Valoa kohti mentäessä ajatuksia Pieniahon torpan remontista

Täällä meillä alkanut vuosi on tuonut mukanaan vuodenaikaan nähden hyvin lämpimät kelit.

Föhntuuli on puhallellut leudosti näinä joulun jälkeisillä viikoilla saaden 

pilvet tihkumaan vettä ja maan sulamaan lumesta.

Tiet ovat olleet päiviä kestäneiden vesisateiden vuoksi vaarallisen liukkaat,

kuin luistinradat!

Äkkiseltään voisi ajatella, että kevät on tullut,

mutta luonto on lumettomuudesta huolimatta yhtä hiljainen kuin sydäntalven kuukausina.

Terminen talvi ei ole silti vieläkään alkanut.

Nähtäväksi jää, ehtiikö talvi enää tullakaan ennen kuin

aurinko alkaa jo lämmittää ja kevät ihan oikeasti koittaa.

Sateiset kelit ovat pitäneet meidät vapaa-aikana sisällä,

joten on ollut aikaa värkkäillä kaikenlaista, 

ja viimeistellä tämän torpan reilu vuosi sitten alkanut remontti.

Joulua edeltävällä viikolla mieheni naputteli eteisen helmipaneelikaappeihin ovet,

jotka ajattelin pintakäsitellä joulun jälkeen (se kun on ollut tavallisesti minun heiniäni),

mutta niinpä vaan yksi päivä töistä kotiin tullessani ovet olivat pintakäsitelty Osmo colorin 

kuultavan valkoisella öljyvahalla ja olivat siis vetimiä vaille valmiit.

Pitkään mietimme niin kaappien väriä kuin vedinvalintaa,

mutta päädyttiin lopulta valkoisen ja mustan liittoon, 

sillä halusimme maksimoida pienen eteistilan tilantunnun. 

Jos tila olisi ollut suurempi, olisimme käsitelleet kaapit jollain toisella sävyllä,

vanhaan tyyliin ehkä paremmin sopivalla beigeen, vihreään tai harmaaseen taittavalla valkoisella.

Vetimiksi valikoitui lopulta mustat, litteät nuppivetimet, 

jotta vaaleaan kokonaisuuteen saatiin hieman kontrastia.

Tämä torpan remontti on ollut monella tapaa mielenkiintoinen matka.

Tämä remontti, jos mikä, on vienyt meidät perinnerakentamisen äärelle,

maailmaan, josta meillä oli ennestään yhden rintamamiestalon remontin verran tietotaitoa.

Matka on opettanut ennen muuta nöyryyttä ja kunnioitusta menneitä aikoja 

ja menneitä sukupolvia kohtaan. Ihmisiä, jotka ovat liki sata vuotta sitten 

rakentaneet tätäkin meidän pientä kotia sydän täynnä periksiantamatonta tarmoa.

Matka on opettanut meille myöskin perinteisiä rakennustapoja, 

perinnerakentamista. 

Vaikka aivan kaikki entiset rakennustavat eivät ole olleet aikaa ja

 muuttuvia sääolosuhteita kestäviä,

paljon meillä tämän päivän ihmisillä olisi niistä ajoista opiksi otettavaa.

Tätä kaikkea katsellessa ei voi kuin ihmetellä sitä, miten sen ajan alkeellisilla työkaluilla on saatu aikaan niin tavattoman kauniita yksityiskohtia, kuten käsin piiluttuja hirsiä ja tämän torpan sydämen, suuren, valtavan isoista graniittikivilohkoista muuratun leivinuunin. 

Millaisella lie vinssillä on kivijärkäleet paikoilleen nostettu!

Tämä on ollut myös harjoitusmatka tulevaan:

 vanhaan hirsikehikkoon rakentuvan uuden kotimme rakennusprojektiin.

On ollut ihan hyvä, että meillä on ollut tämä remontti, vaikka aina ei tämäkään yhtä auvoa ole ollut.

Mutta nyt olemme viisaampia monen asian, kuten vaikkapa materiaalivalintojen, 

hengittävien pintakäsittelyaineiden yms. valitsemisessa, 

sillä arvatenkaan ihan kaikki materiaalit eivät ole kestäneet käytössä toivotulla tavalla.

Aika näyttää, millaisena tämän torpan vaiheet jatkuvat sitten,

kun joskus pitkän ajan päästä uusi kotimme (vielä aloittamaton) 

rakentuu muuttovalmiiksi tähän samaan pihapiiriin.

Ajatus on rakentaa koti hyvin pitkälle itse,

joten aikaa se vie, enemmän kuin uskaltaa edes ajatella.

