Syyslomaterveisiä

Menneellä viikolla vietimme syyslomaa.

Loman alkajaisiksi ajelimme lapsuuden maisemiini Pohjois-Karjalan sydämeen.

Saimme viivähtää rakkaissa, muistojen täyteisissä maisemissa pari päivää

ja olla vanhempieni luona.

Miten rakkaaksi tuo kotipaikka onkaan vuosien saatossa tullut.

Sama turvallinen lapsuudenkoti, 

sama kaunis pihapiiri ja rakkaat vanhemmat siellä tervehtimässä meitä.

Lämmöllä ja ilolla ottamassa vastaan.

Tutut huonekalut ja esineet puhumassa omaa muistojen kieltään,

huokuen levollisuutta, lohdutusta ja rauhaa.

Miten siellä onkin aina niin hyvä olla.

💛

Muistan kuin eilisen päivän, kun vuosia sitten kotoa pois muuttaessani isä sanoi: 

"Kaaru, pidäthän aina kodin kynnyksen matalana", tarkoittaen, että kotiin olet aina ja 

kaikissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa rakkaasti tervetullut.

Miten paljon se silloin lämmittikään nuoren tytön sydäntä ja 

miten paljon se lämmittää sydäntä yhä.

Että kotiin, turvapaikkaan, saa ja voi yhä mennä. <3

Rakas koti, jossa rakkaat vanhemmat odottavat, 

huolehtivat ja ajatuksin kantavat silloinkin,

kun emme siellä ole.

Alkuviikosta lapsuuden maisemat muuttuivat tuoreammiksi muistojen maisemiksi.

Loppulomamme vietimme omalla mökillämme keskellä erämaan rauhaa ja hiljaisuutta.

Aurinkopäivistäkin saimme nauttia ja syksyisen karusta pohjoisen luonnosta.

Syksy oli edennyt jo pidemmälle siellä kuin meillä täällä kotosalla, järvien sylissä.

Puut olivat pudottaneet ruskankirjavat lehtensä ja nuokkuivat nyt hiljaisina

ja alastomina loppusyksyn maisemaa vasten.

Kuljin tutuissa maisemissa lokakuinen auringonlämpö poskipäilläni.

Miten erilainen tuo tuttu maisema olikaan eri vuodenaikoina.

Vain pari kuukautta sitten samalla rantatörmällä istuessani 

koko luomakunta loisti täyteläisyyttään,

oli tuoksuja ja valoa täynnä.

Nyt kaikki oli riisuttua.

Pohjoisen kesä on kuin lyhyt, ohikiitävä hetki.

Parissa-kolmessa kuukaudessa näyttäytyy koko luonnon elämänkaari keväästä syysehtooseen.

Jokainen vuodenaika puhuu omalla kauniilla tavallaan luonnon kiertokulun eri vaiheista.

On aika puhjeta kukkaan ja on aika lakastua.

Kaikella on oma aikansa, myös luonnossa.

 

Lokakuisella, 

riisutulla rannalla lohdutti sydämeen piirtynyt muistikuva siitä,

mitä kaikkea kaunista on taas edessäpäin, 

kun lumi peittää alleen kaiken harmaan.

Sitä ajatusta vahvistivat myös tähdet, 

jotka syttyivät tummuvalle iltataivaalle kirkkaina ja kimmeltävinä.

Taivas oli niin kuulas, että sen kantta vasten saattoi erottaa linnunradankin!

Tähdet tuikkivat vierivieressä, kuin lämpöä toisistaan hakien.

Oli tulossa pakkasyö, ensimmäinen tälle syksyä.

Pilvet väistyivät ja hopeinen kuu nousi taivaalle valaisemaan tienoota.

Kylmyys pureutui syvälle luihin saakka, mutta sisällä mökissä oli lämmin.

Takkatulen loimotukseen oli hyvä ummistaa silmänsä.

**  **  **

Syysloma oli myös yhdessäoloa ystävien kanssa.

