Kesäillan tunnelmaa ja raparperi-kauratoscapiirakka

Kesäkuun ensimmäinen päivä on kääntymässä ehtoopuolelleen.

Aurinko paistaa matalalta venyttäen varjojaan yli hiljenevän tienoon.

Kesä on viimevuotiseen ja moneen aiempaan vuoteen nähden useamman viikon edellä aikaansa.

Puut, pensaat ja kukat kukkivat kaikkialla samalla tavoin kuin tavallisesti keskikesällä.

On niin kauniin vehreää ja vihreää, ilmakin tuoksuja tulvillaan.

Tein juuri tavanomaisen kierrokseni puutarhassa pienen tyttäreni kanssa.

Veimme kukkasille ja kasvimaan taimille juotavaa,

jotta ne eivät aivan uupuisi näiden helteisten kelien alla.

Monien kukkien kohdalla pysähdyimme ihmetellen ihastelemaan niiden pieniä, 

taidokkaita yksityiskohtia, värejä ja tuoksuja.

Katselimme kiirehtimättä ympärillemme,

tartuimme hetkeen, siihen olevaan

ja näimme paljon pieniä, kauniita asioita.

Kerroin lapselleni tarinoita kukista,

joita muistan jo lapsuuteni kesiltä.

Hän ihmetteli ääneen monia sellaisia asioita,

jotka meistä aikuisistakin tuntuvat toisinaan ihmeiltä,

vaikka ymmärrämmekin luonnon kiertokulun eri vaiheet.

Hän ihmetteli vaikkapa sitä, miten voi olla mahdollista, 

että samat kukat kukkivat kesästä toiseen yhtä kauniina

ja yhtä tuoksuvina.

Kerroin hänelle tarinan mullan alla asuvista juurimukuloista,

joiden sisällä kukat talvisin uinuvat, kunnes kevät herättää ne taas eloon

ja pienet kukkavauvat alkavat työntää päitään mullan läpi kohti valoa

meidän ihmetykseksi ja ihastukseksi.

Puutarhakierroksen päätteeksi istahdimme syreenipensaan juurelle maistelemaan eilen paistettua

raparperi-kauratoscapiirakkaa, jonka ohjeeseen törmäsin Sarin blogissa

etsiessäni tavanomaisesta raparperipiirakasta poikkeavaa ohjetta.

Ja onhan tämä niin hyvää, että kirjaan ohjeen tännekin blogiin talteen itselle 

ja inspiraatioksi lukijoille.

Ohje soveltuu tehtäväksi myös gluteenittomana,

kun korvaa vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla.

Raparperi-kauratoscapiirakka

Taikina:

200 g voita

2,5 dl sokeria

4 kananmunaa

2 dl maitoa tai kermaa

3 tl kardemummaa (voi jättää poiskin)

4 tl leivinjauhetta

7 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja

Raparperia pilkottuna

Kauratosca:

200 g voita

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia (voi jättää poiskin)

3-4 dl kaurahiutaleita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää kananmunat yksitellen.

Lisää kerma tai maito sekä kuivat aineet.

Sekoita hyvin.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille 

ja levitä raparperipalat taikinan pinnalle.

Paista pohjaa 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Valmista sillä välin tosca.

Sulata voi ja sokeri kattilassa ja sekoita seokseen muut aineet.

Anna toscan paahtua kattilassa muutama minuutti koko ajan sekoittaen.

