Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

2015/06/26

uuden alku

http://pilkkeita.blogspot.fi/
 
 
Tämä on osaltani viimein postaus piipadoossa. Yli kuuden vuoden mittainen matka on tullut päätökseen ja on aika aloittaa jotain uuttaa. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, kevät on kulunut pohtiessa blogin jatkoa, yhdessä vai erikseen vaiko enää ollenkaan. Ajatus ihan omasta blogista on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa ja nyt on aika ottaa tuo askel jostain uudesta, ihan omillaan. Samaan aikaan pelottaa ja jännittää, mutta myös innostaa ja inspiroi ihan uudella tavalla.
 
Piipadoon kirjoittaminen yhdessä Paulan kanssa on ollut valtavan hieno kokemus, joka jää elämään nyt omaa elämäänsä bittiavaruudessa hamaan tulevaisuuteen. Iso kiitos ystävälle yhteisistä blogivuosista! Ja iso kiitos omasta puolestani myös ihan jokaiselle lukijalla siellä ruudun takana!
 
Oma matkani jatkuu nyt uudessa pilkkeitä -blogissani, joka jatkaa siitä mihin piipadoossa jäin. Pilkkeitä on omaa aikaani, muistikirja kauniille asioille ympärilläni ja tapa pitää yllä innostusta käsillä tekemiseen, bloggaamista arjesta ja juhlasta omaksi ilokseni ja toivottavasti edelleen myös muutaman muun. Mikäli haluat hypätä mukaan, TÄÄLTÄ minut löytää!
 
Aurinkoisin ajatuksin, surullisena yhden ajan loppumisesta ja samalla innostuneena uudesta, Piia

2015/06/13

luova tauko


Blogin puolella on viime aikoina ollut hiljaiseloa ja itseasiassa koko tämä vuosi ollaan kirjoiteltu vähän verkkaisempaan tahtiin. Arki ja muu blogin ulkopuolinen elämä sen sijaan on pitänyt meidät molemmat kiireisinä ja kevät on tuntunut välillä vähän raskaaltakin. Onneksi edessä on kesä! Paula on jo aloittanut ansaitsemansa kesäloman, omani odottaa vielä muutaman viikon takana, mutta jos aika juoksee samaan tahtiin kuin on koko kevään mennyt, on oma lomanikin täällä silmänräpäyksessä!
 
Kevään aikana olemme myös pohtineet blogin jatkoa. Olemme kirjoittaneet piipadoota jo yli kuusi vuotta, ei ihan lyhyt aika! Blogista on tullut iso osa elämää ja se on tuonut mukanaan mukavia kokemuksia, uusia tuttavuuksia ja ihania ystäviä. Olemme päättäneet, että on nyt luovan tauon aika. Aika näyttää onko tauko viikon vai kuukauden mittainen, jatkammeko ja jos, yhdessä vai erikseen. Mutta mitä sitten teemmekin, tulemme siitä kertomaan! Nyt kuitenkin nautitaan kesästä!
 
-Piia

 

2015/06/06

ihanat isoäidinneliöt hyvän asian puolesta


Tein vähän aikaa sitten mukavan pienen valokuvausprojektin Novitalle, kun pääsin kuvaamaan nämä ihastuttavat isoäidinneliöaiheiset peitot ja tyynyn terassillamme. Värimaailma saattaa olla tuttu, sillä väritysinsinpiraationa virkkauksissa on käytetty Uusi lastensairaala-hankkeen tunnusvärejä.


Ihastuttavat viltit ja tyyny raikastivat terassin ilmettä kovasti ja haikeudella nämä kuvauksen jälkeen postiin takaisin kuljetin. Onneksi Novitan verkkosivuilta löytyy ohje virkkauksiin eli voipi olla, että omat versioni samanmoisista kesällä tuossa keinuessa vielä teen!

Tänään sen sijaan linnoittaudumme koko perheen voimin tv: äärelle ja Uusi lastensairaala konsertin tunnelmiin, sieltä nämä viltit ja tyynykin löytyvät, nimittäin artistien lepotilasta! Luvassa varmasti hieno konsertti valtavan tärkeän asian puolesta!

