3. joulukuuta 2025

Riian joulutorilla

Joulun odottaminen on potkaistu vauhdikkaasti käyntiin joulutorilla Riiassa viime viikonloppuna. Ystäväni Ilona alkoi syksyllä puhumaan, että mitä jos lähtisimme kolmistaan Sirpan kanssa joulutorille Tallinnaan. Minä tein vastaehdotuksen Riiasta, johon oli saatavilla AirBalticin alekampanjan aikana hyvin edullisia lentoja. Niinpä päädyimme Riikaan.

Sää ei ollut kovin hääppöinen, oli kylmä tuuli ja ajoittain liukasta ja yksi kunnon sadekin ostui kahden päivän reissullemme. Sää olisi voinut olla paljon pahempikin ja pääsimme mukavasti kiertelemään kaupungilla. Sadetta pakenimme hotellimme kylpylään.

Joulutori sijaitsee vanhassa kaupungissa Doma squarella eli komean tuomikirkon vierestä. Kävimme tsekkaamassa markkinat sekä päiväsaikaan että illalla. Jo päivällä tunnelma oli mukava ja tori on kasattu kauniisti. Illalla joulutori oli parhaimmillaan hienojen valojen vuoksi. Paikalla oli DJ ja moni nuori aikuinen tanssi torilla. Se kyllä nostatti tunnelmaa entisestään. 

Ostettavaa minusta oli aika niukasti. Muutama ruokakoju, toki erilaisia glögejä oli monessa kojussa ja hinta oli 6€ + 2€ pantti mukista. Myytävänä oli jonkin verran käsitöitä. Ostin joulutuliaisiksi koristeltuja piparkakkuja kotiväelle. Olisin halunnut ostaa jonkin joulukoristeen matkamuistoksi, mutta torilla ei ollut joulukoristeita lainkaan myytävänä. En löytänyt parista matkamuistokaupastakaan mieluista joulukoristetta.

Upea joulukuusi ja sen takana komea kirkko

Tämä oli niin viehättävä myyntikoju

Georgialainen hatchapuri-leipä houkutteli, mutta sille ei löytynyt koloa mahastani

Tuosta katoksen alta olisi saanut ostaa tuhdimpaakin evästä, kuten joulumakkaroita





Tämä karuselli taisi pyöriä lihasvoimalla




Hieno kaariportti

Tarjolla oli poniratsastusta lapsille


Lampaitakin oli torin kulmauksessa

Punaisen katoksen alla soittelee DJ

Joskus olen odottanut joulua #jouluöverit merkeissä tai #jouluhepsankeikkana jouluttaen siellä, täällä, tuolla ja melkein jokapaikassa. Tänä vuonna taitaa olla vuorossa rauhallisempi joulunodotus. Ohjelmassani on kukkakurssi ja aikaa perheen kanssa. Suurin syy hiljaisempaan joulunodotukseen on työkiireet. Rennosti kohti joulua. Mutta allaolevan videon myötä vielä hetki diskotunnelmissa!


Mukavaa alkanutta joulukuuta!

14 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttää lumoavalta, varsinkin nuo ilta-aikaan otetut kuvat. Eikä sekään kuulostanut hullummalta että sadepäivänä pääsitte hotellin spa-osastolle aikaa viettämään. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riian joulutori oli kauniisti laitettu hienoine valoineen ja koristeineen. Polveni ja etenkin selkäni kipeytyvät kävelystä ja seisomista. Pieni vesijumppa span uima-altaassa teki kropalleni niin hyvää.