Kaikesta huolimatta katselemme luottavaisin mielin tulevaan:

elämä kantaa varmasti läpi harmaidenkin päivien.

Vaikka elämässä olisi miten harmaita hetkiä tahansa, päivä kulkee aina kohti huomista.

Ellei valoa ole tänään, ehkä sitä on huomenna enemmän.

Loppuviikosta ensimmäisen kerran huomasin,

että päivä on pidentynyt joulunpyhistä.

Enää ei ole säkkipimeää, kun lähden kotoa vaille kahdeksan aamulla

ja palaan iltapäivällä neljän jälkeen kotiin.

Aamulla taivaanrannan valaisevat horisontin takaa nousevat auringon ensisäteet

ja iltapäivällä voi sanoa, että on jo valoisaa, kun suljen työpaikan oven takanani.

Ihmeellinen on valon voima.

Mielen valo lisääntyy luonnonvalon mukana ja ajatus kulkee yhä useammin

kohti kevättä ja kevään ensimmäisiä kukkia:

tulppaaneita.

Lisääntyneen valon innoittamana ostinkin jo ensimmäisen tulppaanikimpun,
jonka kaveriksi laitoin talvisesti katajanoksan.

Mikäli luen itseäni oikein, luulenpa, että tulppaaneja löytyy maljakosta tästä päivästä alkaen
pitkälle kevättalveen saakka lähes joka viikko.
Lisukkeita vaihtamalla ne sopivat monenlaiseen tilanteeseen ja vuodenaikaan.
Aina niin ihanat tulppaanit!

~~~ ~~~ ~~~ 

Kohta alkavan uuden viikon iloa Sinulle, 

joka täällä piipahdat!

-Kaaru-

Arjen kauniita hetkiä

Sateenharmaat pilvet ovat väistymässä, 

joiden takaa sininen, seesteinen taivas jo pilkistelee.

Ilta-auringon lämpöiset, hellivät säteet saavuttavat 

ihan kohta takapihan terassin, 

jossa istun.

Kuuma hunajatee höyryää vanhassa, valkoisessa posliinikupissa, 

joka tarttui mukaan eräältä kirpputorireissulta.

Sormeni lähtee kulkemaan sen pitsimäisessä kuviossa,

tavoitellen sen moninaisia kiehkuroita.

Miten voikin olla niin kaunis kuvio!

Ihana häivähdys menneiltä ajoilta. 

💛

Piha tuoksuu sateenraikkaalta,

johon hentoinen tuuli sekoittaa juhannusruusun vienoa tuoksua.

On epätavallisen hiljaista.

Pihapuiden linnut taitavat olla niin kiireisiä poikasten hoito- ja ruokkimistouhuissa,

etteivät jouda laulelemaan sulosäveliään samalla tavoin kuin alkukesän iltoina.

Hiljaisuuden ympäröimänä odottelen miestäni kotiin, 

joka on ahkeroinut jälleen yhden pitkän päivän taloprojektimme äärellä. 

On hetki aikaa itselle ja omille ajatuksille.

Tänäiltana ei tarvitse tehdä jokailtaiseksi muodostunutta kastelukierrostakaan puutarhassa, 

sillä armollinen, ihana ja kauan kaivattu vesisade hoiti sen puolestani hetki sitten.

Eipä haittaisi, vaikka joka ilta tästä lähtien sataisi sen verran, että puutarha kastuisi.

Sillä aikaa, kun mies ahkeroi talolla, 

minä ahkeroin täällä kotona ja kannoin oman korteni kekoon taloprojektimme etenemiseksi.

Viime syksynä, kun projektimme alkoi, mieheni toi ensitöikseen kotiin peräkärryllisen tulevan kotimme massiivipuisia sisäovia,

joiden kunnostamisen aloitin jo heti silloin.

Koko talven ovet odottivat katetulla terassilla päivää, jolloin olisi aikaa jatkaa niiden kunnostustöitä.

Tässäpä olen niitä nyt kunnostellut pitkin kesäkuuta aina vähän kerrallaan ja tänään pääsin maalinpoistourakan jälkeiseen hiomishommaan.

Päivän aikana sain tehtyä yhden oven verran töitä,

johon olen oikein tyytyväinen.

Hiljaa hyvä tulee, pätee tähänkin hommaan.

Otin muutamia kuvia muistoksi siinä vaiheessa,

kun pidin taukoa urakastani.

Niin ihania vanhanajan värejä, sävyjä ja

eri aikakausien kerroksellisuutta sieltä paljastui.

Väreistä voi päätellä sen, 

millaisia sävyjä on kulloisinakin vuosikymmeninä käytetty,

mitkä ovat olleet milloinkin pinnalla.

Toisaalta paljon on tehty sitäkin, 

että ovet on vetäisty samalla maalilla kuin lattiakin,

jotta kaikki maali tulisi käytetyksi.

Ainakin kahdeksan erivärisen maalikerroksen alta paljastui lopulta kaunis puupinta.

