Mandala Madness ja monenlaisia kuulumisia

Hei pitkästä aikaa!

Ihan aluksi tahdon muistuttaa Peikkokukkulan blogin lukijoita siitä, että olen nykyään paljon enemmän Instagramissa kuin blogistaniassa. Sinne päivitän kuulumisiamme lähes joka päivä. Siitä voitte syyttää vaikka ihanaa iPhone 6 plussaa, jossa on niin iso ruutu, etten enää viitsi lainkaan kököttää tietokoneella. Puhelimella en kuitenkaan voi tehdä blogia, olen kokeillut, eikä siitä tullut mitään. Pitäisi ostaa jokin sovellus, enkä viitsi ostella mitään "turhaa". Instagram on myös ihanan kätevä, ottaa vain kuvan ja lähettää sen samantien. Jää kokonaan pois tietokoneelle tallentaminen ja kuvien pienentäminen. Huonona puolena tosiaan se, ettei sinne viitsi kirjoitella juuri mitään. Jos satut tietämään, miten pystyisin tekemään blogia ilmaiseksi iPhonella, niin minua saa valistaa kommenttiloodan puolella.

Instagramista minut löytää nimellä @peikkokukkulanmia

...ja sitten niihin kuulumisiin:

Olen viimeksi kirjoittanut toukokuussa, joten nyt aivan lyhyt katsaus elämäämme. Nelivuotias poikani aloitti koulun maaliskuussa itkien ensimmäisen viikon. Sen jälkeen koulu on sujunut loistavasti. Hän on pakolliseen esikouluun valmistavalla vapaaehtoisella luokalla katolisessa julkisessa koulussa. Dominic piti esitelmän (!) lepakoista. Hän osaa jo kirjaimet, vokaalit, kirjoittaa nimensä siistein pienin kirjaimin, tunnistaa sekä tekstauskirjaimet että isot kirjaimet, osaa numerot, viikonpäivät, kuukaudet. Hän osaa sanoa, millä kirjaimella sana alkaa. Hän osaa kirjoittaa ja lukea joitakin sanoja, muttei vielä varsinaisesti lue eikä kirjoita. Hän piirtää pikkutarkkoja piirustuksia ja värittää hienosti. Koulussa askarrellaan paljon. Hän on opiskellut ruuansulatusjärjestelmää ja luustoa (!), planeettoja ja eläimiä. Heinäkuussa oli talviloma. Sitä ennen nelivuotiaillekin annettiin todistus, jossa arvioitiin todella monta osa-aluetta pikkutarkasti. Dominic sai diplomin ja oli luokkansa paras oppilas. 

Lepakkoesitelmän pitämistä harjoittelimme viikon kotona. Dominic maalasi itse pahvin, kirjoitti osan teksteistä sekä piirsi ja leikkasi kuvia. Esitelmä oli mennyt hienosti - pikkuisen pojan eka esitelmä!

Lapsilla on koulupuvut. Dosmkun ikäisillä ei ole vielä pakollisena virallista koulupukua. Siksi Dominicilla on vain pukuun kuuluvat harmaat housut ja muuten tummansinistä, joka kelpaa koulupuvun korvikkeeksi.

Melkoista on koulunaloitus täällä verrattuna Suomeen, mutta eivät lapset siitä kärsivän näytä. Dominic menee todella mieluusti kouluun. Päivät ovat pitkiä: 8.30-15 kahtena päivänä viikossa ja muina päivinä neljään asti. Me haemme neljän päivinä Domskun koulusta jo yhdeltä, koska kerran koulu on vielä vapaaehtoista, emme tahdo kuormittaa häntä liian paljolla heti alkuun. Tosin hän on AINOA 21 oppilaasta, joka ei ole pitkiä päiviä. Domsku on suosittu kaveriensa keskuudessa, joten lyhyemmät päivät eivät ole vaikuttaneet esimerkiksi kaverisuhteisiin.

Hortensiamandalani Calfucon tontilla

Minä olen blogissa kertonut juoksuharrastuksestani. Sille kuuluu huonoa. Juoksin huhtikuussa  muutaman kuukauden tauon jälkeen 10 kilometrin lenkin, jonka lopussa polvi alkoi vaivata. Seuraavana päivänä en sitten päässyt kävelemään kunnolla. Tämän jälkeen olen yrittänyt juosta monta kertaa, mutta melko huonoin tuloksin. Nykyään kävelen viisi minuuttia ja juoksen muutaman. Sillä tavalla voin liikkua useamman kilometrin yleensä ilman polvivaivaa. Välillä vedän Dominicia polkuautossa. Laitan köyden vyötäröni ympäri ja sillä tavalla tulee erittäin tehokasta kuntoilua. 

