Kyllä se mun elämäni loppuun kestää

Isä ja äiti ostivat mökin 35 vuotta sitten. Isällä tärkein valintaperuste oli sijainti. Hänen lapsuudenkotiaan ei ollut vielä myyty, mutta hän tiesi senkin päivän joskus koittavan. Mökki on isohkon järven rannalla, hyvien kulkuyhteyksien päässä ja se on tilava. Mitään kuntotarkastuksia ei tehty. Lattia oli tuolloin jo vähän vinksallaan ja yhtä huonetta alettiin viisi vuotta myöhemmin sanoa homehuoneeksi.

Virhettä pukkaa

Huh, huh... tässä on parin päivän sisään useampi pieni asia mennyt pieleen. Kaikissa on ollut kyse samasta asiasta: viestinnästä. Ensinnäkin sovin eskarin kanssa, että minun sudenpentuni tulevat eskariin kertomaan partioharrastuksestaan ja annoin nimilistan. Arvelin asian olevan tällä sovittu ja ilmoitin sudenpentujen vanhemmille sekä sudenpennuille itselleen, että tämmöinen pyyntö on tulossa koulun kautta. Seuaavan kerran kuulin asiasta, kun luin viikko-ohjelmasta että osa näistä pennuista on tulossa eskarivierailulle. Piti toimia. Asiaa ei auttanut, että kun olisi ollut paras hetki ottaa puheeksi eskarissa, meillä oli niin kiire taitoluistelutreeneihin, että ehdin vain sanoa nopeat heipat.

Itsekkyyttä

Olen useampaan kertaan kiinnittänyt huomiota siihen, miten seurakunnassa itselleen tärkeiden asioiden pitämistä esillä sanotaan hyvin nopeasti itsekkyydeksi. En pelkästään omalla kohdallani, vaan yleisemminkin. Tämä särähtää. Särähtää pahasti. Samaan aikaan toisaalla, työpaikalla, totesin ihmisten toiminnasta yt:den aikaan, että ei kai täällä kukaan täysin pyyteettömästi toimi, eikä tarvitsekaan toimia. Kunhan nyt ajattelee muitakin kuin itseään.

Taas se...

On mielenkiintoista seurata keskustelua siitä, miten Wilma pilaa monen perheen elämän. Ja miten moni muu taas on niin tyytyväinen, kun ei enää mitään lippuisia ja lappusia ja ettei heidän lapsistaan juuri koskaan mitään negatiivista merkintää ole. Meillä ei ole Wilmaa vaan Helmi ja Tarkkailijasta on tullut vain aiheellisia viestejä, jotka ovat johtaneet toimenpiteisiin myös kotona. Tosin aika usein se toimenpide on ollut antaa opettajalle neuvoja, miten tällaisissa tilanteissa tulisi toimia. Edellinen opettaja jossain kohtaa totesikin sanoneensa sijaiselle jostain pienemmästä törttöilystä, että voihan siitä kotiin ilmoittaa, mutta sieltä tulee vain vastaukseksi, että kuulostaa ihan Tarkkailijalta.

Ihana yhteinen hetki

Pari vuotta sitten tuli vähän kiire, kun päiväkodissa ohjelmassa oli sauvakävelyä. Sähikäinen ryntäsi isänsä kanssa vesipeuhulasta viime hetkellä urheiluliikkeeseen ja osti viimeisen sauvaparin. Joutuivat ostamaan vähän paremmat suksisauvat, sellaiset, joiden hihnassa on oma paikkansa peukalolle. Kun tästä reissusta päiväkodilla kerroin, hoitaja huokasi, että voi hän voi kuvitella, miten ihana isän ja tyttären yhteinen hetki tuo kauppareissu onkaan ollut. Tätä sanotaan kai vanhemmuuden tukemiseksi. Toimihan se tavallaan, mutta tuki parisuhdetta: saimme hyvät naurut. Mies vihaa kiireisiä kauppareissuja eikä hoitopäivästä ja harrastuksesta väsyneen kolmevuotiaan mukana raahaaminen ainakaan auta asiaa.

Uskotaanko teillä?

