Muscatissa ovat aika edullisia ja osassa on hieno uima-allasalueita. Me Lauran kanssa haaveilimme rantahotellista. Vain muutama mahtui budjettiimme, yllätten Muscatista löytyikin todella prameita ja kalliita hotelleja. Päädyimme jatkuvasti tarjouksessa olleeseen Shangri-La hotellikolmikon edullisimpaan vaihtoehtoon. Hotelliarvosteluissa moitittiin, että hotellin sisustus kaipaisi freesausta. Me puolestamme ihastuimme hotelliin heti! Se on rakennettu hienolle paikalle hevosenkengän muotoisen vuoren syleilyyn meren rannalle. Vuoreen oli tehty tunneli hotellia varten.

Hotellin uima-allasalue oli ihana. Altaat olivat suloiset +28-29 astetta. Palvelu oli myös hyvää. Allashenkilökunta toi pyyhkeet valitulle paikalla sekä jäillä täytetyn kylmälaukun, jossa oli vettä. Kyllä siinä kelpasi uida ja katsella aurinkoisia rinteitä ja sinistä merta.

Näkymä hotellihuoneen parvekkeeltamme

Kahden hotellin välillä kulki lazy river

Kahdella hotellilla oli pitkä yhteinen ranta. Merivesi oli hyvän lämpöistä ja kävin tekemässä pari snorklausta. Hotellilta olisi voinut ostaa retken katsomaan delfiinejä ja snorklaamaan kilpikonnien kanssa. Jos olisimme olleet vielä useamman päivän hotellissa olisin varmasti osallistunut tuolle retkelle. Nyt tyydyin hotellin rantaan.

Vaikka vesi näyttää kristallinkirkkaalta sukellus pinnan alle paljastaa, että vedessä on varsin paljon planktonia ja näkyvyys ei ole paras mahdollinen. Tosin planktonin ansiosta pienten kalojen parvet olivat isoja. Snorklaukseni sai hotellin uimavalvojiin pientä vipinää. Snorklasin toki omalla vastuullani ja snorklasin yksin. Snorkalasin "aallonmurtajia" pitkin ja myös sinne puolelle jolle ei rannalta nähnyt. Olin kehua retostellut uimataidollani uimavalvojille, mutta kummasti hotellin moottorivene muutti aina snorklatessani paikaa siten, että kuljetta näki aallonmurtajan taakse. Radiopuhelinliikenne kävi ilmeisen kuumana, kun uima-allasvahtikin tiesi, että olin snorklannut. En todellakaan odottanut tälläistä "takapäivystystä", mutta hienoa kuinka hyvin asiakkaista huolehditaan Shangri-Lassa. 

Shangri-Lalla on kilpikonnien suojeluohjelma ja ranta-alue, joka on rauhoitettu pesintään. Olisi todella mahtavaa päästä joskus näkemään kuinka juuri kuoriutuneet kilpikonnanpoikaset pyrkivät mereen. Tai nähdä kuinka poikanen kuoriutuu.

Rantakallioilla oli paljon kookkaita taskurapuja. Aina kun yritin kuvata niitä, niin mokomat juoksivat kauhuissaan karkuun. 

 

Hotellialue oli upeasti valaistu pimeällä.

Hotellissa oli myös hyvät ruuat

Aivan liian nopeasti meni muutama rantapäivä. Sinänsä olisin voinut viettää vaikka koko viikon tuossa hotellissa. Silloin olisin ehtinyt käydä hotellin snorklausretken lisäksi koestamassa Daymaniat saarten koralliriutat. Niin ja jos olisi ollut enemmän aikaa niin kiinnostavia autoilukohteitakin olisi ollut lisää.

Omanin plussat:

-kaunis aavikko, jossa hyvin palveluja mutta silti luonnonrauhaa

-meri hohtaa sinisenä ja vesi on kirkasta

-wadien ainutlaatuinen luonto (kuivunut joenuoma, johon vesi kerääntyy sateista ja kohta jossa maanalainen vesi nousee pinnalle)

-vuoristo on karun kaunista

-ystävälliset paikalliset, kukaan ei tunge iholle

-turvallista

-hyvät tiet ja tolkun ajokulttuuri

-snorklausmahdollisuudet, kilpikonnia paljon Omanin rannikolla

Viimeinen näkymä on Shangri-Lan venesatama

Omanin aavikkohotelli

Olen potenut lievää aavikkokuumetta pari vuotta. Olen saanut tartunnan netistä, joka on pullollaan toinen toistaan upeampia aavikkokuvia. En ole koskaan käynyt hiekkadyyniaavikolla. Kyseinen virhe vaati pikaista korjaamista. Olen ajanut 90-luvulla USA:ssa Death Valleyn läpi, joka tarjoaa omanlaisensa aavikkokokemuksen, mutta ei sellaista hiekkadyynikokemusta. Haaveenani oli siis päästä kokemaan nimenomaan hiekkadyyniaavikko.