Kyläilyä puolin ja toisin.

Ajatusten jakamista, rinnalla kulkemista.

Ihania, mieliinpainuvia hetkiä rakkaaksi tulleiden ihmisten kanssa.

 Kiitos teille, että olette!

💛💜💛

Huomenna arki alkaa taas.

Tuntuu ihan mukavalta palata arjen rutiineihin.

Loma on tehnyt tehtävänsä.

💛 

 Iloa ja valoa uuteen viikkoosi!

-Kaaru-

Mökillä, erämaan rauha ympärillä

 Viime sunnuntaina ajelimme kotoamme pitkän huikosen kauas pohjoiseen, 

mökillemme.

Lähdimme katsomaan, miten mökki on pitkästä talvesta selvinnyt ja 

joko sinnekin on kesä tullut.

Mitä pienemmäksi lehti puussa kävi, sen korkeammalta aurinko paistoi. 

Mökillä, erämaan sylissä, meitä odotti yöttömän yön rauha.

Auringonvalo siivilöityi metsän takaa kullaten jokitörmällä valtoimenaan kukkivat rentukat.

Lintujen laulu soi tienoon yllä ja usva leijui keveänä harsona vedenpinnalla.

Askeleet veivät rantaan, kesäyön ääniä kuulostelemaan. 

Kaikki oli niin kaunista ja seesteistä, että piti ihan hengitystä pidättää,

ettei yön tunnelma olisi rikkoutunut.

Mökillä päivät ovat täyttyneet verkkaisesta tekemisestä, yhdessäolosta ja

luonnon voimaannuttavasta levollisuudesta nauttien.

Aiemmin keväällä ostamamme punamultamaalit pääsivät viimein käyttöön. 

Hirsikerta kerrallaan mökki alkoi saada uutta väriä pintaansa. 

Siinä maalatessani oli aikaa pohtia kaikenlaista. 

Hiljaisuus ympärillä kirvoitti mieleen ajatuksia menneistä vuosista, 

eletyistä hetkistä. 

Tulevaisuudestakin.

Kun yli 13 vuotta sitten kävin ensimmäisen kerran mökkitontilla,

se kasvoi niin tiivistä pajukkoa, ettei joki sen takaa juuri erottunut.

Silloin haaveilimme mökistä ja yhteisistä hetkistä siellä. 

Silloin haaveet olivat suuria, kuin aava ulappa, 

jonka peilityyni pinta ei yhtään väreillyt.

Olimme vain me kaksi, sydän tulvillaan rakkautta.
❤

 Vuodet ovat vierineet ja tuoneet elämään monenlaista uutta.

Tietä on kuljettu toisinaan hyvinkin uuvuttavien taakkojen alla. 

Silloin elämänpolulle on piirtynyt askeleita, raskaita ja laahustavia.

Välillä taas tie on ollut helppo kulkea, askel on kantanut kevyesti kuin keijun lento. 

Virvoittavien lähteiden ääreltä väsynyt mieli on löytänyt lepopaikan.

Taakkaa on saanut keveämmäksi, mieli piristynyt.

Matka on voinut jatkua jälleen.

Elämään mahtuu monenlaista, huolien ja ilon päiviä.

Samalla elämä opettaa, lisää nöyryyttä ja auttaa näkemään lähellä olevat elämän tärkeimmät asiat.

Lahjaksi annetut.

Täällä mökillä me olemme olleet virvoittavien lähteiden äärellä.

Täällä on vain tämä hetki ja sen tuoma ilo ja voima.

Mökin hiljaisuus antaa tilaa ja rauhaa ajatuksille ja koko keholle.

Arki etääntyy.

Useana päivänä olen kulkenut kameran kanssa hitaasti, pieniä erämaan ihmeitä etsien. 

Kesä täällä, kuin meillä siellä etelässäkin, on viimevuotiseen verrattuna myöhässä. 

