Näytetään tekstit, joissa on tunniste läpinää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läpinää. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Työhuoneen remonttia osa 1


 Hei pitkästä aikaa! 
Johan vierähti mutta on täällä asemalla puuhattukin. 

Tärkeimpänä asiana oli että tuli levättyä syksy, sillä osaan nykyään jopa vähän tunnistaa oman väsyn ja silloin tarvitaan kunnon paussia. Ihan puhdasta lepoa ja sitä tuli nyt haalittua. 

Oikeastaan pidin ensin pienen paussin lokakuussa ja se vasta näytti itselle että jestas, mä tarvitsen paljon lisää, olo on rätti. Freelancerina lomat jäävät pitämättä ja ovat jääneet pitämättä jo vuosia. Normaalisti jos pidän toisesta työstä taukoa teen sillä tauolla aina jotain muuta, tapahtumaa jne., ja jossain vaiheessa huomaa menevänsä jo autopilotilla ja todella lujaa.

No, nyt vointi on jo parempi mutta tekee mieli silti yhä ottaa iisisti ja keskittyä kotiin. Vuosi 2020 antoi oikeastaan tähän mahdollisuuksia aivan eri tavalla kuin koskaan ennen meillä.

Mutta sitten remonttia!

Remontti onneksi voi olla joskus terapeuttistakin ja joulukuussa aloitettiin miehen työhuoneen remontti. Tämä on ihan uusi huone, siis remontin suhteen. Kyseessä on asemapäällikön huone, jolle ei ole tehty tähän asti muuta kuin paikkailuja (sekä asbestilattian poisto ammattilaisten toimesta jo 2009).

Pinkopahvia oli pakko repiä ulkoseinältä kun tukkimattomat vanhat lähetinlankojen reiät olivat houkutelleet ampiaisen pesiä ja pesäkoisaa nurkkaan ja tätä emme olisi halunneet tehd,ä sillä paperit olivat täällä täysin ehjät. Mutta pakko mikä pakko. Nyt viisaampana tiedän että oltaisiin voitu vain leikata yhden seinän pahvit pois ja paikata tämä kohta, mutta tuli vähän hotastua, hups ja lähti liikaa. 

Pikaiset räpsyt huoneesta ennen kuin remontti tosissaan lähti vauhtiin, tässä siis ENNEN:



Työhuone todellakin ennen! Kittauksia vähän lattiassa, lattiasta lisää myöhemmin. Mutta siis se oli aika pinkopahvittaa sitten, ensimmäistä kertaa meille itseasiassa. 

En jaarittele hulluna aiheesta mutta tässä meidän parhaat huomatut vinkit:

1. Paras ja perusteellinen ohje mikä katsoa on Krista Lintulan opinnäytetyö pinkopahvituksesta, todella hyvät ohjeet, klikkaa tuosta linkkiä!

2. Ainoana erona oppaaseen, teimme liima-liisteri seoksen selluloosa-liisteristä, joka on muovitonta (saa Domus Classicalta) ja Erikeeper-liimasta 1/1 suhteella eli suhde sama. Käytimme myös pahvien kostutukseen vain puolet suositellusta vesimäärästä ja käytimme siihen suurta painesuihkupulloa.

3. Tee suunnitelma, piirrä paperille jokainen seinä, mittaa tarkkaan ja kirjoita millaisia arkkeja ja minkä kokoisia tarvitset. Numeroi ne paperille ja tee asennusjärjestys. Leikkaa arkit ja kun aloitat kostuttamaan, lado ne tosiaan lattialle alimmaiseksi viimeinen arkki jne. Tee yksi seinä kerrallaan, me tehtiin 2 seinää/päivä ja kaikessa rauhassa kahdessa päivässä huone. Pahvit olivat siis muoveissa yhteensä 2,5 päivää ja hienosti toimi. Leikkasimme pahvit sellaisen akkuleikkurin avulla rullasta, nopeutti valtavasti tätä vaihetta.

