Näytetään tekstit, joissa on tunniste UTK-palsta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste UTK-palsta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. huhtikuuta 2021

Vitriini ikkunoista

 


Vanhoista ikkunoista kierrätettyä vitriiniä olen aina janonnut meille kotiin, sellaista justiinsa sopusuhtaista, joka olisi meidän nurkkiin sopivan kokoinen ja kaunis kuin mikä.

Tämä on isoin mööbeli mitä olen ikinä tuunannut ja rakentanut, mies assaroi kun tarvitsin lisää muskelia, monta kättä tai apuria. Välillä jännitti että kuinka naisen käy ja hyvin, enemmän kuin hyvinhän siinä kävi. 

Se on hurjan iso mutta eikös näytäkin olevan juuri sopivan kokoinen ruokailuhuoneen huonekalu.


Ikkunat ostin ikkunataitaja-ystävältä, kaapilla korkeutta on melkein huikeat 250 cm sekä on 60 cm syvä ja silti ilme on keveä kun alla on jalkaa ja detaljia siellä täällä. Ohjeet löytyvät juuri nyt huhtikuun Unelmien Talo&Koti-lehdestä, sinäkin pystyt tähän rakenteluun ihan takuulla! 


En muista milloin olisin lallatellut onnellisena niin kovasti ja rehellisesti kerrottuna vähän tanssahdellut samalla, kun pääsin täyttämään vitriiniä. Mies varmaan luuli että nyt se sekosi, nauroi ja katseli menoa.

Keittiöantiikki, astiat, erityisesti vanhat astiat ja kyllä ne uudetkin yhdessä tekee meikäläisen onnelliseksi. Tämä vitriini myös mahdollistaa meillä kohtalaisen läheisessä tulevaisuudessa alkavan keittiöremontin, jee! Täytyyhän sitä olla paikka mihin kaikki roina menee keittiönkaapeista, jotta pääsemme purkamaan ne atomeiksi.


Pieni detalji, hauskimpia asioita vitriinissä on yli 10 vuotta sitten löytyneet Royal Copenhagen-kupit joita on niin paljon että säilytän niitä purkeissa ja lootissa. Maksoivat huikeat 0,10 e kappale, joten ostin koko laatikollisen, noin 169 kpl niitä, heh. Ovat niin nättejä että tekisi mieli koristella niillä vaikka kuusi, tarvittaisiin vain vankka kuusi. Nyt koristavat vitriiniä ja osa on käytössä espressokuppeina.

Millainen olisi sinun unelmien vitriini?

This is one of those dreampieces, to make a glass cabinet out of old windows and other salvage parts and now I've finally done it! It's so big but it's just the right big for our dining room and looks so proportionate to the space. 

It was exciting and I was a bit nervous at first about making such a big piece but it turned out so great, so I know that you can build it too! Instructions for the glass cabinet are right now in the April issue of Unelmien Talo&Koti-magazine, where I gathered my best tips of the making, materials and such. This goes straight to the top of my list of best recycling furniture pieces ever, I smile every time I walk into the room.

perjantai 2. lokakuuta 2020

Rottinkivalaisinta



Pikaista perjantai-inspiraatiota luvassa! Rottinkivalaisimen muodossa, joka sai inspiraationsa Tinek:n valaisimesta mutta itse tehden tottakai. Tässä on helppoja niksejä, kierrätystä ja tyyli on nyt kyllä niin aikuinen ja chic että olohuoneen nurkan tyyli hyppäsi asteikolla ihan-ok-pisteestä kamalan-styleen kertaheitolla.



Illalla tämä tosissaan pääsee oikeuksiinsa vaikka sitä ihailee vaikka valot pois päältäkin, eikös tullutkin aika huippu? Pienet korallit löytyivät Vintagevintiltä ja pullo Suomen Kasarmin Aarteista ja ohjeet valaisimen tekoon löytyy lokakuun Unelmien Talo & Koti-lehdestä, klik!


 Viherasetelma-vinkkinä, ja tämä kannattaa toteuttaa nyt vielä kun vihreitä oksia löytyy: 
Nämä oksat maljakossa ovat yhdistelmä tuiki tavallista koivuangervoa, kuihtuneita vuohenputken kukintoja ja yhtä toista loppuunkukkinutta angervoa, ihan ojasta kuulkaa. 

