Näytetään tekstit, joissa on tunniste Verstaan tuunaus-palsta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Verstaan tuunaus-palsta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulua, joulua, joulua


Tänä vuonna on itsellä ollut joulu-fiilikset korkeammalla kuin viime vuonna, tekee mieli tehdä ja koristaa vaikka on kiirettä pitänyt. On tullut myös tehtyä aikas monet ideaiset ja tässä niitä muutama tsekattavaksi jos itseäsikin vielä innostaa jouluilla!

Viikonlopun Iltalehden mukana tulevassa Ilona-liitteessä on turvalliset lasituikut jotka voi ommella palonkestävällä langalla yhteen. Aikahuiput, tuli mieleen lasimuotoilu-kouluajat kun tuli tehtyä lasilangasta vaikka mitä. Kaikki vinkit löytyvät lehdestä.


Käpykranssia ja vaikka mitä muuta korkkitähdistä lähtien löytyy Joulu-Ilonasta, omasta spessunumerostaan..


Ja joulukalenterin täksi vuodeksi ja moneksi muuksi ompelin vanhoista pehmeistä kauluspaidoista, tai siis vain kauluspaitojen taskuista. Tämän ohjeet löytyvät Juju-kirjakerhon puolelta, eli tästä linkistä kliketiklik.


 Samasta osoitteesta löytyvät nämä neuletähdet, jälleen vaatteiden kierrätystä, ihan parasta. Tästäpä linkistä löytyypi...


Eli siis ihanaa inspiroivaa viikonloppua, oikein jouluista sellaista, täälläkin sataa nyt niin paljon lunta kuin vain voi ja se on parasta. Kynttilänjalka-ideoin, palataan taas ja nyt taidan mennä pienellä vapaa-ajalla tekemään jotakin täysin ei-pakollista ja hauskaa, menkää tekin!

Christmas diy inspiration, a whole bundle of them, here you go! For this weekend's Ilona-magazine I made candle lanterns of glass fabric, you can find all the instructions in the mag. The pinecone wreath and all it's buddies can be found in this year's Joulu Ilona, a special christmas edition Ilona-magazine. 

The christmas calendar is made out of nothing but old men's shirt, particularly just the lovely shirt pockets. You can find the instructions here, at Juju-bookclub. Sweater-stars, the instructions are also at Juju-bookclub, check them out from this link here. Always recycle your old clothes, if not for someone to wear, then anything for the home, they are my absolute favorite material.

Have a lovely weekend, and do remember to do something non mandatory and nothing but fun as well, like a wooden candlestick like this one! See you soon and enjoy.

lauantai 30. elokuuta 2014

Inspiraatiota!



Hei kaikki pitkästä aikaa! Johan on ollut upea kesä, meikäläinenkin saanut lomaa sekä matkustella ja heinäkuuta nyt ei voi hehkuttaa tarpeeksi kun oli niin kaunista että pakahtuu. 

Mukava on palata kun breikistä on nautittu, vaikka töitähän täällä on silti painettu tasaista tahtia, pian näytän mitä pihassakin on saatu aikaan. 

Inspiraatiota eiks jeh! 
Nyt tulee tykittäen tähän lauantaihin, että jos et keksinyt tekemistä niin vilkaisepa näitä vinkkejä:

Piknik kerrosastian ohjeet löytyvät Juju-kirjakerhon sivuilta, tästä kun klikkaat niin pääset lukemaan, klik!


Samasta paikkaa löytyy vaikka samalle piknikille, tai sitten tämä on just sellainen weekender mikä minulta puuttui ainakin, se johon mahtuu kaikki kama. Juuttisäkkikassin ohjeet löytyvät myös Juju-kirjakerhosta, tästä näin, klik.



Sitten jotain muksulle, miehelle ja sisustukseen, tuunailin Jussi-nauhoja Juju-kirjakerhossa ja näistä tuli ihan suosikkeja, minuutti projekteja, lue kaikki vinkit tästä linkistä. Kiitos ihanille malleille roppakaupalla!


Sitten jo jotain pehmeämmän syksyistä, testasin pika-shibori-tekniikoita ja ihanaa dip dye taktiikkaakin ja niistä syntyi koko heela petivaatesetti, nämä ohjeet löytyvät aina ihanasta syksyn uusimmasta Ihana-lehdestä



Jos et vielä hengästynyt inspiksen määrästä niin löytyy vielä viikonlopun Iltalehden Ilona-liitteestäkin Denim-tyyny väsätään 1 kappaleista risasia farkkuja. Ohjeet siis lehdessä juuri tänä viikonloppuna.