Vaivan nimi on juoksijanpolvi. Harmi kyllä en ole viitsinyt tehdä riittävästi lihasharjoitteita, jotka auttaisivat vaivaan. Ennen lenkkiä ja lenkin jälkeen venyttelen kyllä it-jännettä. Polvi ei särje, koska olen levännyt sitä kuukausitolkulla, mutta portaita alastullessa tunnen sen, jokin siellä muljahtelee. Toivon, että vielä joskus voin juosta kuten ennen. En tiedä, onko liikaa toivottu.

Olen yllättänyt itseni virkkaamalla omasta mielestäni vaikeaa ja suurta työtä. En ole ikinä virkannut edes tilkkupeittoa, enkä opetellut muuta kuin isoäidinneliön ja afrikankukan. Nyt teen Mandala Madnessia. Olen yhdeksännessä osassa, kerroksella 59. Siinä on jo 59 kerrosta enemmän kuin olisin ikinä uskonut itsestäni. Eikä tässä vielä kaikki...teen KAHTA yhtäaikaa. Tämän postauksen kuvien mandalaa nimitän itsekseni hortensiamandalaksi. Lankana käytän akryyli-villasekoitetta. Chilestä on tosi vaikeaa löytää kauniita värejä, eikä täällä käytetä villaa kuin paksuissa langoissa, joten sellaisen löytäminen oli mahdotonta. 

Toista mandalaa virkkaan puuvillalangasta. Siinä on kirkkaammat värit kuin hortensiamandalassani. Minulla ei ole tavoitteena saada niitä valmiiksi. En uskalla ottaa niin hurjaa tavoitetta näillä lähtökohdilla, enkä siksikään, kun tiedän, millaiset seuraavat pari vuottamme tulevat olemaan. Lievästi sanottuna työntäyteisiä nimittäin! Salaa kuitenkin toivon, että hortensiamandala olisi joskus uudessa makuuhuoneessamme valkoisen peiton päällä. Jos joskus saan sen valmiiksi, aion jättää sen pyöreäksi. Ensin pyöreä muoto tuntui minusta hullulta peitoksi, mutta nyt minusta se on juuri sen juju! Se näyttää upealta pyöreänä yksivärisen peiton päällä parisängyssä! (Mandalan kulmapaloihin siis löytyy ohjeet netistä ja moni on ne mandalaansa virkannutkin.)

Minusta mandalan virkkaaminen on ihanaa ja rentouttavaa silloin, kun ei ole vaikea kohta menossa. Mielenkiinto pysyy yllä koko ajan, sillä jokainen kerros on erilainen ja minä kokemattomana virkkaajana opin koko ajan uusia asioita. Ensin harjoittelen hortensiamandalalla kerroksen ja saatan nyhjätä sitä kaksikin viikkoa! Sen jälkeen puuvillamandalassa sama kerros menee paljon reippaammassa vauhdissa, koska olen jo hoksannut kerroksen idean. Nyt kyllä jännittää osa 10, sillä kaikki sanovat, että se on eirttäin hidas ja hankala vaihe. Vakoilin sitä kyllä jo Youtube-videolta.

Asumme yhä Peikkokukkulalla. Emme ole vielä aloittaneet rakentamista Calfucon tontillemme. Piirsin jo talon ja nyt piirustukseni ovat arkkitehdillä, joka tekee niistä oikeanlaiset mittoineen ja laskelmineen. Saimme jo ensimmäisen version, mutta nyt sitä korjaillaan ja hiotaan paremmaksi.

Valdiviassa on nyt sähkö- ja vesiasiat vetämässä. Toiveena on, että pääsemme rakentamaan tämän vuoden puolella, mutta sähkön saamiseen saattaa mennä niin kauan, että aloittaminen viivästyy. Viime reissullamme selvitimme Dominicin kouluasioita. Meillä on nyt kolme koulua kiikarissa ja toivomme, että hän pääsisi yhteen niistä. Hankalaa on, kun parhaat yksityiset koulut ovat aivan täynnä ja oppilaiden pikkusisarukset menevät jonojen ohi. 

Tietoa Calfucon-projektista löytyy Instagramista @peikkokukkulanmia

Molemmat mandalani jokin aikaa sitten, nyt ne ovat isommat

Chilessä vietämme vielä talvea. Viime viikonloppuna kuitenkin siirryttiin kesäaikaan. On ollut hurjia kaatosateita. Valdiviassa voi sataa monta viikkoa putkeen, täällä Tomecossa on satanut muutamia päiviä ja sitten taas aurinko paistanut useamman päivän. Ensi kuussa juhlitaan Chilen itsenäisyyttä tavan mukaan viikon verran ja se on samalla kevään aloitus. Kevät on parasta aikaa, puut kukkivat, aurinko paistaa, muttei ole liian kuuma. Odotan jo kovasti kevättä, kun tulee taas istuttua ulkona quillay-puun alla.