Niin kaunis, etten tiedä tohtiiko sitä lainkaan peittää.

Aika näyttää millaiseksi käsittelemme ovet 

vai jäävätkö ne kenties joksikin aikaa puunvärisiksi.

Kun sain urakkani tämän päivän osalta päätökseen,

lähdimme lasten kanssa samoilemaan pitkin pellon pientareita.

Kedonkukat levisivät valtaisana kukkamattona silmäkantamattomiin 

ja tuoksuivat ihanasti kesälle.

Keräsimme suuret kimput erivärisiä kedonkukkia kodin ja pihapiirin kaunistukseksi.

Niistä kukista kokosin pienempiä kimppuja ja tein lapsille kukkaseppeleitä.

Meillä oli mukava, yhteinen hetki siinä oviprojektin

ja kukkaistarinoiden äärellä.

Huominen tuokin tullessaan sitten omat touhunsa.

💜

Kedonkukkien tuoksua ja värien iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Kesäillan tunnelmaa ja raparperi-kauratoscapiirakka

Kesäkuun ensimmäinen päivä on kääntymässä ehtoopuolelleen.

Aurinko paistaa matalalta venyttäen varjojaan yli hiljenevän tienoon.

Kesä on viimevuotiseen ja moneen aiempaan vuoteen nähden useamman viikon edellä aikaansa.

Puut, pensaat ja kukat kukkivat kaikkialla samalla tavoin kuin tavallisesti keskikesällä.

On niin kauniin vehreää ja vihreää, ilmakin tuoksuja tulvillaan.

Tein juuri tavanomaisen kierrokseni puutarhassa pienen tyttäreni kanssa.

Veimme kukkasille ja kasvimaan taimille juotavaa,

jotta ne eivät aivan uupuisi näiden helteisten kelien alla.

Monien kukkien kohdalla pysähdyimme ihmetellen ihastelemaan niiden pieniä, 

taidokkaita yksityiskohtia, värejä ja tuoksuja.

Katselimme kiirehtimättä ympärillemme,

tartuimme hetkeen, siihen olevaan

ja näimme paljon pieniä, kauniita asioita.

Kerroin lapselleni tarinoita kukista,

joita muistan jo lapsuuteni kesiltä.

Hän ihmetteli ääneen monia sellaisia asioita,

jotka meistä aikuisistakin tuntuvat toisinaan ihmeiltä,

vaikka ymmärrämmekin luonnon kiertokulun eri vaiheet.

Hän ihmetteli vaikkapa sitä, miten voi olla mahdollista, 

että samat kukat kukkivat kesästä toiseen yhtä kauniina

ja yhtä tuoksuvina.

Kerroin hänelle tarinan mullan alla asuvista juurimukuloista,

joiden sisällä kukat talvisin uinuvat, kunnes kevät herättää ne taas eloon

ja pienet kukkavauvat alkavat työntää päitään mullan läpi kohti valoa

meidän ihmetykseksi ja ihastukseksi.

Puutarhakierroksen päätteeksi istahdimme syreenipensaan juurelle maistelemaan eilen paistettua

raparperi-kauratoscapiirakkaa, jonka ohjeeseen törmäsin Sarin blogissa

etsiessäni tavanomaisesta raparperipiirakasta poikkeavaa ohjetta.

Ja onhan tämä niin hyvää, että kirjaan ohjeen tännekin blogiin talteen itselle 

ja inspiraatioksi lukijoille.

Ohje soveltuu tehtäväksi myös gluteenittomana,

kun korvaa vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla.

Raparperi-kauratoscapiirakka

Taikina:

200 g voita

2,5 dl sokeria

4 kananmunaa

2 dl maitoa tai kermaa

3 tl kardemummaa (voi jättää poiskin)

4 tl leivinjauhetta

7 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja

Raparperia pilkottuna

Kauratosca:

200 g voita

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia (voi jättää poiskin)

3-4 dl kaurahiutaleita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää kananmunat yksitellen.

Lisää kerma tai maito sekä kuivat aineet.

Sekoita hyvin.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille 

ja levitä raparperipalat taikinan pinnalle.

Paista pohjaa 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Valmista sillä välin tosca.

Sulata voi ja sokeri kattilassa ja sekoita seokseen muut aineet.

Anna toscan paahtua kattilassa muutama minuutti koko ajan sekoittaen.

Lusikoi tosca esipaistetun pohjan päälle 

ja jatka paistamista vielä n.15-20 minuuttia.