Aina silloin tällöin minulta kysytään, uskotaanko meillä joulupukkiin. Tapaan vastata, että meillä pidetään sadut ja uskonasiat erillään. Sain ajatuksen lapsuudenkodin naapureilta, helluntailaisilta, joiden perheessä isä esiintyi pukkina ja aina lopuksi riisui lasten nähden joulupukin asun eikä se lapsia lainkaan haitannut. Tämä on tietysti vain puolet totuudesta: mieheni on uskonnoton ja vähintään yhtä haluton luomaan tai ylläpitämään uskoa joulupukkiin. Niinpä meillä ei puhuta kurkkivista tontuista, vaan sanottiin suoraan, että joulutorilla on myynnissä pieni vaaleanpunainen jäähypenkki ja jos ei tuo mussutus lopu, niin sellainen voi hyvinkin löytyä pukinkontista. Kerran erehdyttiin sanomaan jotain risuista, mutta lapset vain alkoivat suunnitella, mitä kaikkea niistä voi askarrella.

Voiko tommosta tuossa iässä

Tarkkailija on lukenut nyt Potterit loppuun. Sen viimeisenkin, joka on aika rankka. Ensimmäisen annoin hänelle siksi, että hän luki vain Aku Ankkaa. Lisäkimmoketta antoi lippukunnan postituslistalla käyty keskustelu, jonka mukaan Potterit olisivat aivan liian rankkoja sudenpentu- tai seikkailijaikäisille, siis alle kaksitoistavuotiaille. Viimeisessä elokuvassa on tuo 12 vuoden ikäraja ja ihan hyvästä syystä, mutta kirjat ovat vähän toinen asia. Lapsi ei nyt vain koe tarinaa yhtä rankkana kuin aikuinen, koska hänellä ei ole tarvittavaa elämänkokemusta. Ihan niin kuin threstralit pystyy näkemään vain, jos on joskus nähnyt jonkun kuolevan.

Mitä kuuluu

Sähikäinen on viime viikkoina ollut varsin äkäinen. Minulle. Yhden työpaikan lounaskeskustelun jälkeen tajusin, mistä se johtuu: ei ole helppoa olla Tarkkailijan pikkusisko. Hän ei saa niin paljon äidin jakamatonta huomiota kuin tarvitsisi eikä tule koskaan saamaan. Minun ja Tarkkailijan suhde kun on niin... vahva. Sähikäinen ei samalla tavalla tarvitse äitiä, muttei se tarkoita sitä, etteiköhän ihan yhtä lailla tarvitsisi äitiään. Yhtenä kiireisenä aamuna sitten räjähti oikein kunnolla. Kun jätin itkuista Sähikäistä päiväkotiin, sanoin, että meillä oli paha riita aamusta, ja pyysin, että juttelisivat Sähikäisen kanssa.

Neiti vai rouva?

Joskus vuosia sitten juteltiin naisporukalla siitä, mitä titteliä sitä käyttäisi. Olimme aika yksimielisiä: emme halua olla sen enempää neitejä kuin rouviakaan. Me olemme tohtoreita. Sekä neiti että rouva määrittää meidät suhteessa mieheen. Joko sitä on päästy avioliiton satamaan tai sitten ei. Avoliitossa elävä kahden lapsen äiti ei oikein koe enää olevansa neiti, vaikkei olekaan avioitunut. Minä taas en ole avioituessa vaihtanut nimeäni ja rouva N viittaa enemmän äitiini, tai isoisäni puolisoihin kuin minuun, joka en ole kenenkään N:n rouva.

Miten se nyt noin?

Juuri kun pääsin kehumasta uutta koulua, niin sitten... sitten vaihdoin pari viestiä Tarkkailijan uuden liikunnanopettajan kanssa. Tämä ei ollut keväällä mukana tiedonsiirtopalaverissa, mutta pyysin musiikkiluokan- ja erityisopettajia huolehtimaan, että hänellä on tiedossa ne asiat, joista siellä puhuttiin. Kuulin koululla, että liikuntatunneilla on mukana myös opettaja, jolla on erityisluokanopettajan pätevyys, vaikka hän nyt opettaakin tavallista luokkaa. Sitten Tarkkailija kertoi, että joku poika oli heittänyt häntä liikuntatunnilla kivellä, koska Tarkkailija oli tämän pojan mielestä juossut liian hitaasti. Olin heti yhteyksissä liikunnasta päävastuun ottaneeseen opettajaan.