Lusikoi tosca esipaistetun pohjan päälle 

ja jatka paistamista vielä n.15-20 minuuttia.

~~~ ~~ ~~~

Tällä ohjeella tulee uunipellillinen piirakkaa,

jolloin puolikas annos riittää vallan mainiosti pyöreään vuokaan.

Uunituoreena piirakka on aivan verraton jäätelön 

tai vaniljakastikkeen kanssa, vaikka melko  makeaa onkin.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että piirakka paranee vanhetessaan,

jolloin siihen tulee lisää mehukkuutta eikä näin ollen lisukkeita sen kanssa tarvita.

Kokeilepa sinäkin!

Lämpimät kelit ovat antaneet raparperille niin suotuisat kasvuolosuhteet,

että sitä on saanut korjata talteen jo vaikka miten paljon.

Niinpä päätin tehdä siitä myös raparperimehua,

 johon lisäsin pakasteesta viimevuotisia mansikoita.

Tulipa aika hyvää!

Ohje mehuun löytyy täältä.

Eihän tästä, kesäisen luonnon keskeltä, malttaisi mihinkään lähteä.

Herkässä kesäillan tunnelmassa sydän tuntee aina niin syvästi

kaiken olemassa olevan, kaiken ympäröivän.

Ja kätkee sisälleen ilon tästä vuodenajasta, 

tästä kesästä, muistoksi tuleviin päiviin.

Kesäisiä ajatuksia Sinulle!

-Kaaru-

Tuomenkukkien aikaan

Edellisestä postauksesta on kulunut miltei kolme viikkoa.

Kolmeen viikkoon on mahtunut valtavasti iloa.

Toukokuu on ollut aivan uskomattoman kaunis ja lämmin!

Pellot ja niityt ovat lykänneet vihreää sellaisella vauhdilla, ettei perässä ole pysynyt.

Ensin tulivat krookukset, sini- ja valkovuokot, idänsinililjat ja muut kevään kukkijat.

Ja viimein, lähes kaksi viikkoa sitten kauan kaivatut hiirenkorvat lehtipuihin,

jotka kasvoivat muutamassa päivässä täyteen lehtimittaansa.

Aurinko ja lämpö ovat saaneet luonnon puhkeamaan täyteen loistoonsa. 

Kesä on tullut!

💛

Viikko sitten tilanne koivuissa oli yllä olevien kuvien kaltainen.
Arkaillen pienet vihreät hiirenkorvat kasvoivat suuremmiksi
kuin tunnustellen, onko vallitseva lämpö vain ohimenevää vai pysyvämpää.

Kevään ensivihreydestä huumaantuneena toin muutamia oksia sisälle maljakkoon.
Siinä ne toivat kevään iloa ja väriä sisällekin.

Maanantaina järven rannalla istuessani tuuli kuljetti mukanaan hennon henkäyksen tuomen tuoksua.

Mietin siinä istuessani, joko sekin voisi jo kukkia vai oliko tuoksu harhaa vain.

Kotiin tullessani tähyilin metsän puita ja etsin katseellani valkoista kukkamerta.

Ja siellähän niitä oli - tuomipuita, joiden valkoiset kukat loistivat taivaan sinisyyttä vasten. 

Niin äkkiä muuttuivat kevään hennot, enteilevät tuoksut vahvaksi kesän aromiksi. 

On jollakin tavalla vähän haikeaakin,
että kaikki kaunis ja odotettu menee ohi niin äkkiä.

Keväänkukkijat lakastuvat, metsän vihreys syvenee
eikä ole kuin vasta toukokuu.

Toivottavasti lämpöä ja aurinkoa riittää myös tuleville kesäkuukausille.

Kaikesta haikeudesta huolimatta tämä vaihe on juuri se kaikkein kaunein.

Aina kun yksi lajike lakastuu, tilalle puhkeaa uutta.

Kun tuomi lopettaa kukintansa, syreeni aloittaa sen.

Kesä jatkaa kulkuaan ja me etsimme sen jokaisesta päivästä uusia,
ihania asioita. Niitä sellaisia, joista tiedämme, että kesä jatkuu vielä pitkään.

Meidän pihan kevätperennat ovat olleet tänä vuonna parhaimmillaan.