~~~ ~~ ~~~

Tällä ohjeella tulee uunipellillinen piirakkaa,

jolloin puolikas annos riittää vallan mainiosti pyöreään vuokaan.

Uunituoreena piirakka on aivan verraton jäätelön 

tai vaniljakastikkeen kanssa, vaikka melko  makeaa onkin.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että piirakka paranee vanhetessaan,

jolloin siihen tulee lisää mehukkuutta eikä näin ollen lisukkeita sen kanssa tarvita.

Kokeilepa sinäkin!

Lämpimät kelit ovat antaneet raparperille niin suotuisat kasvuolosuhteet,

että sitä on saanut korjata talteen jo vaikka miten paljon.

Niinpä päätin tehdä siitä myös raparperimehua,

 johon lisäsin pakasteesta viimevuotisia mansikoita.

Tulipa aika hyvää!

Ohje mehuun löytyy täältä.

Eihän tästä, kesäisen luonnon keskeltä, malttaisi mihinkään lähteä.

Herkässä kesäillan tunnelmassa sydän tuntee aina niin syvästi

kaiken olemassa olevan, kaiken ympäröivän.

Ja kätkee sisälleen ilon tästä vuodenajasta, 

tästä kesästä, muistoksi tuleviin päiviin.

Kesäisiä ajatuksia Sinulle!

-Kaaru-

Keväisiä puuhia

Kuluneella viikolla on ollut useita auringonvalon täyteisiä ja lämpimiä päiviä.

Niin lämpimiä, että keväisiä pihahommia on voinut tehdä t-paitasillaan.

Auringonvalosta ja lämmöstä hullaantuneena askeleeni kulkivat puutarhalle, 

josta lähti mukaani multasäkkien ja lannoitteiden lisäksi laatikollinen orvokkeja.

Siellä valtaisan kukkameren, värien ja tuoksujen keskellä koin suurta kiitollisuutta 

kevään suurimmasta ihmeestä, uudesta kasvusta.

Se kertoo siitä, että yksi vuodenkierto on tullut jälleen päätökseensä ja uusi alkanut.

Kasvun ihmeen äärellä sielu ja mieli ammentavat uutta voimaa ja

valo pyyhkii pois viimeisetkin talviset väsymykset ja huolet. 

Miten terapeuttiselta se aina tuntuukaan, 

kun saa pitkän talven jälkeen kaivaa pihavajasta esille kaikki ruukut ja kipot, 

työntää sormensa pehmeään multaan 

ja tuntea nenässään tuoreen mullan tuoksun.

Orvokkeja istuttaessani läsnä oli monenlaiset keväiset, jopa kesäiset elementit.

Kärpäset pörräsivät lämpimällä seinustalla, 

perhonen liihotteli kevätkukasta kukkaan

ja tuuli toi mukanaan lämpimiä henkäyksiä, 

joihin oli sekoittunut monenlaisia tuttuja, kaivattuja tuoksuja.

Keväisten pihapuuhien lomassa olen seuraillut lintujen kevättouhuja 

ja oppinut siinä samalla tunnistamaan monien eri lintulajien ääntelyä ja laulua. 

Yhtenä alkuviikon iltana, kun aurinko oli laskemassa ja elämä ympäriltä hiljentynyt,

kuljin pihamaalla tavanomaiseen tapaani ja kuulin kuinka jokin lintu lauloi koivikossa.

Tunnistin linnun punarinnaksi ja ihan ääneen siinä puhelin, 

miten mieletön konserttimestari tuo pieni lintu onkaan. 

Pysähtykääpä joskus kuuntelemaan! 

Konsertoinnin voi kuulla erityisesti keväisinä iltoina, 

kun ympäristö on aivan hiljainen.

Sääennusteet ovat luvanneet hyvää ja lämmintä säätä myös lähiviikoille,

joten ehkäpä minä uskallan tänään istuttaa siemenperunat maahan

ja tehdä muitakin mukavia puutarhahommia.

Pihamaan ruoho on alkanut jo vihertää ja puissa sekä pensaissa on isot, pulleat silmut.

Jos sää jatkuu yhtä lämpimänä, ei mene kauan, kun hento vihreys täyttää koko luomakunnan.

Tämä kevät on aina niin sydäntä sykähdyttää aikaa!