-Piia

2015/06/04

matkustan ympäri maailmaa



Reilu viikko töitä jäljellä ennen kesälomaa. Tänä vuonna onkin kova paine saada kaikki valmiiksi ennen lomaa, sillä suuntaamme pienelle kesälomamatkalle heti ekana lomapäivänä. Aikaisempina kesinä olen jatkanut töitä "ihan vähän" vielä lomalla, joten ehkä vain hyvä, että nyt sellaista mahdollisuutta ei ole. Jaksaa, jaksaa...


Molemmat lapsemme ovat olleet kovasti kiinnostuneita siitä, missäpäin reissaamme, yhdessä tai erikseen ja ajatuksissani on ollut hankkia lapsille karttapallo, jolloin etäisyydet ja mittasuhteet olisi helpompi ymmärtää.Olen jopa katsellut tyylikkäitä, aikuisen sisustussilmää miellyttäviä palloja, mutta hylännyt ne kovan hintansa takia ja päättänyt ostaa "joskus" ihan tavallisen. Mutta viime viikolla Suomalaisen kirjakaupan alepöydällä onnisti!

Tämä mustavalkea pallo kustasi 19,90 ja mikä (lasten mielestä) parasta, sen saa värittää itse. Mukana tuli valkotaulukyniä, joiden jälki on poispyyhittävissä. Ja kyllä meillä on nyt väriteltykin. Tästä taidattekin jo arvata kesän ensimmäisen matkakohteemme...

-Paula

2015/06/02

koruja ja kissoja


Ei näköjään työreissua, jolta ei tarttuisi mukaan korutarvikkeita. Nämä kauniisti kuvioidut puuhelmet ostin nyt Tampereelta ja ne sopivat kauniisti yhteen Kööpenhaminasta syksyllä hankkimieni kaveriksi. Edelleen ehdottomia suosikkejani ovat nuo kauniit keraamiset monikulmiot ja harmittelen, että ostin niitä vain neljä!


Muutamia koruja lisää löytyy siis taas kokoelmaani kylpyhuoneen peilin nurkasta roikkumaan ja  kaikesta tästä huolimatta huomasin kuitenkin lähteneeni töihin ilman ainuttakaan korua! Tuntuu tosi vaikealta opetella korujen käyttäjäksi, vaikka kyseessä olisi vain kaulakoru. Useasti käytän samaa korua päiväkaudet ja sen jälkeen menee taas kauan, etten käytä mitään.


Henkilökohtaisessa elämässäni koruista on siis slvästi ylitarjontaa, joten päivitinpä taas jokusen Maker' Marketiinkin. Löytäisikö joku niistä kodin vaikka sinun kaulastasi?

 -Paula


2015/05/29

saunalimukassi


Siivoillessani kaappeja viikko sitten järjestettyä blogikirppistä varten löysin joskus aikanani valkoisesta paperinarusta virkatun korin, jota olen käyttänyt kukkaruukun suojana, mutta joka myöhemmin on jäänyt käyttämättömänä kaapin perukoille pyörimään.
 
Paperinarukori oli hetken kirpputorikasassa, mutta en sitten kuitenkaan raaskinut sitä pois myydä ja keksinkin, että toisessa kaapissa jemmassa olleesta vanhasta vyöstä (josta pätkä aiemmin hyödynnetty mm. tässä lattiatyynyssä) ja korista saisi yhdessä kivan kassin, joka sopisi hyvin pukuhuoneen seinälle ja niinpä syntyi saunalimukassi!

Sopivan rouheaa tekoa pukuhuoneen seinälle ja siinä mahtuu hyvin killumaan limut janoisille saunojille. Vastaava toimisi varmasti oivasti myös kesämökkiviemisinä kun mökkeilykausi tässä pikkuhiljaa kunnolla vauhtiin pääsee.
 
Mutta nyt odotetun viikonlopun viettoon! Ohjelmassa ainakin aurinkoa, ihania ihmisiä ja vähän juhlaa!
 