Ojakukat ovat parhaita, inspiroivaa viikonloppua kaikille!

Rattan lamp DIY inspiration for the weekend, chic I say and it turned out beautiful, instructions are in Octobers Unelmien Talo & Koti-magazine right now. 
Have a wonderful and inspiring weekend everybody!

lauantai 29. elokuuta 2020

Pellavasohva


Tällainen sohvatuunaus on ollut jo pidempään mielessä ja kun silmät osuivat ensimmäisen kerran ystävän "uuteen" sohvalöytöön, tajusin että tuossa se on! Parasta oli että muodonmuutos-idis kävi ystävälle paremmin kuin hyvin ja sitten ei tarvinnut kuin pistää tuulemaan.
 


Siitä tuli niin kepeä ja raikas ja ei millään meinaa uskoa alkuperäistä lookkia kun sitä nyt katsoo. Aika tunkkainen ilme muuttui kertaheitolla.


Ohjeet ja vinkit omaan pellavasohva-unelmaan on nyt juuri syyskuun Unelmien Talo&Koti-lehdessä ja nyt täytyy suositella että jos on jokin sohvanketale kotona joka masentaa niin tällä tavalla siitä ainakin saa hymyn huulille takaisin.

Ystävän kotona sohva taitaa nyt olla varsin tykätty, oli se ennenkin mutta nyt siitä kisaa perheen kissatkin. Eino-kissa hyppäsi sohvalle kerta kerran jälkeen uudelleen, joten pääsi sitten kuviin suosiolla. 


Näyttää kyllä mukavalta, kyllä tuossa nokoset itsekin ottaisi. Vanhaa hirsiseinää vasten näyttää oikein pesältä mihin käpertyä.

Upcycled couch from a frumpy, dark and dated to a true beauty! It looks so bright and light now, not to mention cozy which is of course the most important part. All the instructions and a lot of tips on how to make your own dream sofa makeover can be found in the September issue of Unelmien Talo&Koti magazine. 
Have a great weekend!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Puutarhapöytä ompelukoneesta


Tämä puutarhapöytä on ollut pitkään ajatuksissa toteuttaa, onhan vanhat ompelukoneet niin upeaa materiaalia ja järeää rautaa mutta meillähän on jo mitä parhain puutarhapöytä itsellä, täältä voi käydä sitä kurkkaamassa, klik. Ystävälle siis! Heidän pihasta pihapöytä puuttui ja haaveissa oli oikein komean kokoinen, sellainen jonka ääreen kaikki mahtuu istumaan mukavasti. 

4 metriä pitkä pöytä oli haaveissa ja se päätettiin tehdä kahtena pöytänä niin ei tulisi kannesta liian painava siirrellä. Pari kuukautta kesällä pihalla ja sellainen pöytäjötkäle olisi niin painava että kaverit pitäisi kutsua sitä siirtämään, huiks.


Kaksimetrisistä pöydistä tuli aivan huiput! Ovat ystävälle mieleen ja nämä oli mainiot toteuttaa ja vieläpä edulliset, todella tärkeää minusta. Ohjeet rakenteluun löytyvät uusimmasta Unelmien Talo ja Koti-lehdestä eli heinäkuun numerosta, justiinsa nyt! 


Pöydissä yhdistyy kivasti pirtinpöytä-meininki ja ajaton tyyli. Kattaus tuli väsättyä vanhoista astioista, Ikean lautasista ja parista näyttävästä asetelmasta oksia. Pihasta löytyi muutamaa pensasta joiden nimeä en muista kyllä mitenkään päin sekä vähän taikinamarjaa, niistä tuli aikas makeet kimput lasipurkkeihin.


Nappaa ohjeet omaksi jos pöydät sykäytti, tässä mallissa kaikkien jalat mahtuvat hyvin alle ja päätyihin istujat kanssa. Eikun kesää juhlimaan!

For a while I've had a plan to make these garden tables from old sewing machines and it was finally time to make them happen! We already have a great garden table that you can check out here, but a friend needed a good table for their yard. And not just any table, but a big one, 4 metres was the dream but we decided to make it in two separate pieces. It's much easier to move a two metre long table, I can tell you that! 