Koiramme voivat hyvin. Piukusuu-kissa on kateissa, ollut jo pari kuukautta. Koiranvaatteiden ompelusesonki alkaa taas syyskuussa, nyt onkin ollut tosi hiljaista Suomen kesän ajan. Myös Tonttupuotiin (Facebookissa) alkaa ilmestyä uusia tonttuja ja alan tehdä tulleita tonttutilauksia. Kiireinen loppuvuosi tiedossa, mutta onneksi se on täytetty asioilla, joista tykkään!

Oikein mukavaa elokuuta teille!

Joulukalenterin 24. luukku: Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille Peikkokukkulan lukijoille!

¡Feliz Navidad!

Merry Christmas!

Joulukalenterin 17. luukku: Tunikasta pojan neule

Vielä ehtii tuunailla jouluksi! 

Ostin Amerikasta tuotavien vaatteiden kirppikseltä tyttöjen neuletunikan, koska minusta tuo kuvionti väreineen on niin kaunis. Meinasin tehdä jotakin tontun vaatetta tästä, mutten raskinutkaan. Mietin pitkään, voisinko tehdä tunikasta neuleen Domskulle. Katkaisin tunikan sopivasta kohdasta ja kavensin sivusaumoista. Ompelin helmaan resorin tunikan helmasta. Höyrytin ja silitin. Nypin pois nypyt ja tadaa! Poika sai neuleen. 

Kysyin mieheltäni, mitä mieltä hän on neuleesta. On kuulemma kaunis, mutta tyttömäinen! Hän ei tiennyt, että tein sen tyttöjen tunikasta. Chilessä ollaan todella tarkkoja tyttöjen ja poikien väreistä ja tämän neuleen värit ovat tyttöjen värejä! Näiden lisäksi myös liila ja turkoosi on tytöille varatut. Pojille saa olla vain voimakasta sinistä, mustaa, vihreätä ja harmaata. Pojat saavat myös käyttää voimakasta keltaista, punaista ja oranssia, mutta niiden pitää olla yhdistettynä tummansiniseen tai monsterikuviin.

Sanoin miehelleni, että jos se näyttää kovin tyttömäiseltä, niin poika voi sitten käyttää neuletta vain kotona. Laitoin kuitenkin neuleen hänelle päälle kokeeksi, kun menimme Concepcioniin tädin luokse. Tämä sanoi heti Domskun nähdessään, että onpa kaunis neule! Ei sanonut mitään tyttömäisyydestä, mutta en tiedä, mitä hän ajatteli...

Lähetin kyselyn äidilleni, jonka mielestä tuossa neuleessa ei ole mitään syytä, ettei poika sitä voisi pitää. Sanoin, että kai sitä sitten voi pitää, mutta kouluun en sitä laita pojan päälle, ettei kukaan kiusaa. Tänään menimme kouluun ja pojalla oli kuitenkin tämä neule päällään. Muut lapsethan ovat koulupuvuissa, mutta Domskuli ei tarvitse vielä sellaista, koska me käymme vain piipahtamassa siellä parina päivänä. Ei saanut Domsku oudoksuvia katseita osakseen!

Toivottavasti Dominicille kasvaa niin vahva itsetunto, että hän kehtaa kulkea muissakin kuin sinisissä monsterivaatteissa!

Veimme pojan auton mekaanikolle, sillä Saaga-koira söi laturin!

----
P.S. CSV-blogissa on uusi postaus!

Joulukalenterin 15. luukku: Lapsen näkemys

Minä en ole meidän perheessä ainoa, jota tontut ja joulu inspiroi! 

Nelivuotias Dominic piirtää joka päivä muutaman tontun sekä muita jouluaiheita. Niistä on hauska tehdä kortteja sekä käyttää paketoinnissa. 

Tonttujen  paja paketteineen. 

Taiteilija työssään. 

Suurin osa päätyy seinälle ja joulun jälkeen nidon ne kirjaksi.

Joulukalenterin 5. luukku: Nopea Teräsmies puku pojalle

Lisää ideoita teepaidoista tänään!

"Äiti, milloin teet minulle Superman-vaatteet?" tätä kysyttiin joka päivä niin monta kertaa, että muiden ompelutöiden välissä oli pakko ehtiä surauttamaan Superman-puku, kun kerran Batman-kostyymi ei enää riittänyt. Muistin, että kirppikselle menevien vaatteiden kasassa oli sininen teepaita. 

