When the time stands still on Midsummer...

These light, clear late hours of the day, when the wind goes home for the night and the next morning is almost here - I can feel summer with all my sences. Perhaps it is the magic of Midsummer or I just let go of all the worries of the world for one night.

We enjoyed the nordic Midsummer evening already yesterday when packing our boat for an over-night trip to our island Svidi. We had half an hours drive from our pier to the cliff shore where we dropped the anchor, cooked evening tea and watched the silent moments of a summer night when the sun never goes down.

The sheep that we had there every summer for five years did a good job and now the island is airy and only the ancient pines are left and strawberries, blueberries and meadows.

We followed the paths and investigated small animals of the sea, swam in the  cool water and would have stayed if not the every day tasks were waiting and the food-basket was empty - but tomorrow again if we have the weather on our side.

Tomorrow we celebrate the Midsummer Eve, raise the May pole decorated with wild flowers in the middle of our village, perhaps take few dance steps and sing the old sailor songs, taste the new potatoes and try to find nine flowers to put under the pillow - in the boat - in the evening.

Happy Midsummer!

Saarelaisia - Islanders...

Living on an island and in the archipelago behind two ferries and among warm, special islanders is something different. People here are helpful and our social life has never been richer. We don't need to watch soap-operas - this is reality without tv: garden-parties, markets, dinners, get-togethers.. And the Event of the Week, visiting the local grocery's on Saturday! 

Kaivo on jäässä, rakentajat liukastelevat pihapoluilla ja pikku-Valmetista puuttuu etuhaarukka. Tarvitaan soraa, traktorinlavaa, sähkömiestä ja kaivinkone. Hyvät neuvot ovat kultaa kalliimpia! Kaikkea löytyy – ja myös hauskoja, lämpimiä, metkoja ihmisiä. Miten ne kaikki ovat tänne samalla saarelle rantautuneet? Alamme päästä siitä kärryille, emmekä enää tarvitse saippuaoopperaa. Elämä on täynnä tosia juonenkäänteitä, puutarhajuhlia, kellarimyyjäisiä ja saaristolaispäivällisiä. Lauantain kauppareissu kirkolle on Tapahtuma. Sosiaalinen elämämme on saavuttanut täällä kliimaksinsa. Emme tiedä, mihin yhdistystouhuun intoutuisimme tai miten kaikki kiinnostavat kansalaisopiston kurssit mahtuisivat kalenteriimme. Elokuviin pääsee onneksi vain kerran kahdessa viikossa. Samaa taikinanjuurtakin olevia on kuten se yksi: kun esittelin itseni, hän kertoi olevansa Herra Sämpylä! Selviä sukulaissieluja siis.

60 years ago Rumar was a lively village and people visited each other often. They had all kinds of courses in handicraft like in this photo, mangled their laundry together with a huge mangle of Pellas - that we found at our attic - cooked potato flour, had weddings. They had this special habit of baking dried sweet bread: the down side was for the ladies and the upper swinging side for the men...

Vielä kuusikymmentä vuotta sitten täällä kylälläkin tavattiin. Tapanista Nuuttiin kyläiltiin talosta toiseen. Ompeluseurassa syntyi sukanvarsia, ja marttojen käsityökursseilla lampunvarjostimia. Korppuja leivottiin etukäteen tarjottaviksi. Niiden alapuoli oli varattu naisväelle ja keinuva yläpuoli miesväelle. Tai sitten kokoonnuttiin mankeloimaan, keittämään perunajauhoja ja viettämään häitä. Nyt koitamme kyläyhdistyksessä keksiä uusia kohtaamisia juhannussalon ja venerannan lisäksi. Niitä voisivat olla laskiaismäki, elosoitto tai kekrikekkerit. On tärkeää tavata, tulla tutuksi, tukea ja toimitella.

During the midsummer at the end of June the whole village meets by the may pole which is then decorated and put up by the men. We listen to the guitars and accordions, sing and dance around the pole.

Now we are trying to find new ways to meet each other here in our village. Our own hide-away of the village is Skorvlot Island with a pilot cabin and place for cheerful picnics. It is located on old sea route that already the vikings used, nowadays a museum route.

Miten muuten tietäisimme, että katto on suorassa, ellei oma-aloitteinen saarelainen sinne olisi kiivennyt vatupassi hampaissa? Miten katto ylipäätään olisi valmis ellei sinne kesällä olisi tiukan paikan tullen ja rakennusaikataulun pettäessä kiivennyt useampikin avulias? Vanhan talon peruskorjaaja tarvitsee monenlaista sellaista tekijää ja tavaraa, jota ei löydy kataloogista. Sellaisia löytyy vain ihmisiä kohtaamalla, jutustelemalla ja pyytämällä apua. Sitten kun joku pyytää meiltä, tiedämme kuuluvamme Saarelaisiin.