You can find the instructions for the tables in the newest issue of Unelmien Talo ja Koti magazine, July number right now!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Toimistokaappi


Työpöydällä lähtee useimmiten tavarat vähän leviämään ja melkein lisääntymään ja lopputuloksena tuntuu olevan kunnon ajoittainen kaaos. Välillä tuntuu vaikka kuinka paljon pöydällä olisi alaa, sitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Tajusin että tottakai sitä tarvitsee nyt keksiä tämä työpiste ihan uusiksi ja laittaa asiat kaappiin, toimistokaappiin!

Toissa kesänä löytyi tähän niin täydellisesti sopiva kaappi varastoon mutta idea syntyi vasta vähän aikaa sitten. Kaappi joka nielee kaiken pois työpöydältä, printteriä myöten ja näyttää niin hyvältä että ovet voivat olla auki. 



Siitä tuli aika mahtava vaikka itse sanonkin ja modailun jälkeen, hurjan viehkeä verrattuna alkuperäiseen. Ohjeet muodonmuutokseen ovat nyt maaliskuun Unelmien Talo & Koti-lehdessä ja ennätät vielä nappaamaan vinkit omaksi.


Luonnospaperit ovat aiemmin tehdyssä lokerikossa, josta löytyy kuvaa instasta, täältä. Tärkeät paperit ja kaikenmaailman muut säilytettävät ovat nyt schäfer-laatikoissa ja vanhoissa tallelokeroissa ja ne löytyvät kun niitä tarvitaan, aivan mahtavaa.


Tuossa onkin taustalla seinää, josta vähitellen kuoriutuu vanhempaa tapettia esiin ja täytyy näyttää miten helposti se käy kun tarvitsee tehdä tapetti-arkeologiaa, siitä pian lisää ja katsotaan mitä muuta tässä ennättää kun kotona enimmäkseen nyt puuhaillaan. Hyvää aikaa puuhailla!

My desk usually ends up filling up with all sorts of stuff and it took a while to realize that I was missing a home office cabinet! Something that could hold everything, also the printer and still look so good that you can leave the doors open. So this is the cabinet that came out of that and the instructions for the makeover is in the March issue of the magazine Unelmien Talo & Koti, check it out if you're in need of an idea for a cute as ever storage solution!

perjantai 20. joulukuuta 2019

Joulua ja pöydän tuunaus


Pieni loma on luvassa jouluna ja ihanaa miten päivät tänä vuonna asettuu niin että koko viikon saa rentoutua ja olla vähän pausella. Joulun koristelut on meillä pikkuisia tänä vuonna, enemmänkin tekee mieli koristaa talveksi. Tässä vähän juuri sellaista inspiraatiota selättämään etelän pimeää keliä. 

Joulukuuksi tuli tehtyä tällä kertaa pöytätuunaus Unelmien Talo & Koti-lehteen ja tämä onnistui upeasti simppeleillä liikkeillä. Vanha tammipöytä oli ennen alakuloisen oloinen ja meidän kesäkuisella Rompetorilla se ei löytänyt uutta kotia, joten tiesin että on sen vuoro muuttaa muotoaan.  Vaaleankuulas tammipinta on niin ihana, tahtoo enemmän tätä!


Teko-ohjeet löytyvät nyt juuri Talo & Koti-lehdestä ja tästä pöydästä tuli nyt niin mieluisa että ei sitä tee mieli myydäkään enää. 


 Ihanan rentoa joulunaikaa kaikille, muistakaa ottaa löhöilyn kera! 

Have a relaxed holiday week!

tiistai 22. lokakuuta 2019

Vyyhdinpuu-valaisimia


Ei ole vielä yhtään liian kylmä pitää vaikka pienet syksykekkerit, eiks jeh? Vähän juotavaa, syötävää, terassilämmitintä ja vilttiä kainaloon. Voi vaikka ladossa, aitassa tai tähän tyyliin makasiinissa nauttia hämystä sekä seurasta. 