Ihanaa viikonloppua, inspistä ja iloa!
 Ehkä jo huomenna lisää kaikkea..

Super-inspiration Saturday, just click on the links and you will find instructions straight away to almost all the DIYs. There is a picnic layer box, a jutesack bag and what to do in a minute with finnish Jussi-pattern ribbons

And, dip dye fabrics as well as superfast shibori diy techniques can be found in this autumn's Ihana-magazine here in Finland, loved making these. 

If you feel that there is still a little room for inspiration, in this weekend's Ilona-magazine there are instructions for a denim pillow that require just 1 pair of broken jeans.

Have a grand weekend, inspiration and joy!
See you soon..

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lehtijuttuja, nahkaa ja Ymmi


Voihan kiire kun en ole tästä aiemmin ehtinyt tulla vinkkaamaan mutta vielä löytyy uusimmasta Kotivinkistä juttu jossa meikäläinen pääsi tai joutui kameran toiselle puolelle kuvattavaksi, jota kyllä turhaan jännitin kun kuvaajana oli superlahjakas Riikka ja haastattelijana yhtä ihanan mukava Natalia. Siellä puhutaan vähän tyylistä ja vaikka mistä sekä nahka DIY-meiningeistä, josta tuleekin oikein sopiva aasinsilta näihin:


Nimittäin Juju-kirjakerhon puolella olisi nahka DIY projekteja x 2 kun en ole niistäkään ehtinyt vinkkaamaan joten pääsette Verstaan Tuunaus-palstalta lukasemaan molemmat, nahkalaukun teko-ohjeet löytyvät täältä ja uusin nahka-asusteet täältä, klik vaan noista sanoista.


Ja aasinsillat sen kuin jatkuvat, sillä nyt kun on Juju-kerhosta puhe, niin vielä olisi muutama päivä aikaa osallistua Tuunaus-päivän arvontaan! Eli sen kun voittaa omakseen saa ottaa useamman ystävän mukaan tuunailemaan tänne meille asemalle päiväksi ja kurkkimaan nurkat läpi ja läpisemään mukavia äänen käheäksi. Aiemmin ollaan jo tuunailtu samaan tyyliin ja tästä linkistä löytyy aiemman päivän muutamia kuvia ja tunnelmia.

Jos haluat osallistua kilpailuun, klikkaa kuvaa tai sitten tästä linkkiä, klik!



Ja ihan ettei suloisin unohtuisi, lupasin näyttää uudesta perheenjäsenestä kuvaa. Tässä on Ymmi, sekarotuinen sydäntenvaltaaja, niin sai Penni ja Pommi leikkikaverin. Kyllä on haasteellinen kuvattava kun paikallaan pysytään normaalisti vain nukkuessa, jos silloinkaan, ihan tuuliviiri ja virtaa täynnä.

Nyt pidän vähän pääsiäislomaa ja koitan rauhoittaa ylivilkasta päätä ettei sieltä kohta kuulu auto-shutdown ja reboot joten viettäkäähän tekin rentoa lomaa, ja palailen kaikkiin sähköposteihin mahdollisimman pian, kiitos kun maltatte.

Hauskaa pääsiäistä ihanaiset!

Sorry, only in finnish this time, the DIY-instruction links to the leather projects you can find in the text, have a great Easter holiday!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Diy x 3


Tein kalenterin. 
Tuli ideainen ja tein sen ihan samantien. Ja se on kerrankin sellainen kuin kalenterin pitää olla. 

Kierrekantinen kirja, kivat sivut, paperi niin paksua että voi kirjoittaa tussilla ja se ei tule läpi.
Lasten hyvin halpa leimasinsetti, ostettu jo muutama vuosi sitten sekametelikaupasta Jämsästä, jolla leimasin päivämäärät ihanasti vähän vinksallaan, tai niin pyrin ne saamaan.
Pisteet leimasin erikseen leimasimella jonka tuunasin jakomerkistä.
Päivämäärissä näkyy aina kuukausi mukana, ei viivoja koko kalenterissa ja joka viikon välissä on tyhjä aukeama ideoinnille.

Tilaa kirjoittaa ja tekee mieli kirjoittaa. Jospa nyt pysyn kartalla, enkä unohtele niin paljon.
Tuli aika kiva vaikka itse sanonkin! Eikä se mitään että on päivämääristä perillä vasta maaliskuusta, vielähän tätä vuotta on paljon jäljellä.

Niin, kirjapohja löytyi Askartelukaupasta, Hämeenlinnasta ihan sattumalta.



Tein minä tuossa hetki sitten toisenkin kalenterin, ikikalenterin joka toimii vuodesta toiseen vaikka mikä olisi. Sen ohjeet löytyvät täältä Verstaan tuunaus-palstalta klik vaan, niin pääset lukemaan.