Koivuissa oli tullessamme pienet lehdet, tänään, neljä päivää myöhemmin ne ovat jo melkein täysimittaiset. Rentukoiden kirkkaan keltaisista kukinnoista auringonvalo heijastuu moninkertaisena. Ympäröivä luonto on heleän vihreä ja alkukesän tuoksuja täynnä. 

Aurinko paistaa yötä päivää, on lämmin.

Olen iloinnut siitä,

että saimme tänä vuonna kokea tämän sydäntä sykähdyttävän kesän tulon kaksi kertaa - ensin kotona ja nyt täällä mökillä!

Ihan olen ääneen puhellut, että tällaistako on olla lomalaisena,

auringon hyväilevä lämpö harteilla, luonnon heräilevä kauneus ympärillä,

ilman huomisen huolia, ilman murheen murustakaan. 

Että tällaistako?

💛

Mieli on herkistynyt näkemään ja tuntemaan. 

On ollut aikaa vain olla ja nauttia kaikesta läsnäolevasta.

Aivan erityisesti olen iloinnut lasten leikistä. 

Täällä ei ole ollut heilläkään toimetonta hetkeä. 

Luovuudella ei ole rajoja, sanotaan. Se pitää kyllä paikkaansa. 

Yhtenä päivänä lapset keksivät rakennella luonnosta löytyvistä materiaaleista maatilan, joka on laajentunut päivien kuluessa.

Samat leikit ovat olleet lapsilla vuosikymmeniä sitten kuin tänäkin päivänä.

Kävyt ovat muuttuneet lampaiksi, lehmiksi, porsaiksi. 

Kepeistä on rakentunut aitauksia, kiviä on aseteltu reunustamaan pihamaita. 

Pehmeästä sammaleesta talot ovat saaneet kattonsa. 

Tässä minä istun ja katselen heidän leikkiään sydän pakahtumaisillaan.

💛💛💛

Olen tehnyt tästä hetkestä ja tästä mökkireissusta muistamisen arvoisen. 

Päivien tunnelmat tallentuvat kameran uumeniin, mutta rakkaimmat niistä painuvat muistoiksi sydämen sopukoihin. Yhdessä rakennamme kesämuistoja, joiden voimaannuttaviin ja kiireettömiin hetkiin on mukava vuosien päästä palata.

 Kesän ihania hetkiä myöskin Sinulle, joka täällä blogissani piipahdat.

💛💛💛

-Kaaru-

Muistojen mökillä

Istun rannalla.

Näen edessäni järvimaiseman.

Muistojen rannan ja ulapan.

Muistojen mökillä!

Tie, joka tänne tuo, kasvaa ruohoa.

Tienvarret ahomansikkaa,

mustikkaa,

vadelmaa, 

mesimarjojakin.

Lillukoiksi niitä lapsena sanoimme.

Miten raikkailta ne maistuivatkaan, 

kesän lämmössä!

Tie kulkee sakean sekametsän läpi,

mutkittelee vaaran laella ja

tulee lopulta jylhään honkametsään.

Auringonsäteet siivilöityvät tienpintaan

punaruskeiden runkojen takaa.

Portti narahtaa, kun sen avaa.

Tie laskeutuu jyrkästi vaaranrinnettä alas laaksoon.

Siellä tuoksuvat suopursut,

kukkivat niittyvillat.

Vielä vähän matkaa ja ollaan perillä.

Eteen avautuu niemi,

jonka keskellä punaiseksi maalattu mökki seisoo.

Punaisten hirsiseinien suojissa 

on levollinen tunnelma.

Ukin tekemä kello raksuttaa seinällä väsymättä, 

vaikka ajanjuoksu onkin pysähtynyt mökin portaille astuessa.

Mökkiniemen molemmin puolin avautuva 

järvimaisema rauhoittaa.

Kiire on loppunut ja aika pysähtynyt.

Täällä mökillä, niin paljon muistoja lapsuuden ja nuoruuden kesiltä!

Rakkaita muistoja, 

joista jokainen oma tarinansa.

Siinä he seisovat laiturilla, rintarinnan.

