Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lindos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lindos. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. syyskuuta 2016

Lisää kuvia Kreikan matkalta

Laitan tässä vielä kuvasatsin Kreikan lomalta. Lomaviikko Rodoksella Kreikassa oli todella mukava; matkaseurana olivat kaksi tytärtämme, kaksi vävyämme ja kaksi lastenlastamme (6 v ja 1½ v). 

Edellisessä bloggauksessa laitoin kuvia hotellistamme ja Kolymbian kylästä. Tällä kertaa kuvia Rhodoksen kaupungista ja automatkasta saaren sisäosiin.
 
Rhodoksen kaupunkiin suuntasimme bussilla. Tässä odotellaan bussia.

Kävimme Rhodoksen kaupungissa vain vanhassa kaupungissa. Aivan ihana kokemus. Niin kauniita maisemia ja niin paljon historiaa.

Vanhoja kauniita rakennuksia, jotka oli kunnostettu hyvin.

Kauniilta näytti

Kapeita katuja oli runsaasti. Tässä taitaa olla ravintola.

Ostoskatuja oli runsaasti. Kaduilla mahtui hyvin liikkumaan, eli ei ollut tukahduttava tunnelma.

Näkymä satamaan

Vehreää ja vihreää oli, vaikka Rodoksella ei ollut satanut neljään kuukauteen.
Vuokrasimme kaksi autoa ja suuntasimme ensin kohti etelää. Pysähtyminen näköalapaikalla.


Maisemat olivat varsin karuja. Tässä yksinäinen vuohi maisemassa.
Tällainen pelipaita hankittiin pojalle.
Perhe Rautiainen
Lapset
 Lindos oli ensimmäinen kohteemme. Lindos on yksi suurimmista kaupungeista Rodoksella. Kaikki talot ovat väriltään valkeita. Lindos on Unescon maailman perintökohteita.
 
Lindos on hyvin kaunis kaupunki. Kadut ovat äärettömän kapeita, eli täällä oli hirvittävän kuumaa.
Tässä on Eleosan kylän rappioromantiikkaa. Rodos oli italialaisten hallinnassa 1912-1943, eli täällä on asustanut italialainen yhdyskunta. 
 
  
     
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...