Ja kolmas DIY tälle viikonlopulle ovat kesäiset shopperi kassit. Jos ei nyt tunnu että olis vähän inspiroitunut jostakin niin jo on kumma. Tein suuria kasseja ostoksille ja kaikelle mahdolliselle. Mustat nahkahihnat löytyivät kirpputorilta, ne olivat ennen ruma haulikon panosvyö, 1,5 e ja nyt se on komea kassi.

Näiden kassien juju on nuo kuviot, kuinka tehdä raitaa sarjatuotantona, tai vaikka harlekiinikuviota. Ohjeet kasseihin löytyy nyt tämän viikonlopun Ilona-lehdestä, sieltä Iltalehden välistä.

Iloista viikonloppua muruset!

3 x DIY for the weekend, to get the inspiration going!
I made a calendar, stamped it myself so that the dates show completely. It probably looks odd to many readers outside Finland but here we mark dates in the order, day, month. I love to right with markers, and this calendar finally has paper that is thick enough. There is also two pages to sketch on in between every week and no lines anywhere. At last, I have a calendar that I want to write on, yey!

I also made another calendar, a forever calendar that will work any year, any time. The instructions for this are on my column at Juju-bookclub, here click to check it out.

And final and third DIY for today is these totes for shopping and summer beach and anything and everything nice. The idea is how to make stripes in mass production, you might never guess. The instructions for these bags are in this weekend's Ilona-magazine here in Finland.

Happy weekend everybody!

lauantai 8. helmikuuta 2014

DIY oksahenkarit ja keittiönaulakko


Viikonloppu, voi miten mahtavaa! Kiitos kovasti kommenteista makuuhuoneen remontin valmistumiseen, palaan niihin aivan tuota pikaa, ihana kuulla että innostuttaa! On osannutkin olla kiirettä, nyt on luvassa itsellä rennompaa viikonloppua ja runsain mitoin ideointia, jospa muutaman toteutustakin.

Ideoista puheenollen, tässä taas olisi oikein kourallinen kerralla: 

Ensimmäisenä tämä keittiönaulakko DIY oikein rouheella otteella, oi että minä niin pidän juuri nyt rouheasta maalaislookista. Ja tämänhän ohjeet löytyvät ihan täältä netin puolelta, Juju-kirjakerhosta, täältä pääsee lukemaan, klik vaan. Minä tiesin että nämä heinäseipään välitikut olivat hyvä löytö kirpputorilta napata matkaan, niin täydelliset juuri tähän, naulakon tapeiksi.


Toisena ovat nämä oksahenkarit jotka löytyvät tämän viikonlopun Iltalehden välistä Ilona-lehdestä, ohjeet ja olennaisten osien löytöpaikat, ihania olivat tehdä ja niin nopeita. 

Ei muuta kuin innostavaa viikonloppua kaikille, palaan pian lisäidiksien kanssa ja yhden lämmittävän yllärin kera!

Two DIY project ideas for this weekend are right here! First, a rough country-look kitchen hanger for all things useful, the instructions are over here at Juju-bookclub, just click here. And the second one are these DIY branch hangers that one can find with instructions in this weekend's Ilona-magazine. Have an inspiring weekend everybody!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Villavalaisin ja mukinlämmittimet


Viikonlopulle olisi nyt reilusti idiksiä. Ihan ensiksi tuolta Juju-kirjakerhon puolelta, Verstaan tuunaus-palstalta löytyisi mukinlämmitin-ohjeita x 2, kaikki kierrätyksiä ja toinen vie ehkä sellaisen alle minuutin tehdä, supernopeita. Tästä klik vaan pääsee lukemaan koko palstan. Mallina oli aina yhtä ihana Julia.


Viikonlopun Iltalehden Ilona-liitteessä taas tehdään tänä viikonloppuna huopavalaisin, tuli tuunattua vanha varjostin aivain uusiksi. Ai että mä vaan niin rakastan huopaa, ja tämä huopa on Koskenpään huopatehtaalta.

Muuten tiedossa täällä tänään jälleen remonttia, ihana loppukiri tiedossa, ja täysi draivi päälle, jesh!

Many, many Diy-instructions this weekend, first some recycled mug warmer projects at the Juju-bookclub that you check out over here, click! Sorry, the instructions are in finnish but the pictures tell everything, and there are 2 mug warmer techniques, and one of them takes just under a minute to make, promise.

And another, in this weekend's Ilona-magazine, there are instructions on how to make a beautiful felt lamp.
Have a relaxed Sunday everybody!