Näiden valaisimien taka-ajatuksena olikin juuri syksykekkerit. Pitkään olen miettinyt mitä vanhoista vyyhdinpuista voisi tehdä ja millä tapaa kun olin sellaisia pelastanut nurkkiini ajatuksella että näissä on sitä jotakin. Vanhaa patinoitunutta puuta, suomalaista käsityötä, rustiikkisia ja ilo silmälle mutta aniharvoin niitä kukaan halusi alkuperäiseen tarpeeseen. Lukuisat väkkyrät ovat joutuneet varmasti polttopuiksi aittojen nurkista. 

Vyyhdinpuu valaisimet ovat näyttävät mutta niin simppelit ettei uskoisikaan. Ja monta valaisinta yhdessä on aina minun mielestä parempi idea kuin yksi! Olohuoneessa sohvapöydän päällä tällainen olisi myös ihan showstopper, oujeah.


Köysiripustuksilla näistä sai vielä komeammat, vaikka ne eivät paljoa paina. 
Jättiputkipöytä, rottinkituoleja (nämä Ikeasta haalittuja) ja vähän kynttilöitä uunivuoassa. Nuo ihanat vihreät oksat ovat muuten heisiangervoa, yllättävän ihana pensas ja on upea maljakossa. Vieläkin voi vähän löytää vihreää ulkoa mutta jos ei vihreää niin sitten värikästä oksaa!



Tarkemmat ohjeet valaisimiin löytyy Unelmien Talo & Koti-lehdestä nyt lokakuun numerosta parhaillaan, joten katso sieltä vinkit rakenteluun ja tarpeisiin, sillä ei siellä ladossa halua liikaa johtoja ripustella, vinkvink.


Myrskyisän tunnelmallista iltaa kaikille, näihin tunnelmiin!

I built these showstopper, larger than life lights by recycling old rustic peasant yarn wrap reels. I had some wrap reels waiting for reuse because I think such forgotten items are usually the best for recycling into something fantastic, especially when nobody seems to need them anymore. 

The lamps are just the right style for an autumn dinner in a barn or someplace dark and cozy.  This space is the station house's old warehouse where everything was stored that got transported by train. 

Some good food and drink, a couple of small heaters, candles and a few rattan chairs, no one will even notice as the cold tries to creep in. Sounds like a winner evening with friends.

The instructions for the DIY yarn wrap reel lamps can be found in Unelmien Talo & Koti-magazine right now in October, so get the instructions there! And this light would be a kickass lamp on top of table in a living room, most definitely.

Have a great evening everybody!

tiistai 13. elokuuta 2019

Vitriini - Curiosity cabinet


Kesän pieni paussi tietokoneelta oli tarpeen ja rauhoitti sopivasti, päivät lipuvat mielettömän nopeasti aina kesällä ja sitä huomaa illalla että no oho, johan tässä pitää taas mennä nukkumaan. Töitä, oleilua ja kotoilua on tullut tehtyä ja samalla pieniä aikaansaannoksia.

Yksi niistä on näissä kuvissa, kaappi joka löytyi hyvän ystävän ansiosta Järvenpäästä jo tuolla kevät-talvella. Se oli ihanan iso, vähän risa eli tarvitsi tuunausta ja just täydellinen sekä meni kahteen osaan joten sen pystyi tuomaan aseman yläkertaan. Yksi puupeileistä oli kadonnut joten heti oli selvää että tämän sielu on olla vitriini. 

Työvaiheet ja vinkit on nyt uusimmassa Unelmien Talo & Koti-lehden palstallani ja kaapista tuli juuri tasan sellainen kuin halusin. Kulumat jätin tarkoituksella maalaamatta niin että kaapin eletty elämä ei jää piiloon. En ole itseasiassa vielä ennättänyt kokonaan edes täyttää kaappia, reilut 160 cm leveä tilaihme nielee sisäänsä upeasti tavaraa. Tärkeimpänä esille laitettavaa kaunista tavaraa. Yksi laatikoista on myös latauspiste! Kännykät ja padit häviävät hyvin sen sisään ja kerrankin johtojen lonkerot saa piiloon. 

Ajatuksissa oli että yhteen alakaappiin saisi baarikaapin ja lasitkin jonnekin, pari lisähyllyä täytyy ehkä väsätä.