Leikkasin fleecekankaasta Teräsmies-merkin ja vyön, Ompelin ne siksakilla paitaan.

Tättädää, Suuuupermääään! Vielä äidin vanhan hameen vuorista punainen viitta ja supermän on valmis käyttämään superpoweriaan - Saagaan ainakin menee ihan täydestä :D

Joulukalenterin 1. luukku: Jouluradio.fi

Tervetuloa taas seuraamaan JOULUKALENTERIA! Luukuista aukeaa peikkokukkulamaisia jouluvalmisteluja, jouluisia käsitöitä, tunnelmapalasia, lapsen iloa, sisustusta, koirankarvoja ja piparintuoksua. 

Tämä kuva ei ole mikään joulukorttikuva, vaan juhlistimme jouluradion aukeamista. Suomessa oli keskiyö, mutta meillä vasta alkuilta. Dominic ja Olivia laittoivat tonttulakit päähän. Nyt nelivuotias Dominic toitottaa joka päivä:" Jouluradio kuuluu jouluun!" Meillä soi jouluradio aamusta iltaan. Kun Domskupoika on kuulolla, täytyy soida Lastenjoulu. Kun mieheni on kuulolla, täytyy soida Xmas. Tällöin taas Domsku ilmoittaa:" Täytyy laittaa joulupukkilaulut, nyt soi miesten laulut." Kun minä saan olla hetken yksin ja rauhassa (aaaah), soi Klassinen joulu tai Kauneimmat joululaulut. Kun mieheni törmää paikalle, hän sanoo:" A mi me gusta mas musica en ingles, no algo que se cantan en las iglesias."

Voi kun joulun odotus voisi olla kaikille ilon ja onnen aikaa. Nyt kuitenkin ajatukseni ovat heidän luonaan, joilla on surua ja murhetta. Niitähän kaikilla meillä vuorollaan on. Ajattelen häntä, joka ei enää muista asioita. Ajattelen häntä, joka viettää ehkä joulunsa pullon kanssa. Ajattelen häntä, joka istuu tänään kuolevan miehensä vieressä sairaalassa. 

Me olemme menettäneet joulujen alla jo useamman koiran. Koirat ovat meille perheenjäseniä ja suremme niiden poismenoa. Nyt kun Dominic on alkanut ymmärtää, mitä kuolema on, ja kun hän on alkanut ikävöidä kuolleita koiriamme, tuntuu entistäkin pelottavammalta luotsata tätä vanhenevaa karvalaumaamme. Toivottavasti tämän joulun alla emme joudu kokemaan menetystä, sillä syyskuussa vain pari päivää Domincin syntymäpäivän jälkeen menetimme pennun, jota Domsku yhä muistelee. Pari viikkoa aiemmin menetimme emokoiran, jota Dominic on itkien ikävöinyt. 

Toivon kuitenkin, että tämä joulukuu ei tuo meille koirasuruja, eikä muitakaan suruja. Toivon, että te kaikki lukijat myös saatte viettää stressittömän joulunalusajan, tunnelmoida kynttilänvalossa, tehdä mieliasioitanne ja viettää joulun juuri sillä tavalla kuin se itsellenne parhaiten sopii!

Oikein onnellista ja hykerryttävää joulukuuta!

Tasan 11 vuotta Chilessä

Tasan 11 vuotta sitten tulimme Chileen, minä, mieheni ja Chiquitita (nyt 16-vuotias chihuahuamme). Asetuimme asumaan Yumbeliin kälyni juuri valmistuneeseen omakotitaloon. Siitä kahden vuoden päästä muutimme Peikkokukkulalle. Asuimme ensin pienessä mökissä kaksi vuotta, jonka jälkeen rakennutimme valkoisen talon mökin kylkeen niin, että mökistä tuli keittiö ja työhuone.

Yhteentoista vuoteen on tietenkin mahtunut kaikenlaista. Mieheni molemmat vanhemmat kuolivat ensimmäisen puolentoista vuoden aikana. Yumbelin talomme ryöstettiin. Olemme pelastaneet kadulta koiria, chihuahuamme ovat saaneet pentuja. Karvaisia ystäviämme on lentänyt sateenkaarisillalle. Selvisimme maailman neljänneksi voimakkaimmasta maanjäristyksestä vuonna 2010. Olen tehnyt, tonttuja, peikkoja ja koiranvaatteita. Meille syntyi poika vuonna 2012.