4. Ostettiin rulla aika tukevaa kasvihuonemuovia jo aikoja sitten ja levitettiin pahvit suorana lattialle kahden muovin väliin, toimi meillä hyvin. Seinien nurkkiin naulattiin kuivana pinkopahvisuikaleet pohjalle ihan muutamalla nupinaulalla, näiden nurkkapahvien täytyy saada liikkua alla. Nämä suikaleet leikattiin pinkopahvista itse, ei tarvinnut olla valmiita nurkkapaloja. Suikaleiden ei edes tarvinnut olla täydelliset sillä nehän jäävät täysin piiloon. Suosittelen myös mittaamaan seinien korkeudet ja jättämään turhat suositellut 5-10 cm ekstravarat pois vuotien pituuksista, ne olivat niin tiellä asentaessa. Kostea sieniliina on paras liimaus-apuväline, tapettiharjaa ei tarvittu lainkaan.

5. Oli avuksi olla ensikertalaisille apuri ja meitä siis kaksi henkilöä, eli yhteensä kolme tekemässä. Kun kaksi seinää oli tehty, meni loput kaksi seinää helposti kahdestaan, toinen raksatelineillä ja toinen lattianrajassa. Kiire tuli jos pahvit olivat liian kuivia, suihkupullo auttaa tähän. Parhaiten meni viimeinen vuota, joka tuntui liian kostealta mutta olikin täydellinen. 

6. Jätettiin vanhat pinkopahvit pattereiden/ikkunoiden alle ja yhdistettiin uudet pinkopahvit niihin. Makulatuurit vain niiden päälle, upea tuli. Muista erilliset vuodat aina ovien ja ikkunoiden ylle, L:n muotoisia vuotia ei pidä asentaa, lupaan, ne repeävät. Missään pinkopahvitus-ohjeissa ei neuvota mitä tehdä tuuletusräppänöiden kohdalla, joten me tehtiin kuten kuvassa näkyy. Leikattiin aukko, nupinaulattiin ympäriltä. Päälle sitten ohennetut liimasuikaleet niin nupinaulat katosivat näkyvistä. Toivottavasti ei repeä ja toimii tämä taktiikka.

7. Aivan parhaat vinkit pinkopahvin ohentamiseen löytyy tuosta opinnäytetyöstä, kuvien kera. Suuria arkkeja ei pahemmin tarvinnut ohentaa kun niitä pystyttiin suunnittelemaan valmiiden ohennusten suhteen ja lomittamaan. Suurin työ ohentamisen suhteen oli nurkkasuikaleiden ym. ohentaminen mutta ei tämä vaikeaa ole, vie vain aikaa. Nekin saivat vuorostaan kostua yön yli. Liima ottaa parhaiten oikean kosteaan pinkopahviin!

8. Varmaan paras vinkki kaikesta on tämä: Max. 20 mm nupinauloja (Domus Classicalta saa sekä pinkopahvia) mutta vielä parempia olisi 15 mm lautaseinällä. Lyö tarpeeksi harvaan nupit, aivan max. 3 cm lomituksella nupinauhan päälle, me mentiin ihan naurettavan tiheällä ekat seinät, mutta opittiin. 

Lyö aivan kaikki nupinaulat puolipänniin, voit rauhassa lyödä ne alas seuraavien päivien ajan kun pahvit ovat kiristyneet, ei kiirettä. Jos naula lähtee menemään vinkuraan, ota pois, lyö viereen toinen tai anna olla ilman jos mahdollista.




Meillä oli myös apurina huoneen remontissa auttamassa tehopakkaus ystävä Julia Tmi Oldscoolilta. Puuduttava työvaihe, miljoonan vanhan nupin poisto alta kävi häneltä vauhdilla ja apua oli valtavasti mm. lattian kanssa, tästä myös lisää pian.

Pinkopahvi on kyllä ihana materiaali, vaimentava, pehmeän oloinen ja antaa lämpimän tunnun. Ohennetut reunat häviävät täysin maalatessa kadoksiin ja me tykästyttiin tähän materiaaliin. 