Luulen, että talvikuukausien paksulla lumipeitteellä on osansa asiaan.

Siellä suojassa lumen alla kukkien juuret ja mukulat saivat rauhassa uinua talviuntaan

ja kerätä voimia uuteen kasvukauteen.

Jotenkin aika ihastuttavia nuokin kirjopikarililjat, 

kun siinä niin söpösti nuokkuvat vierivieressä toukokuun seisahtuneessa helteessä.

Ja entäpä nuo sinistäkin sinisemmät lemmikit!

Nuo entisaikojen kukat, jotka palauttavat aina mieleen lapsuuden kesien ihanat muistot:

lehmihaat, mummin maitoportin, kuumat kesäpäivät heinäpellon laidassa 

ja mansikkamaalla, kristallisena kimmeltävän järvenselän, tuohilipin ja lähteen, kotileikit navetan ylisillä ja leikkimökissä,

käpylehmät ja muut rakennelmat 

sekä kesän huolettomuuden ja vapauden.

***   ***   ***

Kauaksi ovat jääneet lapsuuden kesät,

mutta muistoissa ne elävät yhä kuin eilinen päivä. 

💙

Jokainen hetki rakennamme muistoja tulevaan.

Ne ovat tärkeitä elämän kannattelijoita.

Toukokuisten aurinkopäivien iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Puutarhasynttärit ja juhannusmuistoja

Menneellä viikolla vietimme puutarhajuhlia

juhannuslapsemme syntymäpäivien merkeissä.

Peltoaukean reunalta kävimme keräämässä huolettomat niittykukkakimput maljakoihin, 

 yhdessä valmistimme keksijäätelöistä, tuoreista marjoista, vadelmamarmelaadista ja kermavaahdosta kesäisen täytekakun ja puutarhan perältä taitoimme syreenin oksia kattauksen kruunuksi.

Arkinen päivä viikon keskivaiheilla muuttui juhlahetkeksi.
Vietimme puutarhan vehreyden keskellä leppoisat juhlat oman perheväen kesken.

Lasten silmissä loisti kesän ilo ja huolettomuus

eikä omassakaan olotilassa valittamista ollut.

💜💛💜

Juhlien jälkimainingeissa, puutarhan tuoksujen ja väriloiston keskellä,

 ajatukset kulkeutuivat saapuvaan juhannukseen, kesän ja valon juhlaan.

Ympärillämme luonnon täyteläinen kauneus tarjoaa parastaan, vaikka vähän koleaa onkin.

Kaikkialla tuoksuu kesä ja päivä on pisimmillään.

Lasten kanssa olemme kulkeneet kedoilla, monensävyisiä kukkia poimien. 

Siinä luonnon ihmeellisyyttä ihastellessamme olen kertoillut heille tarinoita kukista ja 

lapsuuteni juhannuksista.

 

Lapsena vietimme juhannusta usein mökillä tai sukulaisten kanssa.

Porraspieliin tuodut koivut tuoksuivat lapsen nenään juhlavilta.

Yhdessä teimme hyvää ruokaa, jota odotellessa ukki valmisti juhannusvastat, joilla vihdoimme itseämme juhannussaunassa. Uimme ja saunoimme aamusta iltaan ja 

keskiyöllä keräännyimme juhannuskokolle.

 Ennen nukkumaanmenoa, kesäyön varhaisina tunteina, keräsimme tyynyjen alle seitsemän

 erilaista kukkaa nähdäksemme suloisia unia tulevasta sulhasestamme.

Kesäinen yö oli täynnä unelmia, lempeä tuuli helli hiuksia.

Juhannuksena kiire unohtui.

💜

 

Lapsuuden muistojen siivittämänä suuntaan katseeni tähän keskikesään, tähän juhannukseen. 

Osa perinteistä kulkee mukana saapuvaan juhlaan, 

osa on muuttanut ja muuttaa vuosien saatossa muotoaan,

muokkautuu meidän perheelle sopivaksi, meidän näköiseksemme.

Toivon kuitenkin, että sama lapsuuden huolettomuus saisi olla osana tätäkin juhannusta, 

kulkea perinteenä juhannuksesta juhannukseen.

