Työreissulla Kööpenhaminassa ehdin hypistellä myös tanskalaisia designklassikoita, mutta pihinä luonteena ostokset tein kuitenkin ihan
muualla. Yksi ihasteluni kohde olivat HAYn ihanat tyynyt, joiden värikirjoa hypistelin pitkäänkin, mutta jätin kuitenkin korkean hinnan takia ostamatta. En vain millään pystynyt maksamaan sellaisia summia yhdestä tyynystä.
Täällä kotona pistäydyin Eurokankaassa ja ostin kahta eri harmaansävyistä kudottua kangasta, joiden metrihinta oli 12,90. Vajaan puolen metrin pala riitti 40 x 60 cm kokoiseen tyynyyn. Sisustyynyt löytyivät Jyskistä hintaan 3,50/kpl. Sisustyynyn koko oli 50 x 60 cm, mutta olivat sen verran lituskaisia, että mahtuivat paremmin kuin hyvin ja toivat vain haluamaani pulleutta tyynyihin. Lopuksi päällystin
tästä projektista jääneitä isoja nappeja. 4 kpl nappia punertavalla pikkuliinalla, jonka ostin kirpputorilta hintaan 1€ ja 4kpl kotoa löytyneellä kellertävällä kankaalla.
Hinta jäi näin siis melko kohtuulliseksi, eikä työtäkään ollut valtavasti.
Toki ymmärrän käsityöihmisenä paremmin kuin hyvin, että materiaalikulut ovat vain osa työn hintaa ja tekeminen maksaa. En tosin ole tarkistanut, missä ja millaisilla tuntipalkoilla tama tuotemerkki valmistaa. Myös yrittämiseen, suunnitteluun ja brändaukseen liittyvät muut kulut ovat huomattavia, joten en tokikaan kritisoi tuotteiden korkeaa hintaa suoralta kädeltä, mutta minun ei kannata tuollaisia summia maksaa.
Alunpern olin ajatellut, että tyynyt jäävät olohuoneeseen, mutta harmaat tyynyt riitelivät jännänharmaan sohvamme kanssa. Aina tasaisin väliajoin tuo sohvanvaihtoajatus siis riivaa täälläkin. Nyt tyynyt menivät siis makuuhuoneeseen. Nyt kun vielä joku opettaisi minut tekemään kauniita petauksia. Se taito minulta puuttuu kokonaan. Samalla voisi harkita, onko uudelle päiväpeitteelle oikeasti tarvetta
Ainakin nyt syksyllä tummanharmaa Luhdan päiväpeitto alkaa näyttää turhan synkältä.
Mutta millainen päiväpeite? Siinäkin oisi taas haastetta.
-Paula