Maistuiko ruoka?

Kävimme lähisuvun kanssa ravintolassa syömässä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Minä kyllä hämmästyin oman annokseni pienuutta: se oli minulle ihan riittävä, mutta minulle eräskin työkaveri usein kommentoi, että jos hänen lapsensa ottaisivat noin vähän ruokaa, niin... Vaihdatin osan Sähikäisen ranskalaisista tomaatiksi ja hän söi ne kaikki. Ranskalaisia jäi yli, burgerista syötiin sämpylät, mutta ei pihviä. Se oli kuulemma aivan liian suolainen. Lautasia hakiessaan tarjoilija kysyi rutiinilla, maistuiko ruoka.

Drinksuja altaan reunalla

Partiokaveri kommentoin reilu viikko sitten, että mitenhän lippukunnassa seuraava viikko pärjätään, kun minäkin vetelen drinksuja altaan reunalla. Kaksi edellistä, jota hän tavoitteli selvitellessään parin muksun yhteystietoja, oli nimittäin työmatkalla ja minäkin tein lähtöä työmatkalle. Totesin siihen, että vetelisinkin, että oikeasti kyllä olen menossa istuskelemaan luentosaliin, joka toivottavasti on ilmastoitu. Uima-altaalle lekottelemaan en tälläkään työmatkalla päässyt, mutta oli tuossa lausunnossa totta toinen puoli. Työmatkat ovat tutkijan työn kohokohtia, paitsi ammatillisessa mielessä, myös siksi, että niillä pääsee kokemaan kaikenlaista.

Pääasia, että sinulla työt jatkuvat

Noniin, taas ovat yhdet YT:t omalta osalta takana. Sen sijaan moni pitkäaikainen työkaveri on vielä odottavalla kannalla. Ei tässä vielä oikein pysty riemuitsemaan oman työpaikan säilymisestä. Toki olo on siinä mielessä huojentunut, että tietää, mikä oma työnkuva jatkossa on ja että palkka edelleen juoksee. Joillekin ihmisille olen jo kertonut, missä mennään ja kommentit ovat välillä hyvin... hämmentäviä.

Loma yksillä...

Joskus lapsena matkustimme myöhään illalla taksilla isoäitini kanssa kotiin. Taksikuskin hyvän yön toivotukseen isoäiti vastasi spontaanisti toivottamalla myöskin hyvät yöt. Vielä seuraavana päivänä hän oli tästä tosi nolona. Kuskillahan saattoi työpäivä jatkua vaikka kuinka pitkälle iltaan ja yöhön. Ei hän ollut menossa nukkumaan. Tämä palasi mieleen, kun sähköpostiin tupsahti Tarkkailijan opettajalta viimeisen viikon aikataulu, joka päättyi hyvän kesäloman toivotukseen. Niin, eihän tässä olekaan kuin kuusi viikkoa kesäloman alkuun ja kun ei ole kouluruokailua, pitää vielä säätää Tarkkailijalle eväät päiväleireille ja kesäkerhoon. Täsmälleen sama tiedote tuli myös paperisena eikä siinä kesälomatoivotus töksähtänyt: se tiedote oli jaettu oppilaille ja heillä tosiaan loma alkaa.

Pistettiin päiväkodin saappaat jalkaan

Päiväkodin kiitoksissa vanhemmille oli maininta siitä, että varavaatetta on kaikilla tarpeeksi. Jalkineista ei ollut mitään mainintaa. Ihan syystä. Taas kun viimeksi oli sadepäivä, Sähikäisellä oli päiväkodin saappaat jalassaan. Ensimmäiset kolme vuotta vein Tarkkailijalle päiväkotiin joka päivä sekä saappaat että lenkkarit, mutta sitten yksi työntekijä teki virheen. Tarkkailija oli kuivalla säällä päiväkodin pihalla ainoa muksu, jolla oli kumisaappaat jalassaan. Kun tiedustelin syytä, sain vastaukseksi, että ne saappaat ovat niin mukavat, kun lapsi saa ne ihan itse jalkaan. Että semmoinen selitys. Ei siinä mitään, että hävitään kolmevuotiaalle pukemistaistossa, mutta sitten vielä selitetään äidille, että oikeastaan tässä asiassa lapsi on ollut ihan oikeassa. Minä tietenkin näin selityksen läpi, mutta Tarkkailija uskoi, että työntekijänkin mielestä saappaat ovat parempi valinta ja äiti taas meluaa turhasta.