-Piia

2015/05/25

ihana ilta-aurinko


Kevät juuri kesän kynnyksellä on sitten ihanaa aikaa! Valo, orastava lämpö, ilta-aurinko, joka siivilöityy kauniisti juuri vihreäksi muuttuneen metsän lävitse, kauneinta aikaa vuodessa! Valokuviin tuota ilta-auringon taikaa on vaikea tallettaa, mutta en malttanut olla yrittämättä!
 
Aurinkoista viikkoa kaikille! Monille tämä viikko on erityisen merkityksellinen, niin myös meille, kun erään pienen ihmisen eskaritaival tulee päähänsä ja astutaan iso askel kohti uutta vaihetta elämässä!
 
-Piia

2015/05/21

uusi valaisinrakkaus

 
Tunnustaudun jonkinmoiseksi valaisin intoilijaksi. Mielestäni kodin hyvä valaistus muodostuu monista erilaisista valonlähteistä, niin epäsuorasta valosta kuin tunnelma- ja työvalostakin. Eikä se tietenkään haittaa, jos valaisin on toiminnallisuuden lisäksi myös kaunis.
 
Meidän olohuoneemme pääasiallinen valaistus on hoidettu kattoon upotetuilla pienoisloisteputkilla ja ne toimivatkin hyvänä yleisvalon antajana. Avonaisen pohjaratkaisun vuoksi myös keittiön sekä aulan valaistus tuovat valoa olohuoneeseen. Olohuoneesta löytyy myös muun muassa tupaantuliaislahjaksi saatu Lundia jalkavalaisin ja ruokapöydän päältä häälahjaksi saatu Secto-valaisin. Varsinaista kattovalaisinta ei ole ollut, paitsi nyt!
 

Alvar Aallon suunnittelema ajaton Golden Bell kuuluu mielestäni ehdottomasti  kauniimpien valaisimien joukkoon. Sohvapöydän hankkisen jälkeen olohuoneeseen muodostui luonnollinen paikka kattovalaisimelle ja näin meiltä löytyi myös paikka tälle yksinkertaiselle valaisinkaunottarelle!


Asensimme valaisimen melko alas, jolloin se tuo kauneuden lisäksi myös häikäisemätöntä luku- ja käsityövaloa sohvalle. Valaisin myös viimeistelee sohvaryhmän ja tuo isoon olohuoneeseen vähän intiimimpää tunnelmaa. Tarvinneeko edes sanoa, että tykkään, kovasti! Melkeinpä jo odotan syksyn pimeitä iltoja, että valaisin pääse kunnolla oikeuksiinsa!
 
-Piia

2015/05/17

ihanat isot oksat


Sain tänään appivanhempieni mökiltä ihania tuliaisia isojen oksien muodossa! Oma piha kun on vasta muutaman vuoden vanha, ei sieltä vielä oikein raaski mitään kukkia kummempia maljakkoon katkoa, vanhasta rehevästä pihapiiristä sen sijaan riittää miniän maljakoihinkin.


Työhuone sai vihreyttä herukan oksista, jotka sopivatkin mainiosti oksa-aiheisen koulutaulun viereen. Kyseessä on se paikasta toiseen seilannut koulutaulu, joka palasi tuohon työhuoneen seinälle keittiöstä Myrskyn jälkeen-printin tieltä.


Aulan maljakkoon sain ihania käppyräisiä syreenin oksia. Kauniit pienet hiirenkorvat ovat kuin lupaus nurkan takana olevasta kesästä, vaikka se omissa ajatuksissa tuntuukin kyllä vielä kovin kaukaiselta, siitä ovat pitäneet huolen kiireet sekä työ- että opiskelurintamalla. Samasta syystä myös blogi on päivittynyt vähän verkkaisempaan tahtiin, ideiota on, aikaa ei niinkään. Mutta kyllähän se kesä sieltä silti tulee ja toukokuusta kun selvitään niin ehkä ne kiireetkin jo vähän helpottavat! Ja tulevan kesän vuoksi suuntaan nyt pihalle ja upotan hetkeksi kädet multaan, oivallinen tapa unohtaa kiireet! Mukavaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa! 

-Piia

2015/05/16

Blogikirppis tulee taas!