Perhe on suhtaunut tietyllä huvittuneisuudella aavikkokuumeeseeni. "Äiti, googlaatko sinä taas hiekkaa?" No, voi kyllä :) Goolaus tuotti minulle listan mielestäni kauneimmista aavikoista:
1) Namibian aavikkoalue, etenkin Sossusvlei
2) Gobin autiomaa Mongoliassa
3) Sahara Pohjois-Afrikassa
3) Arabian autiomaa

Matkalla Arabian niemimaan valtioihin  aavikkovierailu on helppo toteuttaa, koska Arabian aavikko kattaa melkein koko alueen. Helpoimmillaan Dubaista voi ottaa jonkun lukuisista retkifirmoista ja piipahtaa aavikolla muutaman tunnin retkelle. Haaveenani oli yöpyminen selkeästi isojen kaupunkien ulkopuolella.

Arabian aavikkoa googlaillessani päädyin siihen, että haluan aavikolle Omanin puolella Wahiba Sandsille. Toiveenani oli ajaa itse aavikolle. Omanin hyvä tieverkosto ja rauhallinen ajokulttuuri mahdollistivat toiveeni toteutumisen. Oi, että odotin koko syksyn aavikkoreissua. Ystäväni Laura on vähän kovempi stressaamaan ja häntä puolestaan viime metreillä jännitti aavikkoreissu niin, että parina yönä ei meinnut tulla uni.

Aavikkoreissun aamu alkoi katastrofisissa merkeissä. Luvattu saderintama oli saapunut jo yöllä Omanin pääkaupunkiin Muscatiin ja koko yön ja aamun oli satanut. Kun katsoin hotellin ikkunasta, niin kadun matalammassa päässä näytti tältä:

 

Rajut sateet ovat Omanissa ja etenkin Muscatissa aika harvinaisia ja tieverkostoon ei ole rakennettu minkäänlaisia viemäröintejä. Moottoriteillä kaupungin ulkopuolella ongelmaksi saattaa muodostua rankkasateella se, että vuorilta tulvii vettä tielle.

Keskustelu autovuokraamomme Sixtin kanssa antoi tilanteesta varsin pessimistisen kuvan. Mikään vakuutus ei kattaisi moottoririkkoa, jonka syynä olisi kadulta moottoriin saakka ulottunut vesi. Sixt väitti, että heillä on jo moottoririkkotapauksia. Dubaissa olimme kuulleet taksikuskilta, että hybridit ovat hyvin herkkiä vedelle. Mietimme jopa aavikkoreissun väliin jättämistä. Sitten otin yhteyttä aavikkohotelliin. Heidän kuljettajansa oli käynyt hakemassa asiakkaita lentokentältä ja oli jo matkalla takaisin resorttiin. Hän ei ollut kokenut matkalla mitään ongelmia. Hänen mielestään automme upgrade nelivetoonkin olisi aivan tarpeeton kustannus. Perillä olisi kuulemma kiva, mutta puolipilvinen sää. Päätimme pelata varman päälle ja ottaa ison nelivedon ja hakea sen keskustaliikeen sijasta lentokentältä. Jonkin aikaa kesti jonotella lentokentältä kaupungin lävitse. Nelikaistainen liikenneympyrä oli niin veden vallassa, että vain kahta kaistaa pystyi käyttämään. Paikalla oli poliisit ohjaamassa liikennettä. Kaikki oli sinänsä sujuvaksi tehty, mutta vei vaan normaalia enemmän aikaa. Yli puolet matkasta kohti aavikkoa satoi.

Auton ikkunasta ajomatkalla kuvattua

Pilviverho alkaa rakoilla

Hotelliin sai ajaa perille ainoastaan nelivedolla. Minusta perille vievä tie oli keskiverto suomalaista mökkitietä selvästi parempi. Toki hämärässä ja pimeässä on sellainen riski, että ajaa tieltä huomaamatta hieman ulos, jossa onkin sitten pehmeämpää hiekkaa. Ehdimme perille aavikkoleirille juuri ennen auringonlaskua. Hyppäsimme saman tien hotellin autoon, joka ajoi vierailijoita dyyneille. Vaikka etukäteen ihailin netistä aavikkokuvia, niin aavikon kauneus pääsi silti yllättämään. Näkymät dyyneiltä olivat upeat! Hiekka voi olla jumalaisen kaunista.