Tyttömäistä

Sähikäisen sanavarastoon on ilmaantunut sana "tyttömäinen". Hänelle on tärkeää, että hänellä on paljon tyttömäisiä juttuja. Hänelle tyttömäisyys on jotain hienoa ja tavoiteltavaa. Huolestuisin, ellei hän olisi yhtä lailla innoissaan uusista säärisuojistaan ja nappulakengistään. Liian poikamainen on pahinta, mitä Sähikäinen voi jostakin asiasta sanoa, mutta sitä ei sanota mieluisista poikamaisista jutuista.

Saisinko mönkiäisen!

Kun englantia puhuva pyytää tai kehottaa tekemään jotakin, hän sanoo "please". Suomalainen taas muodostaa kysymyslauseen. Lapsia opetetaan pienestä pitäen sanomaan "saisinko", "voisitko", "tekisitkö". Oppi vain menee hyvin hitaasti perille. Samaan aikaan kun lapsi opettelee, että ei sanota "anna keksi" vaan "antaisitko keksin", vanhempi opettelee sanomaan "mene nukkumaan" eikä "menisitkö nukkumaan".

Kun kaikki muutkin

Olen ihmetellyt, mikseivät meidän lapset ole koskaan vedonneet siihen, että kyllä hekin, kun kerran kaikki muutkin. Meillä on vielä monissa asioissa varsin omaperäiset säännöt. Varsinkin ruutuaikaa on meillä rajoitettu todella paljon verrattuna siihen, mitä yleensä pidetään hyväksyttävänä. Janna Rantalaa lukiessa ymmärsin, miksi näin on. Koska minä en käytä kasvatuksessa julkilausumatyyliä, en vetoa perheen ulkopuolisiin "auktoriteetteihin", vaan sanon, miten minä haluan lasteni toimivan, niin nämäkään eivät vetoa perheen ulkopuolisiin, vaan tyytyvät siihen, että meidän perheessä mennään meidän perheen säännöillä. Tai jos eivät tyydy, niin vänkäävät muuten vastaan. Ainoastaan kerran Sähikäinen on vedonnut päiväkodin työntekijään, yhteen niistä, joita hän tietää minun arvostavan. Sekään ei mennyt läpi.

Oletko aikuinen?

Päiväkodissa ei ole tätejä. Päiväkodeissa on aikuisia. Minä olen kasvanut sellaisessa maailmassa, missä täti ja setä ovat kunnioittavia nimityksiä sekä vieraille aikuisille että sukulaistädeille ja -sedille. Omat tätini kuuluvat Beatles-sukupolveen ja heistä olen aina käyttänyt vain etunimeä, mutta isotädit ovat aina olleet nimenomaa tätejä. Pelkän etunimen käyttö on tuntunut jotenkin epäkunnioittavalta. Tarkkailija ja Sähikäinen kutsuvat myös isotätiään nimenomaa tädiksi. Hämmentävän moni silti kokee tädittelyn jotenkin loukkaavana. Päiväkodissa tädin korvaaminen aikuisella aiheutti tässä yhtenä päivänä hilpeän kohtaamisen vieraan lapsen kanssa.

Ihan samanlaisia aikuisia

Meidän laumassamme on johtajina tällä hetkellä kolme aikuista ja tarpoja. Tarpoja menee aika usein komentamaan villeimpiä poikia ja hyvä niin. Häneltä se sujuu. Kun viimeksi pojat eivät heti uskoneet, huusin pojille, että kun tämä tarpoja tulee komentamaan, niin tilanne on vakava ja että on paree totella. Tottelivat. Sudenpentujen on turha kuvitella, että vaikka yksi on muita selvästi nuorempi, häntä ei tarvitsisi totella. Hän on yksi johtajista ja sen mukaan mennään.