 
 
Täällä on viime päivinä käyty läpi kaappeja ja nurkkia sillä viikon päästä kirppistellään  Jyväskylässä blogiporukalla nyt toista kertaa. Viime elokuussa järjestetyn kirppiksen suosio yllätti meidät kaikki ja mukava on, että tapahtuma saa nyt viimein jatkoa!
 

 
Tällä kertaa kirppis järjestetään keskustan tuntumassa Jyväskylän Veturitalleilla. Lauantaina 23.5.2015 klo 10-14 paikalla on lähes parikymmentä jyväskyläläistä bloggaria ja samaan aikaan Veturitalleilla järjestetään myös nuorten taidetyöpajan hyväntekeväisyyskirppis, jonka ohessa on myös muuta ohjelmaa. Mukava tapahtuma siis varmasti tiedossa! Omasta pöydästäni löytyy jotain pieniä käsitöitä, sisustustavaraa sekä lasten ja aikuisten vaatteita. Tapahtuman facebook-sivuilla pysyt ajantasalla siitä mitä on luvassa. Toivottavasti tavataan viikon päästä!
 
-Piia

2015/05/14

too much?



Kiireinen kevät on vienyt mehut! Enpä ole paljon sisustellut tai tehnyt käsitöitä vaan juossut pää kolmantena jalkana töissä. Toki mukaan on mahtunut myös monta kivaa menoa, muttalkotona ei olla paljon seiniä tuijoteltu. On tultu ja menty ja eletty!


Toisin kun suunnittelin, ei siis Marimekon Fokus ole ainakaan vielä saanut lähtöpasseja makkarin seinältä. Sen sijaan hyllylle on kertynyt kaikenlaista muuta tavaraa. Rakkaita tavaroita ja printtejä. Kirjakin odottaa leppoisempia aikoja ja lukijaansa. Se ei ole paljon talven aikana edennyt. Mutta onhan tuo kesä tulossa.  Jopa tyynykasa on sama kuin neiti eskarilaisen siihen alunperin kasaama.Melkein kuin stilleben, mutta eu kuitenkaan.


Että tällaista menoa hyllyllä ja meidän mäellä. Nyt yritän kovasti miettiä, onko hyvä nyt vai onko tässä jo vähän liikaa. Siis sekä hyllyllä että elämässä. Mutta jos se tuntuu tällä hetkellä hyvältä, niin mennäänkö sillä?

-Paula

2015/05/10

onnea äideille


Oikein hyvää äitienpäivää jokaiselle äidille, äipälle, mutsille, mammalle, mummille ja mummolle!

-Piia

2015/05/08

myrskyn jälkeen x 2

 
Ympäri mennään ja yhteen tullaan! Sitähän se sisustus monesti on. Minulla oli maaliskuussa hakusessa juliste työhuoneeseen sieltä keittiöön siirtyneen opetustaulun tilalle. Päädyin tilaamaan Saanan ja Ollin ihanan Myrskyn jälkeen printin ja kävikin niin, että juliste istui oikein hyvin keittiöön ja näin ollen opetustaulu palasi alkuperäiselle paikalleen työhuoneeseen uuden julisteen sijaan. 
 
 
Myrskyn jälkeen inspiroi minua siinä määrin, että päätin hyödyntää kuviota myös keittiöpyyhkeessä ja tehdä kasvojenkohotuksen jo vähän nuhjaantuneelle mustalle Granitin vohvelikangas pyyhkeelle.  
 
 
Alkuperäinen idea, jota jo instagramin puolella vähän vilautin, oli tehdä kuvioita ristipistoilla samaan tapaan kuin joulun alla koristelemaani vastaavaan valkoiseen pyyhkeeseen. Printin muodot olivat kuitenkin sellaisia, että ristipistot eivät oikein toimineet, joten tein ristien sijaan ihan vaan pistoja.
 

Pidän lopputuloksesta valtavasti! Kuviot onnistuivat minusta hyvin ja pyyhe sai nyt ihan uuden ilmeen ja elämän! Tuollainen pisto-ompelu on myös äärimmäisen rentouttavaa, antaa vain neulan viedä ja ei ole niin justiinsa, jos joku pisto meneekin vähän vinoon. Kaapissa oleva toinen musta pyyhe taitaa saada pian vastaavan käsittelyn!
 