Elämämme kukkulalla on ollut tasaista ja rauhallista, yllätyksetöntä (maanjäristyksiä ja vauvaa lukuun ottamatta). Sosiaalinen elämä on ollut minimissään. Silti minulla ei ole koskaan tylsää ja tekemistä riittää yli äyräiden.

Mitähän seuraavat 11 vuotta tuovat tullessaan? Toivottavasti saamme viettää ne terveinä ja onnellisina. 

Nyt nokat kohti uusia tuulia!

P.S. Kuva otettiin tänään muistoksi :)

Constitucionin upea ranta

Tänään ajoimme muutaman tunnin Peikkokukkulalta pohjoiseen. Päätimme käydä katsomassa, miltä Constitucion näyttää.

Meillä ei ollut minkäänlaisia odotuksia, joten yllätyimme iloisesti, kun vastassa olivat  näin hienot rantamaisemat!

Itse Constitucion on sellainen epäsiisti tyypillinen hökkelikylä kuin melkein kaikki Chilen pikkukaupungit ovat, mutta sillä on kyllä yksi kauneimpia näkemiäni Costaneroja (rantateitä).

Upeita kalliomuodostelmia ja palmuja.

Tuo suuri vaalea meressä oleva kivi on Piedra de la Iglesia. Eli "Kirkon kivi". Se on Constitucionin "käyntikortti".

Constitucion kärsi Chilen pahimmat vauriot tsunamin takia vuoden 2010 maanjäristyksen aikana (8,7 richterin asteikolla). Vieläkään aivan rantaan ei saa rakentaa. Juuri eilen oli taas maanjäristys, joka oli tuntunut voimakkaasti myös Constitucionissa (6,4 richterin asteikolla).

Rannalla on niin voimakas merenkäynti, ettei se ole lainkaan uimaranta. Uiminen on kiellettyä. Tummanharmaa hiekka poltti jalkapohjia.

Rantatie on erittäin hyvin hoidettu Chilen mittakaavassa.

Rannalta ajoimme hieman eteenpäin hiekkaiselle korkealle kukkulalle. Lähistöllä olisi myös Chilen suurimmat dyynit, mutta sinne emme ehtineet. Jäipä jotakin seuraavallekin kerralle!

Täydellisen aamupäivän resepti

Tänään aamulla ja sen jälkeenkin kaikki meni niin nappiin, että kirjoitan reseptin itselleni tähän muistiin ;)

1. Herää puoli kahdeksalta.

2. Varmista, että poikasi antaa sinulle pusun ja kertoo, että ihosi alla on pinkki luuranko.

3. Juo desi vettä. Syö sen jälkeen miehesi paistama kanamuna (1 kpl)

4. Valmista pojallesi aamupala, älä unohda kirsikoita.

5. Pue lenkkivaatteet, levitä "aurinkosaffa", muista lippis!

6. Juo desi vettä.

7. Juokse noin tunti, pidä huoli siitä, että aurinko paistaa ja samalla käy viileä tuuli.

8. Nauti siitä tunteesta, kun juokset koulun ohi, että opettajat ovat lakossa, eikä sinunkaan pidä mennä antamaan enkun tunteja.

9. Kuuntele juostessasi suomipoppia ja hyppää yli ryyppy- ja väkivalta-kappaleet!

10. Kun olet perillä, istu varjossa puun alla ja nauti aamusta ja hetken yksinäisyydestä.

11. Saavu kotiin ja juo miehesi valmistama smoothie, jonka hän on laittanut sinua varten pakastimeen.

12. Totea, että on mahdollista ottaa kevään ensimmäinen suihku, jonka aurinko on lämmittänyt. 

13. Iloitse siitä, että vesitankki on täynnä.

14. Nauti hidas aamiainen puiden varjossa miehesi ja poikasi kanssa.

Näin ihanan aamun jälkeen päivä ei voi muuta kuin jatkua hyvin!

Meillä oli eilen kevään ensimmäinen hellepäivä. Varjossa oli 32 astetta lämmintä vielä kuudelta illalla. Päätin jättää iltalenkin väliin ja mennä mieluummin ajoissa aamulla. Menin kaivelemaan varastoamme, ja sieltä säilytettävien vaatteiden joukosta löysin kuin löysinkin lippikseni, jota en ole paljon käyttänyt. Ostin sen silloin, kun rakensimme taloamme, eli kuutisen vuotta sitten. Lippis jäi käyttämättä, sillä sen alaosa on musta ja se luo synkän varjon kasvoille niin, että näytän luurankomaiselta ja kalpealta. Lippis kuitenkin tuli mieleeni, sillä auringossa siristelen silmiäni niin, että otsan ja silmien lihakset taitavat väsyä enemmän kuin jalat. Muistin, että tämä lippis on ohuempaa materiaalia kuin muut lippikseni. Pelkäsin jo, että olin heittänyt sen pois, mutta onneksi en ollut lukenut silloin vielä mitään KonMari-tekniikasta! Lippis löytyi ja pääsi käyttöön. Nyt tajusin myös tuon mustan alaosan tarkoituksen! Ei häikäissyt! Oli aivan loistava olo juosta kirkkaassa auringossa, kun otsa ja silmät saivat levätä!