Nyt me ymmärretään pinkopahvin ihanuus.

Sitten oli vuoro aloittaa värikokeiluja, tästä seuraavaksi, ihanaa keskiviikko-iltaa!

It's been a while since an update but I have had a pause and a lot of rest that did me good and we started renovations on my hubby's study. The before pictures are good to have and they do look quite startling. The first thing we had to do in the room was to install traditional backing paper on the walls, our first time. It was scary at first but then we got better at it and once the stress was gone, we could actually enjoy the installation with the last wall.

The feeling with the new matte paper is soft and the acoustics is great and it has a nice warmth to it. Next, time for some ecopainting with clay paint, gonna mix the color myself, stay tuned! 

tiistai 30. lokakuuta 2018

Vuokra-asunto tarjolla!


Edit: Kiitos kaikille tiedustelijoille, vartiotupa on nyt löytänyt uudet asukkaat!


.
.
.
Nyt on vanhalla vartiotuvalla etsinnöissä uudet vuokralaiset tilavaan kaksioon nykyisten vuokralaisten paikkakunnanvaihdon vuoksi. Hirsinen 1890-luvun talo kaipaa asukkaita 78 m2 avaraan asuntoon, josta löytyy 2 h + k sekä eteinen ja kylpyhuone. Pihassa on vielä myös varasto ja liiteri sekä tilaa temmeltää, talo sijaitsee aivan omassa rauhassa vanhan puiston perällä suojaisessa omassa pesässään. 

Asunto vapautuu 1.12.2018 alkaen, tulisijat löytyvät joka huoneesta kuten sähköpatteritkin ja asuntoa lämmittää myös tehokas ilmalämpöpumppu. Asuntoon on vaihdettu uusi upea täyspuinen eristävä ulko-ovikin.


Tuttuja kuvia vuosien varrelta ja lisää kuvia asunnosta löytyy esimerkiksi täältä, tätä asuntoahan rempattiin kovasti kirjassa Sormustin ja Sorkkarauta. Korkeat huoneet, vanhat puulattiat ja kaunista patinaa riittää.

Jos ihastuit, et pelkää asua omakotitalossa, olet luotettava ja kaipaat rauhallista asuntoa hyvien kulkuyhteyksien vierestä, ota yhteyttä sähköpostiin, info(miukumauku)parolanasema(ja vielä).fi Lemmikkejä saa olla!





Sorry only Finnish this time, looking for new tenants for our apartment in our second house in the garden!

maanantai 14. elokuuta 2017

Viikunoita ja DIY hamam-pyyhkeet


Minusta on alkanut kuoriutua jonkinmoinen viherpeukalo, siis ainakin jonkinmoinen. Viherkasvit eivät enää mystisesti kuole vaan kukoistaa. On minulla yksi salainen asekin, kasviravinne!

No, sain meidän viikunapuun innostumaan niin kovasti että se teki peräti 8 viikunaa, vau. 

Moinen hedelmäpuu täytyi ikuistaa jotenkin joten piti perehtyä myös samalla että milloinkas ne viikunat ovat kypsiä? 


Ja selkeästi se salaisuus on että kun viikunat ovat todella pehmeitä, väri ei pakosti vaihdu oikein mihinkään. 


Ekat meni naposteluun ja toisista riitti jo salaattiinkin. Feta ja viikunat rakastavat toisiaan, mums. 


Pikku juttu mutta kyllä voi nainen olla fiiliksissä moisesta hyötypuusta. 


Piti myös vinkata että uusimmassa Ihana-lehdessä on ohjeet näihin itsetehtyihin hamam-pyyhkeisiin, joita voi tehdä niin suurena kuin ikinä haluaa. Pellavaisena tottakai, täytyy tehdä kylpypyyhe-kokoisia seuraavaksi. 