Rentouttavaa ja aurinkoista viikonloppua toivotellen!
-Piia

2015/05/06

parahin vuokrakoti


Muutama viikko sitten paikallisella bloggaajaporukalla vietetyn mukavan päivän pääetappi oli Jyväskylän vuokra-asuntojen, tuttavallisemmin JVAn, asuntoesittely, jossa kauniisti ja kekseliäästi sisustetun asunnon lisäksi pääsimme osaksi improvisaatioteatteria!
 
Kuvitteelliselle neljä henkiselle perheelle, perhe Parahimmalle sisustetun kodin saloihin meidät johdatti perheen äiti Tiina ja myöhemmin paikalle tupsahtivat myös perheen isä Mikko ystävänsä kanssa. Hauska, erilainen ja yllättävä tapa esitellä asuntoa!


Perhe Parahimman asunnon sisustuksen takana on Sisustuskärpäsen Heidi. Heidin tekemä sisustus on osa JVAn uudenlaista asuntoesittelykonseptia teemalla Kurkkaa kotiin, jossa esitellään JVAn asukasetujärjestelmällä mahdollistettavia  remontteja. Kurkkaa kotiin-teemaan kuuluvissa tapahtumissa kutsutaan tutustumaan remontoituihin vuokra-asuntoihin, jotka on kaikki ideoitu erilaisten, kuvitteellisten vuokralaisten ja elämäntilanteiden lähtökohdista.
 
JVAn asukkailleen tarjoama asukasetujärjestelmä on mahdollisuus parantaa vuokrakodin viihtyisyyttä. Etupisteitä kertyy asumisajasta, asukasaktiivisuudesta asukastoiminnan tehtävissä sekä ajantasaisesta vuokranmaksusta ja pisteitä voi käyttää esimerkiksi kodin remontointiin, sisustukseen tai kalustukseen. Ajatuksena on, että vuokra-asumisen ei tarvitse enää rajoittaa uskallusta sisustusratkaisujen suhteen, ei huono ajatus ollenkaan!



Perhe Parahimman kodissa uskallusta ei ainakaan ollut rajoitettu! Heidin kädenjälki sisustuksessa on persoonallinen ja asunto oli pullollaan hauskoja ja kiinnostavia yksityiskohtia ja ideoita. Oma suosikkini oli ehdottomasti vanhempien makuuhuone, jossa pärekoreista tehdyt kukka-amppelit ihastuttivat siinä määrin, että omaan kotiinkin olisi kiva tuollainen ripustaa.
 
Loppukesän ja syksyn aikana on siis luvassa vielä kaksi muuta Kurkkaa kotiin asuntoesittelyä, joissa molemmissa eri asunnot ja eri asukkaat. Saatanpa käydä kurkkaamassa nuokin kodit, samassa paketissa kun saa sekä kulttuuria että ideoita omaan kotiin!
 
-Piia

2015/04/26

makkaria meilläkin



Jos on Piian kotona myllätty sisustusta uusiksi niin kuin sattuman oikusta sama asia vaivannut meilläkin. Pieneltä työreissulta palannut mies koki (iloisen?) yllätyksen, kun emäntä oli päättänyt vaihtaa makuuhuoneeseen keväisemmän ilmeen. Ja johan oli aikakin, sillä makuuhuone on pysynyt saman näköisenä oikeastaan koko sen reilun neljä vuotta, mitä olemme tässä asuneet ja suoraan sanottuna sen ilme on alkanut tuntua raskaalta.

Koska noin viisimetristen verhojen vaihtaminen on harvinaista herkkua ja riihen kangasmäärään tarvitaan sekä rahaa että korkeat tikkaat ripustamiseen, päätin nyt pelata varman päälle ja ostin valkoista pellavaa tuplaleveänä. Myös ompelemisessa laiskottelin ja otin palvelun samasta paikasta Eurokankaasta. Verhoihin ommeltiin ylös myös rypytysnauha: ei sen takia, että verhoja kamalasti rypyttelisin vaan siksi, että ripustaminen on siten helpompaa ja siistimpää, eivätkä verhotkaan niin helposti irtoa vaikkapa lapsen kiskaistessa alareunasta.