Niin kuin minä pienenä!

Minun rakkaani <3

Pujottavat madon ongenkoukkuun,

hämmästelevät sen luikertelua hetken ja

heittävät sitten koukun matoineen kauemmas laiturista.

Hipihiljaa seuraavat, 

kuinka kala ui lähemmäksi,

tarttuu matoon ja

 jää kiinni.

Koho nykii vedenpinnalla hetken,

ongenvapa nousee korkealle kohti taivasta.

Kuuluu riemukas huuto:

"Minä sain kalan! 

Kato, äiti, minä sain KALAN!"

Kauempana ulapalla
sorsaemo räpyttelee siipiään vedenpintaa vasten ja 

lehahtaa sitten lentoon.

Yhdeksän pientä poikasta seuraavat perässä.

Siivet eivät vielä kanna.

Sinne ne läiskähtävät takaisin veteen.

Yksitellen.

Onpa ne kesyjä tänä vuonna.

Söisivät vaikka kädestä, 

jos niille jotain antaisi.

Päivä on painumassa mailleen.

Auringonlasku on värjännyt maiseman punaisen eri sävyihin.

Peilityyni järvenselkä heijastelee samaa maisemaa.

Istun yhä rannalla mietteissäni.

Muistot tulvahtavat yksitellen mieleen.

Viipyilen niiden tunnelmissa vielä hetken.

Lapsuuden huolettomissa, 

kultaisissa vuosissa.

On tullut yö.

Tyyni rauha huokuu ympäröivästä maisemasta.

Linnunlaulu on lakannut kuulumasta.

Ei kuulu mitään ääniä.

Tai kuuluu sittenkin:

Vesi liplattaa hiljaisesti rannan kivikkoa vasten.

Yön hämärässä kynttilät loistavat lyhdyissään.

Tässä me istumme,
vuoroin yksin,
vuoroin yhdessä.
Minä ja puolisoni.

Lapset nukkuvat.
Kuuntelemme hiljaisuutta,
niin kuin kuuntelimme silloinkin,
kun vuosia sitten hyssyttelimme esikoistamme
unenmaahan matkaamaan.

Kesäyön kauneudesta en meinaa saada
 kyllikseni!

***************

Aamuaurinko valaisee maiseman jo varhain.
Uni karkaa silmistäni,
joten hiivin hiljaa ulos
kesäaamun kirkkauteen.

Usva leijailee järven yllä.
Se on kevyttä kuin keijujen tanssi.
Siinä on jotain valtavan ihmeellistä, kaunista.
Se hämmästyttää!

Kuikka huutelee huutojaan rantakaislikossa,
linnut ovat aloittaneet jälleen riemukkaan laulunsa.
Aamunkasteinen maa tuoksuu kesälle.

Miten tämä maisema voikaan valloittaa niin.
Muistojen maisema <3

Kesä on voiman lähde,
niin sen täytyy olla.
Sen kauneudesta, sen valoisuudesta ammennan voimaa.
Varastoin sitä kehon jokaisen sopukan täyteen,
että jaksan sen turvin
räpistellä taas seuraavaan kevääseen ja kesään.

-Kaaru-

Riukuliiteri

Sain muutamia kyselyjä sähköpostitse edellisen postauksen kuvissa vilahtaneeseen puuvajaan liittyen, joten ajattelin tehdä siitä ihan oman blogipäivityksen :)

Puuvaja, jota kutsumme riukuliiteriksi, valmistui viime kesänä mieheni ja isäni toimesta vanhempieni mökille. Liiterin suunnittelijana ja pääasiallisena rakentajanakin toimi mieheni. Liiteri rakennettiin täysin luonnosta löytyneistä materiaaleista sekä kierrätystavarasta. Yritin kaivella kuva-arkistoja rakennusajan kuvien toivossa, mutten harmikseni löytänyt kuin yhden kuvan. Muistelenkin, että ehdin kameran kanssa ikuistamaan rakennustouhuja vasta siinä vaiheessa, kun se oli jo lähes valmis. Liiterin rakentamisessa kun ei mennyt kovin montaa työpäivää.