 Tomecon kylästäkin voi löytää jotakin kaunista, kun oikein yrittää.

Juoksin koulu ohi ja nautin siitä, että sain opettajien lakon takia kaksi vapaapäivää tälläkin viikolla. Viime viikollakin opettajat olivat lakossa, joten elämäni on sietämättömän kevyttä :) 

Tomecossa ovat istutukset kohdillaan. 

 Jatkoin hölkkääni pois kyläpahasesta...

 ...ja tulin taas moottoritien varteen.

 Kun uusi moottoritie rakennettiin, kaikki joiden portti on maantien vieressä, saivat näin tyylikkään portin tuomaan yhteneväisyyttä maisemaan. Meidän porttimme on on noin 700 metriä tiestä, joten jatkamme vanhalla vihreällä metalliportillamme.

Palasin kukkulalle ja istahdin eukalyptuspuun alle venyttelemään. 

Oli ihanaa juoda kylmä smoothie suoraan pakastimesta! Sen jälkeen mieheni sanoi, että aurinko on lämmittänyt veden, joten voisin ottaa kevään ensimmäisen auringon lämmittämän suihkun! Vesitankki oli täytetty eilen, joten vettäkin riittäisi. Normaalistihan minä lämmitän kattilassa veden ja pesen pesuvadissa itseni lenkin jälkeen. Vesiboileria ei kannata lämmittää silloin, kun meillä ei ole vettä paljon ja kun paine on niin huono, ettei suihkusta kuitenkaan tulisi lämmintä vettä. Pelkkää sähköntuhlausta se olisi. Nyt keväällä ja kesällä on helppoa, kun voi ajoittaa niin, että voi ottaa "aurinkosuihkun". Tämä ei siis toimi kovin aikaisin aamulla, eikä iltapäivällä, jolloin vesi on lähes kiehuvaa, eikä illalla, jolloin vesi on taas kylmää. Pitää oppia vuodenaikojen mukaan tietämään, milloin vesi on sopivaa. Pilvisenä päivänä aurinkosuihku ei tietenkään toimi.

Mieheni korjasi kaasugrillimme ja nyt saimme pitkästä aikaa taas grillata!  Tässä perunat menossa grilliin.

Jälkiruuaksi tekemääni banaani-mansikka-luonnonjukurttijäätelöä. 

Lounaan jälkeen  poika ulkopaljutteli kevään ensimmäisen kerran.

Sitten onkin minun aika ryhtyä Michilandian ja Tonttupuodin hommiin loppupäiväksi ja illaksi!

Tavallinen päivä

Minulle on tapahtunut viime kuukausina kaikenlaisia kivaa, vähemmän kivaa ja erityistäkin, mutta en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi tehdä postausta sellaisista asioista. Siihen nähden onkin hassua, että minulle tuli nyt tarve tehdä postaus ihan tuiki tavallisesta Peikkokukkulan arkipäivästä. Onko se liian tylsää? Minusta ei. Rrrrrrakastan tavallista arkeani. Se on parasta elämässäni. Tavallinen arki ei ole koskaan ollut yhtä ihanaa kuin mitä se täällä Chilessä minulla on. Nautin jokaisesta päivästä, kun saan olla kotona, enkä mielelläni lähde yhtään mihinkään.

Tänään kuitenkin meidän piti heti aamusta lähteä Yumbelin terveysasemalle hammastarkastukseen. Niitä tehdään mielestäni lapsille todella harvoin. Dominic täytti neljä vuotta syyskuussa ja tämä oli vasta toinen julkisen puolen hammastarkastus hänen elämässään! Edellinen oli kaksivuotiaana. Olemme näiden tarkastusten lisäksi käyneet kaksi kertaa yksityisellä täydentämässä julkisen puolen palveluita. Olimme todella iloisia, kun hammaslääkäri sanoi, että ei ole lainkaan kariesta ja hampaat ovat oikein terveet. Röntgeniin kuitenkin saimme lähetteen, sillä Domskulla kasvaa kitalaessa ylähampaiden lähellä yksi ylimääräinen hammas ja sitä varmuudeksi on hyvä tarkkailla. Se kuulemma kuitenkin lähtee muiden maitohampaiden kanssa samaan aikaan.