Valkoiset verhot vaativat kaverikseen valkoisen päiväpeitteen, jonka olin hankkinut Kodin1:stä jollain alennuskupongilla kevättalvella ja tyynyt löytyivätkin kotoa valmiina ympäri taloa. Tämän petauksen valikoi ja teki seitsenvuotias tyttäreni, joka valitsi ja asetteli tyynyt mielensä mukaan.

Ja lopuksi tultiin siihen vaiheeseen, joka työllisti hieman miestäkin. Piialta lainassa oleva sängynpääty lähti varastoon ja tilalle tehtiin kevyt hylly. Mietin puunvärin ja valkoisen yhdistelmää, mutta Piian rohkaisemana siitä tuli kokonaan koivun värinen. Hyllytuet ovat Jyskän Varastomyymälästä ja levy on liimapuulevyä K-Raudasta. hintaa hyllylle tuli noin 15€.


Hyllyn asetelmat ovat vielä vähän kesken ja samaten seinällä on edelleen Marimekon Fokus-kankaasta pingottamani taulu, jonka kohtaloa mietin. Tässä kohdissa iskee jo (vauhti)sokeus ja en osaa sanoa, saako se lähtöpassit ja jos, niin mitä tilalle? Samaten ikkunassa olevat Paulin pallot täytyy varmaan sävyttää hempeämmäksi, mutta se hoitunee kesälomareissumme tuliaisilla...


Tässä Suomen oikukkaassa keväässä makuuhuone näyttää silti mielestäni keväisen raikkaalta. Viimeistelyt siis mietityttävät, mutta osaisitko sinä vinkata tai linkata inspiraatiota avukseni?

-Paula

2015/04/24

minä sydän keittiön seinä


Otsikko sen jo kertoo, minä rrrrrrakasta meidän keittiön seinää, joka sai viime viikonloppuna vihdoin viimein uutta väri ylleen! Tämän seinän maalamisesta olen höpissyt jo useaan otteseen, ilmeisesti niinkin riittävästi, että mieskin jo mielellään maalipensseliin tarttui! ;)


Väriksi olimme jo pitkään miettineet sinertävää tai vihertävää. Itse uskon, että kumpi tahansa olisi paikkaan sopinut, mutta puoliso oli enemmän sinisen kannalla, joten sillä mentiin. Tämä petroolin sininen alkaa olla jo aikamoinen blogihittiväri, niin moni meistä siihen taisi Heidin makuuhuoneessa ihastua, mutta eipä tuo haittaa, ihana se silti on!


Tummempi seinä tuo mukavaa kontrastia muuten vaalean keittiöön ja sopii minusta hyvin myös kodin muuhun värimaailmaan. Koska kyseessä on pieni seinäpinta ei väri myöskään ole liian hallitseva varsinkin kun suurin osa seinästä jää puusohvan taakse. 


Puusohva peittää seinää sen verran, että mieheni totesikin uuden maalin menevän hukkaan sohvan takana. Minustahan tuo kuulosti ihan mandaatilta miettiä muutakin sisustusta uusiksi! ;D Kävi nimittäin niin, että sohva piti maalausta varten siirtää tietenkin pois tieltä ja se siirrettiin aulaan, jossa olen aina ajatellutkin olevan vaihtoehtoinen paikka sille. No sehän näytti väliaikaisella paikalla niin kivalta että aloinkin miettiä josko pöydän ääreen hankkisi muutaman tuoli lisää ja siirtäisi sohva toistaiseksi aulaan. Pari kivaa mustaa tuolia valkoisten pariksi ja seinäkin näkyisi enemmän...
 
Kuulostaako tutulta? Näihän se taitaa aina mennä, että yksi valmis on kaksi muuta keskeneräistä. Seinän maalaus, sekä nykyisellä järjestyksellä että ehkä joskus tulevaisuudessa jollain muulla, oli joka tapauksessa onnistunut ratkaisu ja tähän se tyyppi, jolla on sydämet silmissä!

-Piia