Mieliinpainuvia keskikesän hetkiä, iloa, valoa ja levollisuutta 

toivon Sinunkin juhannukseesi.

💛💜💛

-Kaaru-

Tuomen tuoksua ja raparperipiirakkaa

Kovin suuria tunteita on kätkeytynyt menneisiin viikkoihin ja päiviin.

Niin suuria, etten ole tunteikkaana ihmisenä kyyneliltäkään välttynyt.

Viime viikon loppupuolella vietimme koululaistemme koulunpäättäjäisiä kevätjuhlan merkeissä.

Sydän ihastusta täynnä katselin ja kuuntelin, kuinka he tärkeänä roolissaan esittivät oman osuutensa ohjelmasta ja lauloivat lopuksi suvivirren sydämensä pohjasta saakka.

Kesäiset sanat: "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.." saattelivat heidät ansaitulle lomalle.

*** *** ***

Suvivirsi - se saa usein silmäkulmat kosteiksi. 

Se nostaa mieleen ihania muistoja lapsuudesta, 

elämän saavutuksista ja suurista onnen tunteista.

Sitä laulaessa havahtuu siihen, miten nopeasti vuodet ovat vierineet 

ja tuoneet jokainen tullessaan elämääni syvää sisältöä. 

Nuorin tyttäreni on nyt sen ikäinen kuin minä niinä vuosina, 

jonne varhaisimmat muistoni vievät. Onhan se vähän haikeaakin, että lapseni kasvavat yhä kauemmaksi minusta. Etteivät he enää olekaan niin kiinteästi osa minua. 

Jokainen uusi kesäloman alkaminen jättää taakseen yhden kasvun vuoden. 

Jokaisen vuoden jälkeen huokaan, kunpa ajan voisikin pysäyttää. 

Edes pieneksi hetkiseksi. 

Ja yhtäaikaa näen lapseni vieläkin vanhempina 

ja iloitsen heidän kasvunsa ja kehityksensä joka askeleesta.

Ensimmäinen lomaviikko on tullut keskiviikkoehtooseen. 

Tähänkin viikkoon on mahtunut monta ihanaa hetkeä yhdessä lasten kanssa, 

vaikka vielä hetki sitten painiskelin mielessäni sen ajatuksen kanssa, miten me jaksamme koko pitkän kesän syksyyn saakka. Ihan ilman aikatauluja ja rutiineja.

Onneksi lapset eivät kaipaa suuria elämyksiä, vaan tulevat onnellisiksi siitä, 

että saamme tuohuta päivät yhdessä. 

Ja olla lähekkäin.

💜

Lämpö on hellinyt tämän viikon, vaikka vielä viime viikolla ihmettelimme, 

minne kesän lämpö on karannut. Kauan sitä sai tänä vuonna odotella. 

Mutta odotus palkittiin, kuten aina tapahtuu.

Ihana lämpö saapui viimein. 💛

Tässä hetkessä kasvun voima on valtava.

Jokaisena uutena aamuna kukkapenkistä löytyy yön aikana kukkaan puhjenneita perennoja, 

tuomi tuoksuu ja pihasyreeni sekä pihlaja avaavat nuppunsa ihan kohta. 

Marjapensaat ovat täynnä kukintoja, mehiläiset surisevat niissä.

Ojanpientareilla, mäkien notkelmissa ja peltoaukeilla niittykukat ovat aloittaneet kukintansa.

Käki kukkuu onnellisia vuosia ja taivaanvuohi määkii lähimetsän takamailla.

Kun katselen ja kuulostelen kaikkea tätä kauneutta, 

sydämessäni liikahtaa jotakin äärettömän herkkää.

Kesä on tullut.

💛💚💛

Tänä aamuna huomasin raparperien kasvattaneen lämmöstä intoutuneina 

varsiaan niin paljon, että piti kerätä kesän ensimmäinen sato talteen.

 Niitä siinä maasta ylös nyhtäessäni puhelin ääneen, josko leivottaisi raparperipiirakkaa. 

Eipä tarvinnut enempää houkutella, kun tyttäreni päättivät ryhtyä tuumasta toimeen. 

Saatiin päiväkahville tuoretta ja makoisaa raparperipiirakkaa, jota maistelimme jäätelön kera vaahteran katveeseen katetun pöydän ääressä.