💛💚💛

Kevään iloa Sinullekin!

-Kaaru-

Pakkaspäivien touhuja

Viime joulun alla kaipailin vuosi sitten virkkaamaani latvatähteä joulukuusen kruunuksi.

Sitä ei kuitenkaan löytynyt mistään,

vaikka tuntui, että käänsin koko talon ylösalaisin.

Asia jäi vaivaamaan siinä määrin mieltä, että päätin virkata tilalle uuden tähden kunhan 

sen virkkaamiseen liikenee muilta touhuilta aikaa.

Tällä viikolla päätin sen sitten virkata, 

kun pakkanen kiristi ulkona otettaan niin paljon, 

ettei sinne ollut juuri menemistä.

Saatuani tähden valmiiksi, kovetin sen erikeeper-vesiseoksella (1:2) 

ja säilöin tähden samantien joulukoristelaatikkoon, 

jotta se löytyy ensi jouluna takuuvarmasti.

Idea tähän kauniiseen tähteen löytyi blogiystäväni Eerikan ihastuttavasta blogista, 

josta löytyy myös linkki tähden virkkausohjeisiin.

.

Samoilla vauhdeilla virkkasin muutamia lumihiutaleitakin lisää,

jotka pääsevät koristamaan seuraavaa joulukuustamme yhdessä latvatähden

sekä aiemmin virkkaamieni lumihiutaleiden kanssa.

Virkkasin tähdet 100 virkattua lumihiutaletta- kirjan ohjeiden mukaan.

Ko. kirjassa on niin monta kaunista ohjetta, 

että tekisi melkein mieli virkata niistä jokainen!

Talviloma alkaa olla meillä lopuillaan.

Nopeasti on taas viikko vierähtänyt,

kuten kaikki viikot vuoden alusta tähän saakka.

Joskus on tuntunutkin, että aina ollaan perjantaiehtoossa

viikonloppua vastaanottamassa.

Monenlaisia kotoisia puuhia ehdimme kuitenkin viikon aikana tehdä, 

vaikka tänään tuntuukin, että viikko hujahti nopeasti ohitse.

On ollut jälleen ihana huomata, etteivät lapset niin kovin ihmeellisiä juttuja tarvitse lomallakaan.

Retket lähimetsään, hiihto, luistelu, mäenlasku ja ystävien kanssa oleminen 

ovat olleet tällä viikolla suosiossa.

Lapset, kuten me aikuisetkin, olemme nauttineet kaikkein eniten siitä, 

että olemme voineet kiireettömästi puuhastella kaikenlaista pientä tässä kotosalla, 

voimaantua yhdessäolosta vailla minuuttiaikatauluja, jotka meinaavat välillä arjessa uuvuttaa.

Kaikki edellä mainittu on tuonut riittävästi vaihtelua arkiseen aherrukseen ja olo on sopivasti voimaantunut. Ladatuin akuin on mukava tähyillä tulevaan viikkoon.

Maaliskuisten päivien ihania hetkiä Sinulle!

-Kaaru-

Sydämelliset laskiaispullat

Tänä vuonna laskiainen ja ystävänpäivä 

sattuvat kalenterissa peräkkäisiksi päiviksi.

Näiden päivien teemoja yhdistääkseni leivoin 

sydämellisiä laskiaispullia.

Minulla on tapana leipoa pullat äitini perinteisen pullataikinaohjeen mukaan. 

Samalla tulen siirtäneeksi perinteitä sukupolvien ketjussa eteenpäin.

Vielä eivät omat tyttäreni ole pullia leiponeet, 

mutta pian varmasti koittaa sekin aika.

Kaikenlaista muuta he kyllä leipovat ja ovat innokkaita kokeilemaan uusia juttuja.

Olen antanut leipoa etten tule sammuttaneeksi orastavaa intoa ja iloa.

Ihana, että touhuavat, pienet emännät!

Sydämelliset laskiaispullat

Pullataikina perus puolenlitran pullataikinaohjeella

Pullien päälle tuleva sydäntaikina

seuraavan ohjeen mukaan:

100g  voita

1 1/2 dl tomusokeria

1 kananmuna

1/2 dl kermaa

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

3 1/2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi.

Lisää joukkoon kananmuna, jonka jälkeen kuivat aineet ja kerma.

Nosta taikina jääkaappiin kovettumaan.

Valmista tämän jälkeen pullataikina.

Kauli sydäntaikina ohueksi levyksi

ja painele levystä sydänmuotilla pikkuleipiä.

Nostele pikkuleivät kohonneiden ja voideltujen pullien päälle.