Aikamoinen tuuli kävi dyyneillä. Onneksi tuulensuunta oli sellainen, että tuuli osui selkään auringonlaskua ihailessa. Olin lähtenyt aamulla meikittä matkaan ja kyllä nauratti, kun laittelin tahmeahkoa huulipunaa aavikolla tuulessa, jotta näyttäisin edes hieman paremmalta niissä lukuisissa selfiessä.

Kävimme huuhtomassa hiekat hampaiden välistä kylmällä oluella ennenkuin palasimme tutkimaan majoitusta. Aavikkohotellimme Desert Night Camp koostui useista pienistä "mökeistä", jotka oli rakennettu muistuttamaan telttaa. Oikeita telttaleirejäkin on, tosin niissä on teltat rakennettu paalutuksien varaan maanpinnan yläpuolella. Sen verran olen tullut mukavuudenhaluiseksi, että valitsin majoituksen, joissa on wc, suihku sekä ilmastointi/lämmitys. Mökkimme vastasi aivan hotellitasoa. 

Äkkiä koittikin illallisaika. Taskulampun ja vähäisten ulkovalojen tuikkeessa kävelimme ravintolalle. Tähtitaivas oli todella kaunis. Majoitukseen kuului runsas buffet-illallinen, joka oli varsin herkullinen.

Lautasella lammasvarras, nautaa, kasviksia riisiä ja leipälautasella kurkkua, tomaattia, paikallista leipää ja hummusta

Kovin pitkiksi eivät jääneet yöunet. Olimme ostaneet aamuksi retken katsomaan auringonnousua. Startti oli mökiltämme 6:25. Kun astuin mökistä ulos klo 6:20 hämmästykseni oli aikamoinen, kun mökin edessä oli kameli. Juttelin sille ystävällisesti, josta kameli teki sellaisen johtopäätöksen, että minulta voisi saada ruokaa. Vähän alkoi jo huolestuttamaan moinen takin taskujen hamuaminen. Tässä vaiheessa luulimme vielä, että kyseinen kameli on hotellin kameli, jota käytetään ratsastukseen. Kameli kuului jollekin muulle. Tapana on, että omistajat käyvät keräämässä yöksi kamelinsa aitaukseen ja auringon noustetta kamelit pääsevät etsimään ruokaa aavikolta. Tämä yksilö oli kaverinsa kanssa jaloitellut mökkikylään. 

"Anna minulle ruokaa"

Auringonnousun retkestä teki erityisen se, että vieraat ajetaan kaikki eri paikkoihin, joten jokainen saa kokemukset, miltä tuntuu olla "yksin" aavikon rauhassa.

Sieltä se aurinko nousi

Paikalliset harrastavat aavikkoretkeilyä ja jokamiehen aavikko-oikeuden perusteella missä tahansa saa yöpyä. Joku oli laittanut pienen pienen telttansa kauimmaisen hotellialueen viereen. Mikäänhän ei estäisi turistiakaan tekemästä samoin, mutta oma erähenkisyyteni ei moiseen riittäisi. Menimme retkeltä suoraan aamiaiselle ja sen jälkeen jäin mökkimme eteen ihailemaan maisemia ja kuuntelemaan hotellialueen parista puusta kuuluvaa linnunlaulua. Dyyneillä näkyi tuossa vaiheessa jo enemmänkin kameleita.

Aavikkotelttailua

Minulla oli mielenkiintoinen seikkailureitti suunniteltuna paluumatkaa varten. Olimme kuitenkin sen verran väsyneitä, että päädyimme pyytämään hieman myöhäisempää check outia ja nukuimme pienet aamupäiväpäiväunet. Ajomatka Muscatiin meni paljon tulomatkaa nopeammin. Teiden varsilta bongaillut kamelit ja kyläkaupat toivan matkaan lisäviihdettä. 

Tätä(kin) reissua muistelen vielä kiikkustuolissa! Johan oli upea retki.

PS. Hra Kepposen on ollut helppo seurata, että eteneekö reissu suunnitelmien mukaisesti Life360 appsilla. Hankin Omanissa paikallisen prepaidin ja Dubaissa olinkin melkein koko ajan wi-fissä. Saapumiskiireissäni aavikkohotelliin, en kerinnyt viestittelemään Hra Kepposelle. Hän alkoi jo miettimään, että pääsimmekö perille ja laittoi viestiä tietävänsä että pääsimme perille ja tietävänsä melkein meidän mökin numeronkin :D

Hra Kepponen on paikallistanut vaimonsa