Piiraasta tuli niin hyvää, että taidan tallettaa ohjeen tännekin blogiin itselleni muistiin

ja teille kaikille inspiraatioksi ja iloksi. 

💜💜

Raparperipiirakka

3 kananmunaa

3 dl sokeria

1 dl voisulaa

1 1/2 dl maitoa tai kermaa

4 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 litra raparperia

Kuorrutus:

3 dl kermaa tai maitoa

1 1/2 dl sokeria

3 rkl voita

2 rkl perunajauhoja

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kerma/ maito.

Sekoita kuivat aineet taikinaan. Lisää lopuksi voisula.

Levitä taikina uunivuokaan ja ripottele pinnalle raparperipalat.

Sekoita kuorrutuksen aineet kattilassa ja sakeuta. Älä keitä!

Kaada kuorrutus raparperien päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 25-30 minuuttia.

Tarjoile sellaisenaan tai jäätelön kera.

Kesätuulen lempeitä lauluja juuri Sinulle!

💚💚💚

-Kaaru-

Syysistutuksia ja -asetelmia

Syyskuu lähenee loppuaan. Eipä heti uskoisi, kun ulos katsoo. 

Keväällä ruukkuihin ja amppeleihin istuttamani kesäkukat ovat vielä täysissä voimissaan. 

Taitavat kukkia aina sinne saakka, kunnes yöpakkaset tulevat. 

Eipä silti, kauniitahan ne ovat, joten kukkikoon.

Nythän ne melkeinpä komeimmillaan ovatkin!

Lähestyvä lokakuu (ja joulukin) saivat mielen kaipaamaan kuitenkin pihalle jonkinlaisia syysistutuksiakin. 

Ehkäpä näitä olisi tullut laiteltua jo aiemmin, jos nuo kesäkukat eivät olisi osoittautuneet noin kestäviksi.

Takaterassille laitoin muutamia samantyylisiä istutuksia kellokanervista, 

hopealangoista ja puolukanvarvuista. 

Ajattelin lisätä niihin muutamia havunoksia sitten lähempänä joulua.

Parvekelaatikoissa kukkivat vielä valkoiset petuniat, 

joten laittelen niihin sitten joskus myöhemmin samantyyliset istutukset kuin noihinkin ruukkuihin. 

Tosin taitaa olla, että ostan niihin sittenkin callunoita. 

Niin kauniita kuin kellokanervat ovatkin, 

meinaavat minun hoivissani poloiset ruveta jo nyt varisemaan!

Olen harmitellut täällä niin kovin sitä, 

että tässä meidän tämänhetkisen kotimme pihapiirissä ei ole kuin yksi piharakennus, 

puuliiteri. 

Sekin raukka vähän joka suuntaan kallellaan ja notkollaan. 

Jos tämä koti oma olisi, tartuttaisi varmasti korjaustoimenpiteisiin pikimmiten. 

Koska olemme tässä vuokralla, emme taida siihen hommaan kuitenkaan ryhtyä. 

Olkoon noin niin kauan kuin tässä asumme.

Jotain kasvojenkohotusta päätin tuolle rähjälle kuitenkin tehdä, 

se kun näkyy kotipihaan tullessa ensimmäisenä :O 

Niinpä laitoin puuliiterin edustan nätiksi ja kävin kuvaamassa aikaansaannokseni iltahämärissä eilen.

Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen.

Nyt on kotiinkin mukavampi tulla, kun vastassa on "kasvonsa pessyt" puuliiteri :)

Liiterin oveen kieputtelin mustikanvarvuista kranssin.

(Näkyy kuvassa vähän huonosti, mutta näkyy kuitenkin.)

Liiteristä löytyi vanhoista heinäseipäistä tehdyt tikkaat, jotka nostin oven viereen seinustalle.

Niihin ajattelin kieputella valosarjan ja kenties jotain muutakin mukavaa vähän myöhemmin syksyllä. 

Vanha savustuspönttö puolestaan sai kunnian toimia kukkaruukkuna.