Rakennuksesta haluttiin tottakai tuulettuva, jotta siellä säilytettävät polttopuut eivät pääse homehtumaan, mutta ovat silti säältä suojassa. 

Homma lähti liikkeelle siitä, että rakennuksen pohja tasoitettiin ensitöiksi tasaiseksi. Kuorittiin siis maa-aines, kuntta, pois ja tasoitettiin sen alta paljastunut hiekka tasaiseksi perustuspohjaksi. 

Siihen sitten ladottiin painekyllästettyä lautaa tulevaa lattiaa suojaamaan. Niiden päälle aseteltiin neljä kuormalavaa, jotka toimivat siis liiterin lattiana. 

Seinärakenteet koottiin meidän talomme remontista vapautuneista vanhoista ovenkarmeista (4kpl), jotka ruuvattiin kiinni toisiinsa. Helppoa ja nopeaa kokoamista siis. Nopeastipa olikin seinäkehikot pystyssä, jonka jälkeen rakennettiin kattoniskat.

 Kattoniskojen päälle nosteltiin sitten vanhat kaapinovikarmit (3kpl), jotka ruuvattiin kiinni kattoniskoihin. Sittenpä oltiinkin jo katon pellitysvaiheessa, jonka jälkeen päästiin tekemään ulkovuoritusta.

 Ulkovuoraus tehtiin noin ranteenpaksuisista männynrungoista, joita löytyi mökkitontin metsästä. Ne vain leikattiin määrämittaan ja naputeltiin nauloilla paikoilleen kiinni liiterin runkona toimiviin vanhoihin ovenkarmeihin. Viimeisenä taisi valmistua ovi vanhoista harmaantuneista laudoista. Myöhemmin äitini ja tätini ovat naputelleet oven viereiselle seinälle "ikkunan" vanhasta ikkunanpokasta ja karmit samasta harmaantuneesta laudasta kuin ovi ja ovenkarmitkin. Kylläpä vain tuo valeikkuna antaakin mukavasti ilmettä tuolle liiterille.

Halpaa, nopeaa ja suhteellisen helppoakin. Liiterissä on aika hauska tunnelma. Sisällä seisoessa tuulenvire puhaltaa läpi seinistä ja lattiasta, mutta silti lumi eikä sade pääse sisäpuolta kastelemaan. Hyvin on liiteri palvellut tähän saakka, toivotaan että palvelee vielä pitkään :) Hyvin se tuohon mäntykangasmaisemaan ainakin sopii :)

-Kaaru-

Kotiseudulla mökkeilemässä

Kotiuduttiin eilen viikon mittaiseksi venähtäneeltä kotiseutulomalta. Ei sieltä vaan malttanut lähteä yhtään aiemmin pois. Niin rakas kotiseutu, Pohjois-Karjala <3 Siellä me olimme kaikki 4 sisarusta perheinemme sekä äiti ja isä yhdessä koolla vanhempieni mökillä, kirkasvetisen järven äärellä. Viikkoon mahtui paljon kaikenlaista mukavaa puuhaa, rentoa yhdessä oloa, naurua, laulua, ongintaa, saunomista ja uintia, hyvää ruokaa, pelejä ja leikkejä, serkusten jälleennäkemisen riemua. Iltanuotiolla istuttiin lähes jokaisena iltana rupatellen, muistellen menneitä ja haaveillen tulevaisuudesta. Kirpputorikierroksellekin ehdin, kotiintuomisina kassi täynnä kaikkea kaunista, aarteita vuosikymmentenkin takaa.

Mökki ympäristöineen on rauhan tyyssija.
Pakahduttavan kaunis järvimaisema, lähimetsissä kiemurtelevat metsäpolut, joita pitkin jo lapsena juoksimme, kuikan huutelu peilityyneltä järvenselältä, ampiaisten ja muiden pörriäisten surina hiljaisessa heinikossa, mustikat ja vadelmat, se kaikki niin rakasta! Koko paikkakunta ja sen lähiympäristö täynnä muistoja <3

Sinne palaamme taas ensi kesänä.

