Kukoistava keidas. Pihan ja parvekkeen uusi loisto. Viherpiha. 2017. Gummerus. 143 sivua.
| Järjestän lähiaikoina arvonnan ja tämä kirja on yksi arvontapalkinnoista. |
Tuntuu niin mukavalta, kun saa tutustuttavaksi ihan uunituoreen puutarhakirjan. Kiva kun meitä puutarhaharrastajia on tänäkin keväänä muistettu useilla uutuuksilla.
Kukoistava keidas -kirja on koottu Viherpiha-lehden parhaista artikkeleista. Parhaat artikkelit on valittu ja ne on ryhmitelty neljään kiinnostavaan osioon: 1) haasteellinen tontti, 2) hankalat olosuhteet, 3) istuttaminen ja 4) kierrätys.
Kauniiden valokuvien lisäksi kirjassa on paljon piirroksia. |
| Matkalaukku kasvitarhaksi |
Kirjan takakannen kuvauksen mukaan tämä puutarhakirja on suunnattu ihan kaikille puutarhaharrastajille. Itse kuitenkin koen, että joihinkin tiettyihin teemoihin paneutuva puutarhakirja on lukijalle mieluisampi.
Joka tapauksessa, Kukoistava
keidas -kirjaan on ihana tarttua. Kaunis kuvitus, hyvät valokuvat,
kauniit piirrokset ja onnistunut taitto tekevät kirjasta kauniin ja
harmonisen kokonaisuuden. Kiitos Viherpiha ja kiitos Gummerus.
Lopuksi vielä menovinkki ensi viikonlopulle Joensuussa ja ympäristössä asuville:
Kerubi (Joensuu) järjestää 19.3. (klo 14-17) Vilttikirppiksen. Siellä on tyttäreni ja minun myyntipaikka, josta sinä, kirjojen ystävä, teet varmasti hyviä löytöjä. Myymme uutta, muutamien viime vuosien (myös kevään 2017) kirjoja edullisin hinnoin: kaikki kirjat maksavat viisi euroa kappale. Myynnissä on hyvää kotimaista ja käännettyä kaunokirjallisuutta, dekkareita sekä nuortenkirjoja . Kirjaostoksen lisäksi löydät myyntipaikaltamme elokuvia ja saat meiltä, lukutoukilta, hyviä kirjavinkkejä ja hyvän mielen. Tervetuloa!