Siihen kokosin kaikki loput syyskukat, jotka takapihan istutuksista jäivät jäljelle ja lisäilin joukkoon niin mustikan- kuin puolukanvarpujakin, rahkasammalta ja käpyjä.

Asetelman keskiosa jäi kuitenkin tyhjäksi, 

joten täytin sen sammaleella ja nostin siihen päälle ison pöytäkynttilän. 

Ei toiminut.

Tai olisihan se muuten toiminut, 

mutta syystuuli pyörteili pihamaalla sen verran voimallisesti, 

että sehän sammui samantien. 

Hetken mielijohteesta päätin kokeilla, 

miltä näyttäisikään valkoinen lyhty asetelman keskellä. 

Sehän sopi siihen ja siihen sai jäädäkin :)

Kyllähän se toki vähän peittää noita takimmaisia callunoita, 

sen verran korkea kun on, mutta ei anneta sen häiritä.

Ja sama asetelma päivänvalossa.

******************

Tällaisia touhuja täällä tällä kertaa :) 

Nyt lähden hakemaan ihania perennoja naapurin rouvalta ja istutan ne maahan, 

että ehtivät vielä juurtua ennen talven tuloa.

Ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus täällä meilläpäin on jotain aivan käsittämätöntä.

Elämä täällä maaseutukylässä on vähän niin kuin ennenvanhaan. 

Minä niin tykkään!

Kaunista syyskuun loppua kaikille <3

-Kaaru-

Aamuhetki puutarhassa

Aamuvarhain istuin hetken puutarhassa.

Elokuisen aamun aurinko
venytteli säteitään puiden runkojen välistä,
aina kun taivaansinellä seilaavat poutapilvet antoivat sille tilaa.
Noukin puutarhasta vanhoihin lasipulloihin kukkia

ja asettelin ne pyöreälle pihapöydälle.

Istahdin pöydän ääreen aamupalalle

ja selasin sisustuslehteä.

Otin aikaa itselleni

arjen keskeltä.

Kuuntelin elokuisen aamun ääniä.

Rastaat räkättivät ja ampiaiset surisivat.

Tätä minä kaipasin.

Luonnon äänimaisemaa.

Hiljaisuutta.

Toisinaan on vaan niin riittämätön olo.

Äitinä.

Silloin hiljaisuus rauhoittaa.

Se antaa uutta voimaa
arjen kohtaamiseen
ja niihin lukuisiin tilanteisiin,
joihin sana äiti sisältyy.

Suljin silmäni
ja annoin pehmeän aamuauringon
hivellä ihoani.
Niin mukavasti se lämmitti.
Eikä ihme,
elohopea oli kivunnut +18 asteen tienoille
jo aamutuimaan!

Jäin kuuntelemaan tuulen huminaa.
Se havisutteli somasti puiden lehtiä,
pyörteili aamukasteisella pihanurmella
tarttuen lopulta pöytäliinan kulmaan.
Pulleana kuin purje
se lepatti ilmassa hetken
kunnes asettui taas aloilleen
tuulenpuuskan mentyä menojaan.

Elokuinen tuuli puhalsi vielä lämpimästi,
mutta sen soinnissa oli jo syksyinen sävel.
Niin kuin se olisi laulanut syksyn laulua.

Näihin aikoihin se aina tulee,
haikeus.
Kesän ja syksyn taitekohta

on niin täynnä muutosta.

Keväällä kylvetty sato kypsyy
ja se korjataan pois.
Auringon kultaaman maiseman ylle

kurjet kerääntyvät parviin.

Niiden huudossa on lähtemisen

kaiku.

Täysi kesä on saavuttanut päämääränsä.
Syksy tulee ja vie mukanaan kauniin elon.
Kunnes taas kevätaurinko
herättää lämmöllään
talviunillaan levänneen luonnon.

Näissä ajatuksissa täällä tällä hetkellä.
Kiitollisena kuluneesta kesästä,
vaikkakin vähän haikeilla mielin
kohti syksyä kulkien.

-Kaaru-

p.s. otin kommenttien valvonnan käyttöön, jottei minulta jää huomaamatta vanhempiin päivityksiin tulleet kommentit. Muutamat niistä olivatkin menneet täysin ohi, sillä en ollut huomannut niitä sähköpostistakaan katsoa. Pahoittelen tapahtunutta kovasti!