Rakkaudella poimitut!

Pöydällä kimppu valkovuokkoja. Pieni kimppu, mutta niin täynnä rakkautta ja kauneutta! Se on pienin käsin äidille poimittu. Ja taas on se puristava tunne sydämessä. Kun ovat nuo pienet poimijat tänä keväänä taas isompia ja silmissä vain vilahtelevat ne hetket, ne pienet, ne kullanarvoiset, kun olivat pieniä ja minun niin kokonaan. Minä olin heidän maailmansa, minä näytin sen heille. Ja he olivat minun maailmani. Sitä he ovat edelleen, minun koko maailmani. Mutta kuin huomaamatta, on matka vienyt heitä kauemmas.. Ja paljon mietin, kun katselin pieniä tyttöjäni polkemassa pitkin hiekkatietä, katselin, kunnes katosivat puiden taa, maailmaan, jonne minulla ei ole pääsyä. Vilkutin vielä, lähetin suukot tuulen matkaan sekä toivoin enkeleitä pitämään huolta. Ja kun katson tuota kaunista kimppua pöydällä, vilisevät silmissä edelleen muistot.. Mutta ymmärsin, on tämä päivä meille lahjaksi annettu, on tässäkin se onni, jota ei muuhun vaihtaisi. Onni, jota eikä kukaan vie minulta pois!

Pikkuisimman prinsessan 4v. syntymäpäiväjuhlat!

Elokuussa juhlittiin meidän pikkuisinta tyttöä läheisten rakkaiden ja ihanien ystävien kanssa. Täyttyi koti naurusta ja onnenhymyistä, seikkailivat juhlapöydän kattauksessa pienen toivomat kissat ja puhallettiin kakun päältä jo neljä kynttilää! Mutta kuinka voikaan jo olla neljä vuotta siitä, kun ensi kerran kohdattiin. Oli sylissäni jotain niin ihanaa, se oma pieni tuhiseva vastasyntynyt. Silmissä vilisee ne ohikiitävät ensihetket, ne, jotka kuin varkain muuttuivat viikoiksi, vierähti kuukausiksi ja täyttyi vuosiksi. Muuttuivat ne hetket kauniiksi muistoiksi ja kuinka paljon olemmekaan kokeneet yhdessä! Ja niin paljon olen saanut, kun minulla on sinut!
Vähän aina haikeana sitä sulkee oven viimeisten vieraiden lähtiessä, on ikimuistoinen päivä takana taas. Kun yhdessä niitä suunnitellaan ja valmistellaan, ja ohikiitävän kauniin hetken verran ollaan siinä. Juhlapäivässä, jota on niin odotettu! Nämä päivät jäävät kyllä aina niiden kauneimpien muistojen joukkoon, sinne, missä on myös palasia niitä arjen leikkihetkiä, niitä yhteisiä retkiä ja touhuja, kun mentiin ja seikkailtiin tai kun oltiin vaan lähekkäin. Ja kuinka sitä toivoisikaan, että aika tähän jäisi, näihin huolettomiin lapsuuden päiviin. Kumpa voisikin joka päivä olla näin vain, pitää omansa siinä. Näksisi sen onnen ja naurun, kuulisi ne mieltäpainavat asiat ja olisi siinä tukena. Jotenkin niin paljon muuttuu, kun täyttää neljä, se ei olekaan enää niin pieni tyttö vaan lähempänä jo niitä suurempia seikkailuita. Mutta vaikka sydäntä puristaa, on onnikin silti tässä, tänään. Ja juhlapäivä oli juurikin sellainen, onnellinen ja täynnä elämää!

Näkemiin..

Täällä ollaan oltu viime päivät vähän haikeana. Kesäkuun alussa syntyneet kisunpoikaset on aikaa lähettää maailmalle.  Ja Instassa meidän elämää seuranneet tietävät, että onhan ne niin suloisia ja ollaan niihin kyllä jokainen kiinnitty. Mukava on ollut seurata niiden kasvua ihan alusta asti, ja olinpahan mukana synnytyksessäkin, kun satuin aamuneljältä sinä kesäkuisena aamuna heräämään. 