Kuvassa Domskulla on päällään minun vanhasta neuleestani tekemä villapaita sekä tyynyliinoista tekemäni talvitakki, jossa on isin kauluspaita vuorina. Housut ja kengät on amerikantäti lähettänyt.

Dominic Emilio Fernando on luonteeltaan aivan ihana pikkumies. Hän on hymyileväinen ja hyväntuulinen. Hän ymmärtää selityksiä, eikä uhmaa vastaan. Hän antaa suhteellisen helposti periksi, kun hänelle selittää asiat. Hän on hyvin sosiaalinen, mutta vieraassa paikassa pidättyväinen.  Esimerkiksi koulu saa hänet ujoksi. Siellä hän ei edes aina vastaa opettajille ja rehtorille, kun nämä kysyvät häneltä jotakin. (Käymme siis koulussa vain kaksi kertaa viikossa ja olemme torstaina kaksi tuntia ja perjantaina tunnin.) Mutta kun rehtori tulee pois koulurakennuksesta, Dominic voi selittää tälle ummet ja lammet kaikenlaisia asioita. Sisällä koulussa hän ei oikein uskalla edes tervehtiä! Kauppakeskuksessa tai leikkikentällä hän ystävystyy heti muiden lasten kanssa ja koulussa hän on saanut yhden ystävän, joka on tullut leikkimään tänne meille. Se oli sellainen kohokohta, että siitä puhuttiin pitkään. Uutta tapaamista on jouduttu sairastelujen takia lykkäämään.

Dominic on aika pitkä poika. Koululuokassa hän näyttää samanikäiseltä viisi- ja kuusivuotiaiden kanssa. Dominic puhuu espanjaa ja suomea sujuvasti, mutta hänestä kuulee heti, ettei hän ole elänyt Suomessa. Aksentti ja kieli"virheet" paljastavat. Hän sanoo esimerkiksi, että "on pistämässä pimeä" ja "kukkeja". Lisäksi Dominic on alkanut puhua hieman englantia, tyyliin "red car", "nice", "daddy and mommy". Numerot hän sanoo kaikilla kolmella kielellä. Emme nipota kielen kanssa. Virheitä saa tulla ja niitä korjaillaan huomaamattomasti. Isä puhuu aina espanjaa ja minä aina suomea, mitä nyt väliin heitetään jotain englanniksi, kun se kuitenkin on ollut mieheni ja minun ainoa yhteinen kieli monta vuotta ennen kuin opin espanjaa.

Hammaslääkärin jälkeen kävimme Yumbelin keskustassa supermarketissa sekä vihanneskojulla. Meillä menee tässä perheessä kamala määrä hedelmiä ja niitä saa olla aina kantamassa kotiin. En ole koskaan ollut kovin hyvä syömään hedelmiä, vaan  kasviksien suurkuluttaja. Viimeisen kahden vuoden aikana kuitenkin hedelmien käyttöni on lisääntynyt ja nyt viimeisen vuoden aikana oikein räjähtänyt. Olen kertonutkin elämäntapojeni parantamisesta ja siihen on kuulunut napostelun vähentäminen. Vihdoinkin olen oppinut olemaan napostelematta koko ajan jotakin, ja karkkia sekä suklaata menee aivan murto-osa siitä, mitä ennen. Nyt olen jo vuoden verran korvannut napostelun vihreällä teellä ja kun oikein tekee mieleni napostella ja on vähän nälkäkin, sitten syön niitä hedelmiä ja pähkinöitä, manteleita sekä siemeniä.  Myös mieheni syö paljon hedelmiä ja tietenkin myös Dominic.

Aamumme alkaa hedelmillä. Dominicin lautaselle pilkon vähintään kolmea eri hedelmää vaihdellen niitä aina. Tavallisimmat ovat banaani, omena, päärynä, kiwi, appelsiini ja sesongin mukaan viinirypäle, mandariini ja mansikka. Dominic ei tykkää meloneista. Itselleni pilkon ne samat hedelmät blenderiin kaurahiutaleiden, luonnonjukurtin, veden, siemenien ja pähkinöiden kanssa. Joka aamu vähän erilaisia yhdistelmiä. Välillä laitan salaatinlehtiä, mangoldia, selleriä jne. Toisinaan teen smoothien ja toisinaan smoothiepuuron. Dominic ei tykkää smoothieista, joten siksi hän syö hedelmät paloina. Hedelmien lisäksi syömme kananmunan tai muuta proteiinipitoista. Leipää yritämme syödä hyvin vähän, sillä muuten Chilessä ihmisten ruokavalion pohjana on valkoinen höttöleipä ja sitä tosiaan menee todella paljon päivän aikana. Miehenikin on yrittänyt vähentää valkoisen leivän syömistä ja sen sijaan hän vetää kilokaupalla banaaneita ja omenoita. Itse en syö käytännössä lainkaan valkoista leipää, ainoastaan kylässä tai silloin, jos on jotakin todella erikoista tarjolla, kuten Santiagossa sain juuri suomalaisia korvapuusteja! Tiukkapipoinen en ole, mutta kotioloissa yritän syödä terveellisesti ja vihdoinkin se näkyy. Usein täälläkin valittelemastani pömppövatsasta on jäljellä enää pieni kumpu :D