Paista 225-asteisessa uunissa n.10 minuuttia.

Jäähdytä, halkaise ja laita väliin hilloa ja kermavaahtoa.

Siivilöi päälle tomusokerihuntu.

Laskiaistiistain mukavia tunnelmia Sinulle!

-Kaaru-

Ajatuksenlentoja

Syystalvi on täällä.

Vuoroin satelee vettä, vuoroin räntää, luntakin.

On kosteaa ja kylmää, vaikka lämpötila on pysytellytkin pääasiassa plussan puolella.

Yhä useammin tekee mieli hakeutua lämpöisen takkatulen ääreen,

kääriytyä vilttiin ja vetää villasukat jalkoihin sisällä ollessa.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat verottaneet voimia eri tavalla kuin normaalisti.

Me olemme olleet sairaina. 

Pahin vaihe on nyt kuitenkin jo takanapäin ja arki alkaa saada tutun sävelen.

Ja me äänemme takaisin. 

Pienistä asioista sitä osaa taas nauttia ja iloita.

Olla terveydestään kiitollinen.

Sillä lahjaa se on.

💜

Olen poltellut kynttilöitä viikon jokaisena päivänä iltapäivän

 hämärästä iltamyöhään saakka niin ulkona kuin sisälläkin.
Niiden pehmeä valo kantaa pimeimmän ajanjakson yli.

Herkästä valosta syntynyt tunnelma rauhoittaa mielen ja

saa ajatukset hiipimään joulun odotuksen juhlaan.

Ajatuksenani on ollut koota blogiini joulukalenterin muodossa kauneimpia ja herkimpiä joululauluja ja -runoja, mutta saa nähdä, ehdinkö sitä vielä tänäkään vuonna toteuttamaan.

Kovin on kiireinen loppuvuosi edessä.

Seuraava postaus on kuitenkin omistettu blogini jouluiselle synttäriarvonnalle, 

jonka jo viime postauksessa lupasin järjestää.

Sen myötä taitaa alkaakin tässä blogissa joulun todellinen odotus.

Ihanaa vuodenaikaa elämme!

💜

Marraskuisen viikon iloa Sinulle.

💛

-Kaaru-

Unelmien kääretorttu

Elokuun viimeinen viikko on alussa.

Taivas on tänään puolipilvinen ja ilma syksyisen kolea.

Vielä on kuitenkin luvassa lämpöisempiäkin päiviä, 

joten ehkäpä kesä ei ihan vielä ole ohitse, 

vaikka ajatukset alkavatkin hiljalleen kääntyä kohti syksyä.

Meillä on ollut perinteenä leipoa koulunpäättäjäis- ja lomanlopettajaiskakku.

Juhlistaa samalla alkanutta kesälomaa ja taas puolestaan toivottaa syyskausi tervetulleeksi.

Elokuun puolivälin paikkeilla, kun koulut jälleen alkoivat ja arki palasi tuttuihin ympyröihinsä, 

päätin leipoa lomanlopettajaiskakuksi perinteisen unelmatortun muunnelman:

Unelmien kääretortun, jonka ohje tuli vastaan yhden aikausilehden (en muista enää minkä) välissä.

Kääretortun makumaailma sopii tähän vuodenaikaan paremmin kuin hyvin, 

sillä siinä maistuvat kesän makeat mansikat ja syksyisen kirpeä raparperi.

Kääretorttu oli jälleen niin makoisa, että ajattelin kirjata ohjeen tännekin blogiin talteen,

muistiin itselle ja iloksi sekä inspiraatioksi kaikille muillekin. 

💛

Unelmien kääretorttu

Pohja:

4 kananmunaa

2 dl sokeria

1 1/4 dl perunajauhoja

3/4 dl kaakaojauhetta

reilu 1 tl leivinjauhetta

Täyte:

3-4 dl raparperihilloa

3-4 dl mansikoita

200g vaniljarahkaa tai -tuorejuustoa

150g mascarponejuustoa

1dl kermaa

Päälle:

vaniljarahka-mascarponejuusto-kermaseosta tasainen kerros

mansikoita

mansikanlehtiä ja kukkia

Valmistetaan kuten kääretortut yleensä.

Paisto 200 asteessa n.8 minuuttia.