Our figtree surprised us this summer and made its first figs, and not just one or two, but eight. It's a small thing but this lady sure got excited by this small thing. I've never been successful with keeping my plants alive, my mum used to give me her extra-plants when I was young to sort of, get rid of. 

Now it seems I'm not just keeping them alive but they are enjoying themselves and thriving! I have a secret weapon, it's called plant nutrition. But now I really got to taste my own figs, there were enough to just enjoy immediately and enough to make a fantastic salad. Yum!

And one more thing, are these linen hamam-towels, DIY of course and the instructions are in the fall issue of Ihana-magazine. Next I'll make bath towel sized ones, these are wonderful. 

maanantai 31. lokakuuta 2016

Vuokralaista etsitään!


Edit: Asunto löysi jo uudet asukkaat, kiitos kovasti kaikille tiedustelijoille!

Nyt on vartiotuvalla taas etsinnöissä uudet asukkaat nykyisten vuokralaisten paikkakunnanvaihdoksen vuoksi ja tilava kaksio olisi siis tarjolla. Asunto on siispä omassa erillisessä hirsitalossaan pihan perällä, rauhallisessa omassa piilopaikassa ja vapautuu 1.12. alkaen. 

Tutuilla kuvilla mennään mutta aikas samalta tilassa näyttää, nämä kuvat ovat aivan remontin jälkeen, puulattioita, hirsiseiniä ja korkeita huoneita. Tilaa on 78 neliötä, joka huoneessa on tulisija sekä sähkölämmitys ja olohuoneeseen ollaan aivan piakkoin asentamassa myös ilmalämpöpumppu. Eteinen, wc, keittiö, olohuone ja makuuhuone eli iso 2 h + k. Pihassa myös varasto ja liiteri.

Jos innostuit, et pelkää asua omakotitalossa, olet luotettava ja kaipaat rauhallista asuntoa hyvien kulkuyhteyksien vierestä, ota yhteyttä sähköpostiin, jonka löydät heti tuosta sivupalkista oikealta. Lemmikkejä saa olla, sekä pihassa on tilaa temmeltää!





perjantai 31. heinäkuuta 2015

Vuokra-asunto tarjolla



 Nyt jotain aivan muuta hääpostauksien väliin, ja kiitos vielä hurjasti kaikista onnitteluista!

Meidän nykyiset vuokralaiset vartiotuvasta löysivät itselleen nyt oman ihanan taloprojektin vaikka ovat saaneet meidän hullua uurastusta katsella vierestä ja nyt siispä meiltä vapautuu kaksio. Asunto on pihan perällä hyvin rauhallisessa omassa pesässään vanhassa hirsisessä kaksoisvartiotuvassa ja kaipaa uusia asukkaita 1.9. alkaen.

Tässäpä näitä kuviakin vähän nurkista siltä ajalta kun sitä rempattiin ja rakennettiin Sormustin ja Sorkkarauta-kirjaan, tilaa on siis 78 neliötä, edullinen vuokra, joka huoneessa on tulisija ja kaveriksi niille on sähköpatterit. Eteinen, wc, keittiö, olohuone ja makuuhuone, eli iso 2 h+k. Etsimme luotettavaa vuokralaista jota ei pelota omakotitalo asuminen, jos siispä innostuit niin laita ihmeessä viestiä tuonne sähköpostiin joka löytyy oikealta sivupalkista. Lemmikit ovat tervetulleita ja pihassa on tilaa temmeltää!

Edit: Kiitos kaikille tiedustelijoille, talo on nyt löytänyt uudet asukkaat!





Ja vielä vinkkinä tämä viimeinen kuva, näin ihanan näköistä on jo siellä nykyisten vuokralaisten omassa pesässä, kävin vähän kuvaamassa itsekin kun sain lainata heidän ihanaa ruokailuhuonetta kuvauksiin. Taloprojektia pääsee seuraamaan Juli's blogissa jonne niin kannattaa mennä tuijottelemaan hirsitalon muodonmuutosta asumattomasta aivan upeaksi kodiksi.