Kotiin tultua pihanurmi rehottaa valkoisena apilamerenä, lakat (hillat) ovat kypsyneet kerättäviksi, kohta mustikatkin, kasvimaalla rikkaruohot vallanneet alaa, kukkapenkin kukat auenneet täyteen loistoonsa. Mukava silti olla kotona, vaikka ikävä kotiseudulle onkin taas niin kova.

Aurinkoa toivottelen tähänkin viikkoon!

-Kaaru-

Mökkielämää

Heinä-elokuun vaihde vietettiin iki-ihanalla vanhempieni mökillä Pohjois-Karjalan sydämessä. Ei tämän ihanampaa paikkaa taida maa päällään kantaakaan! Ne ovat ne muistot, jotka tekevät paikasta niin rakkaan. Onhan täällä vietetty jo varhaisesta lapsuudesta saakka kesiä ja nyt siitä samasta riemusta saavat nauttia omat lapsemmekin. Miten nostalgista! Ja tietenkin vaikuttaahan siihen mökki-idylliin myöskin tuo kristallinkirkas, puhdas ja raikas järvivesi, jonka veroista saa muualta etsiä. Vesi olikin lämmennyt kesän helteiden myötä +26 asteiseksi. Sellaista linnunmaitoa, että! Lapset, kuten me isommatkin, nautimme sydäntemme kyllyydestä kesästä ja mökkeilyn ihanuudesta, siitä kaikesta vapaudesta, jota vain mökillä ollessa voi kokea. Ja mikä parasta, saimme viettää mökillä kokonaisen viikon yhdessä koko suvun kanssa. Lapset saivat leikkiä kaukana asuvien serkkujensa kanssa ja me aikuiset rupatella niitä näitä milloin letunpaiston, milloin synttärikemujen, millon minkäkin mukavan toiminnan lomassa :)

                           

Tätä maisemaa ei silmä koskaan väsy katselemaan.

Mökillä ollessa vietettiin myös kahdet synttärikemut. Päivänsankari valitsi teemaksi ponit, joten ponilautaset/kupit ja servetit ostettiin mökille lähtiessä kotipaikkakunnan marketista, jossa sellaisia aivan sattumalta myytiin :) Juhlat järjestettiin taivasalle, mökin pihapiiriin. Ja toki asiaankuuluvien ilmapallojen ja synttäriherkkujen kera :) Iltapäivä oli mukavan puolipilvinen, joten aurinkokaan ei päässyt juhlijoita liiemmin paahtamaan vaikka ilma muutoin olikin tosi lämmin. Mukavat olivat juhlat. Lapset kuten me aikuisetkin nautimme kauniista järvimaisemasta ja kesäisestä luonnosta sekä mukavasta yhdessäolosta. Tällaisia juhlia voisi harrastaa enemmänkin. Niin rentoa viettää niitä ulkona!

Ja illan hämärtyessä sytyttelimme lyhtyihin kynttilöitä ja ihailimme elokuisen illan salaperäistä hämyä. Tykkään niin kovasti elokuusta, vaikka toisaalta se viestiikin kesän loppumisesta pimenevien iltojen myötä ja on siksi tavallaan haikeakin kuukausi. Aika jolloin sanotaan kesälle jäähyväiset ja ruvetaan odottamaan syksyä. Toisaalta, onhan elokuu myöskin elonkorjuun aikaa. Joka vuosi on yhtä jännittävää nähdä mitä puutarha ja metsä tarjoavatkaan talven varalle säilöttäväksi. Tänä vuonna molemmista on löytynyt runsain määrin satoa vihannesten, marjojen ja hedelmien muodossa. Miten mukava onkaan ruveta jälleen säilöntäpuuhiin :)