Tänään on aika sanoa näkemiin kahdelle viimeiselle kisunpoikaselle. Yksi on jo lähtenyt ystävien luokse, yhden pidämme ja nämä kaksi lähtevät tänään. Mutta kyllä se luopuminen silti tuntuu haikealta, vaikka toki ollaan onnellisia, että pääsevät hyviin koteihin ja nämä kaksi tänään samaan kotiin. Näkemiin Molli ja Malla!

Kaikki hyvin, Poutapilven alla...

Kuinka onkaan ollut ikävä! Ja melkeinpä ihmettelen, miten näin kauan olenkin pystynyt olemaan poissa, miksen muka ehdi tai malta istahtaa tähän koneen ääreen useammin ja tallentaa taas elämäämme tänne. Mutta tässä sitä ollaan, toivottavasti tämän illan jälkeen taas useammin!

Mutta mikä sai minut taas palamaan on kaipuu. Tuli hirmuinen ikävä kunnon kameralla kuvaamista, ikävä kirjoittamista ja sitä tunnetta, kun joskus tämän aloitin ja olin niin innoissani. Oli paikka, mihin kuvata ja samalla kirjoittaa elämää ja ajatuksia kuin päiväkirjaksi. Ja yhtäkkiä se kaikki vain jäi, ja on välillä tuntunut harmittavaltakin. Toki elämässämme tapahtui hirmuisesti viime syksynä, ja vaikka olisin halunnut jatkaa, koin, ettei voimavaroja ollut tähän. Mutta vaikka arki helpottikin, tuntematon muuttui tutuksi ja se kaikki alkoi rullaamaan painollaan, en palannut.. Mutta nyt on aika, ja vaikka sopivasti siksi, että blogin aloittamisestakin tuli tämän kesän aikana kuluneeksi viisi vuotta.

 Ja vielä, valtavan suuri kiitos teille ihanat siellä, jos vielä ootte siellä, niin ihanaa, jos kaikki nämä menneet kuukaudet olette jaksaneet odotella postia. Tässä se nyt tulee. Ja kaikki on paremmin kuin hyvin täällä pienen poutapilven alla.
Jäättehän kuulolle!

Huhtikuun ensimmäinen!

Kevättä ilmassa. Tytöt toivat eilen pienen kimpun kevään ensikukkasia, noita pieniä aurinkoja, äidin ja pienen kuumepotilaan piristykseksi. Ja kyllä on muutenkin viime päivinä tuntunut niin keväältä, sillä aurinko on paistanut, sulattanut lumet kotipihasta ja sisällekin tuonut ihanan valon paistaessaan iltaan saakka! Vaikka vapaapäivät ovat menneetkin kuumepotilaan hoivaamiseen, on tullut järjesteltyä myös keittiön astiakaappeja. Yleensä keväisinkun sitä innostuu sisustamaan ja järjestämään kodin sellaisia kohtia, joita muuten liian harvoin siivoilee. Seuraavaksi ehkä sitten vaatekaapin kimppuun etsimään kevät- ja kesävaatetta hyllyjen perältä esille. Ah, ihana kevät!

Pääsiäiseksi lähdettiin ajelemaan kohti lapsuudenkotini maisemia, lasten mummilaa. Ja vaikka tänä vuonna tytöt innostuivat virpomaan myös meillä kotona naapureissa, kuuluu perinteisiin käydä serkkujen kanssa virpomassa myös mummilan naapureissa, joissa aina niin innolla odotetaan näitä pieniä piipahtamaan. Lauantai-iltana syttyy pääsiäiskokko, jonka äärellä kokoontuu koko perhekunta paistamaan makkaraa ja illasta nauttimaan. Mukava ja leppoisa oli meidän pääsiäinen maaseudulla, rakkaiden luona.

Pääsiäisruohot

 Pääsiäisen perinteisiin on aina kuulunut istuttaa pääsiäisruoho. Tänä vuonna se jäi meillä palmusunnuntaihin, mutta parempi myöhään kun ei ollenkaan. Ja se yhdessä tekeminen siinä ehkä mukavinta onkin ja toki sen kasvun seuraaminen sitten. Ja kyllä nuo ruohot ilahduttivat meitä täällä kotona pääsiäisviikon, kun ne valoisalla ikkunalla alkoivat puskea pikkuisia varsiaan ulos mullan seasta.