Sorry, only finnish this time, have a relaxing weekend!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Vaikka mitä



 
No nyt tulee vaikka mitä sekaisin niin että jo on. 
Ajattelin kerrankin kertoa jotakin ihan itsestäni, nimittäin... 

Monen vuoden unelma downshiftaamisesta alkoi viimeinkin toteutumaan. Olen päättänyt olla  todella rohkea ja heittäydyin kokonaan freelance-toimittajaksi ja irtaantua päivätöistäni. Viimeiset 8,5 vuotta olen työskennellyt Tampereella huonekaluliikkeessä ja puljannut 5 vuotta asemalta käsin töihin jokainen päivä. Siinä samassa viidessä vuodessa olen samalla tehnyt miehen auttamana 2 kirjaa, sekä freelance-hommia siinä ohessa, blogia ja vaikka mitä muuta.
Aika todella uuvuttavaa, vaikkakin vuodet ovat olleet huikeita.
Nyt, 
pääsen vihdoin työskentelemään kotoa käsin ja tekemään sitä mitä haluan työkseni. Tuntuu nyt ainakin vielä suorastaan syyllisen ihanalta, samalla hirvittää ja samalla innostaa. 



 Minulla on niin valtavasti asioita rästissä mitä olen halunnut blogiin laittaa ja nyt minulla on viimein aikaa ne saada tänne siis oikeasti. 12 tuntia päivässä meni heittämällä siihen että joutui pyyhältämään Tampereelle ja arkisin puhti on ollut pahasti kadokkeessa viime aikoina. 

Tällä on kyllä niin valtava elämänlaadun parantava vaikutus ja vaikka mitä muuta, enhän minä vielä tiedä mitä kaikkea muuta. Mutta nyt minun pitäisi ehtiä, monia asioita.
Niin että moi kaikki ja kiva nähdä! Niin, Katjahan se tässä hei.


Kuviksi laitoin otoksia meidän ruokailuhuoneesta joka kaipaa paljon muutosta mutta aloitin valaisimista. Valtavat alumiiniset tehdasvalaisimet saatiin ihanalta naapurilta, jolta uskaltauduin kysymään että onko heillä tarvetta suurelle kuvulle joka istui heidän pihassa. Kävi ilmi että ei ollut, ja yllätys-yllätys, kupuja olikin sisäkkäin 2 kappaletta. Paukutin ne kumivasaralla irti toisistaan ja toinen oli kuvauksissa Sormustin ja sorkkarauta-kirjassa ja jäi niille sijoille lainaan hetkeksi vartiotuvan keittiöön vuokralaiselle. Nyt oli aika saada ne käyttöön ja korkeaan tilaan näinkin valtavat kuvut sopivat todella hyvin.

Antavat tunnelmallisen valon pimeällä, aivan kuin istuisi valokeilassa. Villamatot hankin Ellokselta, peittävät järkyttävää vihreää linoleumia jota täytyy vielä tuijotella pidempään, remontti kun keskittyy vieläkin vartiotupaan, josta muuten pian myös juttua.



Niin, ja vielä siitä piti sanomani että viikonlopun Ilona-lehden Tuunari-palstalla kirjakierrätystä luvassa, nappaa ohjeet mukaan lehtipisteiltä!
Mukavaa lauantaita kaikille ja muiskis sentään kun on mukavaa :)

I have made a huge shift in my life. I have quit my dayjob and decided to focus in my freelance-work with my styling and diy-work. After running around like a headless chicken for the past 5 years, working about 70 kilometres away, writing 2 decor-books at the same time and doing this extra work, well it has been quite  a lot, although the years have been incredible at the same time. Now, I get to work from home, and I'm excited and terrified and then excited again of the change. But I'm sure it will improve the quality of life. Wonderful, and a big sigh.

I have so much stuff that I haven't had time to tell and show you here in the blog, but now I'm gonna. All of it, just you wait and see!