      Poista
  2. Minullakin kävi mielessä, että pitäiskö lähteä Riian joulutorille, mutta hylkäsin ajatuksen, kun en jaksa lähteä niin "kauas". 😅

    Kivan näköistä, mutta lumi tekisi tunnelmasta vielä jouluisemman. Mahtaakohan Riiassa muuten sataa talvisin lunta. 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riika tuntuu enemmän kuin olisi matkoilla verrattuna Tallinnaan. Tokihan lentämiseen pitää nykyisin varata tuskaisen paljon aikaa kaikenvaralta. Lauantaiaamun lento oli elämäni ruuhkattomin kokemus Helsinki-Vantaalla. Viimeksi Turkmenistaniin lensin Istanbulin kautta ja olin tasan 2t ennen koneen lähtöä kentällä, mutta jouduin jonottamaan check-in tiskille ja sitten 45min turvatarkastukseen ja kävelemään niin nopeasti kuin pystyin portille ja siellä oli boarding jo käynnissä.

      Riiassa sataa lunta talvisin, mutta ilmeisesti aika sama homma kuin Helsingissä, että talven aikana se ehtii sulamaan monta kertaa.

      Poista
  3. Joulunakin on ihan hyvä olla Staying alive 😊
    Mukavan näköistä joulutunnelmaa. Lampaat ja kaikki! Hämmästelen tuota kuusta, että onko siinä tosiaan lapasia koristeina? Oma mielikuvitukseni on näköjään ollut aivan liian rajoitteinen 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Staying alive on aina hyvä suunnitelma. Niinhän kansallinen filosofimme Matti Nykänenkin aikoinaan totesi, että elämä on ihmisen parasta aikaa :D

      Ajattelepas kuinka hienoja pieniä koristelapasia voisit kutoa joulukuusen koristeeksi. Vielä jos ne olisivat ihan oikeita, mutta vaan pikkuruisia. Ja sitten miniatyyri joulusukkia vielä lisäksi. Minä väitän, että tulisi upea kuusi.

      Poista
  4. Ihanaa tunnelmaa ja rekvisiittaa,
    kuten halkopinokoriste 🌺 ja uunikintaita kuusessa.
    🎄 Hih, sinä valtaistuimella on paras kuva !

    VastaaPoista
  5. Riian joulutori näyttää idylliseltä vaikkei lunta olekaan maassa ja
    sää vähän sateinen. Komea kuusi jouluvaloineen mutta erikoista
    ettei myynnnissä ollut joulukoristeita. Kurkkasin netistä ja siellä mainostettiin "Markkinoilla voi ostaa perinteisten jouluruokien ja -koristeiden lisäksi meripihkakoruja ja muita puuesineitä." Hauskoja nuo "valolapaset" torin
    kuusessa. Minä olen vuosi haaveillut Prahan joulumarkkinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riian joulutori on viehättävä ja viereinen upasti valaistu kirkko tuo oman tunnelmansa. Minä olen ostanut lasisia joulupalloja joulunalusreissuiltani, mutta Riiasta jäi pallo ostamatta.

      Minä olen käynyt Prahassa joulumarkkinoilla 90-luvulla, ne olivat jo silloin minusta kivat. Minä haaveilen Köpiksen Tivolin joulusta sekä Wienistä. Vaikka aina vannonkin, että jos vielä menen Wieniin sen on oltava kesäkaudella. Olen siis käynyt Wienissä useamman kerran ja aina talvella.

      Poista
    2. Minä olen vuosia sitten ollut Köpiksessä juuri joulukuun alussa mutta kun olimme työmatkalla ei aikaa juurikaan ollut Tivolissa. Minulla ei taida edes olla sieltä yhtään valokuvakaan. Muistan, että upeita valoja mutta vesisadetta. Kävimme juomassa hehkuviiniä Tivolissa ja sitten jatkettiin illalliselle. Wienissä olen itse käynyt vain kesällä mutta en koskaan talvella. Ehkä yhdistämme voimamme ja menemme Tivoliin ensi joulukuussa :)

      Poista
    3. Hyvä idea! Ja sadetakit mukaan :)

      Poista
  6. Mukavan näköistä tunnelmaa vaikkei lunta ollutkaan.Iloista joulun odotusta🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riian joulutori oli söpö :)
      Kiitos samoin - iloista joulun odotusta.

      Poista