Yläkuvan valkokukkaista puuta en tunnista, mutta se oli hedelmäkojun vieressä.

(Tarkennus: Pian joku sanoo, ettei niitä hedelmiäkään saa liikaa syödä. Joo, emme syökään. Tiedostan tämän hedelmäsokerijutun ihan hyvin ja tiedän, ettei hedelmiä kannattaisi syödä kolmea annosta enempää per päivä. Meillä ei onneksi ole paino-ongelmia, joten sen puoleen ei tarvitse nipottaa tästäkään asiasta.)

Palattuamme Yumbelista siivoskelin vähän kotiamme ja sitten aloin laittaa lounasta. Juuri kun pääsin sanomasta, että välttelemme valkoista viljaa, niin lounaaksi oli tällaista harvinaisuutta kuin burritoksia. Tämä oli Dominicin elämän ensimmäinen kerta, kun meillä oli burritoksia ja hän tykkäsi kovasti.

Tässä ihmetellään burriton koostumusta ja sitä, miten sitä oikein pitäisi syödä. 

Lounaan jälkeen istutimme Dominicin kanssa korianteria, tilliä, rucolaa ja herneitä. Toivottavasti tänä keväänä sataisi jonkin verran, että ehtisimme saada edes vähän satoa ennen kuivuuden alkamista! Meillä ei ole yhtään kasteluvettä. Tänä talvena ei ole satanut lainkaan niin paljon kuin normaalisti. Ihan kauhistuttaa ensi kesä.

Tässä talvella istuttamiani koriantereita. Ne ovat kasvaneet minikasvihuoneen alla.

Kadulta huhtikuussa adoptoimamme Saaga-koira on aina touhuissa mukana.

Istutuksien jälkeen taas mukillinen teetä!

Sitten suunnittelimme mieheni kanssa, miten voisimme ehostaa tätä mukavaa paikkaa puun alla. Saimmekin idean, mutta saas nähdä, saammeko jotakin aikaiseksi.

Zeus eli Zeppana-Reppana tarkastelee haareminsa touhuja valtaistuimelta.

Dominic tahtoi ottaa minusta kuvia. Minun piti työntää kieli ulos ja tehdä muita kivoja temppuja, joita hän sitten kuvasi. En aio näyttää niitä täällä julkisesti. Tämäkin kuva on aika kauhea, kun näyttää siltä, ettei minulla ole juuri silmiä eikä kulmakarvojakaan, mutta tässä näkyy hyvin, miten supertyylikäs minä olen täällä campolla touhutessani. Huom! Juoksulegginsit ovat amerikantädiltä, en ole itse muuttanut mielipidettäni legginseistä. (Inhoan legginssejä, jos ei ole tullut vielä selväksi.) Piste I:in päällä ovat villaiset polvisukat. Mutta hei, on tässä pukeutumisessa jotakin sellaista, mistä olen aika ylpeä: värit sointuvat aika hienosti yhteen :)

Kuvaussession jälkeen aloin leikata Michilandian tilauksia. Huomenna on ompelupäivä.

Ja tietenkin jokaisessa välissä lisää teetä!

Illalla katsoimme "Pieni talo preerialla", Domsku minun kainalossani jännittäen kovasti pesukarhun kohtaloa. Sitten pesulle, pisulle ja nukkumaan. Nyt poika tuhisee tuolla makuuhuoneen puolella ja minä olen viereisessä huoneessa kirjoittamassa tätä postausta. Ja kuten huomaatte, taas teetä! Lisäksi tein nälkääni smoothiepuuron, koska en ole jaksanut leipoa ruisleipää.

Kello lähenee kahtatoista yöllä ja huomenna tosiaan meinaan ommella koiranvaatteita sekä saada valmiiksi kaksi Suomesta tilattua tonttua. Niistä on tulossa tosi söpöt.

Toivottavasti te muutkin nautitte tavallisesta arjestanne yhtä paljon kuin minä :)