The huge lamps are hanging in our dining room that needs a lot of change but decided to start with lamps. Our kind neighbour gave them to us, their size is enormous but in this tall room they work perfectly. It feels like your sitting in a lightbeam when their on in the dark, lovely light. 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kesäkuu





Nyt on selvitty lomalle, on selvitty kunnon flunssasta ja selvitty flunssa-helle-yhdistelmästä. Ollaan vähitellen selviämässä työuupumuksesta jonka tunnistin itsestäni kiireisinä työpäivinä ennen lomaa. Täällä on siis keskitytty vain olemaan ja ihmettelemään ja keräämään voimia. Ja sitten tottakai Penniin, joka kasvaa niin että ei voisi uskoa, naapurikin näki unta että siitä oli tullut bernhardilaisen kokoinen, siihen sanoinkin vain että toivottavasti ei! 

Ihana, taitava siskontyttö tuli myös ilahduttamaan kyläilyllä, helteisessä säässä olikin sitten krokettia ja kärrynpyöriä, nyt on jo sää eri mutta parempaan suuntaan myös oma jaksaminen.

Palaan aivan pian, ehkä jo huomenna, 
Siispä mukavaa sunnuntaita ja ihana kun maltoitte odottaa!

Been super busy and tired lately, so I've been focusing on myself and just the basics, doggy, getting my strenght back and my niece who was visiting. Just croquet and cartwheels and nice weather. I'll be back soon!

torstai 11. kesäkuuta 2009

Puhtaat lakanat

Ideoita riittää hurjasti mutta aikaansaavuus on ottanut jonkinlaiset lomailut ihan kertomatta. Vaihdoin sänkyyn puhtaat ihanat lakanat ja hain peittoihin ja tyynyihin ulkoilmaa. Jos hyvin nukutut pitkät unet saisi sormet ja pään toimimaan yhdessä ja voisi taas toteuttaa.

Marmorivalaisimissa on jotain kivaa, kun vain laittaa raikkaat varjostimet. Suuremmat yksilöt odottavat vielä omiaan. Toimivat kyllä mukavasti ihan ilmankin.



Illalla pitää vähän tuulettaa niin saa nurmikon tuoksua sisälle. Kesä tuoksuu aina niin hyvälle, eritoten illalla.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Hyvässä seurassa

Viime viikolla tuntui kiire olevan jatkuva mutta jotakin vallan mainioita kivoja asioita ehti kuitenkin tapahtumaan. Minua vähän lahjottiin vuosien johdosta, vanha pankin lamppu on miehekkeeltä ja kirja siskolta, täältä.

Kiinasta saatua mahjongia pelattiin mukavassa seurassa, tämä on ihana peli, paljon mielekkäämpi käsin kosketeltavana kuin tietokoneen ruudulta pelattuna vaikka asettelussa meneekin kotvanen aikaa.

Ja tuli samassa hyvässä seurassa kerättyä paljon kukkia! Näin vanhojen mukavien mummelien keräämät upeat kukkakimput ja yhtäkkiä muistin että tätähän sitä pitää päästä puuhaamaan, lapsena kukkia kerättiin mökillä jatkuvasti. Ehdin löytää kielojakin vielä kukassa. Ei kai tytöt kyllästy tähän koskaan, vai mitä?


tiistai 2. kesäkuuta 2009

Kesäkesäkesä









Niin ihanaa kun on kesä, kaunista, lämmintä ja vihreää, hyvin vihreää. Upeista kesäpäivistä piti ottaa kaikki irti että olisi mitä muistella kun ilma viilenee ja vettä sataa. Olemme olleet menossa jatkuvasti, pyöräilty paljon uitu istuttu terassilla otettu aurinkoa syöty makoisasti pelattu minigolfia, mies voitti hitsi, ajettu nurmikkoa pesty pyykkiä grillattu katseltu maisemia ja kierrelty kotikuntaa. Nyt malttaa taas olla sisätiloissa ja puuhailla projekteja. Ei tätä vaan voita mikään.