Korallit, kouluantiikit ja muut lempparit ovat nyt pölyltä suojassa, aaah miten ihanaa! 



Heisiangervo on muuten hurjan kaunis maljakkoon, erityisesti nyt syksyllä kun on kukkinut, suosittelen. Kaapin päällä on parhaita uusimpia kirpputorilöytöjä, messinkiämpäri ja koreja, suurin kori tottakai parhaasta mestasta, Suomen Kasarmin Aarteista. Siinä on kyljessä jopa maailman hellyyttävin paikka joka on tehty pajusta varmaan jonkun eläimen pureman reiän korjaamiseksi, niin liikkis ja niin vanha. 

Olen kehittänyt pienen kori-manian tänä vuonna, mitä manioita teillä on syttynyt?

Our livingroom has a new furniture piece, a true curiosity cabinet that is a DIY from and old cupboard. All the instructions and before pictures are in the newest Unelmien Talo & Koti-magazine here in Finland. The glass cabinet turned out exactly like I visioned it and it has just the right amounth of storage to really the make this corner of the room. Even our loading dock for phones and ipads are in one of the drawers! Loving, loving and loving it.

torstai 25. huhtikuuta 2019

Unelmien Talossa ja Kodissa



Kevään uusista tuulista höpötin viimeksi ja nyt niistä nautitaan, niin pihalla uskomattomassa lämmössä kuin työkuvioissa. Unelmien Talo ja Koti-lehti uudistui hiukkasen, juuri eilen nimittäin ja pääsin itsekin mukaan lehteä tekemään, omalla DIY-palstalla, josta olen todella innoissani! 

Huonekalu-tuunauksia on palstalla tiedossa eli niin isoja kuin pieniä, vähän huoneeseen kuin huoneeseen, nyt tehdään vain upeuksia kotiin. Monta ideaa, projektia ja ajatusta pääsee toteutukseen joten pysykäähän mukana.

Ihan ensimmäinen juttu ja ihana samalla, on uusi yöpöytäni joka löytyy nyt toukokuun Unelmien Talo ja Koti-lehdestä tuunaus-ohjeiden kera. Yöpöydän laatikoista tulee ihan aikuismainen olo, kamalan kätevä tämä mööbeli ja sievä kuin mikä. Eli siis nyt se on sievä, mutta ei ennen, mutta muutoksen löydät lehden sivuilta.



Ihana Penni-koira tuli pyytämättä taas kuvausapuriksi ja oli tottakai valmiina nukahtamaan lähes välittömästi. Tämä keskikokoinen linssilude tietää minne kamera milloinkin osoittaa.


Seinällä näkyykin jo valittua makuuhuoneen uutta savimaali-sävyä. Päädyin tekemään tuollaisen umbran vihreällä saatavan harmahtavan beigen jota on säväytetty lämpimän roosalla. Kuulostaa hankalalta mutta ei ole. Tästä on tulossa vähän tarkemmat ohjeet jos ihastuit itsekin. Seinien maalaus on vielä kesken kun alta pitää ensin poistaa päällimmäinen kohokuvioinen tapetti. Homma on siis vähän hidasta mutta edistyy ja on edullista remontointia kun ei tarvitse pintoja repiä sen syvemmältä.


Oli Ymmi-koira myös mukana kuvausapuna, molemmat olisivat halunneet olla keskipisteessä tai ainakin ihan kuvaajan vieressä.

Aurinkoista hellepäivää!

I just started a new DIY-column for Unelmien Talo ja Koti-magazine and it's my favorite, all furniture DIY in store for the column! I'm excited, full of ideas and this is a perfect outlet for creating many on going or unfinished projects that I just might have a little, or more likely everywhere in the stationhouse.

The new May issue is out right now with my first DIY, this lovely nightstand for our bedroom. Drawers in a nightstand have been in my dreams for some time now, feel like a grownup for having a few now. 

The bedroom is getting a makeover along the spring with a new wall color that you can already see. It's claypaint and I mixed the color myself and I will soon advice on how you can mix it yourself, if you want. The project with the walls is taking a while, because first I have to remove a layer of wallpaper, but I will get back to this soon.

Have a great sunny day as we are having fantastic weather here in Finland!