Joidenkin ullakolta voi löytyä muutakin kuin isoisän vanha olkihattu. Guardian tietää kertoa, että Draculan (1897) kirjoittajan Bram Stokerin kadoksissa ollut muistikirja on löytynyt erään talon vinttikerroksesta. Löydön teki kirjailijan lapsen lapsenlapsi.
Reilu satasivuisesta kirjasesta löytyy Stokerin hajanaisia huomioita elämästään, kun hän toimi vielä opiskelijana Dublinin Trinity Collegessa ja työskenteli puolipäiväisenä kirjurina. Mukana on haparoivia proosan pätkiä ja runoja sekä myöhempien teosten ideoita kantavia huomioita merestä ja varjoihin kätkeytyvistä vaaroista ja miehestä, joka kykenee heijastamaan kohtaamiensa ihmisten sisäisiä tuntoja. Nuoren Stokerin mieleen on pyrähtänyt myös mielikuva kärpäsiä pulloon keräävästä pojasta. "Kärpäsiä on niin paljon, että niillä ei ole tilaa edes kuolla."
Stoker ei eläessään juurikaan laverrellut henkilökohtaisista asioistaan ulkopuolisille, joten siinä mielessä kirjanen herättää mielenkiintoa. Merkinnät on tehty kahdeksan vuotta ennen kuin Stoker edes aloitti kirjoittaa vampyyritarinaansa, mutta tarkkavaistoisimmat löytänevät siitä ituja tulevasta mestariteoksesta.
Dracula on hiljattain ollut muutenkin tapetilla. Jokunen vuosi sitten eräästä ladosta Pennsylvanian takamailta löytyi romaanin alkuperäinen käsikirjoitus. Kanteen oli kynällä kirjoitettu teoksen nimi "KUOLEMATON" (THE UN-DEAD), mutta sisältö oli muutamia pienempiä poikkeamia lukuunottamatta ehtaa ja aitoa Draculaa. Tämän käsikirjoituksen ja siihen Stokerin tekemien huomioiden pohjalta kirjailijan kaukainen sukulainen julkaisi sitten tarinan jatko-osan, Dracula the Un-Dead (2009).
Stokerin luoma ihmiskuvatus ei suostu kuolemaan, minkä ei pitäisi olla yllätys kenellekään. Järkevimmät meistä ehkä peesaisivat sitäkin Guardianin lukijaa, joka totesi luettuaan uutisen ullakon yllätyksestä: "Surkeata tuo tuollainen kirjailijoiden komeroiden tonkiminen siinä toivossa, että löytyisi jokin vanha muistivihko, ostoslista, tuherrettu postikortti. Rahan ja ajan tuhlausta... Oikeasti. Hankkikaa elämä."
Kirjoituksia kirjoista, kirjailijoista, lukijoista, kirjojen kustantajista ja vähän muustakin...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bram Stoker. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bram Stoker. Näytä kaikki tekstit
24.10.2011
30.9.2010
Vampyyrit
Vampyyreistä on tullut pikavauhtia osa modernia mytologiaa, nykyään jopa arkipäivän kuvastoa. Kiitos Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasarjan suosion, ja sitä seuranneen elokuva- ja televisiotuotannon. Kaupungilla kävellessä virnistelevät ja irvistävät, veren tahrimat kulmahampaat tulevat vastaan kulmasta kuin kulmasta.
Irlantilainen Bram Stoker siirsi aikoinaan (1897) Draculan tarinan romaanin muotoon ja sai paljon jäljittelijöitä peräänsä, niin kirjallisuuden kuin elokuvan puolelta. Mutta vasta 1970-luvulla verenimijästä muotoutui se populaarikulttuurin ikoni, jonka me tunnemme paremmin kuin hyvin. Samalla hänet alettiin nähdä lajityypillisenä hahmona.
Tänään luettuna Rice vaikuttaa hieman hitaalta, uskaltaisin jopa väittää: tylsältä. Päähenkilön murjotus on tiettyyn rajaan asti kiehtovaa, mutta alkaa muutaman sadan sivun jälkeen jo ärsyttää. Yllättävää on romaaniin sisältyvä pedofilinen vihjailu, mikä tietenkin osaltaa korostaa teoksen yleisgroteskia sävyä. 2000-luvun populaarituotteeksi Veren vangeista ei silti olisi. Viihderomaaniksi se on aivan liian monitasoinen.
Mutta mistä tämä viehtymys teräviin kulmahampaisiin tulee? Jostakin syvältä ja kaukaa. Tarinoiden ja myyttien alkulähteeltä, pelosta omaan sisäiseen maailmaamme... Mitä tapahtuu, kun nekin kuorrutetaan teinitason kysymyksillä. Ei ainakaan vastauksia.
Anne Rice: Veren vangit. Suom. Hanna Tarkka. Otava 2009 (1992).
Irlantilainen Bram Stoker siirsi aikoinaan (1897) Draculan tarinan romaanin muotoon ja sai paljon jäljittelijöitä peräänsä, niin kirjallisuuden kuin elokuvan puolelta. Mutta vasta 1970-luvulla verenimijästä muotoutui se populaarikulttuurin ikoni, jonka me tunnemme paremmin kuin hyvin. Samalla hänet alettiin nähdä lajityypillisenä hahmona.
Anne Ricen Vampyyrikronikat (1976-2003) oli ensimmäinen vakavampi yritys muokata vampyyriaiheesta kirjallisesti kestävämpää tuotetta. Sen ensimmäinen osa, Veren vangit (Interview with the Vampire, suom. 1992), pyyhki pölyt Stokerin vampyrologiasta ja loi oman koodistonsa päälle.
Tästä koodistosta me saamme nauttia tänään.
Sen mukaan vampyyrit ovat hieman alakuloisia, filosofiaan taipuvaisia, kohtaloonsa sidottuja traagisia hahmoja, joiden yllä leijuu romanttinen vire. Rice itse lisäsi keitokseen vielä seksuaalisia konnotaatioita, joissa ei kaihdettu sadomasokistisia tai homoeroottisiakaan vivahteita.
Taseiden ja tulosten turmelema kustannustoimittaja napsaisi kokonaisuudesta alta aikayksikön ainakin sata sivua pois.
Mutta mistä tämä viehtymys teräviin kulmahampaisiin tulee? Jostakin syvältä ja kaukaa. Tarinoiden ja myyttien alkulähteeltä, pelosta omaan sisäiseen maailmaamme... Mitä tapahtuu, kun nekin kuorrutetaan teinitason kysymyksillä. Ei ainakaan vastauksia.
Anne Rice: Veren vangit. Suom. Hanna Tarkka. Otava 2009 (1992).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)