Kesän aikana kiertelin verrattain ahkerasti kirpputoreja niin täällä
kotipuolessa kuin muualla Suomessakin.
Eräältä kirpputorireissulta mukaani tarttui näissä kuvissa näkyvät
Arabian pitsi-sarjan tarjoilulautanen sekä saman sarjan yksittäinen kahvikuppi.
Tämä sarja on minusta yksi kauneimmista menneiden aikojen astiasarjoista.
Ihastuin täysin sen kauniiseen, herkkään kuviointiin ja vaaleaan väriin.
Ilo kasvaa pienissä asioissa!

~~~~

Elokuun lopun tunnelmallisia hetkiä sinulle, joka täällä piipahdat!

Ja lämmin tervetulotoivotus teille kaikille uusille blogini lukijoille,
jotka olette tänne kesän aikana löytäneet! 

💛💙💛

-Kaaru-

Tuomen tuoksua ja raparperipiirakkaa

Kovin suuria tunteita on kätkeytynyt menneisiin viikkoihin ja päiviin.

Niin suuria, etten ole tunteikkaana ihmisenä kyyneliltäkään välttynyt.

Viime viikon loppupuolella vietimme koululaistemme koulunpäättäjäisiä kevätjuhlan merkeissä.

Sydän ihastusta täynnä katselin ja kuuntelin, kuinka he tärkeänä roolissaan esittivät oman osuutensa ohjelmasta ja lauloivat lopuksi suvivirren sydämensä pohjasta saakka.

Kesäiset sanat: "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen.." saattelivat heidät ansaitulle lomalle.

*** *** ***

Suvivirsi - se saa usein silmäkulmat kosteiksi. 

Se nostaa mieleen ihania muistoja lapsuudesta, 

elämän saavutuksista ja suurista onnen tunteista.

Sitä laulaessa havahtuu siihen, miten nopeasti vuodet ovat vierineet 

ja tuoneet jokainen tullessaan elämääni syvää sisältöä. 

Nuorin tyttäreni on nyt sen ikäinen kuin minä niinä vuosina, 

jonne varhaisimmat muistoni vievät. Onhan se vähän haikeaakin, että lapseni kasvavat yhä kauemmaksi minusta. Etteivät he enää olekaan niin kiinteästi osa minua. 

Jokainen uusi kesäloman alkaminen jättää taakseen yhden kasvun vuoden. 

Jokaisen vuoden jälkeen huokaan, kunpa ajan voisikin pysäyttää. 

Edes pieneksi hetkiseksi. 

Ja yhtäaikaa näen lapseni vieläkin vanhempina 

ja iloitsen heidän kasvunsa ja kehityksensä joka askeleesta.

Ensimmäinen lomaviikko on tullut keskiviikkoehtooseen. 

Tähänkin viikkoon on mahtunut monta ihanaa hetkeä yhdessä lasten kanssa, 

vaikka vielä hetki sitten painiskelin mielessäni sen ajatuksen kanssa, miten me jaksamme koko pitkän kesän syksyyn saakka. Ihan ilman aikatauluja ja rutiineja.

Onneksi lapset eivät kaipaa suuria elämyksiä, vaan tulevat onnellisiksi siitä, 

että saamme tuohuta päivät yhdessä. 

Ja olla lähekkäin.

💜

Lämpö on hellinyt tämän viikon, vaikka vielä viime viikolla ihmettelimme, 

minne kesän lämpö on karannut. Kauan sitä sai tänä vuonna odotella. 

Mutta odotus palkittiin, kuten aina tapahtuu.

Ihana lämpö saapui viimein. 💛

Tässä hetkessä kasvun voima on valtava.

Jokaisena uutena aamuna kukkapenkistä löytyy yön aikana kukkaan puhjenneita perennoja, 

tuomi tuoksuu ja pihasyreeni sekä pihlaja avaavat nuppunsa ihan kohta. 

Marjapensaat ovat täynnä kukintoja, mehiläiset surisevat niissä.

Ojanpientareilla, mäkien notkelmissa ja peltoaukeilla niittykukat ovat aloittaneet kukintansa.

Käki kukkuu onnellisia vuosia ja taivaanvuohi määkii lähimetsän takamailla.

Kun katselen ja kuulostelen kaikkea tätä kauneutta, 

sydämessäni liikahtaa jotakin äärettömän herkkää.

Kesä on tullut.

💛💚💛

Tänä aamuna huomasin raparperien kasvattaneen lämmöstä intoutuneina 

varsiaan niin paljon, että piti kerätä kesän ensimmäinen sato talteen.

 Niitä siinä maasta ylös nyhtäessäni puhelin ääneen, josko leivottaisi raparperipiirakkaa. 

Eipä tarvinnut enempää houkutella, kun tyttäreni päättivät ryhtyä tuumasta toimeen. 

Saatiin päiväkahville tuoretta ja makoisaa raparperipiirakkaa, jota maistelimme jäätelön kera vaahteran katveeseen katetun pöydän ääressä.

Piiraasta tuli niin hyvää, että taidan tallettaa ohjeen tännekin blogiin itselleni muistiin

ja teille kaikille inspiraatioksi ja iloksi. 

💜💜

Raparperipiirakka

3 kananmunaa

3 dl sokeria

1 dl voisulaa

1 1/2 dl maitoa tai kermaa

4 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 litra raparperia

Kuorrutus:

3 dl kermaa tai maitoa

1 1/2 dl sokeria

3 rkl voita

2 rkl perunajauhoja

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kerma/ maito.

Sekoita kuivat aineet taikinaan. Lisää lopuksi voisula.

Levitä taikina uunivuokaan ja ripottele pinnalle raparperipalat.

Sekoita kuorrutuksen aineet kattilassa ja sakeuta. Älä keitä!

Kaada kuorrutus raparperien päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 25-30 minuuttia.

Tarjoile sellaisenaan tai jäätelön kera.

Kesätuulen lempeitä lauluja juuri Sinulle!

💚💚💚

-Kaaru-

Ajatuksia onnellisuudesta

Koleat kevätpäivät ovat seuranneet toisiaan.

Kevät ei tänä vuonna kiirehdi.

Silti kaikki valmistuu ajallaan.

Kiirehtimättä. 

Kuten nuo pienet puutarhan sulostuttajat:

idän sinililjat, helmililjat, narsissit, krookukset ja kohta tulppaanitkin.

Sieltä ne työntyvät ylös maasta kylmää keliä uhmaten.

Eivät kavahda lumisateisia päiviä, 

koleaa tuulta eikä pakkasöitä, 

kuten me ihmiset.

Vaan avaavat nuppusiaan yksi toisensa perään elämän voimaan luottaen ja 

levittäytyvät sinisenä, keltaisena ja valkoisena mattona pitkin pihaa ja kukkapenkkejä.

Tuovat tullessaan ilon ja toivon kevään lämmöstä.

💛

Viimeaikoina olen pohtinut onnellisuutta.

Joskus onnen löytymiseen tarvitaan enemmän ponnisteluja, joskus riittää vähemmän.

Aina matka ei kulje omien suunnitelmien mukaan.

Tie saattaa olla mutkainen ja kuoppainen. 

Mäennyppylän takaa avautuu odottamaton maisema.

Aurinkokin vetäytyy pilveen.

Elämän varjoissa värit himmenevät.
Sumu estää näkemästä kauas.

 Silloin onnea täytyy etsiä läheltä.

 

Onni löytyy, vaikka taivas olisi pilvessä ja pilvet itkisivät elämän murheita.

Onneen ei loppujen lopuksi tarvita kovin suuria asioita.

Onni rakentuu pienistä palasista.

Joskus onneen riittää se, kun istuu sinitaivaan alla hetken ja

katselee kumpupilvien lipumista taivaankannella.

Joskus onni löytyy omasta puutarhasta:

kukista, linnuista, mullan tuoksusta.

Joskus onneen riittää tuulen hiljainen kuiske.

Ja kaikki on taas hyvin.

Minä löysin pienen onnenhippusen tästä kauniista, vanhasta kupista, 

joka tarttui mukaan kirpputorikierrokselta.

Pienestä, somasta kupista olen hörppinyt maitokahvia ja pohtinut elämää.

Ajatella, kahvia!

Minä, jonka ei koskaan pitänyt oppia juomaan tuota nautintojen juomaa.
Tuskinpa minä sen ylimmäksi ystäväksi koskaan tulen,

mutta tuollaisena pienenä tilkkana,

 pienestä posliinikupista juotuna, se on ihan hyvää. 

 Kupin takana vilahtaa valkoinen, pitkulainen tyyny.

Iltojen valoisuus on saanut aikaan sen, että kotiin tekee mieli laitella kesäisempiä juttuja. Niinpä, kun kevään kiireet hetkeksi hellittivät, päätin harrastaa ompeluterapiaa. Sain ommeltua muutamia uusia tyynynpäällisiä.

Valkoinen, pellavainen on yksi niistä.

Tykästyin.

Tuli hyvä mieli onnistumisesta.

Huomenna on äitienpäivä.

Kaikille äideille ja mummoille, jo oleville ja tuleville,

haluan toivottaa onnellista juhlapäivää!

Toivotaan, että kevätaurinko alkaa viimein lämmittää ja tuo kesän tullessaan.

💛

Lauantai-illan lempeyttä kaikille blogini lukijoille!

-Kaaru-